Tietoa mainostajalle ›

18.2.13

Kuumeilua

Lapsen myötä on auennut ihan uusi näköala ruumiillisuuteen. Ensin on istukka ja kasaan kursittu toosa. Sitten irtoava pala napaa ja kaula-aukosta alas valuva maitopuklu.  Joku syö sun tissejä 24/7. Ja silloin kun ei syö, vaihdat kakkavaippoja.  Kävelet koko yön vauva harteilla ja saat kiitokseksi pierun.

Vaippa-tuhnu-ögä-sulkeiset menevät - kuten mikä tahansa vaihe - jossain vaiheessa ohi, jotta uusi vaihe uusine yllätyksineen voi alkaa.

Kolmivuotiaan kanssa luulisi, että on jo helpompaa. Tavallaan onkin. Se ei pissaa päälle, vaan osaa itse kertoa, että pitää päästä vessaan. Mutta nyt lasta ei voi enää yksisuuntaisesti hoitaa. Kaikki viestintätilanteet ovat muuttuneet kaksipuoleisiksi. On tilanteita, joissa kolmevuotias kampittaa vanhempaansa 6-0.

Esimerkiksi silloin, kun lapsi on kipeä. Kun kolmivuotias kuumeilija huutaa kurkku suorana, että äiti ei saa mennä mun peppuun, muuttuu hetkessä täysin aseettomaksi, vaikka onkin se kuumemittari kädessä.

Kuumemittarista on tullut kaikkia pahiksia yhdistävä tekijä. Iltasatujen kaikilla vähemmän miellyttävillä päähenkilöillä on taskussa mittari, jolla ne vaanivat päästä mittaamaan kuumeen paikasta, jonne aurinko ei paista.


Luimme tänään Hanhiemon Satuaarreetta. Siellä on satu Laiska Jaakosta. Sadun lopussa on kuva, jossa hääparin sulhasella on reipas hymy naamalla. Se aikoo mitata ton prinsessan kuumeen, lapsi tietää. 

Eihän sen tarvitse, prinsessahan on ihan terve, sanon. Kuume mitataan vain silloin kun on kipeä, yritän. 

Eipäs. Toi mies aikoo mennä ton pyllyyn.

Olin vähän aikaa ihan hiljaa. Minulla ei ollut aavistustakaan, miten keskustelua voisi viedä järkevällä tavalla eteenpäin. Löysin lattialta automainoksen. Katselimme vähän aikaa erilaisia runkomalleja. Siinä lastenhuoneen lattialla polvi-istunnassa päätin, että nyt vihdoin ja viimein käyn ostamassa sen korvakuumemittarin.



72 kommenttia:

  1. Meillä on korvakuumemittari, enkä voi suositella rahojen haaskaamista siihen. Lasten korvista tulokset on ihan mitä sattuu. Noiden kokemusten valossa luulisi, että paikoillaan istuminen parin minuutin ajan sujuisi ongelmitta.

    VastaaPoista
  2. Meillä on ots kuumemittari ja se näyttää aina alle oikean lämpötilan. Se tosin on jostain vuodelta 2006 niin luulisi että nykyaikaisemmat olisi parempia. Meillä mitataan kuume 3 veen kainalosta. Hän malttaa hyvin olla paikoillaan kun saa odottaa digitaalisen mittarin piippausta.

    VastaaPoista
  3. Kainalo se vasta ei oikeaa tulosta annakaan. Digitaalimittarillakin pitäisi ohjeen (ja näin mulle on koulussakin opetettu) mukaan mitata suusta, kielen alta. Kauaa siihenkään ei kyllä mene. T:hoitaja :)

    VastaaPoista
  4. Meillä mitataan kainalosta molemmilta lapsilta (1 ja 3v). Jaksavat istua sylissä sen aikaa. Ihan tarpeeksi hyvän mittaustuloksen noinkin saa. Kädellä kokeilemalla otsaa ja niskaa saa jo tiedon, että kuumetta on ja mittarilla tarvii tietää vain suurinpiirtein määrä. Jos lapsi vähänkään vastustaa mittausta, ei me jäädä odottamaan niitä viimeisiä laitteen miettimisiä...

    Meillä on myös sellainen apinanmuotoinen pikakuumemittari, joka mittaa parissa sekunnissa. Mutta se näyttää kyllä ihan puutaheinää...

    VastaaPoista
  5. No kyllä jokainen kolmevuotias vastustelee pepusta mittaamista, joten mittari kainaloon vain. Ei kai sillä ole niin väliä, kuinka tarkasti oikein mittari näyttää, kyllä se kuitenkin kuumeen näyttää ja sitä paitsi kuumeen tuntee melko helposti ihan kädellä vartalosta. Jos on kuumetta, sairastetaan eli jäädään kotiin. Jos lapsi voi huonosti kuumeen takia, annetaan kuumelääkettä. Jos lapsi menee veltoksi, lähdetään lääkäriin. Ihan oikein teet, kun kuuntelet lasta. Meillä ei myöskään ole tykätty korvamittarista, paremmin toimii kainalosta mitattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Mä olen jotenkin hiljaa salaa mielessäni miettinyt juuri näin: lapsi on kuuma = se on kipeä. Jos se on liian hiljainen = mennään lääkäriin. Mutta jostain syystä olen orjallisesti yrittänyt aina mitata sen kuumeen (ehkä siksi, kun lekuri sitä aina kysyy jos mennään vastaanotolle tai saa puhelinajan). Mutta se, onko kuumetta 38.1 vai 38.7 ei varmaan ole kovin oleellista.

      Poista
  6. Meilla on korvakuumemittari ja hyvin toimii, pylly showta en olisi kylla jaksanut meidan vilpertin kanssa. En kylla tieda onko silla nyt valia onko se lampö 37.3 ai 37.5 ja nayttaakö mittari just millilleen tarkkaan mutta sen verran ainakin etta tietaa millon laaketta annetaan ja mihin suuntaan ollaan menossa.

    VastaaPoista
  7. Kainalomittarin puolesta täälläkin. Kainalosta on meidän lapsilla aina Mehiläisessä mitattu, kuten myös toisilla lääkäriasemilla. Jos ei ole jotain erityisen painavaa syytä, niin ihan hyvä se suurinpiirtein-arvo kainalosta on. Ainakin parempi kun meidän otsa- ja korvamittarit, jotka antoi ihan mitä sattuu 34,5 alkaen kun lapsi oli oikeasti ihan kuuman oloinen...
    Ja joo, piippausta odotellessa menee se aika ihan mukavasti.

    VastaaPoista
  8. :D Sitä aina välillä pelästyy että mitä ne pienet päät ajattelee..

    Mut miks kaikki täällä puhuu kuumemittareista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan just ihmettelin samaa kuin täti-ihminen, että miksi ihmeessä täällä keskustellaan jostain kuumemittareista???

      Satu, siis aivan mahtava tenava teillä! Mä olisin ollut varmaan ihan yhtä pihalla (tai pahemmin), jos natiainen ois heittänyt jotain tuollaista. Hui! Miten ihmeessä se ajatus voikin mennä JUST noin?

      Poista
  9. Eipä oo kyllä meilläkään pyllystä mitattu vauva-ajan jälkeen. Poika tais olla alle vuoden kun siirryin kainalosta mittaamaan ja alussa meillä oli vielä sellanen vanhanmallinen ei digitaalinen mittari. Paikallaan olon kanssa oli niin ja näin alkuun, mutta toisaalta sen verran nopeeta se kuumeisella lapsella ylös kipuaa se mittarin "neste", ettei sitä kauaa tarvitse odotella onko kuumetta vai ei. Nykyisin digimittarin kanssa ajankäyttö mittaamiseen vähentynyt ja vaikka ei ihan todellista näyttäskään, niin kyllä siitä sen suunnan saa että mikä on tilanne, onko kuumetta vai ei.

    VastaaPoista
  10. Mä kyllä liputan sen korvamittarin puolesta. Meillä on Omronin mittari ja toimii aivan mielettömän hyvin ja tarkasti. Hinta oli jotain himppua alle 50 euroa.

    VastaaPoista
  11. Meillä paljon sairastanut ja sairaalassakin oleillut nyt 1,5 vuotias lapsi. Koskaan ei ole pyllystä missään mitattu. Lastenosastolla kainalosta ovat mitanneet ja kai taivoitteena onkin saada suuntaa antava tulos....

    VastaaPoista
  12. Hanki korvakuumemittari. Ne on nykyään aika tarkkoja. Pääasia että suurinpiirtein tietää missä mennään ja mihin suuntaan. Olen rektaalikuumemittauksen vastustaja vaikkakin alalla töissä (siis terveys :)).

    VastaaPoista
  13. Meillä on noin vuosi sitten ostettu Omronin korvakuumemittari, ja näyttää ihan mitä sattuu riippuen siitä missä asennossa sen korvaan työntää. Onkin mitattu pepusta molempien lasten kuume, isompi täyttää ensi kuussa kolme ja pienempi on 1v8kk. Pienemmän kanssa on taistelua oikeastaan jopa enemmän, isompi antaa kyllä mitata kun ymmärtää että mitä tehdään. Ei kyllä tykkää siitä yhtään, mutta suostuu onneksi silloin kun kuumeen haluan mitata :)

    VastaaPoista
  14. Hahaa, päivän naurut. Mieskin tarkasti sulhasen ilmeen ja oli samaa mieltä: "on kyllä just sellainen katse". Että ei sun lapses välttämättä oo yhtään vainoharhainen.

    -Supernaiivi

    VastaaPoista
  15. Meillä ei lapsen peppuun työnnetä mitään - ei suppoa, eikä kuumemittaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on ihan hyvä periaate. Mun tietämys loppuu tässä kohtaa kesken: millä sen kuumeen saa laskemaan esim. yöksi jos ei supolla?

      Poista
    2. Kolmivuotiaalle voi antaa esim. Panadolia oraalisuspensiona. Jos se ei kuulostaa liian suspektilta ;) Vauvojen kuumelääkitsemisestä ilman suppoa en tiedä minäkään.

      Poista
    3. Meillä on Buranan nestemäistä särkylääkettä. Lapsille tarkoitettu siis. Tsekkaa teiän apteekeista vaihtoehtoja.

      Kuumeen mittauksesta sen verran että meilläkään ei ole kun kerran mitattu pepusta, muuten aina kainalosta ja ihan hyvin on mittari (digitaalinen) näyttäny. Sillon kun muksu synty ei sairaalassakaan koskaan mitattu pepusta vaan kainalosta ja sanoivat sillon että se riittää ihan hyvin.

      Sitä mittarin piippausta joutuu välillä odottamaan ja tästä keskustelusta valaistuneena aionkin seuraavalla kerralla jättää odottamisen sikseen kun ei sen tosiaan väliä ole onko sitä kuumetta sen 38,5 vai 38,8 :-D.

      Poista
    4. Tätä keskustelua lukiessani en voi kuin hihkua kiitos kiitos hallelujaa, että muksu on sairastanut niin vähän ja niin lievästi. Korvakuumemittari on minusta loistopeli (oksettaa ajatuskin mittarin tuikkaamisesta peräaukkoon) ja mitään suppojakaan ei ole koskaan tarvittu. Nyttemmin on kai joskus annettu lasten Panadolia.

      Toi kuva muuten ON härski; ukon kiiluvat silmät ja pitkä nokka yhdistettynä tohon virneeseen ja morsmaikun häveliääseen punasteluun. Ughh, lastenkirjakamaa?!?

      Poista
    5. Vauvallekin voi antaa nestemäistä panadolia.

      Poista
    6. Me ei annettu edes vauvalle suppoa, se söi nestemäiset Panadolit ihan kiltisti. Syö yhä. Nyt uutuutena alas menee myös nestemäinen Burana.

      Poista
    7. ei tarvii pyllyyn laittaa mitään kyllä sen jälkeen kun oppii nielemään :) Ainakin Suomessa on kuumelääkkeitä nestemäisenä (panadolia sekä pronaxen, jonka vaikutus 12h eli yöksi erittäin hyvä), sekä hyvänmakuisina tabletteina ihan pienistä lähtien. Tabletti hajoaa välittömästi suuhun mutta tarpeen mukaan sen voi myös liuottaa lusikalliseen nestettä ja antaa niin.


      Ja ihan samaa mieltä tuosta että mitä sen väliä mitä se kuume tarkalleen näyttää, kunhan nyt suuntaa-antavasti näkee että alaspäin mennyt pari tuntia lääkkeenoton jälkeen. Synnäriltä lähtien (siis ne hoitajat siellä) mitattu kainalosta niin en tota pyllyjuttua oo koskaan oppinut x)Todellakin kummallinen ajatus jos pitäisi tuon 3vn takapuoleen tunkea jotain :D Plus mittaahan ne lekurissa jos tahtovat tietää.

      Poista
  16. Ehkä on vaan parasta olla ostamatta koko kuumemittaria. Mistä sen nimittäin edest tietää, mikä mittari on oikeassa? Ja mitä väliä on, jos kuumetta on 38,2 tai 39,1. Kipee kun kipee. Riikan kommentti kirkasti ajatukseni. :)

    VastaaPoista
  17. Meillä on korvakuumemittari, joka mittaa 3 sekunnissa, ihan hyvä. Joskus ei lapsi pysy paikallaan sitäkään aikaa, ja tulokset on mitä sattuu.

    Kipeä on kipeä, mutta useimmiten mä mittaan kuumeen, kun lapsi on "outo". Aina joskus käy niin, että se käyttäytyy kummasti (suom. huom. huonosti), se onkin sairas.

    VastaaPoista
  18. Lasten peput on jätettävä rauhaan! Siinä sun kolmivuotias on aivan oikeassa!

    Kainalosta kuume mitataan. Jopa ihan pikkuvauvoilta esim. teho-osastolla.

    Lääke myös suun kautta. Pamol F on loistava nesteeseen liukeneva tabletti, jopa teelusikalliseen vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nyt vasta mulle kerrotaan tää.

      Poista
    2. Osallistutaan (vauvan) rokotetutkimukseen, jossa aina rokotteen jälkeen pitää viikon ajan mitata lapsen lämpöä. Ja nimenomaan pepusta, sillä se on tarkin.

      Kainalosta tuolta lapseltamme ei todellakaan saisi edes mitattua. :D

      Poista
    3. "Ja nyt vasta mulle kerrotaan tää. "

      hahhaha, uskon että on vähän huijattu olo mut kelaa sun lapsiparkaa :D

      Poista
    4. Nimenomaan :) Onneksi se ei vielä osaa lukea tätä keskustelua.

      Poista
  19. Meillä ei myöskään ole koskaan missään sairaalassa mitattu kuumetta vauvaltakaan pepusta.
    Ja ihan vauva-ajan jälkeen siirryttiin nopeasti kuumeen lääkitsemisen kanssa tohon Panadolin nestemäiseen. "Juomalääke", kuten meillä kolmevuotias sanoo. Se on suppoja parempi siinäkin, että annostelu on tarkempaa.

    VastaaPoista
  20. Meillä jouduttiin vielä yli 1 veelle antamaan kuumelääkettä suppona, koska oli mahdotonta saada kaveri nielemään mitään vasten tahtoaan. Nyt 1,5 veenä lääkkeet ovatkin yhtäkkiä pojan suurinta herkkua, joten se pikemminkin suuttuu, kun annokset on niin pieniä. :)

    VastaaPoista
  21. Mä nykyisin tosi harvoin mittaan kuumetta. Kyllä sen tuntee jos lapsi on kuuma :D ja tosiaan vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosastolla itse oon työskennellyt ja siellä mitataan aina lämpö kainalosta ja panadol annetaan nestemäisenä ruiskulla suuhun. Peppuun ei kajota jos ei ihan joku erityinen syy sille ole.

    VastaaPoista
  22. Meillä alle 3-vuotias syö Pamol F:n karkkina kun on niin ihanan makuinen kuulemma.

    VastaaPoista
  23. Meidän kaveri (1-vee) vaan virnistelee, kun sille tuikkaa kuumemittarin peppuun ;-) Ja mitä tulee suppoihin, niin jos lapsi oksentaa, on jokseenkin turha yrittää antaa särkylääkettä suun kautta. Suppo vaikuttaa noin viidessä minuutissa, suun kautta annetussa menee oman kokemukseni mukaan helposti puoli tuntia tai jopa tunti.

    VastaaPoista
  24. Meillä Braun Thermoscan korvakuumemittari. Loistava kapistus, suosittelen :)!Muutama sekunti ja kuume on mitattu. Näyttää melkolailla oikeaa lämpöä. Pamol F ihan ehdoton täälläkin, eipä juuri muuta llääkettä käytetäkään :).

    VastaaPoista
  25. Vauvoilta ei saa mitata kuumetta korvasta. Näin on ainakin mua ohjeistettu. Meillä mitataan pienemmältä (2v.) kuume pepusta, koska se on kaikkein tarkinta ja luotettavinta. Mua vilpittömästi ihmetyttää, miten yhtään vanhempaa voi oksettaa ajatus kuumeen mittaamisesta lapsen pepusta. Isommalta (4v.) mitataan kuume kainalosta samalla kun lapsi katsoo äidin tai isän sylissä esimerkiksi Tuomas Veturia YouTubesta. Hyvin pysyy paikallaan, ja tulos on riittävän tarkka (siihen voi sitten mielessään laskea lisää sen noin 0,4C mitä kainalolukema yleensä on vähemmän kuin peräsuolesta mitattu).

    Särkylääkkeiden kanssa meillä on ihan sama juttu kuin tuossa ylempänä anonyymilla: isompi lapsi ei suostu ottamaan lääkkeitä suun kautta vaan oksentaa ne lääkkeet ylös, joten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa se lääke suppona. Kerran kuumekouristuksen takia ambulanssilla sairaalaan viedyllä lapsella kun ei todellakaan uskalla antaa sen kuumeen nousta kovin korkeaksi :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lääke tarvi olla palana, vaan pamol f sekoitetaan vaikka vesitilkkaan. Tosi hyvän mehun makuista!

      Poista
    2. On kokeiltu Pamol-F sekoitettuna veteen ja maitoon, joko lapsi sylkee sen pois tai nieltyään oksentaa ylös. Samoin käy Panadol-liuokselle ja nestemäiselle Buranalle. Joten ei auta kuin lääkitä supoilla. ONNEKSI pikkusisko taas sitten ottaa Panadolin ja Buranan ihan herkkuna ja sanoo vielä "NAM!" päälle :D

      Poista
  26. Meilläkin on korvakuumemittari, ja ihan riittävän hyviä tuloksia sillä saa. Hassua, kun kaikki kertoo, että sairaalassa on mitattu kainalosta, nimittäin mä taas en ole Jorvi- ja LK-reissuilla törmännyt mihinkään muihin kuin korvakuumemittareihin.

    VastaaPoista
  27. Tänne pukki toi microlifen otsakuumemittarin (oli ainut lahjatoive). Ihan hyvältä vaikuttaa. Ja ensimmäistäkään suppoa en ole lapselleni antanut, vaan nestemäistä panadolia tai buranaa (oletettuun hammassärkyyn)!

    VastaaPoista
  28. Jossain myytiin erikseen lasten kuumemittareita,autoja,prinsessoita,jota vissiin piti jotain ääntä niin kauan kunnes mittaus oli ohi. Ja suusta mittaamista suosittelen minäkin. :) kuumeisille on saatavana myös ihoon liimattavia kestimittareita muutamaksi päiväksi,jonka avulla kuumetta on yksinkertaista seurata. Olen hoitanut vammaisia lapsia,jolloin tutustuihin noihin. Itsehän 2-vuotiaana söin elohopeamittarin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söit elohopeamittarin? Haluan kuulla lisää, mite siitä selvisi?

      Poista
  29. Jossain myytiin erikseen lasten kuumemittareita,autoja,prinsessoita,jota vissiin piti jotain ääntä niin kauan kunnes mittaus oli ohi. Ja suusta mittaamista suosittelen minäkin. :) kuumeisille on saatavana myös ihoon liimattavia kestimittareita muutamaksi päiväksi,jonka avulla kuumetta on yksinkertaista seurata. Olen hoitanut vammaisia lapsia,jolloin tutustuihin noihin. Itsehän 2-vuotiaana söin elohopeamittarin..

    VastaaPoista
  30. Ahhahhaaaa!!! Pakko kommentoida. Alimmaisesta kirjan kappaleesta saa hauskan "totuuden": Rikkaalla miehellä oli kuuromykkä tytär. Hän paranisi vain jos saisi oikein kunnolla.
    Vikaa taitaa olla mun sairaassa mielikuvituksessa :D

    Olen muutaman jutun täältä lukenut ja pakko on ollut laittaa tää blogi kirjanmerkkeihin, vaikka ei lapsia olekaan, enkä erityisemmin naperoista tykkääkkään (ei millään pahalla kellekkään). On vaan niin hauska kirjoitus tyyli, jotta näitä on niin mukava lueskella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan sen tosiaan noinkin lukea.. :D

      Poista
  31. Meidän muksulla on sen verran luiseva kainalo, etten ole koskaan saanut sieltä yli 35:tä astetta. Ja jos mittaria kielen alle yritän, niin kummasti se aina siirretään sieltä kielen päälle. Tuloksena taas 35 astetta.

    Eli siis, ei ole kuin yksi paikka, josta saa lämmön luotettavasti mitattua...

    VastaaPoista
  32. Mä olen aina mitannu kainalosta lapsilta kuumeen ja tulen mittaamaankin. Sillä on hyvin pärjätty. Usein en ole mitannu lainkaan vaan käsituntuma on riittäny kertomaan et kuumetta on. Ei sillä lukemalla tee lopulta juuri mitään muutenkaan kun lapsen olon mukaan on lääkitty. Myös särkylääkkeet on aina otettu suun kautta :)

    VastaaPoista
  33. Meillä on nuorempi sylkenyt kaikki suun kautta otettavat lääkkeet kuin Manaaja-leffassa, joten peppu. Ja kerran jouduin antamaan antibiootit lihaspistoksina, jonka jälkeen tosin uskottavuuteni nousi kun pystyin tarjoamaan realistisia vaihtoehtoja, eli otatko lusikasta vai piikitetäänkö taas?

    Mutta jos kuumetta ei ole paljon, on minulle herttaisen yhdentekevää onko sitä 37,9 vai 38,1. En mittaa lainkaan.

    VastaaPoista
  34. Ei kannata hankkia korvakuumemittaria. Se ei osaa mitata oikein, mikäli ei saa suoraa yhteyttä tärykalvolle. Eli jos korvakäytävä ei ole suora (kuten useimmilla ei ole), se on kapea tai edessä on vaikkua niin mittarilla ei saa luotettavaa lukemaa.

    T. terveydenhuollon ammattilainen

    P.S. Meillä kotona myös mitataan lapsen (kohta 1½ v) kuume kainalosta. Tilasin netistä tuommoisen joustavakärkisen mittarin, jolla onnistuu vaikka vähän tulisi vastustustakin. Maksoi joku pari euroja ja mittaa ihan luotettavan tuntuisesti, tai ainakin johdonmukaisesti.

    P.P.S. Aikamoinen ilme tuolla miehellä kirjan kuvassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saamme kiittää kuvasta venäläistä Feodor Rojankovskia :)

      Poista
    2. Ja hei, hyvä pointti toi yhteys tärykalvoon!

      Poista
  35. En ole koskaan ymmärtänyt miksi kuume pitäisi mitata hanurista. Kun ei sitä lääkäritkään suosittele nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan sellaiset jotka ovat saaneet korvakuumemittarilafkalta hiirimaton ;)

      Poista
  36. Wtf? En kyllä mittaisi hanurista, tunkisi sinne kääpiölle yhtään mitään. miksi ylipäänsä pitää mitata? Mitä varten pitää saada tarkka lukema? Mä olen niiiiin pihalla tästäkin asiasta. Kääpiö reilu vuoden ja joo, on se joskus ollut kipeenä, päätä kuumotti mutta eipä mua ne asteet kiinnostaneet että olisin mittaria hokannut tarvita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I dunno. Mä vaan mittasin, kun lekuri sitä lukemaa aina kysyi. Pihalla täälläkin :)

      Poista
  37. Muistan itse lapsuudesta, miten inhottavaa oli kun kuume mitattiin pepusta ja tietysti elohopemittarilla, siihen aikaan kun eiollut muista vaihtoehtoja. Ja omilta lapsilta olen mitannut kuumeen pepusta vain ihan vauvana. Varmaan noin 1 vuotiaana on siirrytty kainalomittaukseen. Siis heti kun lapsi jotenkin tajuaa, miten kainalomittaus tehdään ja pysyy sen hetken paikallaan.

    Mun mielestä ei kauheesti ole väliä, paljonko kuumetta on, jos kuume selkeästi nousee annetaan kuumelääkettä ja mieluummin annetaan sitä heti eikä vasta kun lapsi on jo ihan reporankana... eihän aikuinenkaan odottele kunnes olo on tarpeeksi kurja, ennen kuin ottaa särkylääkettä.

    Niin ja nuo nestemäiset särkylääkkeet meilläkin on olleet käytössä, samoin kuin poretabletit, sitten kun lapset on olleet hiukan isompia. Vauvallekin voi käsittäkseni noita nestemäisiä antaa. Annetaanhan vauvoille nestemäisiä antibioottejakin tarvittaessa, eihän tämä särkylääke siitä mitenkään eroa...

    Nyt meillä tosin käytetään jo samoja ibuprofeiineja koko perhe, kun lapset on jo kouluikäisiä.

    VastaaPoista
  38. Suosittelen ehdottamasti OTSAkuumemittaria! Koko vauva-ajan paras hankinta. Sillä on tullut monet kerrat mitattua kuumetta nukkuvalta lapseltakin. Vähän lukemat voivat heittää, jos esim. sattuu juuri tulemaan pakkasesta sisään tai nukkumaan tiiviisti lämpimän peiton alla mutta ihan riittävällä tarkkuudella on mitattu. Näkee kyllä, onko toisella kuumetta niin paljon, että pitää lääkitä tai lähteä lääkäriin. Ei mua kiinnosta, onko oikea lukema 38,2 vai 38,6. Loppujen lopuksi ihan sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan ei ole, koska lapsen kuumettahan pitäisi lääkitä vasta, kun mittari on 38,5 tai yli.

      Poista
    2. lasta pitää lääkitä silloin kun vointi on sellainen että lääkettä kaivataan huolimatta siitä mitä mittari näyttää.

      Poista
    3. No just... meillä ainakin annetaan kuumelääkettä kun vointi sitä vaatii. Ei minkään kuumemittarin lukeman mukaan.

      Poista
  39. Ahahhahahhaa, loistavaa dialogia teillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo niin on! mä en pysty enää lukemaan tota laiska jaakko -satua. koska tikahdun nauruun ja sitten se ei ainakaan nukahda.

      Poista
  40. Meillä muuten lapsi ei pidä kainalomittauksesta, koska kutina (?!). Halusi ennemmin, että mitataan pepusta. No, mikäs siinä. En mä oikein hahmota mitä pahaa siinä pepussa mittaamisessa on. Lapsen reaktioita seuranneena voin todeta, että eipä näyttänyt ilkeältä tuntuvan.

    VastaaPoista
  41. Ääneen nauroin. Kiitos. Ja kerrotaanko nyt tässä, että mulla on kolmevuotias ja puolivuotias mukula kotona, enkä ole ikinä mitannut kuumetta kummaltakaan. Jos sairastavat, niin kyllä sen huomaa.

    VastaaPoista
  42. Voitteko kertoa mulle, miten sen supon saa laitettua vauvalle? Minä yritin kerran, ja se ei TODELLAKAAN onnistunut. Lapsi kiemursi ja karjui hampaiden tuloa, minä ähräsin suppoa, joka lopulta suli mun sormiin. Yö siliteltiin äkäistä lasta ja seuraavana päivänä haettiin apteekista Panadolin oraalisuspensiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä olen käyttänyt sellaista painijan pihtiotetta. Mutta ilmesesti ei ois pitänyt. (Terrible me.) Pitäisi siis käydä apteekissa kyselemässä noiden nestemäisten lääkkeiden perään...

      Poista
  43. Sairaaloissa eivät enää mittaa lämpöä peräsuolesta, koska kaiketi kansainvälisesti kuvattu epidemioita, kun virukset (?) eivät aina usko alkoholeja, mittarit eivät taas kestä vettä ja saippuaa ja mittaussuojukset menevät rikki jne. Kotona saa tehdä kuten lystää, mutta on se kainalomittaus kaikille helpompaa. Kehoittaisin kuitenkin hankkimaan mittarin, koska lääkärin ilme voi olla vielä mehukkaampi kun kerrot että juu kuumetta on, mutta ei hajuakaan kuinka paljon.
    Ja sitten peräsuolesta imeytyy lääkeaineet huonommin kuin vatsasta, joten paremman tuloksen kipuun ja kuumeesen saa oraalisuspensioilla tai niillä liukenivilla tableteilla.

    VastaaPoista
  44. Meille hankittiin otsakuumemittari, ihan siitä syystä, ettei lapseen tarvitsisi koskea kun kuumetta mitataan. Ihan hyvä, mutta se pelkää mittaria aivan hysteerisesti. Mittarista kuuluu "piip" ja jos lämpö ylittää tietyn rajan kuuluu siitä "piippiippiippiip" (mikä viimeistään herättää kipeän, vastanukahtaneen lapsen). Kaiken kruunaa sininen valo, jota ipana alkaa tuijottaa ja itku vaan kiihtyy. Painiote on siis edelleen käytössä...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...