Tietoa mainostajalle ›

2.12.11

Vuoden mutsi - only for you!

Median edustajat eivät jostain syystä ole vielä muodostaneet jonoa oven taakse, vaikka kirja on jo julkistettu! Mystistä. Koska haluamme jo antaa haastatteluita, päätimme haastatella itse itseämme. Siispä, eksklysiivisesti, only for you!



1. Miksi tämä Vuoden mutsi -kirja piti kirjoittaa?
Katja: Satu ehdotti tätä. Suostuin, koska mulla ei ollut viikkoa ennen laskettua aikaa ihan kaikki himassa.
Satu: Oma ipana alkoi nukkua täysiä yöunia ja piti keksiä jotain tekemistä aamuyön tunneille.
Katja: Täytyy myös myöntää, että Tieto-Finlandia ehdokkuus kiehtoo.
Satu: No todellakin! Sillä 30 000 euron palkintorahalla saisi jo aika monta kestovaippaa. Taikka Thaimaan-matkaa.

2. Miksi kirjoititte kirjan juuri nyt?
Katja: No kun kymmenen vuotta sitten ei olisi ollut mitään valittamista.
Satu: Tämä piti tehdä, ennen kuin oma lapsi kasvaa isoksi ja aika alkaa hämärtää muistoja. Ja mun tekee mieli päästä Thaimaahan.

3. Miksi juuri te kirjoititte tämän kirjan?
Katja: Oli asiaa. Ja kun naapurin tätikään ei tästä ole kirjoittanut.
Satu: Kaksin on kivempi valvoa: äidit ja freelancerit polttavat tunnetusti yölamppua, joten kanavoimme energiamme meseilyyn ja kirjoittamiseen.

4. Olette molemmat keskinkertaisia äitejä. Miten teidät erottaa toisistanne?
Katja: Jos kysyt jotain islanniksi, mä oon se, joka ei vastaa (selvin päin). Kirjassa tekstit on onneksi erotettu erilaisten maatuskojen avulla.
Satu: Mä taas en myönnä asuneeni Espoossa. No okei. Kerran asuin, mutta se oli vain puoli vuotta Mäkkylässä ja sinne pääsi Helsingin sisäisellä lipulla. (Tuota kokeilua voi verrata tilanteeseen "kävi sisällä mutta ei liikkunut".)

5. Ovatko tissinne muuttuneet teepusseiksi?
Katja: Ei tietenkään. Korkeintaan riisipusseiksi.
Satu: Teepussejakin on erilaisia. Totuus kuitenkin on, että ketunkuonot ovat hävinneet.
Katja: Sitä ei kuitenkaan pidä kertoa ääneen.
Satu: Mutta ehkä se lohduttaa, että ne olisivat tod.näk. muuttuneet joka tapauksessa. Harvalla kolmikymppisellä on kaksikymppisen tissit, imetti tai ei. Yksi mun kaveri sai itselleen upeet tissit lapsen saannin jälkeen. Joskus voi mennä noinkin päin. Nythän tämä meni ihan tissittelyksi. Seuraava kysymys!

6. Millainen on Vuoden Mutsi?
Katja: Vuoden mutsi on mielentila. Vuoden mutsi -fiilis tulee, jos skidille pitää pukea sukat käteen, kun hanskat ei löydy tai neuvola-aika unohtuu. Kamojen lainailu muilta vanhemmilta kuuluu tähän meininkiin. Vuoden mutsilla ei esimerkiksi oo koskaan nenäliinoja hiekkalaatikolla pikku räkänokkaa varten.
Satu: Toi oli hyvä. Hiekkalaatikolla muuten paidanhelma tai purkkapaketin käärepaperi pelastaa! Joskus vuoden mutsi unohtaa hoitolaukun kotiin. Silloin tarvitaan vähän mielikuvitusta. Jos jollekin kävisi näin, tää henkilö voisi vaikka riisua merinovillaisen paitansa ja sitoa sen muovikassin avulla paikalleen. Tällä kestolla pärjäsin.. siis henkilön vauva pärjää kotiin asti. Mutta älä vain laita villapaitaa pesukoneeseen - siitä tulee kuudenkympin myllytyksessä munanlämmittin.

Haluaisitko Sinä tietää meistä jotain? Kysy! Vuoden mutsit vastaavat heti kun ehtivät!

13 kommenttia:

  1. Eikä!! Mahtavaa!! Juuri tällä viikolla päivää myöhässä neuvolasta lapsella sukat kädessä. Ristiäisissä hoitolaukun ainoalla yhdellä vaihtovaipalla selvittiin. Ilman mitään rättejä on matkusteltu useamman kerran koska ne jää kotiin helpoiten. Eikä toi pieni ole kun 3kk.

    Hyvää joulua vuoden mutsit!

    VastaaPoista
  2. Nöytätte kovin samnnäköisiltä kuvassa. Onko mun silmissä vikaa, oletteko sukua vai ihan vain sattumalta samannäköisiä?

    VastaaPoista
  3. Kukkis, joo näillä mennään. Yllättävän hyvin toi käsilaukun vuorikangaskin on taipunut nenäliinaksi tarvittaessa...

    K, haa saattaa muuten olla. Tietääksemme emme ole sukua (isoisovanhempamme ehkä tietäisivät paremmin, jos olisivat täällä kertomassa). Tai sitten tää "vaaleet silmät, ruskea tukka" on jotain yleistä Karjalan puolelta tullutta perimää...

    VastaaPoista
  4. kumpi on satu ja kumpi katja tuossa kuvassa :)

    VastaaPoista
  5. Ai perhana, tästä onkin jäänyt se oleellinen tieto uupumaan. Mutsit.

    Satu (vas.), Katja (oik.). Lyhenteet eivät viittaa poliittisiin kantoihin ;)

    VastaaPoista
  6. Olen juurikin se, joka lähtee ilman nenäliinoja liikenteeseen ja lapsilla on eripariset sukat ja lapaset. Kerran myös lähdimme viikoksi mökille, eikä lapselle tullut mukaan yhtä ainoaa vaatetta päällä olevien lisäksi. Onneksi oli kesä ja lämpimät ilmat;)

    VastaaPoista
  7. No meidät erottaa siitä että mä oon joku sata vuotta Satua vanhempi ja kaljuuntumassa (fucking imetys).

    Viimeiselle anonyymille: onnea! Hieno vuodenmutsimainen suoritus! :D

    VastaaPoista
  8. Joop, olemme eri vuosikymmenten satoa. Katja on elänyt 70-luvun hippivuodet, mä vaan kuulen niistä vain juttuja.

    Ja hei mä tuuletan myös tuolle viimeiselle anonyymille. Jos kesä on lämmin, ainahan sitä voi kietaista lannevaatteen vaikka keittiöpyyhkeestä!

    VastaaPoista
  9. "Katja on elänyt 70-luvun hippivuodet". Mä olin 70-luvulla alle kuusivuotias. Elämänkokemukseni on enemmän Dr. Albanin varassa.

    VastaaPoista
  10. :) Joo, näinhän se on. Mä vaan en ole vieläkään päässyt yli siitä, etten voi nimittää itseäni 70-lukulaiseksi. Jos isäni olisi päässyt ujoudestaan paria viikkoa aikaisemmin, olisin syntynyt aikana, jolloin oli Kekkonen, trumpettilahkeet ja kukkakuviot. 80-luvusta muistetaan Miami Vice, kaameat olkatoppaukset ja poskilla roikkuvat silmälasit. Jotka on taas muodissa. Voi luoja.

    Oma ipana syntyi vuonna 2010. Vahinko kiertää :) Ehkä hänestä olisi ollut coolimpaa kokea mieluummin Nokian nousun kuin Steve Jobsin kuoleman.

    VastaaPoista
  11. ... nii, tai sitten mutsi kotiin saapuessaan portilla kysyy jo kotiin ehtineeltä mieheltään, missä muksut on??? SUN piti hakee ne ---Jaa, ja eikun 180 astetta ympäri ja 5 km takaisin päin hakeen lapset hoitopaikasta! Eikä tää ollut ainut kerta... Välillä logistiikkapalvelu-mutsi on vähän tökkinyt ;) mutta muksut on onneksi vahvaa tekoa. Kohtuullisen omatoimisiksi ovat varttuneet kaikesta sähellyksestä huolimatta ja Satuakin käyneet katsomassa, Isto jo useammankin kerran.

    VastaaPoista
  12. Etu-Töölö ja Vuoden Tissi onnittelee Vuoden Mutseja!

    VastaaPoista
  13. Anonyymi, tervetuloa lukijaksi, tunnistin ;)

    Anonyymi 19:08, Reykjavík kiittää. Ja varmasti Espookin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...