Vuoden mutsi

Äiti osaa piirtää

2012-03-03T15:22:00.005+02:00

Ipanamme on tullut siihen ikään, että vahaliidulla osuu paperiin. Kivointa on silloin, kun mutsi on toiminnassa mukana vahaliitu kädessä. Ja nyt ymmärrän, miksi.

Aloin nimittäin tänään selata piirustuksia, joita olen viime viikkoina ipanan pyynnöstä väsännyt. Totta kai lapsi haluaa, että piirrän: jostainhan se huumori on kaksivuotiaankin revittävä.

Kuva 1. Lapsi pyysi että piirtäisin puun. Osaan piirtää kuusen. Mutta miksi väritin sen punaiseksi? Helvetin hyvä kysymys.

Kuva 2. Lapsi pyysi, että piirtäisin "suihkussa" ja "pissalla". Voi miten säälittäviä vaaleanpunaisia tikku-ukkoja. Toisella kasvaa hometta hiuksissa. Istuma-asento vessanpöntällä on esimerkillisen ergonominen. Tässä ei kyllä auta enää edes tekniikkatunnit. Jäin miettimään, että miksi piirsin kuvaan myös talon (sitä ei nimittäin erikseen pyydetty). Varmaan siksi, että vessassa istuja voi työntää jalkansa savupiippuun

Kuva 3. Lapsi ei antanut periksi, vaan pyysi, että piirtäisin auton. Voi mikä pieraisu. Tällä ympäristötietoisella nyhräyksellä pääsisi varmaan ykköseksi Maddoxin listalla. Pitäisiköhän tarjota näitä Kiasmaan?

Osallistu Vuoden Mutsin kotialbumi -kisaan!

2012-02-29T12:32:00.002+02:00

Lapset ovat kuvauksellisia! Esikoisesta otetaan jopa tuhansia kuvia. Onnistuneimpia otoksia lähetetään sukulaisille joulukortteina, kuvista painatetaan työpaikalle hiirimattoja ja niitä kehystetään isovanhempien seinälle.

Vuoden Mutsin perhealbumista löytyy erikoisempaa, jopa naurettavan upeaa materiaalia.

Vuoden Mutsi ei tingi sadasta harjanvedosta:

Vuoden Mutsi ikuistaa piltin kauneimmat hymyt, juuri oikealla hetkellä:

Vuoden Mutsi antaa lapselleen pinsettiotetta kehittävää sormiruokaa:

Vuoden Mutsi leikkaa omin kätösin jouluksi kauniin, tasaisen otsatukan:

Vuoden Mutsin olohuoneessa on aina siistiä (eikä vauva voi vetää päälleen puolimetristä rojukasaa).

Onko sinulla parempia? Nyt on nimittäin sen kisan paikka!

TOIMI NÄIN:

Plaraa kuva-albumiasi ja valitse otos, jossa mielestäsi näkyy Vuoden mutsin kädenjälki aidoimmillaan.
Lataa kuva Vuoden mutsi -facebook-ryhmän seinälle kuvatekstin kera.
Anna äänesi tykkää-nappia painamalla yhdelle tai useammalle albumin kuvalle.
Jää jännittämään voittoasi! Se, jonka kuva kerää facebookissa eniten liketyksiä kirjan julkkaripäivään 14.3. mennessä, saa palkinnoksi (ja lohdutukseksi vuodenmutsimaisesta suorituksesta) kilokaupalla Fazerin sinistä! Saat luonnollisesti agitoida kaikki ystäväsi tykkäämään juuri sinun kuvastasi.

Onnea kisaan!

Nautinnollisia hetkiä

2012-02-28T16:39:00.008+02:00

Lapsenteossa aikuisviihde on läsnä projektin alusta asti - alun jälkeen tosin vain unissa. Ensin pannaan, ja jos hyvin/huonosti/hyvin huonosti käy (valitse itsellesi sopivin vaihtoehto), tullaan raskaaksi. Sitten on se maha. Mahaa saattaa seurata kombo särkyjä, vuotoja ja vuodelepoa. Ja sitten synnytetään! Aah. Saatat saada ponnistaessasi orgasmin (no niin varmaan). Entä seuraavaksi? Tikattu takapuoli tai keisarileikkauksen leikkaushaava karsivat suurimmat halut noin aluksi. Sitten sataa jälkivuotoa, ihanaa! Seuraavaksi kodin valtaa imetyshiki ja pikantti maitokakka. Elämää ja erotiikkaa.

Mutta hei. Ehkä tämä on vain kateellisen ämmän vauhkoamista. Ehkä teillä muilla lakanat heilui ja mambo soi synnytykseen asti ja viikko napanuoran katkeamisen jälkeen. Kauheen yksilöllistä.

Kävi miten kävi, tärkeintä on muistaa, että unenpuutteeseen voi kuolla, seksinpuutteeseen ei. Eli älä stressaa, vaikka et vähään aikaan olisikaan kiinnostunut mitään muusta kuin Fazerin sinisestä. Kyllä se siitä!

PS. Pysykää linjoilla, pian ilmassa on pientä kilpailuhenkisyyttä - ja mahdollisuus voittaa sikamäärin suklaata!

Valmiina, painokoneillanne, hep!

2012-02-26T14:56:00.001+02:00

Tuosta päivähoitopostauksesta syntyneen keskustelun myötä sopiikin sanoa muutama sananen kirjasta: Vuoden Mutsi lähtee ensi viikolla painoon! Kirjan avainsanoja ovat suvaitsevaisuus ja kevytkenkäisyys.

Tutkimuksia ja kirjallisuutta "lapsen parhaasta" on joka suuntaan, mutta vanhemmat jäävät niistä tyhjän päälle. Joutuuko lapsi aina korvatulehduskierteeseen, jos imetys menee vituiksi? Tuleeko lapsesta kunnallisessa päivähoidossa sarjamurhaaja vai vain ahdistunut narkkari? Kaikkien taiteen sääntöjen lukeminen saati noudattaminen on mahdotonta. Infovyöry vie uskoa omiin tuntosarviin, mikä saattaa aiheuttaa sitä, että äitiydestä ei saa irti osaamisen ja onnistumisen iloa.

Me halusimme kirjoittaa äitiysoppaan, johon voi tarttua ilman pelkoa uusista paineista. Kirja toivottavasti auttaa nauramaan ruuhkavuosille sen sijaan, että tyytyy vain kiroilemaan ratin takana. Tavoitteena on saada lukija huokaisemaan helpotuksesta: "Ihan noin friikkiä ei meillä onneksi ole!" (Turhat) kriisit ovat opettaneet meille, että vertaistuen jakaminen kaikille itsensä välillä riittämättömiksi tunteville kanssamutseille palauttaa hymyn naamalle.

Mutsiuteen kuuluu myös perhe. Perhe koostuu eri-ikäisistä tahi syntymättömistä, biologisista tai adoptoiduista lapsista, ydinperheessä tai sen ulkopuolella, mahdollisesti isästä ja/tai ainakin yhdestä äidistä, banaanikärpäsistä ja muista kotieläimistä sekä persoonallisuuksien (eli luonnevikojen), allergioiden, kellokortin ja saunavuoron sekamelskasta. Koska perhekomboja on enemmän kuin kaksi, emme jaa yleispäteviä neuvoja muuten kuin kieli poskessa. Ohjeita löytyy imetysmaratonille, vauvaperhevisiitille, tuoreelle isälle, vatsan taputtelijoiden varalle ja firman pikkujouluihin. Vakavasti suhtaudumme vain univelkaan.

Kirjan olennainen osa onkin sinun hiihtosi: kannustamme taltioimaan kirjaan omat, uniikit ensi-askeleesi äitinä - mikä teillä toimi, mikä meni persiilleen? Vasta sitten Vuoden Mutsi on valmis.

Ensi viikolla ja kirjanjulkkareiden aikaan viikolla 11 seuraa myös hiukan teidän lukijoiden kisailutusta ja lahjontaa - kirjaa ei nimittäin olisi ilman teitä! Stay tuned, ladies!

Ps. Kannattaa liittyä Facebook-ryhmäämme - siellä kisataan pian myös!

Hoidon tarpeessa?

2012-02-23T01:21:00.010+02:00

Jotkut vanhemmat pitävät lapset päivähoidossa samalla kun itse lomailevat kotona tai ulkomailla.

Voi olla niin, että gourmet-harrastukseen keskittyvät vanhemmat tankkaavat lapsille jotain toista sapuskaa ja laittavat piltit nukkumaan. Kun pienet uinuvat, aikuiset leikkivät ruoalla.

Nykyinen subjektiivinen päivähoito-oikeus tarkoittaa, että alle kouluikäisille lapsille taataan päivähoitopaikka. Periaate on hyvä. Se voi kuitenkin aiheuttaa myös sen, että äiti jää kotiin vauvaa hoitamaan ja kärrää esikoisensa kokopäivähoitoon.

Jälleen yksi lastenkasvatuskirja markkinoilla. Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen dosentti ja lastentarhanopettaja Marjatta Kallialan Lapsuus hoidossa? ilmestyy ensi viikolla.

Yllä olevat lainaukset ovat tällä viikolla lehdissä ilmestyneistä, kirjaa käsittelevistä jutuista (HS, Talouselämä ja Uusi Suomi).

Mitä tästä nyt pitäisi ajatella? Että Suomi on paska maa ja ukkoina jo syntyy sylilapset?

Kirjassa – tai ainakin siitä tehdyissä jutuissa – häiritsevät ylilyönnit. “Kun pienet uinuvat, aikuset leikkivät ruualla.” Miten ruuanlaitto liittyy päiväkotikeskusteluun? Esimerkiksi meidän kersa lappaa lusikalla suuhun iltaisin riisiä ja kalaa – ihan mielelläni paistan sen maustetun katkarapuhässäkän ja korkkaan pullon valkkaria ipanan simahdettua. Ei se syö chiliä. Meillä käydään myös paskalla, pannaan ja otetaan muutama kalja, kun piltti on laitettu lakanoihin. Eikä tule kyllä yhtään huono omatunto.

Mutta Kallialalla on toisaalta pointtinsa. Eihän se ole reilua, että ipana joutuu viettämään suurimman osan viikottaisesta valveillaoloajastaan päiväkodissa. On kuitenkin tilanteita, joissa vaihtoehtoja ei ole. Vittumaiset työajat ja joustamaton työnantaja ei ole helppo yhdistelmä. Jos ei ole syntynyt kultalusikka hanurissa, töissä on pakko käydä.

Eri asia on, jos lapsi ei saa ollenkaan päiväkodista kesälomaa, mutta vanhemmat lähtevät kuukaudeksi Välimerelle. Oikea ratkaisu ei silloin ole “tuunata päivähoitojärjestelmää lapsiystävälliseen suuntaan” vaan kysyä, että "miksi vitussa lisäännyit"? Vapaaehtoinen lapsettomuus on nimittäin mainio vaihtoehto: jää aikaa enemmän itselle, työlle, parisuhteelle ja harrastuksille. Enkä nyt vittuile, vaan olen ihan tosissani. Harkitsin itsekin tätä vaihtoehtoa ennen kuin sattuma päätti toisin.

Kirjassa Kalliala väittää, että ”päiväkotien taso vaihtelee luvattoman paljon, työntekijöiden koulutustaso ei ole riittävä ja hoitopäivät ovat liian pitkiä”.

Mulla ei ole suomalaisista päiväkodeista käytännön kokemusta, mutta olisi kiinnostavaa kuulla teidän mielipide. Jos kersanne on suomalaisessa päiväkodissa, oletteko tyytyväisiä? Mikä mättää? Vai ovatko Kallialan huolet liioiteltuja myyntipuheita?

Kirjasta lisää Gaudeamuksen sivuilla.

Niksi-Mutsi

2012-02-21T22:46:00.003+02:00

Äideillä (ja varmasti myös isukeilla) on hihassaan tajuton määrä erilaisia lastenhoidollisia kikkakakkosia. Kirjassamme jaetaan Sadun välinevinkit onnistuneeseen vaipanvaihtoon: paskalusikka ja -essu. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi että vessapaperi ei ole se paras tapa kaapia jöötti vaipasta pönttöön ja se essu tosiaan säästäisi vaatteita, etenkin nyt kun Snadilla on menossa joku kakkaan sata kertaa päivässä -vaihe.

Itse olen erikoistunut pieniruokaisten lasten syöttämiseen viekkaudella ja vääryydellä. Paras tapa on antaa vauvan käteen jotain uutta materiaalia (leivinpaperia, folioa, lankaa tai pullonkorkki), jonka se vie satavarmasti suuhunsa, monta kertaa. Kun suu aukeaa, siihen väliin sitten tuikkaat puuron. Toinen konsti on erilaisten äänten päästeleminen. Köhiminen, sihiseminen ja viheltäminen (laulaminen on nähty) muun muassa hämää kersaa niin, että se jää tuijottamaan sinua ja suu aukeaa hiukan. Tsädäm.

Toinen konstini uusien motoristen taitojen aiheuttamiin yöjameihin on pinnasängyn pienentäminen. Jos se mahtuu möyrimään siellä valtoimenaan, se löytyy takuulla parkumasta kummallisista jooga-asanoista aamuyöstä. Kersa pitää jumittaa nukkumaan kylki-selkä-kylki -akselille pitkien sivujen alle laitettaville lakanakääröillä, jotka tekevät patjasta lievän kourun.

Näitä vinkkejä pitäisi jakaa paljon enemmän. Siispä pyydän: laittakaa jakoon oma lastenhoidollinen taikatemppunne, jota ei neuvolan ohjekirjasta löydä. Pieni vaiva teille, mutta ehkä suuri harppaus jollekin kanssamutsille!

Kops

2012-02-17T13:20:00.003+02:00

Ensimmäisellä äitiyslomalla keskityin yhteen sääntöön ylitse muiden: älä jätä skidiä hoitopöydälle yksin jottei se putoa. Toivoin vähintään kerran päivässä hoitopöytään integroituja lepositeitä, jotta pääsisin hakemaan olohuoneeseen jääneet kosteuspyyhkeet tai vaatekaapista puhtaan bodyn. Kukaan ei kuitenkaan sanonut, että se voi pudota myös sohvalta, rahilta, sängyltä, vaunuista, sylistä ja syöttötuolista.

Niin kuin putosikin, myös toisella kerralla. Fiilis on messevä yhdistelmä syyllisyyttä, vitutusta ja paniikkia. Kun periaatteessa ainoa hommasi on pitää mukula hengissä ja sitten et osaa. Miksi se oppi kääntymään rahilla juuri silloin, kun etsin kaukosäädintä laittaakseni esikoiselle Pikku Kakkosen? Miten se pystyi ottamaan niin nopeasti kolme konttausaskelta taaksepäin ja vielä unipussi päällä? Olen molemmilla kerroilla ollut alle puolen metrin päässä.

Ennen kuin määrää itselleen 50 raipaniskua ja kaksi vuotta kotiarestia, voi pohtia seuraavaa:

1. Sanahaku "vauva putosi" tuottaa googlesta 241.000 osumaa. Vauva yllättää aika monet vanhemmat. Joukossa on varmasti myös niitä, jotka kuvittelivat, että näin ei voi päästä käymään, jos on vain huolellinen.

2. Aika harvoin käy todella huonosti. Maan vetovoima vaikuttaa ihan eri tavalla kuusikiloiseen kuin kuusikymmentäkiloiseen. Tsekkaa lapsen aivotärähdyksen oireet vaikka täältä.

3. Lapset on tehty rustosta, hyvästä syystä. Joustavat kallon luut suojaavat murtumilta.

4. Lapsi todennäköisesti putosi, koska on oppinut jonkin uuden motorisen taidon: kääntymään, ryömimään, konttaamaan. Vauhdilla. On aika hioa refleksit kuntoon tulevien äkkitilanteiden varalta ihan sylissäkin.

5. Kuhmu - jos sellainen tuli - ei ole viimeinen. Markkinoilla on ihan syystä olemassa tuote nimeltä konttauskypärä. Sekään ei auta, kun esikoinen kompastuu sitteriin ja rysähtää parikuisen kuopuksen päälle. Tai kun kaksivuotias juoksee ihan täysiä päin betoniseinää.

Ja pahempaakin jännitettävää löytyy. Esimerksiksi se, milloin ipana laittaa henkitorveensa pieniä legoja tai sormiruokailee astianpesukoneen nappuloita.

Yhdessä asiassa olen turvassa: meillä ei ole sukkapuikkoa, jonka voisi työntää pistorasiaan. Jes.

KUVA: Huvikumpu

Dear päiväkodin sidosryhmä

2012-02-15T00:05:00.004+02:00

Hei sinä tulevan päiväkodin opettaja ja kanssavanhempi!

Ipanamme täytti 2 vee ja aloittaa sen kunniaksi huomenna uudessa, "isojen lasten" päiväkodissa. Se on pätkälle iso muutos; työpaikan vaihdokseen verrattava tapahtuma. Mielessä on varmasti monia kysymyksiä. Missä on vessa? Milloin on kahvitauko? Milloin voi ottaa power napit? Kuka ohjaajista on helppo kiertää pikkusormen ympäri? Kuka on se jatkuvasti pierevä kollega, jonka kanssa ei kannata hankkiutua yhtä aikaa suljettuun tilaan? Kuka kertoo ruokapöydässä parhaat vitsit? Mistä löytyy lähin sähköpistoke? Millainen on organisaation pikkujouluperinne? Onko casual fridaynä tapana vetää niin överiksi että nokosten jälkeen herätään kakat housuissa?

Tämä on paitsi iso muutos ipanalle myös parantamisen paikka minulle. Lupaan olla vähän parempi vanhempi tällä kertaa. Sen ensimmäisen päiväkodin kanssa meni vähän vituralleen.

Viittasin lastenhoitajiin nimillä "se viiksekäs mies", "silmälasipäinen täti" ja "puolalainen". Anteeksi!
Parannus: Lupaan opetella teidän ohjaajien etunimet, lupaan!

Edellisessä paikassa en muistanut ipanan tarhakavereiden nimiä. Kun vaatenaulakolla lastani puhuteltiin etunimellä, mulla ei ollut hajuakaan, kenen kanssa juttelin. (Meni puoli vuotta tajuta, että lasten ja heidän vanhempiensa nimet voi luntata naulakon nimilapusta.)
Parannus: Skannaan eteisen läpi ensimmäisenä iltapäivänä.

Unohdin pehmolelupäivänä pehmolelun.
Parannus: Tätä ei tapahdu toiste. Piilotin nimittäin auton hansikaslokeroon ruskean pehmolelumyyrän. Just in case. Pitää vaan muistaa se auto.

Jätin varavaatesäkin tarhaan viikonlopun yli, vaikka se oli kiellettyä. En voinut käsittää, miksi sitä suljettua jättisuurta vaatepussia ei voi säilöä tarhan tyhjässä eteisessä lauantaina ja sunnuntaina, jos sen voi tehdä maanantaista perjantaihin.
Parannus: Tästä tavasta en aio luopua. Tai sitten se on mies, joka hoitaa perjantaikuljetukset.

Yhteistyöterveisin,
Satu

PS. Sen ilmoitan jo nyt, että vanhempainneuvostoon en lähde. En edes varainhankinnan varajäseneksi.

Suuri Vuoden Mutsi -palkintogaala

2012-02-05T23:10:00.002+02:00

Käsikirjoitus on nyt ojennettu kustannustoimittajalle! Woohoo! Tämän kunniaksi laitamme kiertämään mutsiblogihaasteen! Blogosfäärissä on paljon viihdyttävää luettavaa ja haluamme nostaa esiin mahtimutseja - ja lukijana sinä saat lätkän automaattisesti!

Laita siis tämä lätkä blogiisi ja täydennä seuraavat lauseet:

1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun...
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on...
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän...
4. Kello 12 yöllä olen yleensä....
5. Kello 8 aamulla olen yleensä....
6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että..
7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että..
8. Viimeksi kiroilin, kun....
9. En ole koskaan osannut...
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on...

Sitten laita viesti eteenpäin ainakin yhdelle hyvälle mammabloggaajalle, jonka uskot ehtivän vastata haasteeseen. Ja kun lisäät kommenttiboksiin vielä linkin postaukseensi niin tulemme vakoilemaan meininkiäsi!

Toppaa, toppaa, jaksaa, jaksaa!

2012-01-30T16:34:00.000+02:00

Tämä saatanan antarktis nimeltä Suomi. Ajattelen pohjattoman katkerana maita, joissa lapsille ei tarvita puolen tunnin kauppareissua varten rankkasateen, raekuurojen ja lumivyöryjen pitävää vaatekertaa.

Kivat sulle, kivat mulle.

Sen lisäksi että uloslähtö kestää kolme vuotta, hikinoro valuu aina jonkun selkää pitkin. Strategioita on kaksi.

1) Etsit ensin omat vaatteesi, pistät päälle pässinpökkimät ja tunget untuvatakin taskuun kännykän, huulirasvaa ja nenäliinoja. Kun oma varustelu on kunnossa, ryhdyt latomaan kersan päälle lämpökerrastoa, pipoa, kypärämyssyä, kaulaliinaa, sormikkaita, sormikkaiden päälle laitettavia hanskoja, villasukkia ja sitä haalaria, jonka päälle ehkä vielä kuitenkin tarvitaan kurahousut. Kun naama margariinissa ja pipo silmillä vetelet renksuja talvisaappaiden pohjan alle, väilevy luiskahtaa ja kynsi katkeaa. Sitten sille tulee pissahätä.

2) Puet ensin lapsen yllämainitun protokollan mukaisesti ja alat sitten pohtia, mitä itse tarvitset. Koska kakaralla on nanosekunnissa sietämättömän kuuma, alkaa hermoja sahaava vinkuna ja kitinä. Jos tyrkkäät sen ulos tai rappuun, niin se möykkää, juoksee rimputtamaan naapurin ovikelloa tai painuu portista ulos autotielle niin vilkkaan, että et ehdi edes perkelettä töräyttää. Jos taas valitset kitinän, unohdat ärsyynnyksissäsi kaiken, mitä sinun piti oikeasti tehdä uloslähdön eteen ja havaitset olevasi lumihangessa pelkissä leggingseissä ja korvalapuissa.

Bonuksena näitä kamoja on pakko hankkia joka vuosi uusi koko.

Kevät. Tule, nyt, heti!

Nyt pää tyynyyn!

2012-01-26T20:40:00.006+02:00

On muuten kätevää hankkia lapset kaveri- ja perhepiirin viimeisenä: kännykän osoitekirjasta löytyy läjä lapsenvahtikandidaatteja.

Voi tsiisös, jos viiva onkin tipahtanut tikkuun lähipiirin ensimmäisenä! Paitsi, että joutuu opettelemaan kaikki vauva-asiat alusta kantapään kautta, joutuu myös valmentamaan märkäkorvakavereistaan ja -sukulaisistaan potentiaalisia lapsenvahteja.

Lapsenhoitoamatöörejä stressaavat yleensä seuraavat:

Kuinka kääpiön saa hiljaiseksi, jos se itkee toista tuntia putkeen?*
Kuinka lapsen saa nukkumaan, jos se ei halua nukahtaa?**

Siskoni lupautui elämässään ensimmäistä kertaa lapsenvahdiksi ipanamme ollessa 4 kk. Kaikki sujui hyvin nukkumaanmenoon asti. Kitinä alkoi. Tunnit kuluivat, eikä käninästä meinannut tulla loppua. Ei auttanut heijaus, maito tai sylissäolo. Sitten sisko keksi nerokkaan idean. (Niin, yleensähän hyvät ideat syntyvät silloin, kun on yksinkertaisesti pakko olla innovatiivinen ja keksiä jotain.) Hän alkoi kerrata ääneen entisen Itä-Saksan historiaa, toisesta maailmansodasta eteenpäin. Stasit, kurkkupurkit ja Nukkumatit. Ennen muurin murtumista puolimetrinen kuulemma antoi periksi ja nukahti. Klassikko.

*) En todellakaan tiedä.
**) Jos tietäisin, olisin tuotteistanut keinon aikoja sitten, hakenut sille patentin ja käärinyt bisneksellä noin miljardin euron liikevoiton.

Totuus "Meillä ei sitten koskaan..." -lupauksista

2012-01-15T14:17:00.005+02:00

Muistelimme eilen mutsiporukalla niitä idealistisia lupauksia, joita annoimme itsellemme ennen lapsiemme syntymää: "Meillähän ei syödä muualla kuin syöttötuolin ääressä."

Kyllä oli muuten naurettavan helppo tehdä suunnitelmia, kun mölyapina oli vielä tukevasti mahassa. Lapsen kasvatussuunnitelma on kuin hallitusohjelma: kaikkea luvataan, mutta kaikki menee uusiksi.

Tässä muutamia omia lupauksiani ja totuus niiden takaa.

Lupaus: Meillä ei koskaan syödä ja katsota piirrettyjä samaan aikaan.
Totuus: Ha-ha-ha. Pääasia että syö.

Lupaus: Meille tulee korkeintaan kymmenen lelua, muut viedään kierrätykseen.
Totuus: Iso hah. Tässä on parempaakin tekemistä kuin laskea, onko serkun vanhoja nalleja nurkassa/sänkyjen alla/roskaämpärissä 9 vai 25. Pääasia on, että niitä ei löydy wc-pytystä.

Lupaus: Emme anna lapselle mitään makeaa. Emme edes keksejä. Pieneksi pilkotut viinirypäleet ajavat saman asian.
Totuus: Ehtii varmaan pilkkoa ja pakata jotain viinirypäleitä, kun on kiire paikkaan X, josta ollaan jo puoli tuntia myöhässä.

Lupaus: Elämä lapsen syntymän jälkeen voi jatkua aivan samanlaisena, vain vähän hitaampana.
Totuus: No kyllä se nyt vaan on vähän eri lähteä kahden aikuisen kanssa telttailemaan kuin kahden aikuisen ja yhden lapsen. On aivan sama mennäänkö nopeasti vai hitaasti, yksi matkaseurueesta kakkaa joka tapauksessa housuunsa muutaman tunnin välein.

Lupaus: Aion nähdä ystäviä samaan tapaan kuin aikaisemminkin.
Totuus: Hehe. Terveisiä vaan sinne menneisyyteen: on vähän turhan optimistista kuvitella, että vuoden ikäisen skidin kanssa voi pari kertaa viikossa totetuttaa illanvieton, jossa ensin mennään syömään, sitten leffaan ja leffan jälkeen oluelle. Kyllä ne leffat nykyään katsotaan kotisohvan ja dvd-soittimen voimin.

Lupaus: En aivan varmasti ala koskaan kutsua miestäni "isiksi".
Totuus: Tämä onkin sitten ainoa lupaus, jonka olen pitänyt.

Entäs te? Oletteko joutuneet pyörtämään päätöksiänne?

Kun ei niin ei

2012-01-11T12:25:00.003+02:00

Luen juuri Risto Isomäen kirjaa "Con rit." Sivulla 45 ensimmäinen lause on "Ei!". Vauvavuosi 2012 for the win. Mites teille kävi?

Oho, meni herne nenään

2012-01-10T13:37:00.006+02:00

Elämä lapsen kanssa on virikkeitä täynnä!

Viime viikolla yllätin ipanamme naama lastenhuoneen seinässä kiinni. Hän oli siirtänyt kuvassa olevat lenkkarit sivuun ja tunkenut toisen nenärei'istään seinässä törröttävän, pyöreäkantaiseen ruuvin ympärille. Nojoo.
Voisihan sitä varmaan huononpaankin paikkaan päänsä laittaa.

Ruuvi ei kuitenkaan yksin riitä. Nenään tungetaan myös etusormea, kännykän latausjohtoa, kyniä ja hiuspinnejä. Välillä klyyvariin on menossa kappale kengännauhaa tai yksi haarukan piikeistä. Parhaana päivänä molemmat yhtäaikaa.

Mulle ei ihan vielä ole valjennut, mihin kehitysvaiheeseen romuvaraston kerääminen nenään kuuluu. Varmaan siihen samaan, jossa ipana tunkee käsiin saamaansa äidin hammasharjaa jalkoväliinsä ja sanoo pimppi. Hmm.

Äiti Teksasista, päivää

2012-01-06T22:26:00.002+02:00

Sain juuri käteeni ipanan piirtämän kuvan äidistä. Kuinka herttaista! Seison kuvassa ison puun juurella, jotain mustaa ja pitkänomaista kädessä.

- Oi, miten hieno! Onko äidillä lapio?

- Ei, se on ase.

Kun hiukan järkytystäni nieleskellen kysyin, että miksiköhän äidillä tämä ase on, niin vastaus oli että tämä kuva on ajalta ennen ruokakauppoja. Hyvin on mennyt perille se, että äiti on paitsi pasifisti myös pääasiassa kasvissyöjä.

Ps. Mitähän Maddox piiroksesta antaisi arvosanaksi.

Raskaana viisi vuotta

2012-01-04T16:41:00.004+02:00

Kaksoset syntyivät viiden vuoden välein, uutisoi Ilta-Sanomat. Voi juma. Viisi vuotta ison möhömahan kanssa? Viisi kesää raskaushiessä, viisinkertainen pahoinvointi, viisi talvea villakolttujen kanssa, jotka eivät mahdu kiinni? Viisi vuotta koossa XXXXXXXXL? Viisi vuotta mässäilyä - eli leegoihin reikiä, lisää vyötärömakkaraa ja viisinkertaiset suonikohjut pohkeisiin.

No ei sentään. Kaksosten ikäeron mahdollisti hedelmöityshoito.

Onneksi olemme ihmisiä, emmekä esimerkiksi elefantteja. En ehkä kestäisi, jos joutuisimme kestämään olkapäille roikkuvia korvalehtiä, olemaan tiineenä kaksi vuotta ja purskuttamaan juomaveden nenän kautta suuhun.

Kuva: imizis.com

Naurettavia linkkejä

2012-01-02T14:25:00.002+02:00

Tuonne vasempaan palstaan olemme keränneet muutamia kuoliaaksi naurattavia linkkejä - käy ihmeessä tutustumassa! Henkilökohtainen suosikkini ovat nuo puhelimen oikeinkirjoitusohjelman automaattisesti korjaamat tekstiviestit: "I love you and I dream about the Führer." Hups.

Ja infotkaa toki, jos tiedätte muita hauskoja sivustoja, blogeja tai keskusteluketjuja, päivitämme listaa mielellämme!

Vuoden lapsi

2011-12-30T19:50:00.002+02:00

Miten näitä tehdään kysyy nimimerkki "Epätietoinen mutsi".

Välipäivien syntiset puuhat

2011-12-30T10:44:00.003+02:00

Mä olen saanut joulun ja uuden vuoden välisten päivien aamuista revittyä uskomattoman paljon syntistä riemua. Nimittäin. Ryhdyin downshiftaavaksi mutsiksi, joka vie lapsensa aamukasilta päiväkotiin ja tulee itse sen jälkeen kotiin nukkumaan.

Kun ipana on mennyt päiväkotiin ja mies töihin, palaan itse hiljaiseen asuntoon, sammutan valot, juon kupin yrttiteetä ja vedän peiton korville. Vä-hän-kö on täydellistä. Sitten heräilen hitaasti puoliltapäivin, venyttelen, käyn suihkussa ja keitän kahvia. Teen iltapäivän töitä ja haen skidin neljältä hoidosta.

Mä jotenkin näkisin itseni tekemässä tällaista 50 % työviikkoa useamminkin. Harmi vaan, että asuntolainaa, sähkölaskua, lapsen päiväkotimaksuja ja ruoankulutusta ei voi yksipuolisella päätöksellä puolittaa.

Anna armoa, hoitotäti

2011-12-28T12:25:00.000+02:00

Mulla on syndrooma. Sen nimi on hoitopaikan ovella iskevä paniikkihäiriö. Kyseinen fiilis johtuu siitä, että meidän kersalta aina puuttuu jotain.
Kurahousut.
Toinen lapanen.
Konserttiraha.
Luistimet.
Kuvatilauslappu (täytettynä).
Reissuvihko (joka katosi totaalisesti eikä ole vielä tähän päivään mennessäkään löytynyt).

No. Joulun jälkeen havaitsin, että en tiedä, missä ipanan hoitokassi on. Kun kämppä oli käännetty ylösalaisin, piti tehdä tarkistussoitto hoitotädille. Kyllä, olin unohtanut kassin hoitopaikan pihaan aatonaattona. Kyllä, täti oli korjannut sen talteen. Naureskelin väkinäisesti, että onneksi lapsi sentään tuli mukaan. En kuullut naurua puhelimen toisesta päästä.

Nyt haluaisinkin tietää, mihin toimenpiteisiin tässä pitäisi ryhtyä. Vaihtaa spinning aivojumppaan? Ruveta syömään jotain vitamiinia tai hivenaineita? Kokeilla sähköshokkeja? Vai onko mun päässä imetysaukile, joka aiheuttaa kroonista tietovuotoa? Help.

Hohhoijaa, mitä vitsejä

2011-12-15T19:44:00.006+02:00

Eräänä iltana en saanut unta. (Kyllä, sellaistakin sattuu, vaikka olisi kuinka väsynyt.) Tällaisissa tilanteissa minun on tapana vaivuttaa itseni uneen keksimällä huonoja vitsejä. Tässä viimekertaisen unettoman yön saldo:

- Mistä tietää, että Vuoden mutsi ei ole kotona?
- Kotona on siistiä.

- Mistä tietää, että Vuoden mutsi on kotona?
- Keittiössä tuoksuu Kotipitsa. Tai mikropinaattilätyt.

- Mikä on Vuoden mutsin bravuuri keittiössä?
- Sämpylät, joista ei unohtunut hiiva!

- Millä nimellä kutsutaan sitä Vuoden mutsin kaveria, joka sai lapsia yli 45-vuotiaana?
- No tietysti Vaihdevuoden mutsi.

- Kuka on se Vuoden mutsin kaveri, joka sai lapsen heti lukiosta päästyään?
- Välivuoden mutsi.

- Kuka on se Vuoden mutsin kaveri, joka on todella raskaana?
- Lihavuoden mutsi.

- Millä nimellä kutsutaan sitä Vuoden mutsin kaveria, jonka lapsi teki niskakakat ostoskeskuksessa ja joka oli unohtanut vaipat kotiin?
- Minä.

Sitten nukahdin.

Ja näitähän voi keksiä lisää, jos ei vieläkään uneta. Antaa palaa ;)

Vuoden mutsi - only for you!

2011-12-02T22:40:00.004+02:00

Median edustajat eivät jostain syystä ole vielä muodostaneet jonoa oven taakse, vaikka kirja on jo julkistettu! Mystistä. Koska haluamme jo antaa haastatteluita, päätimme haastatella itse itseämme. Siispä, eksklysiivisesti, only for you!

1. Miksi tämä Vuoden mutsi -kirja piti kirjoittaa?
Katja: Satu ehdotti tätä. Suostuin, koska mulla ei ollut viikkoa ennen laskettua aikaa ihan kaikki himassa.
Satu: Oma ipana alkoi nukkua täysiä yöunia ja piti keksiä jotain tekemistä aamuyön tunneille.
Katja: Täytyy myös myöntää, että Tieto-Finlandia ehdokkuus kiehtoo.
Satu: No todellakin! Sillä 30 000 euron palkintorahalla saisi jo aika monta kestovaippaa. Taikka Thaimaan-matkaa.

2. Miksi kirjoititte kirjan juuri nyt?
Katja: No kun kymmenen vuotta sitten ei olisi ollut mitään valittamista.
Satu: Tämä piti tehdä, ennen kuin oma lapsi kasvaa isoksi ja aika alkaa hämärtää muistoja. Ja mun tekee mieli päästä Thaimaahan.

3. Miksi juuri te kirjoititte tämän kirjan?
Katja: Oli asiaa. Ja kun naapurin tätikään ei tästä ole kirjoittanut.
Satu: Kaksin on kivempi valvoa: äidit ja freelancerit polttavat tunnetusti yölamppua, joten kanavoimme energiamme meseilyyn ja kirjoittamiseen.

4. Olette molemmat keskinkertaisia äitejä. Miten teidät erottaa toisistanne?
Katja: Jos kysyt jotain islanniksi, mä oon se, joka ei vastaa (selvin päin). Kirjassa tekstit on onneksi erotettu erilaisten maatuskojen avulla.
Satu: Mä taas en myönnä asuneeni Espoossa. No okei. Kerran asuin, mutta se oli vain puoli vuotta Mäkkylässä ja sinne pääsi Helsingin sisäisellä lipulla. (Tuota kokeilua voi verrata tilanteeseen "kävi sisällä mutta ei liikkunut".)

5. Ovatko tissinne muuttuneet teepusseiksi?
Katja: Ei tietenkään. Korkeintaan riisipusseiksi.
Satu: Teepussejakin on erilaisia. Totuus kuitenkin on, että ketunkuonot ovat hävinneet.
Katja: Sitä ei kuitenkaan pidä kertoa ääneen.
Satu: Mutta ehkä se lohduttaa, että ne olisivat tod.näk. muuttuneet joka tapauksessa. Harvalla kolmikymppisellä on kaksikymppisen tissit, imetti tai ei. Yksi mun kaveri sai itselleen upeet tissit lapsen saannin jälkeen. Joskus voi mennä noinkin päin. Nythän tämä meni ihan tissittelyksi. Seuraava kysymys!

6. Millainen on Vuoden Mutsi?
Katja: Vuoden mutsi on mielentila. Vuoden mutsi -fiilis tulee, jos skidille pitää pukea sukat käteen, kun hanskat ei löydy tai neuvola-aika unohtuu. Kamojen lainailu muilta vanhemmilta kuuluu tähän meininkiin. Vuoden mutsilla ei esimerkiksi oo koskaan nenäliinoja hiekkalaatikolla pikku räkänokkaa varten.
Satu: Toi oli hyvä. Hiekkalaatikolla muuten paidanhelma tai purkkapaketin käärepaperi pelastaa! Joskus vuoden mutsi unohtaa hoitolaukun kotiin. Silloin tarvitaan vähän mielikuvitusta. Jos jollekin kävisi näin, tää henkilö voisi vaikka riisua merinovillaisen paitansa ja sitoa sen muovikassin avulla paikalleen. Tällä kestolla pärjäsin.. siis henkilön vauva pärjää kotiin asti. Mutta älä vain laita villapaitaa pesukoneeseen - siitä tulee kuudenkympin myllytyksessä munanlämmittin.

Haluaisitko Sinä tietää meistä jotain? Kysy! Vuoden mutsit vastaavat heti kun ehtivät!

Mutsi soikoon!

2011-12-01T22:34:00.000+02:00

Jos rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin kyllä on äideilläkin. Kun pohdimme tämän kirjan nimeä, kysyin blogini lukijoilta, mitä he ajattelevat sanasta mutsi. Uumoilimme nimittäin, että mutsi saattaa kuulostaa ärsyttävältä, vaikka minun suussani mutsi on ihan arkipäiväinen äidin synonyymi. Kutsuin Mutsi-vainaatani oikeastikin mutsiksi, kuten myös broidini ja mutsi itse tekivät.

Sain yli sata vastausta - ja krampin vatsalihaksiin. Tässä parhaimmistoa:

"Aiemmin jo kiivaasti vastustin mutsi-sanaa ja teen sen uudelleen, kun vasta nyt tajusin, että mutsin perheeseen kuuluu tosiaan yleensä faija, broidi ja systeri... hyi yök! Nuo kuulostaa siltä, että koko perhe, ei pelkästään mutsi, on deekiksellä ;) Ja että kaikki yrittää olla jotakin muuta kuin ovat. Että siinä perheessä on jotain hyvin syvästi pielessä. Kauniimpia ja OIKEITA sanoja ovat luonnollisesti äiti, isi, sisko ja veli. Näissä äidin ja isin perheissä ei juoda, polteta eikä hakata ketään, toisin kuin mutsi ja faija tekevät. :D"
- Anonyymi

"Yhdyn kommenttiboksin kuoroon: mutseja on vain kehien sisäpuolella. :) Samaa mieltä täälläkin, mielestäni termi on ruma. Hyi olkoon, toivottavasti kukaan ei koskaan sano mua mutsiksi! Faija, broidi ja porukat on myös paha. Mitkä ihmeen porukat? En ymmärrä. Mistä tulikin mieleeni seinäjokelaisten ihan oma sana isälle - issee. En tottunut tuohon koskaan, en ymmärrä vieläkään. Misään muualla etelä-pohjanmaalla ei sanaa tunneta. Eihän tuo pohjalaiselta mitenkään kuulostakaan, toisin kuin äitee ja äiree, millä toivon itseänikin joskus kutsuttavan."
- Marika

"Kyllä mutsi on mutsi. En ollut ikinä edes pohtinut että sana olisi negatiivinen jonkun mielestä. Äiti taas on mielestäni neutraali yleissana siinä missä nainen, mies, lapsi jne. Mutsi on minulle se henkilökohtaisempi malli, mun mutsi on mutsi ja mutsi olen omillekin lapsille. Naureskelin lukiessani kommentteja että miltä näyttäisi iltapäivälehtien lööpeissä "Lapsi löydettiin yöllä harhailemasta kadulla kun Mutsi oli lähtenyt baariin ja jättänyt lapset yksin kotiin", eikö se aina ole niissä se Äiti joka sen tekee eikä pahamainen stadilainen raggari-Mutsi , pirtsakka-Äippä, lässynlää-Äityliini, muumi-Mamma tai muu Äitiä tarkoittava synonyymi."
- Anonyymi

"Kyä mää täälä Tanpereellaki oon kuullu että jokkut sanoo mutsi, aika harvat, mutta kumminki, mut kyä mää ite oon äite tai oikeesti äiti tai äippä, ku miäs on Pohjammaalta ja täälä ny puhutaan kaikkee sekasi. Mutta mitä ny kirjaas tulee, ni sen tyylilajii se sopii musta oikeinki hyvi enkä nää mitää estettä sitä siinä nimessäki mainita. Ja ei kai me täälä kolmosen tällä pualen niin mettäläisiä olla, että sen takia jätettäs opus ostamati."
- Tea

"Mutsia kamalampi sana on vain Mamma. Mutta kun teidän tyyli on muutenkin tuollainen sarkastinen "me välitetään lapsistamme, mutta enemmän itsestämme" niin mutsi sopii oikein hyvin! Ja samaa mieltä monen kanssa, kun tietää että teidän kirja niin sen nimi vois olla vaikka äityli, silti sitä ostettaisiin:)"
- Anonyymi

"Omaa äitiäni olen kuitenkin kutsunut aina äpyksi. Äpy legendaarisen (?) vappulehden mukaan - tosin eihän sitä silloin tajunnut mistä sana oli kotoisin. Systeri keksi teininä että äpy on lyhenne sanoista Äly Pakenee Yllättäen, ja lempinimi vain parani entisestään, myös äitini mielestä! Jokainen taaplaa tyylillään, mutta äippä on hirvein ikinä. Äänteestä tulee mieleen vaippa ja muu mielikuva on (anteeksi jo etukäteen, jos joku tästä hermostuu!) lettipäinen lässyttäjä jolla on pohjepituinen vaalea farkkusalsahame, pörrösukat crocseissa ja bostonkakku uunissa."
- Anonyymi

Voi äiti, etten sano! Nämä voimakkaat assosiaatiot ovat täysin linjassa sen kanssa, että yhteiskunnassa vallitsee selvä käsitys siitä, miltä oikean Äidin pitää näyttää, kuulostaa ja tehdä. Muita sanoja on vaikea hyväksyä, sillä äidillä on kasvot. Äiti on erisnimi.

Päädyimme kuitenkin Vuoden mutsiin, vaikka tiedämme, että jotakuta nyppii ja pahasti. Pahoittelemme, mutta mikään muu synonyymi ei olisi sopinut meidän näppikseemme! Merkityskin olisi muuttunut, sillä Vuoden äiti saa pressalta kunniamerkin, mutsi ei. Kolmanneksi, ne joille kirjan nimi on aivan liikaa, myös sisältö on todennäköisesti liikaa. Pyydämme silti tutustumaan. Jos sisältö ei tuo hymyä huulille niin ehkä lohduttaa se, että kirjan myynnistä 10% menee Mannerheimin lastensuojeluliiton vanhempain puhelimen ylläpitoon. Äideille, mutseille, äityleille, äipille ja mammoille.

Pää tyynyyn

2011-11-10T12:44:00.000+02:00