Tietoa mainostajalle ›

16.10.12

Jääkaapin tyhjennys

Suomalaiset heittävät viisi prosenttia ostamastaan ruuasta roskiin - siis noin 30 kiloa vuodessa.

En ehkä ole maailman ahkerin kierrättäjä tai luomukaupan kanta-asiakas, mutta ruokatarvikkeiden käytössä yritän noudattaa kirjanpitäjän tarkkuutta.  Käyn ruokakaupassa melkein kerran päivässä. Olen nimittäin huomannut, että jos yritän tehdä viikon ostokset kerralla, ruokahävikin määrä nousee. Lisäksi mulla on muutamia kikkoja, joilla hankkiudun eroon vanhoiksi menevistä ruokatarvikkeista. Ah, sitä tyydytyksen tunnetta, kun siitä vihanneslaatikon yllätyksestä saa tuunattua tarjoilukelpoista safkaa.

Banaanileipä. Ruskeita ja lötköjä banaaneja ei pysty syömään ilman lusikkaa, mutta niistä saa ihanaa banaanileipää. Tykkään tästä ohjeesta, koska se ei vaadi sähkövatkaimen käyttöä. Tämä on myös kersan suosikkiherkku.

Krutonkeja salaattiin. Viimeiset leipäpalat voi tunkea salaattiin. Perussalaatti saa potkua, kun sinne lisää esimerkiksi pannulla paahdettuja siemeniä ja krutonkeja. Pilkon vanhat paahtoleivät kuutioiksi, paistan reilusti oliiviöljyssä ja laitan päälle merisuolaa ja rosmariinia.

Nahistuneet porkkanat 2.0. Lötkistyneet juurekset saa parhaaseen käyttöön paahtamalla ne uunissa. Porkkanat, perunat, bataatit, lantut... Kaikki kuutioiksi vaan, sekaan öljyä, sulatettua voita, rosmariinia ja merisuolaa ja koko höskä uuniin paperin päälle noin 200 asteeseen.

Punkunjämät. Periaatteessa en kannata jääkaappipulloja - enkä pihtaamista noin muutenkaan. Jos nyt kuitenkin sattui käymään niin, että pohjia jäi, eikä viinin maku ole enää parhaimmillaan, tee punkusta kastike. Tämä ohje on minusta ihanan helppo. Eikä sen kanssa ole pakko tarjoilla sisäfilettä - soosi sopii punajuuripihveihinkin.

Pinaatit ja muu vihreä salaattisilppu. Vanhaksi mennyt salaatti maistuu kaamealta. Jos vihreät eivät ole vielä täysin syömäkelvottomia (siis mätiä tai homeessa), teen niistä täytettä kaalikääryleihin. Jos kaapissa on pinaattia, teen niitä maailman parhaita pinaattilettuja.

Muita vastaavia reseptejä? Laittakaahan jakoon. Tämä jätejoonas kiittää.

Gojee.com on jääkaapintyhjentäjän unelma. Syötä sivustolle jääkaapin ainekset. Paina enteriä. Palvelu kertoo, mitä aineksista saa aikaan. Jos raaka-aineita on vähänlaisesti, Gojee antaa ehdotuksen ostoslistan sisällöstä. Kätevää.



24 kommenttia:

  1. itse pakastan viininjämät, rasiaan vaan desi tai puoltoista. siellä se säilyy hyvin ja ei se juomakelpoista enää ole, mutta varsinkin kesällä ei sitä viinikastiketta jokapäivä voi tehdä ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos loistavasta krutonkivinkistä! Tätä testaan varmasti!
    Mun ongelma noiden vihannesten suhteen on se, että olen tosi epäluuloinen kaikkien vähän nahistuneelta näyttävän suhteen, ja epäilen herkästi niiden syömäkelpoisuutta. Siksi nuupahtanut salaatti lentää herkästi roskiin, sen sijaan että alkaisin miettiä mitä siitä saisi vielä ruoaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä tulee tosi hyviä; varsinkin jos laittaa sitä öljyä ronskisti. Njamii :) Jos ei jaksa paistaa pannulla, voi myös paahtaa ja sivellä öljyn jälkikäteen.

      Poista
  3. Mulla on muuten sama homma: saan suunnatonta tyydytystä kun keksin mihin puolikkaan kurpitsan ja tänään vanhenevan kerman saa tyrkättyä. :D Toi Gojeen webasaittihan on tähän tarkoitukseen ihan superkätsä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi Gojee on ihan ässä, oon jäänyt koukkuun :)

      Poista
  4. Kiitos vinkeistä! Muhjubanaanit voi muuten pakastaa (kuorineen) ja ottaa esille, kun kakkuun tarvittava määrä on koossa. Piparimausteseos sopii erittäin hyvin banaanileipään. Banskut sopii myös moniin muffinsseihin. Hillopurkin jämät voi piilottaa sujuvasti kuivakakkuun ja aavistuksen pehmenneistä ompuista tulee vielä hyvää omenapiirakkaa tai -pannaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakastaa? No en olisi arvannut kokeilla tätä. Kiitos vinkistä!

      Poista
    2. Tässä vielä resepti puolukkakakkuun: http://tuumat.blogspot.fi/2012/10/puolukkakakku.html

      Prosessina aina yhtä miellyttävä kaada aineet kulhoon, sekoita, paista, syö. Onnistuu vaikka kirkuva kakru kainalossa. :)

      Poista
    3. ISO KIITOS pakastamisvinkistä! Yleensä pakastan ihan kaikkea mahdollista missä päiväykset lähestyy, mutta banaaneja ei ole käynyt mielen vieressäkään pakastaa. Just eilen nostin (tyhjään) biojätepussiin kolme pikimustaa banaania, kun totesin että en ehdi niistä leipomaan, vaan nehän menivätkin nyt (kuorittuna) pakasteeseen, eikä tarvinnut kuin vajaa puoli banskua heittää menemään. Super-ekoilija-jämäkokkaaja kiittää. :)

      Poista
  5. Yhden kätevän emännän vinkin tarjosi aikoinaan anoppi joka opetti, että jopa erittäin nahistuneen salaatin saa taas tuoreen tuntuiseksi ja rapsakaksi kun sen upottaa jääkylmään veteen n. tunniksi. Tämän opittuani on salaatteja lentänyt paljon vähemmän roskiin kuin ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, täytyykin kokeilla tätä!

      Poista
    2. Ja tää toimii moniin muihinkin vihanneksiin. Vasta pelastin lötköporkkanat kuorimiskelpoisiksi, ja sen jälkeen oli hyvä raastaa ne kasvispihveihin. :)

      Poista
  6. Kuivuneet leivänpalat voi myös tunkea leipävanukkaaseen (sinne saa myös maidonjämät ja hillopurkin pohjat) tai jos on kermaa kaapissa, niistä voi tehdä perinteisiä köyhiä ritareitä. Pehmennen omenan voi myös raastaa puuron sekaan. Ja leipä- tai lihapullataikinaan voi upottaa melkein mitä vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipvanukas - en olekaan kuullut aikaisemmin tästä. Oisko sulla jotain hyvää ohjetta? Ja lihapullataikina on niin totta, hyvä kun tulit maininneeksi! Sinen voi tosiaan heittä mitä vaan fetajuustosta kuivuneeseen basilikaan.

      Poista
  7. Sämpylätaikinaan saa jemmattua melkein mitä vaan, perunamuussin jämät, puuronpohjat, kasvissosekeiton loput, keitetyt vihannekset muussattuna... Ylijäämäriisin voi laittaa pannariin (googlaa "Maailman paras pannari" ja lisää ohjeeseen riisiä ja kardemummaa, tulee taivaallisen hyvää, joskaan ei mitään varsinaista terveysruokaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä harrastan kans tätä "mitä vaan voi laittaa sämpylätaikinaan" -linjaa. Jos oon oikein viitseliäs, niin perunamuussin jämistä tehään piirakoita, samoin riisipuuron jämistä. Koska se nyt vaan on helppoo, eikä tuota rahaa oo hukkaostoksiin :(

      Poista
  8. Tummentuneista banaaneista voi tehdä uunibanaani. Suklaata vähän päälle ja uuniin. Mumsmums.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MMmmm. Menee kokeiluun! Ja ehkä skidisti vaniljajädeä viereen. :)

      Poista
  9. Banaanilettuihin sopivat varmaan vähän vanhemmatkin banaanit. Kärsineemmät vihannekset voi myös upottaa sosekeittoon: kuori, paloittele, keitä kypsäksi, muussaa, sekaan vaikka koskenlaskijaa ja yrttejä antamaan makua. Pyttipannua tulee myös tehtyä silloin, kun jääkaapista löytyy makkaraa ja keitettyjä perunoita ja vaikka se onkin tosi tuhtia ruokaa, on se myös silloin tällöin törkeän hyvää :D

    VastaaPoista
  10. Yli jääneet keitetyt perunat tai perunamuusin voi leipasta perunarieskaksi. Sekaan vehnäjauhoa saman verran kun perunaa tai muusiakin on, sitten yksi kananmuna ja suolaa. Taputellaan märillä käsillä lätyiksi leivinpaperille, pistellään haarukalla, ja sitten kuumaan uuniin (250 astetta), kunnes pinta ruskistuu. SAI-RAAN hyviä kuumina, voilla siveltyinä. Kekarat rakastaa näitä. Ja niitten leipomista.
    Mun äitee paistoi muuten aina käytännössä kaikki safkanjämät pannukakkuun. Eli välillä jälkkärit oli vähän parempia kuin toisina päivinä.

    VastaaPoista
  11. Ääni suolaisten piirakoiden ja munakkaiden puolesta jämäainesten hautausmaana :) :
    http://varipaletti.blogspot.fi/2012/11/tahteista-ruokaa.html

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...