Jotkut vanhemmat pitävät lapset päivähoidossa samalla kun itse lomailevat kotona tai ulkomailla.
Voi olla niin, että gourmet-harrastukseen keskittyvät vanhemmat tankkaavat lapsille jotain toista sapuskaa ja laittavat piltit nukkumaan. Kun pienet uinuvat, aikuiset leikkivät ruoalla.
Nykyinen subjektiivinen päivähoito-oikeus tarkoittaa, että alle kouluikäisille lapsille taataan päivähoitopaikka. Periaate on hyvä. Se voi kuitenkin aiheuttaa myös sen, että äiti jää kotiin vauvaa hoitamaan ja kärrää esikoisensa kokopäivähoitoon.
Jälleen yksi lastenkasvatuskirja markkinoilla. Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen dosentti ja lastentarhanopettaja Marjatta Kallialan Lapsuus hoidossa? ilmestyy ensi viikolla.
Yllä olevat lainaukset ovat tällä viikolla lehdissä ilmestyneistä, kirjaa käsittelevistä jutuista (HS, Talouselämä ja Uusi Suomi).
Mitä tästä nyt pitäisi ajatella? Että Suomi on paska maa ja ukkoina jo syntyy sylilapset?
Kirjassa – tai ainakin siitä tehdyissä jutuissa – häiritsevät ylilyönnit. “Kun pienet uinuvat, aikuset leikkivät ruualla.” Miten ruuanlaitto liittyy päiväkotikeskusteluun? Esimerkiksi meidän kersa lappaa lusikalla suuhun iltaisin riisiä ja kalaa – ihan mielelläni paistan sen maustetun katkarapuhässäkän ja korkkaan pullon valkkaria ipanan simahdettua. Ei se syö chiliä. Meillä käydään myös paskalla, pannaan ja otetaan muutama kalja, kun piltti on laitettu lakanoihin. Eikä tule kyllä yhtään huono omatunto.
Mutta Kallialalla on toisaalta pointtinsa. Eihän se ole reilua, että ipana joutuu viettämään suurimman osan viikottaisesta valveillaoloajastaan päiväkodissa. On kuitenkin tilanteita, joissa vaihtoehtoja ei ole. Vittumaiset työajat ja joustamaton työnantaja ei ole helppo yhdistelmä. Jos ei ole syntynyt kultalusikka hanurissa, töissä on pakko käydä.
Eri asia on, jos lapsi ei saa ollenkaan päiväkodista kesälomaa, mutta vanhemmat lähtevät kuukaudeksi Välimerelle. Oikea ratkaisu ei silloin ole “tuunata päivähoitojärjestelmää lapsiystävälliseen suuntaan” vaan kysyä, että "miksi vitussa lisäännyit"? Vapaaehtoinen lapsettomuus on nimittäin mainio vaihtoehto: jää aikaa enemmän itselle, työlle, parisuhteelle ja harrastuksille. Enkä nyt vittuile, vaan olen ihan tosissani. Harkitsin itsekin tätä vaihtoehtoa ennen kuin sattuma päätti toisin.
Kirjassa Kalliala väittää, että ”päiväkotien taso vaihtelee luvattoman paljon, työntekijöiden koulutustaso ei ole riittävä ja hoitopäivät ovat liian pitkiä”.
Mulla ei ole suomalaisista päiväkodeista käytännön kokemusta, mutta olisi kiinnostavaa kuulla teidän mielipide. Jos kersanne on suomalaisessa päiväkodissa, oletteko tyytyväisiä? Mikä mättää? Vai ovatko Kallialan huolet liioiteltuja myyntipuheita?
Kirjasta lisää Gaudeamuksen sivuilla.
