Tietoa mainostajalle ›

30.11.12

Näkymättömät ystävämme

Kersamme rakastaa kirjoja. Joka ilta luemme viisi hänen itse valitsemaansa kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Viime viikolla kesken maatilan eläimistä kertovaa kirjaa lapsi pysähtyi pitkäksi aikaa tuijottamaan kirjan sivulla olevaa kissaa. Se tarttui kissaa etusormella ja peukalolla ja "poimi" sen syliinsä. Kirjan lukemisen jälkeen käytiin vessassa. Lapsi kantoi "kissaa" kädessään ja asetti sen kylppärissä käsienpesualtaan reunalle odottamaan. Kissa tuli tietysti mukaan sänkyyn. Sille piti antaa hyvänyönhalaus. Seuraavana päivänä kun lapsi leikki keittiön lattialla tyhjillä suolapurkeilla ja minä lähdin käymään jääkaapilla, kuulin takaani tiukkasävyisen kivahduksen. Älä astu kissan päälle!

Holy shit! Metrinen näkee näkyjä. Onkohan se ihan terve? Onko joku tarjonnut sille kadulla kirjavia pillereitä? Tai ehkä sillä on kova kuume. Lähdin hakemaan kuumemittaria kunnes tajusin, mistä on kyse. Kersalla on oma mielikuvitusystävä.

Minullakin oli mielikuvitusystävä! Sen nimi oli Räätäli-Mikki ja se näytti suunnilleen tältä - paitsi sillä oli kädessä sakset ja mittanauha:

IMG_5447 - The Mickey Mouse Revue

Leikin Räätäli-Mikin kanssa päivittäin tuntikausia. Välillä olimme piilosta, joskus menimme olohuoneen verhojen taakse rakentamaan majaa. Räätäli-Mikki viihtyi meillä muutaman vuoden. Kun mukaan kuvioihin tuli pari äänekästä pikkusiskoa, Räätäli otti hatkat, eikä sitä ole sen jälkeen näkynyt. (Mikä on ehkä ihan hyvä, koska nykyisessä kodissamme ei ole lattiaan asti ulottuvia verhoja.)

Science Dailysta löytyi mielenkiintoinen tutkimusuutinen muutaman vuoden takaa. Sen mukaan mielikuvitusystäviä on useimmiten esikoisilla tai yksilapsisten perheiden lapsilla. Mielikuvitusystävästä on hyötyä. Lapsen puhuessa leikeissään kaksia vuorosanoja, siis sekä omiaan että mielikuvitusystävänsä, kielenkäyttö ja keskustelutaito kehittyvät. Nastaa seurata, mitä kieltä kaksikielinen kersa alkaa puhua kissalleen. Minua myös kiinnostaa tietää, milloin lähikaupasta pitää alkaa kantaa kotiin kissanruokapurkkeja.

Kuva: Flickr/Anime Nut

22 kommenttia:

  1. Aika hauska tuo, että mielikuvitusystävä tuli kirjasta. :)

    Esikoisella oli hurjat pikkuveljet mielikuvituskaverina. Ne tekivät aina kaikkea, mikä oli kiellettyä, menivät talvella ulos nakuna pakkaseen ja laskivat Stigalla jostain tosi korkealta ilman kypärää jne. :D

    Pikkusisko puhelee leluille ja koiralle ja syöttää näkymätöntä ruokaa. On sen verran pöpi tapaus kyllä, että odotan sen varsinaisen mielikuvituskaverin ilmestymistä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjat pikkuveljet! Tuossa ois aineksia seuraavaan Selinin leffaan :D

      Poista
  2. Meille on myös tullut mielikuvitusystävä. Se on niin liikkistä. En tiedä, minkä ikäisille niitä pelmahtaa, mut´ta meillä tulee mittariin kolme vee tammikuussa.

    Tämä ystävä on kettu. Joka muuten oli pahin pelon kohde vielä puoli vuotta sitten. Nyt kettua pissitetään, sen päälle ei saa astua (rahtusen hankalaa) ja kettu on se, joka sanoo äidille kaikki hankalat asiat. Ketun kanssa kaveeraava on muuten esikoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän metrinen on samaa ikää :)

      Poista
  3. hahaa, ihana! vahanko nauroin talle, ja Raatali-Mikille! saattaa muut toimistohuoneissa ihmetella etta mita taalla oikein tapahtuu. :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit kertoa, että sulla on menossa palaveri näkymättömän henkilön kanssa. :D

      Poista
  4. Ihana <3 Meidän kuopuksella on kolme mielikuvitusystävää, ovat olleet samat jo jonkin aikaa. Esikoinen puolestaan kertoili muuan aamu (tästä on jo enemmän aikaa), että pupulapsi tulla tupsahti leivinuunista ja nukkui yön olohuoneen nurkassa, aamulla äitipupu haki sen kotiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pupuja leivinuunista - mahtava mielikuvitus. I love it!!

      Poista
  5. Pikkuhiili on asunut meillä jo lähemmä vuoden, poika oli vajaan 3v kun hiirulainen eka kerran ilmestyi kuvioihin, ja hyvin hiiri porskuttaa edelleen touhuissa mukana. Tähän asti se on ollut kiva kaveri, mutta nykyään alkaa riehua heti jos minä en leiki lapsen kanssa tarpeeksi suurella innolla. Hiiri liimaa lapsen lattiaan tai alkaa töniä niin että sitä pakko mennä komentamaan ja laittaa jäähylle, että lapsi saa leikkiä rauhassa... (silmiä pyörittelevä hymiö tähän)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, fiksu kersa sulla; se on ulkoistanut kiukuttelun kolmannelle osapuolelle ;)

      Poista
  6. mielikuvituskaverit on ihania! mä olen esikoinen, mutta mulla sellaista ei ollut, vaan pikkusiskolla. ja mä olin ihan järjettömän kateellinen, kun en päässyt osalliseksi mihinkään kivaan mitä ne teki yhdessä. ja niillä oli aina herkkuja vaikka kuinka paljon, enkä saanut mitään...mä oon edelleen tosikko, onkohan sillä jotain tekemistä mielikuvituksen kanssa!? :DD

    meidän huusholliin ei vielä ole ilmaantunut mielikuvituskavereita, mutta odotan kyllä innolla kun se aika ehkä jossain vaiheessa koittaa.
    -miuku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielikuvitusystävät on tosi henkilökohtaisia; ei munkaan mutsilla ollut mitään käsitystä siitä, kenen kanssa juttelin tuntikausia :) Toisaalta olisi mielenkiintoista tietää, onko joillakin sisaruksilla ollut yhteisiä mielikuvitusfrendejä.

      Poista
  7. Mullapa oli pienenä mielikuvitusperhe! Itse olin kuvitelmissani äiti ja mulla oli kolme lasta ja aviomies. Jälkeenpäin olen äidiltäni kysellyt, että eikö ollenkaan huolestuttanut, mutta äiti kohautteli vaan hartioitaan ja sanoi, että hauskahan niitä juttuja oli kuunnella. Itsellänikään ei ole mitään hajua, miksi kuvittelin itselleni kokonaisen kakkosperheen, kun oikeakin oli oikein jees, mutta mikäs siinä, useamman vuoden perhe pysyi ja kivaa oli. :D

    - Hele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokonainen klaani, aika siistiä! Tehän saitte tolla porukalla sitten jo ihan pesispelin aikaiseksi :D

      Poista
  8. Aivan ihanaa, että hän poimi kissan kirjan sivulta ja heistä tuli ystävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Kirjojen ystävä sisälläni kasvoi taas hieman <3

      Poista
  9. Meillä esikoisella asuu lehmä vessanpytyn takana ja välillä potalla istuessa lehmälle pitää sanoa heippa ja käydä katsomassa laatan raosta! Toisinaan lehmä ei ole kotona. :-D Ikää juniorilla tulee ensi viikolla kaksi vuotta, mutta siellä se lehmä on asunut kesästä asti. Eli siitä asti, kun oppi kyseisen sanan sanomaan. Jotenkin todella hellyyttävää. Ihanaa, jos noin paljon löytyy jo mielikuvitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinaan lehmä ei ole kotona... Muahhaa, tää oli hauska!!

      Poista
  10. Ihana kirjoitus! Myös meillä lapsi rakastaa kirjoja (ja minä olen niin onnellinen tästä), mikään määrä iltsatuja ei olisi tarpeeksi. Tuo kirjasta poimiminen kuulostaa tutulta, kukaan ei ole meille sieltä vielä tullut kylään, mutta hedelmiä ja ruokia poimitaan kirjasta ja maistellaan. Joskus on pitänyt päästä kiipeämään puuhunkin kirjassa, käytännössä istumaan kirjan päälle :) Mösköjä, kummituksia, hämähäkkejä ja rapuja meillä kyllä esiintyy paljon ja joskus niitä täytyy komentaa tai potkaista pois. Mielenkiinnolla jään odottamaan saapuuko tälle esikoiselle/ainokaiselle oikea mielikuvitusystävä, ikää neidillä on nyt kohta 2,5 vuotta.

    VastaaPoista
  11. Meidän rallimiehen luona kyläilee silloin tällöin Mikko Hirvonen. :) -Anna

    VastaaPoista
  12. Ahaha! Ihanaa lukee näitä!! :D

    Itse en ole esikoinen, olen perheessä neljäs lapsi, viides lapsi tuli noin puolisen tuntia minua myöhemmin perheeseen. :)

    Mulla itelläni oli mielikuvitusvauva. Sen nimi oli Niinu. Ainut, mitä siitä muistan, on se kun äitini vei meitä kerran kiireisenä pulkassa vetäen hoitoon ennen työvuoronsa alkua. Mulla oli sylissäni tämä Niinu-vauva. Pitelin Niinua, aivan kuin oikeaa vauvaa pidellään. Tai ainakin, miten kuvittelin sen ikäisenä (4v?) että vauvoja pidetään. Mutta matka tuntui pikkuisena lapsena niin pitkältä, etten jaksanut pidellä vauvaa sylissäni. Niinpä sälytin vauvan kantamisen äidilleni, joka toisella kädellä piti pulkan narusta kiinni. Jossain vaiheessa äitini yksinkertaisesti unohti, että hänellä on vauva sylissään (voi taivas, kuinkahan pitkän matkan äiti käveli käsi koukussa?? :D )ja laski käden alas. Siinä samassa tämä pieni likka hyppää pulkasta pois KESKELLE AUTOTIETÄ ja huutaa: "SÄ PUDOTIT NIINUN!!!" ja hirveä parkuminen päälle. Äiti pyyteli kovasti anteeksi minulta ja ei voinut muuta tehdä kuin ottaa näkymättömän vauvani maasta syliinsä ja ojensi sen minulle. En enää koskaan suostunut antamaan Niinua niin huolimattoman äitini syliin, vaan tuonkin matkan sitten kävelin äidin vieressä, velipoika pulkassa istuen ja mulla kädet siinä samassa asennossa kuin alussakin pulkassa istuessa...
    Äiti, pyydän anteeksi!! :'D

    Mutta tämä ei lopu tähän! Myös isosiskoni (perheen 3. lapsi) omasi mielikuvitusporukan! Hänellä oli viisihenkinen ryhmä, nimeltä Villikissat. Ja ylläri: siskoni oli porukan leaderi! :D

    Minulla on nyt 5-vuotias tytär. Hänen ollessaan juurikin 3-vuotias, tuli hänelle leikkeihin mukaan "kaveri". Koskaan en saanut tietää kaverin (joskus kavereiden) nimeä, mutta kyllä kaveri oli aina mukana! Neiti käveli kaupoissakin niin, että käsi on nyrkissä ja vähän takana päin, ihan kuin pitäisi jotakuta kädestä. No pitihän tuo, kaveriaan! Aina piti varoa ettei astu kaverin päälle tai autossa istu hänen paikalleen. Välillä piti tehdä täydessä autossa niin, että nostan kaverin pois penkiltä, istun itse penkille ja otan tämän kaverin syliini, samaan turvavyöhön kanssani istumaan. Kuulostaa ainakin omiin korviin ihan hullulta touhulta edes lähteä noin pitkälle mukaan, mutta joskus sitä vain on helpompi mennä sieltä mistä aita on matalin ja raivarivolume minimaalisin...!

    VastaaPoista
  13. Lisään vielä, että meillä kaikilla siis on tainnut olla tuo mielikuvituskamu läsnä 3 ikävuodesta lähtien. Ja ainakin esikoiseltani tämä kaveri ystävineen katosi jonkin ajan kuluttua siitä, kun hänestä tuli isosisko, nyt 2 -vuotiaalle tyttöselle.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...