Mikä on teidän maanne makaronilaatikko?

Yritin googlaamalla selvittää Suomen kaikkien aikojen suosituinta kotiruokaa. En löytänyt kattavaa vastausta, mutta päädyin mutulla makaronilaatikkoon. Suomen yhteiskunnasta tuskin löytyy paikkaa, jossa ei tarjoiltaisi makaronilaatikkoa: päiväkoti, koulu, yliopisto, Amican työpaikkaruokala. Olen syönyt makaroniloodaa jopa hautajaisissa. Makaronilaatikko kelpaa useimmille lapsillekin; sitä on helppo syödä ja siihen saa laittaa (paljon) ketsuppia.

Ulkosuomalaiset: etsimme nyt teidän asuinmaanne makaronilaatikkoa. Mikä se on?

Minä aloitan. Meillä Islannissa makruloora on keitetty turska ja peruna. Vetistä on kuin märällä suolla eikä makua ole nimeksikään, koska en kutsuisi vetisen kalan ja ylikeitetyn perunan aromeja mauksi.

Islannissa turskan ruotoja ei heitetä roskiin. Niistä tehdään leluja! (Kuva: Something Fishy / Hugdetta)

Keitetty kala ja peruna on kuitenkin ruoka, joka on todella suosittua. Se on edullista (Islannissa kalastus on edelleen yksi isoimmista elinkeinoista), helposti saatavilla (joka ikisestä ruokakaupasta saa tuoreena pakastettua turskaa tai koljaa), järjettömän helppoa valmistaa (keitä vesi, heitä sekaan) ja lasten suosikkiruoka (helppoa pureskella ja niellä, ei sisällä yllätystekijöitä kuten makua).

Toki meillä on paikallinen myös versio siitä Suomen paljon puhutusta perheiden pikaruoasta, kylmästä lihapullasta. Täällä se on valaanliha. Monet islantilaisvanhemmat diggaavat iskeä valasta grilliin lapsia varten, koska valaanliha on mureaa ja kypsyy nopeasti.

Ulkosuomalaiset: Mikä on teidän maanne makaronilaatikko? Palkitsemme herkullisimman vaihtoehdon Vuoden mutsi 2 -kirjalla. Aikaa vastailla 15.3. asti.

Kannattaako lapselle kertoa totuus hänestä itsestään?

Kirjoitin Vuoden Mutsi II -kirjaan luvun lahjakkuudesta. Luku tuli mieleen, kun näin, mitä ipana oli kirjoittanut eskarilaisten esittelyvihkoon. Hän oli nimennyt lahjakkuudekseen urheilun.

Apua. Miten tämän nyt kauniisti sanoisi. Liikunta on ehkä ainoa asia, jossa Skidi ei ole järin lahjakas. Ei nyt huono, mutta ei missään nimessä mikään selkeä lahjakkuuskaan. Suhteellisen arkana luonteena tyyppi ei juuri koskaan uskalla kokeilla mitään fyysistä. Myös kilpailuvietti on nollassa. Juoskoot muut lujempaa, hän kävelee. Hiihtäköön muut ohi, hän ihailee talventörröttäjiä. Mistä Skidi oli sen saanut päähänsä?

Aivot savusivat, kun pohdin, miten tähän pitäisi reagoida. Olenko a) inhorealistinen mulkvistimutsi, jos kerron, että kuules pulkannarun varjo, olet täysin hakoteillä. Vaihtoehtona on olla b) lasta tahallaan harhaanjohtava ällöäiti, joka myötäilyllään antaa lapsen luulla itsestään liikoja.

Valitsin vaihtoehdon c. En sanonut mitään. Monestakin syystä.

Ensinnäkin a ja b eivät kumpikaan edusta koko totuutta. Lahjakkuuden tunnistaminen ei ole mikään yksinkertainen rasti. Jos tyyppi ei vaikuta Usain Boltilta, hänellä saattaa olla loistava pallosilmä tai rytmitaju. Lisäksi urheilumenestykseen vaikuttaa myös harjoittelumotivaatio. Vähemmilläkin lahjoilla pärjää jos riittää intoa treenata.

Toiseksi kersalla on muita mahtavia ominaisuuksia, joita ei ole missään listassa. Hän on ystävällinen, empaattinen ja sosiaalisesti rohkea likka, joka menee leikkimään niiden kanssa, joilla ei ole kaveria. Tällä lahjakkuudella pääsee pitkälle. Miksi siis keskittyisin alleviivaamaan sitä, missä hän ei erityisemmin loista?

Se olennaisin syy suun sulkemiseen on tietysti se, että välillä lapset puhuvat mitä sattuu. Ehkä Skidi peesasi kaverin vastausta - tänään hän vastaisi samaan kysymykseen ihan eri tavalla. Jos kysymystä ei ihan ymmärrä, siihen voi vastata mitä vain.

Ne realiteetit ehtii huomata myöhemminkin. Itse kävin ala-asteikäisenä pianotunneilla parhaan kaverini kanssa. Muistan, että hänen nopea etenemistahtinsa hiukan jurppi - hän kahlasi vihkoja läpi kuin höyrykone, kun minä vielä pimputin Ukko Nooaa. Eikä ihme: ystävästäni kehkeytyi sinfoniaorkesteritason muusikko. Itse olisin ollut korkeintaan keskitasoa - jos olisin jaksanut harjoitella sekuntiakaan.

Ihmisaivot ovat hämmästyttävät. Ne oppivat ja mukautuvat vaikka mihin (paitsi suolakurkun syömiseen), kun tarve vaatii. Potentiaali on valtava, jos uskoa omiin kykyihin riittää. Alle kouluikäisen lahjoista ei kannata ottaa paineita. Lapsi on lapsi vielä teininäkin.

Ps. Jos lahjakkuusjutut kiinnostavat, tsekkaa Suomen mensa ry:n Lahjakkaat lapset -blogi.