Tietoa mainostajalle ›

23.2.12

Hoidon tarpeessa?

Jotkut vanhemmat pitävät lapset päivähoidossa samalla kun itse lomailevat kotona tai ulkomailla.


Voi olla niin, että gourmet-harrastukseen keskittyvät vanhemmat tankkaavat lapsille jotain toista sapuskaa ja laittavat piltit nukkumaan. Kun pienet uinuvat, aikuiset leikkivät ruoalla.


Nykyinen subjektiivinen päivähoito-oikeus tarkoittaa, että alle kouluikäisille lapsille taataan päivähoitopaikka. Periaate on hyvä. Se voi kuitenkin aiheuttaa myös sen, että äiti jää kotiin vauvaa hoitamaan ja kärrää esikoisensa kokopäivähoitoon.


Jälleen yksi lastenkasvatuskirja markkinoilla. Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen dosentti ja lastentarhanopettaja Marjatta Kallialan Lapsuus hoidossa? ilmestyy ensi viikolla.

Yllä olevat lainaukset ovat tällä viikolla lehdissä ilmestyneistä, kirjaa käsittelevistä jutuista (HS, Talouselämä ja Uusi Suomi).


Mitä tästä nyt pitäisi ajatella? Että Suomi on paska maa ja ukkoina jo syntyy sylilapset?




Kirjassa – tai ainakin siitä tehdyissä jutuissa – häiritsevät ylilyönnit. “Kun pienet uinuvat, aikuset leikkivät ruualla.” Miten ruuanlaitto liittyy päiväkotikeskusteluun? Esimerkiksi meidän kersa lappaa lusikalla suuhun iltaisin riisiä ja kalaa – ihan mielelläni paistan sen maustetun katkarapuhässäkän ja korkkaan pullon valkkaria ipanan simahdettua. Ei se syö chiliä. Meillä käydään myös paskalla, pannaan ja otetaan muutama kalja, kun piltti on laitettu lakanoihin. Eikä tule kyllä yhtään huono omatunto.


Mutta Kallialalla on toisaalta pointtinsa. Eihän se ole reilua, että ipana joutuu viettämään suurimman osan viikottaisesta valveillaoloajastaan päiväkodissa. On kuitenkin tilanteita, joissa vaihtoehtoja ei ole. Vittumaiset työajat ja joustamaton työnantaja ei ole helppo yhdistelmä. Jos ei ole syntynyt kultalusikka hanurissa, töissä on pakko käydä.


Eri asia on, jos lapsi ei saa ollenkaan päiväkodista kesälomaa, mutta vanhemmat lähtevät kuukaudeksi Välimerelle. Oikea ratkaisu ei silloin ole “tuunata päivähoitojärjestelmää lapsiystävälliseen suuntaan” vaan kysyä, että "miksi vitussa lisäännyit"? Vapaaehtoinen lapsettomuus on nimittäin mainio vaihtoehto: jää aikaa enemmän itselle, työlle, parisuhteelle ja harrastuksille. Enkä nyt vittuile, vaan olen ihan tosissani. Harkitsin itsekin tätä vaihtoehtoa ennen kuin sattuma päätti toisin.


Kirjassa Kalliala väittää, että ”päiväkotien taso vaihtelee luvattoman paljon, työntekijöiden koulutustaso ei ole riittävä ja hoitopäivät ovat liian pitkiä”.


Mulla ei ole suomalaisista päiväkodeista käytännön kokemusta, mutta olisi kiinnostavaa kuulla teidän mielipide. Jos kersanne on suomalaisessa päiväkodissa, oletteko tyytyväisiä? Mikä mättää? Vai ovatko Kallialan huolet liioiteltuja myyntipuheita?


Kirjasta lisää Gaudeamuksen sivuilla.



148 kommenttia:

  1. Tämä aihe käsitteleekin aika ajankohtaisesti omaa tämänhetkistä tilannettani.
    Olen yksinhuoltaja,esikoinen 4,5vuotta ja toinen syntymässä huhti-toukokuun vaihteessa.Lapsien isät eivät ole kuvioissa mukana kun maksimissaan joka toinen viikonloppu ja sekin VAIN jos heille sattuu aikataulut sopimaan.

    Vanhempi napero oli hoidossa kouluni takia päivisin (syksystä 09-kevääseen 11,kesälomat olivat 2kk,) hoitoaika 7-15 ja kun kouluni loppui,jäin työttömäksi ja sittemmin tulin raskaaksi vanhempi on ollut koko ajan hoidossa.

    Hoitoaika lyheni vaan 9-14 ja nyt kun muutamme,päiväkodin vaihtuessa meneekin hoitoon 4päivänä viikossa (ma-to) ja hoitoaika 9-13 ja itse jään kotiin vauvan kanssa kunhan syntyy sitten aikanaan.
    En ole vielä saanut yhtään kummastelua että miksi vanhempi menee hoitoon.
    Ajattelen enemmänkin lastani tässä asiassa.Hoitopaikassa näkee kavereita ja pääseen touhuamaan heidän kanssa johon itse en välttämättä repeä jos sylissä on muutaman viikon ikäinen vaippapylly,oppii uusia asioita ja saa ns. omaa aikaa.Eikä lapseni ole kertaakaan kysynyt miksei saa jäädä kotiin,enemmän häntä harmittaa se ettei pääse hoitoon oppimaan uusia asioita,kuten erään viikon joutui olemaan minun seurana ja apuna sisällä kun olin määrättynä vuodelepoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutu-tuntumalla (ilman minkäänmaailman kasvatuskoulutusta) kuvaamasi järjestely kuulostaa minusta tosi hyvältä ja järkevältä. Toi leikkipointtikin on musta oleellinen: kummassa saa leikkiä enemmän, tässä tilanteessa päiväkodissa vai kotona vastasynnyttäneen mutsin kanssa, joka on kuitenkin tosi sidoksissa siihen pikkuiseen ekat kuukaudet. Tsemppiä sulle!!

      Poista
  2. No... Jotain hyvää on siinäkin että asuu tuppukylässä keskellä korpea. Ipanan (2v) saa päiväkotiin lähelle aina juuri kun tarvitsee, hoitoajat joustaa tosi lyhyellä varoitusajalla. (Neiti on käynyt hoidossa nyt vähän päälle puoli vuotta.) Hoitoryhmässä on yleensä noin 8 muksua, joita varten on sitten kolme hoitotätiä, jotka ovat aina samat(!). Lisäksi ryhmässä on yleensä aina neljäntenä käsiparina avustaja. Yhden yhtä hoitajavaihdosta ei ole koko aikana ollut, lapset leikkivät pihalla, askartelevat, käyvät retkillä, liikkuvat ja hoito on sanalla sanoen loistavaa! Eli eivät ole päiväkodit alkuunkaan samanlaisia kaikkialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pienillä paikkakunnilla on ehdottomasti nämä etunsa; kunhan vain päiväkoti/perhehoitopaikka pysyy paikkakunnalla. Ja ihan luksusta tuo, että henkilökunta ei käytännössä juuri vaihdu.

      Poista
  3. Nämä suomalaiset "keskustelunaloitukset" eivät varsinaisesti kutsu keskustelemaan. Meillä oli sairas tuuri: 20 vuotta alalla ollut perhepäivähoitaja asuu 200 m päässä, ryhmässä neljä kersaa. Ipana on ollut tän viikon kipeänä himassa ja muistanut kysyä ihan joka jumalan päivä että voiko jo mennä hoitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, no näinpä. Ja mä haluan kans tommosen perhepäivähoitajan meidän naapuriin :)

      Poista
  4. Monologi:
    Kyllä näillä asiantuntijoilla on kommenteissaan totta toinen puoli. Ainakin. Kaikki eivät vain halua nähdä päivähoitoarjen tosiasioita (hyviä tai kehitettäviä puolia, ollaan joko puolesta tai vastaan), liekö syynä syyllisyys, huono omatunto vai mikä, mutta niinhän se yleensäkin on, että asia kuin asia perustellaan itselle parhain päin ;)

    Se on yleistä, että isompi lapsi jatkaa hoidossa, vaikka äiti olisi kotona vauvan kanssa. 4,5 vuotias on jo eri asia kuin 1-3-vuotias. Pulma on siinä, miten perustella se pienelle lapselle, joka itkien jää aamuisin hoitoon (tai siis ei haluaisi jäädä ja itkee siksi) eikä ymmärrä sitä, miksei hän saa olla kotona. Tässä kohtaa kannattaisi miettiä sitten sitä hoitopäivän pituutta, onko se 8-16 vai lyhyempi ja päivien määrää: joka päivä vai osaviikkoisesti... Vanhemmat päättävät.

    Varmaan henkilökunta pääsääntöisesti on ammattitaitoista, tosin ammattitaitoisia sijaisia voi olla vaikeaa/mahdotonta saada, jos sitä sijaista nyt sitten saa ollenkaan. Ja kuka henkilökunta vajeesta/vaihtuvuudesta kärsii? No lapset tietenkin.

    Tuo loma-asia on sellainen, joka saa minut näkemään punaista. En voi tajuta, että pitäisi Suomen kaltaisessa "sivistysvaltiossa" lailla säätää lapsellekin oikeus lomaan päivähoidosta! Että eikö ihmiset oikeasti muuten sitä asiaa tajua?! Erityisistä,painavista syistä sen ymmärtää, mikäli lapsen on "parempi" olla hoidossa kuin kotona, mutta näitä tapauksia on käsittääkseni kuitenkin vähän, onneksi. Ei se päiväkoti ole mikään lomakoti lapsille eikä aikuisille. Aikuisilla olettaisin olevan enemmän keinoja käsitellä ryhmän tuomia haasteita (stressiä, meteliä, kiirettä jne.) kuin taas lapsilla, jotka vasta ovat oppimassa näitä taitoja, kukin omaan tahtiinsa.

    Paljon riippuu ryhmästä, sen koosta ja henkilökunnasta. Pienet ryhmät, toimiva omahoitajatyömalli ja maalaisjärkinen pedagogiikka helpottavat arjen toimia. Kasvattajat voivat vaikuttaa moniin asioihin, mutta valitettavan usein "meillä on aina tehty näin"-malli vie voiton.. Toiset asiat taas ovat päättäjien käsissä ja heille varhaiskasvatus todennäköisesti näyttäytyy menoeränä eikä satsauksena tulevaisuuteen, kuten kuuluisi. Vaikka ollaan paljon edellä muita maita äitiyslomissa, Kelan maksamissa avustuksissa yms., miksi pitäisi tyytyä siihen, että ollaan askel edellä? Eikö voitaisi kehittää kaikenlaisia lasten hoitomuotoja (kotihoito, varhaiskasvatus) vieläkin paremmiksi ja olla suunnan näyttäjinä muille? Osaamista ja innostusta kentältä varmasti löytyisi, mikäli päättäjät vain haluaisivat nähdä asian merkityksen tulevaisuuden kannalta. Johtajuus ja sen totetuttaminen varhaiskasvatuksessa nousee avainrooliin tässä kohdassa.

    Keskustelua pitää herättää, se on mielestäni asiantuntijoiden tehtävä, mutta ikävää, että se usein tapahtuu siten, että siitä provosoidutaan olemaan joko puolesta tai vastaan. Miksi näin? Miksi keskustelu menee tällaiseksi? Miksi on niin vaikea hyväksyä, että näissä lausunnoissa joita asiantuntijat antavat, voi olla hitunen tottakin? Eihän se ole vanhempien vika! Heidän tulisi aktiivisesti vaatia keskustelua(osallistua keskusteluun omassa kunnassaan näistä asioista, joista asiantuntijat kirjoittavat. Ei kanna sellainen tyyli pitkälle, jossa näistä asioista vaahdotaan täällä netissä tai perhekerhossa tai jossain, mutta avointa yhteistä keskustelua ei saada aikaiseksi. Kyllä minua tulevana vanhempana kiinnostaa, kuinka asioita hoidetaan ja miten asioita hoidetaan siellä, mihin aion lapseni sitten joskus hoitoon laittaa.

    Niin, ja kyllä se "taso" päiväkodeissa vaihtelee. Eikä nämä asiantuntijoiden lausunnot aina varmaan varhaiskasvatuksen henkilöstönkään mieltä lämmitä, parhaansa siellä varmasti tekevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos monologista! Islannissa (siis meikän kotimaassa) on sääntö, joka veloittaa vanhemmat ottamaan lapset pois päivähoidosta kuukaudeksi vuodessa. Monet ottavat tämän loman kesäaikaan, mutta sitä ei ole sidottu vuodenaikohin.

      Poista
  5. Meillä 4,5-vuotias on on hoidossa 2 päivää viikossa samalla, kun minä ole 1-vuotiaan kanssa kotona.
    Mä otan sen lähinnä harrastuksena pojalle, kun muuta harrastusmahdollisuuksia ei ole.
    Poika oppii leikkimään muiden lasten kanssa, kädentaidot kehitty hurjasti ja kavereita on muitakin kuin pikkusisko.
    Meidän tarha on kovin pieni ja ohjaajina on sekä miehiä että naisia.
    Yksi tärkeimmistä seikoista miksi emme ottanee poikaa pois tarhasta kun jäin kotiin on se, että emme halunneet luopua ihanasta tarhapaikasta. Takaisin ninne ei olisi enää päässyt ja kun menen takaisin töihin pikkusiskokin saa samasta tarhasta paika sisarusoikeudella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toihan on luksushyvä järjestely; ja varsinkin kun bonarinan päälle tulee toi optio saada pikkusisko samaan paikkaan myöhemmin!

      Poista
    2. meillä on lapsi 3v. samasta syystä päivähoidosta kolmena päivänä viikossa klo 9-14. Muuten hoitopaikka menetetään, eikä pikkusisar välttämättä pääsisi samaan paikkaan äitiysloman loputtua. Plussana lapsi oppii hoidossa kokoajan sellaisia vuorovaikutustaitoja joita äitinä en välttämättä voi/osaa antaa 3 kk vauvan kera.

      Poista
  6. Auh, en nyt ota kantaa tarkemmin tähän keskusteluun, kun ei ole omia lapsia, mutta kerron elävän esimerkin, jossa ystäväpariskuntaamme syytettiin huonoiksi vanhemmiksi tässä päivähoitoasiassa. Molemmat olivat ajoittaneet kaksi viikkoa lomaansa yhtäaikaiseksi, koska aikoivat tehdä sen kahden viikon aikana ison keittiöremontin ja siis myös tekivät sen remontin. Lapset (6 ja 2 vietiin hoitoon jokaisena päivänä yhdeksäksi ja haettiin kolmelta, jotta vanhemmat ja sähköputkimies saisivat rauhassa tehdä duunia. Joku päikkärin työntekijä veti sitten herneen nenään tästä, kun vanhemmat ovat LOMALLA ja tuovat lapset hoitoon. Turhaan yrittivät selittää, että tämä on nyt tällainen poikkeustilanne, kun kotona on mieletön remontti päällä ja se yritetään virittää kahdessa viikossa pois, että sitten myöhemnmin kesällä voitaisiin lomailla yhdessä rauhassa... Ei mennyt kaaliin ja ko. hoitaja kyräili monta kuukautta tapahtuman jälkeen vanhempia...

    Näin siis täällä Savossa, luulen, että suurin osa päikkärin työntekijöistä ymmärsi asian, että remontti on tehtävä ja jos sen meinaa suunnilleen itse tehdä, niin siinä ei kovin montaa metriheikkiä tarvita räpeltämään sirkkeliä ja sahaa ja irtonaisia sähköjohtoja ja putkenpätkiä samaan aikaan... Oli paljon helpompaa ja turvallisempaa ottaa itse lomaa, viedä lapset hoitoon ja hoitaa remppa nopeasti pois alta kuin näprätä sitä kuukausitolkulla iltaisin ja viikonloppuisin, mutta jotkutpa vaan sitä ei sitten tajunneet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Argh, mä niin inhoan just sitä, että ihmiset vetää omia johtopäätöksiään asioista, joista eivät tiedä mitään ja levittävät mielipahaa ympärilleen. Siis totta hemmetissä se remonttin on parasta tehdä sellaisena aikana, jolloin jaloissa ei pyöri lapsia - nopeampaa, turvallisempaa ja tehokkaampaa. Voi kuvitella, kuinka ystäväpariskuntaanne kyrsi tää tilanne...

      Poista
    2. Niin, kyllä minäkin tuossa tilanteessa ymmärtäisin. Ihmiset, joilla ei ole vilkkaita lapsia eivät ehkä ymmärrä mitä vaaratilanteita tuosta voi tulla jos tietynikäiset lapset ovat remontin keskellä. Omaani en uskaltaisi sellaisessa tilanteessa pitää kotona, siitä ei vain tulisi mitään! Meillä toki muuta apua, esim. isovanhemmat mutta näinhän ei kaikilla ole.

      Poista
  7. Kyllä minä vaan niin mieleni pahoitin kun luin noita uutisia ekan kerran. Yllättäen etenkin lause "Se voi kuitenkin aiheuttaa myös sen, että äiti jää kotiin vauvaa hoitamaan ja kärrää esikoisensa kokopäivähoitoon." kolahti. Jo sanavalinnoista, kuten "kärrää", näkee kyllä miten muhun ja muihin lapsensa hoitoon laittaviin äiteihin suhtaudutaan.

    Itse olen koko ajan ajatellut että hoito on ennenkaikkea lapsen parhaaksi. Saa siellä ulkoilla, leikkiä ja syödä rauhassa edes osan ajan päivästä ilman että yksi hermoraunio, vastasynnyttänyt sanoo jatkuvasti "odota" ja "älä". LIsäksi alun jälkeen ollaan nyt selkeästi siirrytty siihen ettei ipana itke enää hoitoon jättöä vaan sieltä hakemista. Koska siellä on kivaa. Ja jokaikinen lapsi joka lähipiirissä on päivkotielämän aloittanut, on reagoinut samoin. Jopa niissä tapauksissa joissa pk on ollut aika horror-paikka vaihtuvine hoitajineen, työvoimapulineen ja "epästimuloivine ympäristöineen", nämä ongelmat tuntuu olleen äitien päässä, lapsia ei ole mokomat ongelmat haitannut kun siellä on kuitenkin kaverit ja kaikki.

    En oikein ymmärrä miksi tätä asiaa demonisoidaan suuntaan tai toiseen. Suomessa on aika paljon huostaanottoja, päihdevanhempia ja muuten vaan pahoinvointia, lasten päiväkodissa oleminen ei todellakaan ole tässä lintukodossa se pahin ongelma. Eikä muuten sekään että lapset pidetään väkisin äidin helmoissa ekat 5 vuotta elämästään. On siinäkin haittansa.

    Eihän tähän asiaan voi mitään lopullista kommenttia tai totuutta antaa. Jokainen tehkööt niin kuin on oman perheensä ja lastensa parhaaksi niillä mahdollisuuksilla mitä annettu on. Ja muut tukkikoon turpansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen. Yhden lapsen rautaisella kokemuksella oon kokenut tämän samalla tavalla; sen muutaman totutteluviikon jälkeen päiväkotiin on menty tosi mielellään.

      Poista
    2. "rautaisella" siis. dosentiksihan mua voisi kutsua jo tällä kokemusella :D

      Poista
    3. Pitää tähän vielä kommentoida, että vaikka esikoisen pitäminen päivähoidossa äitiysloman ajan oli monestakin syystä hyvä ratkaisu ja hän viihtyi siellä hyvin, niin kyllä hän sitä silti oirehti. Oikeastaan vasta sitten, kun kuopuskin aloitti päivähoidossa, meillä kotona tilanne tasaantui. Esikoinen oli mustasukkainen äidistä, mutta ei kotiin ottaminen olisi ollut mikään ratkaisu. Olisin minä yhtä lailla ollut kiinni vauvassa, mutta päiväkodissa esikoinen pääsi tekemään paremmin niitä isompien lasten juttuja. Kotona, vapaapäivinä hän istui aivan luvattoman paljon tv:n ääressä, kun esimerkiksi imetin makuuhuoneen hiljaisuudessa siinä ainoassa asennossa, missä kuopus tissille suostui.

      Minua muuten häiritsi aika tavalla blogimerkinnän alkuun otetut sitaatit, jotka mielestäni antoivat ihan väärän kuvan kirjasta. Itse olisin ottanut tällaisia:

      "Kalliala patistaa vanhempia vaatimaan enemmän päivähoidolta ja kysymään henkilökunnalta, mitä lapsi on tehnyt ja oppinut tänään."

      "Lapsia hoitavat saavat tehdä monia asioita mielensä mukaan. Jopa kuusivuotiaiden esikoulun taso riippuu esikoulusta vastuussa olevan lastentarhanopettajan ammatillisesta kunnianhimosta."

      "Jos vanhemmat huomaavat, että päiväkodista puuttuu musiikki, kuvataide tai liikunta, jotkut alkavat kuskata lapsia harrastuksiin."

      Poista
    4. Nostin ne kärkeen, koska juuri nämä kohdat häiritsivät minuakin eniten. Toin tämän kuitenkin esille: "Kirjassa – tai ainakin siitä tehdyissä jutuissa – häiritsevät ylilyönnit."

      Toi harrastusrundi on niin totta muuten; goddamnit, kun meidän ipana kasvaa, niin sen vannon että meillä ei tule olemaan ma-iltana muskaria ti-iltana korisharkkoja, ke-iltana vapaauintiharjkkoja ja to-iltana muskarin jatkokurssia :D

      Poista
    5. Meillä myös poika (3,5 v.) haluaa päiväkotiin ja monesti itkee jos ei sinne pääse. Tuntuu nauttivan siitä suuresti, mutta tokihan tähänkin moni voisi sanoa että niinhän sä luulet...no juu. Kun isä hakee, ei välttämättä olisi lähdössä, itkupotkuraivarit tulee. Viikonloppuisinkin usein sanoo aamulla, että äiti mennään päiväkotiin.

      Meillä nyt ei ole lomitusongelmia joten en näistä ole kommenttia kuullut (meillä poika pois päiväkodista 3-4 kk vuodessa), mutta en ymmärrä tavallaa näitä että olisi lapsilla pakkolomat. Siis idea tietenkin aivan loistava, tottahan lapsillakin pitää olla pitkistä päiväkotipäivistä vapaata mutta luulenpa niin että he ketkä aina viettävät yhteisiä lomia ilman lapsia niin niissä tapauksissa ei mikään pakkolomakaan auta? Ehkä vialla on sitten muutakin siellä kotona?

      Eikä nykyään ole niin helppoa mikään; pätkätyöläisillä ei ole lomia, töitä voi olla aina mutta pätkissä niin mistäs niitä lomia tulee???? Omaa lomaa kun ottaa, niin sitten ei rahaa saa elämiseen mistään. Tilanteita on NIIN monia.

      Poista
  8. Luin muutaman sivun kirjasta ja heti -kuten myös kirjoittajan julkisissa kommenteissa- pisti silmään, että puhutaan laajoista, monimutkaisistakin asioista (suomalainen päivähoito, lasten kasvatus), mutta omat mielipiteet perusteellaan ääritapauksiin vedoten. Esim, että lapsi on päivähoidossa 12 h päivässä kun näin ei kuitenkaan 99,9% tapauksista ole. Käsittääkseni myös ilmiö, jossa vanhemmat vievät lapsen päivähoitoon kun ovat itse lomalla on aivan marginaalinen (näin ainakin taannoisen hesarin uutisen mukaan). Toki nämä asiat ovat yksilön kannalta tärkeitä, mutta jos puhutaan suomalaisesta päivähoidosta yleensä, niin tärkeämpää on minusta katsoa siihen 99 prosenttiin, joka noiden ääriesimerkkien ulkopuolelle jää. No, en ole kirjaa kokonaan lukenut. Kun heti alkuun kirjoittaja haukkuu niin vanhemmat kuin koko yhteiskunnan lapsikielteisyydenkin, ei se kyllä motivoi lukemista jatkamaan. Kirjoittaja väittää näkemystensä perustuvan tutkittuun tietoon, ja mielenkiintoista olisikin tietää, millaiseen dataan perustuu esim. väite: "Suomessa puhutaan liian harvoin ilosta, jonka lapset tuovat tullessaan. Sen sijaan moni lapsi kuulee päänsä yli puhuvien aikuisten valittavan, miten kiinni lapsissa on. Lapsi jää toiseksi, kun kännykkä pirisee." Minäkin elän Suomessa, mutta olen tuosta asiasta aivan toista mieltä.
    Anteeksi avautuminen täällä blogissa. En vain ymmärrä miksei lasten kasvatuksesta voi kirjoittaa tai puhua ilman ainaista syyllistämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin taannoin "Aarteiden kirjasta" vanhan runon, jossa pikkutyttö hoitaa vauvanukkea. Sanat menevät jotenkin niin, että "Annan ruokaa lapselleni, voi voi kun on rankkaa, antaa ruokaa lapselleni, Annan vitsaa lapselleni, voi voi kun on rankkaa antaa vitsaa lapselleni..." ja tätä oli kymmeniä rivejä. Tietyllä lailla tunnistan noiden asenteiden kyllä elävän edelleen: lasten hoitaminen on rankkaa työtä, ei mitään hupia.

      Poista
    2. Mä en ole vielä päässyt lukemaan kirjaa, ainoastaan noita lehtijuttuja. Ja mulle jäi vähän semmoinen ylikireä maku ensipaloista. Mutta saatan siis olla väärässä, paha sanoa ennen kuin olen lukenut kirjaa.

      Mutta esim. tuosta sun nostamasta lainauksesta tulee ainakin mulle sellainen fiilis, että mitä ne "monet" on, joiden yli kävellään kun "kännykkä soi". Vakavasti otettavassa tietokirjassa pitäisi olla mahdollisimman vähän mutu-heittoja ja kärjistyksiä; sellaiset lisää ainakin mun epäilevyyttä myös niitä faktoina esitettyjä asioita kohtaan.

      (Huh, onneksi en ole itse kirjoittamassa vakavasti otettavaa tietokirjaa ü)

      Poista
  9. Menee hienoisesti ohi aiheen, mutta mua taas häiritsee, miten jokainen päiväkotikuviota kriittisesti tarkasteleva kirjoitus saa vastaansa usein hirveän ryöpyn. Tulee mieleen se tutkimus viime syksyltä, jossa mainittiin tämmönen jokaisen kasvatusalaa ja varsinkin psykologiaa opiskelleen itsestäänselvyys, että alle 3-vuotiaalle parasta on joko kotihoito, tai toissijaisena pieni hoitoryhmä esimerkiksi perhepäivähoidossa. Näin uskaliaan (80-luvulta tiedossa olleen) kommentin jälkeen tutkija ja sen "vanhentuneet" teoriat teilattiin monessa nettikeskustelussa. Kyseiset "teoriat" ja "uskomukset" kuitattiin tyhjiksi sanomalla, että ne ovat vanhentuneita. Förlåt vaan, mutta mun mielestä täytyy olla muutakin kun mutu-tuntumaa ja näppitietoa siitä, mikä tieto on vanhentunutta ja mikä ei. Jos malttaa perehtyä alan viimeisimpään tietoon, erilaisiin tutkimuksiin, eri terapiasuuntauksiin ja muuhun, niin aika pian huomaa, että kiintymyssuhdeteoria ja ensimmäisen kolmen vuoden äiti-lapsisuhteen kiinteys ovat nykyäänkin (ja varsinkin nykyään) hyvin arvostettuja asioita yksilön tulevaisuuden hyvinvoinnin kannalta. Arvostus vaan kasvaa koko ajan. Näin ollen mun mielestä on hyvä, että näitä asioita tuodaa esiin - ihmiset saavat siten itse valita saatavilla olevan tiedon ja omien uskomustensa pohjalta omia hoitomallejaan. Musta tästä asiasta ei kannata provosoitua sen enempää, vaan miettiä vaan et nappaako tuo juttu mua ja vaikuttaako se mun valintoihin, vaiko eikö.

    En myöskään ymmärrä syyllistämiskammoa, jos alan asiantuntijat tuovat esiin omia näkemyksiään lasten kasvatuksesta tai hoidosta. Kaikki tieto ja näkemykset ovat hyväksi. Jotkut asiat nyt vaan kolahtaa enemmän äiteihin, ja syyllistyminen on sinänsä ihan ok tunne. Se kertoo, että omassa toiminnassa on ehkä jotain, mitä pitäisi katsoa tarkemmin. Sama koskee räjähteleviä tunteita, jotka syntyvät toisen ihmisen näkemysten kuulemisesta. Mun mielestä jos näitä oloja syntyy, olis kaikista oleellisinta tutkailla itseään ja omia valintojaan. Nimittäin ainakin jos itselläni on tosi varma mielipide tai tunne siitä, että teen jonkun jutun oikein, en erityisesti syyllisty tai vedä hernettä nenään toisen näkemyksstä - se ei vaan yksinkertaisesti hetkauta mua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai nyt syyllistetään jo syyllisyyden kokemisesta? Hohhoijjaa..

      Poista
    2. :D
      Ei ainakaan tarkoitus ollut niin sanoa. Harmi jos välittyi sellanen kuva! Tarkoitus oli juurikin sanoa, että kaikkea syyllistävänä koettua ei ole välttämättä sellaiseksi tarkoitettu, kaikesta ei tarvitse syyllistyä, ja syyllistyminen voi olla joskus ihan hyvä barometri tarkastella omia arvoja ja valintoja. Sitten voi päättää, että otanko vai jätänkö. Näin mä sen näkisin. :)

      Poista
    3. Ylipäätään kaikki ihmisten henkilökohtaiseen elämään liittyvät asiat muuten aiheuttaa jumalattoman lumisodan. Huomaahan tän esim. eduskunnassakin: mikä muu asia kirvoittaa samanlaista keskusteluryöppyä kuin homojen adoptio-oikeus? Hmm.

      Sama juttu lapsenhoitoasioissa: keskustelu käy aika kuumana ja kärkevänä ja siitä on monella mielipide. Se koira haukahtaa keneen keppi kalahtaa, mutta räksyttävät piskit muistakin syistä.

      Noista lähivanhemmuustutkimuksista jne. en osaa sanoa hölkäsen pölähtämää. Paitsi tutkimuksista yleisesti sen, että tutkimustuloksia ei voi yksinään uskoa; joku toinen tutkimus voi sanoa samasta asiasta jopa melko päinvastaista. Esimerkkinä nyt vaikka toi VATT:in tutkijan kannanotto, johon Katja alempana linkitti. Missä lienee totuus? Ei hajuakaan. Oman järjen ja käytännön realiteettien sanelemana mennään...

      Poista
    4. Niinpä! Pikaisella silmäyksellä mä ehkä tossa VATT:n tutkimuksessa kritisoisin noita sosiaaliset yms. taidot -pointteja, koska ne on sellaisia, mistä ei ollakaan huolissaan. Ajattelisin, että nuo taito-osiot tasottuvat aikuisuuteen mennessä ihan hyvin. Ennemmin ns. varhaisen vaiheen hankaluudet näkyy sitten myöhemmin toisenlaisina asioina, tai näin ainakin nykyisin(kin) uskotaan. Siis itsetunto-ongelmina (suuntaan tai toiseen, eli huono itsetunto/narsismi), riippuvuksina (suuntaan tai toiseen, eli riippuvaisuus/liialliset itsekseenpärjäämisvaatimukset ja läheisyyden pelot) sekä ylenmääräisinä pelkoina ja huolina. Ei tietyst päivähoito yksinään noita synnytä, mutta pitkät erot hoitavasta vanhemmasta kyllä. Tai näin siis uskotaan.
      Huh, menipä syvälliseksi. :)

      Mutta mäkin ajattelen juuri näin, tietoa ja näkemystä on monenlaista, yksittäisiin tutkimuksiin ei kannata hirveästi takertua, kannattaa hankkia tietoa suunnalta jos toiseltakin ja tehdä valistuneita näppituntuma-arvaksia. :)

      Poista
    5. Ja kumpihan sitten on hoitava vanhempi kun jaetaan tasan 50/50 ;) ...meillä varmaan isä jos otetaan huomioon hänen ja pojan sukulaismatkat joilla en ole mukana, isä siis viettää enemmän aikaa lapsensa kanssa kuin minä äitinä.

      Poista
  10. Lukekaa tämän kirjan sijaan mieluummin Markus Nummen romaani Karkkipäivä. Siinä on oikeaa asiaa lasten hyvinvoinnista Suomessa ja siitä, mihin tässä maassa pitäisi paukut pistää. Kunnia kaikelle keskustelulle, myös päiväkotien kehittämiselle tietenkin, mutta voisi aloittaa siitä, että jokainen miettii voivatko kaikki lähipiirin lapset hyvin, pihalla, puistoissa, päiväkodeissa, kouluissa? Se kun ei riipu vanhempien tuloista tai siitä, missä lapsia hoidetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on niin mun lukulistalla!! Kunpa ehtisin pian hankkia tämän ja käydä käsiksi :)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Miehet voisivat enemmänkin ottaa kantaa näihin lapsen hoitoon liittyviin kysymyksiin. Sieltä yleensä löytyy paremmin perusteltuja, analyyttisiä pohdintoja ilman syyllistämistä/syyllistymistä. Hieno kommentti, mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle.

      Itse kannatan juuri tätä perheiden omaa valinnan vapautta päättää kuinka pitkään lasta haluaa/pystyy hoitamaan kotona. Ennemmin kuin tästä ikuisesta kotihoito/päivähoito jokotai-asetelmasta olisi kiva jos keskustelua avattaisiin enemmän työn ja perhe-elämän yhdistämisen suuntaan.

      Poista
    2. No aivan. Kun tää keskustelu on käyty jo sataan kertaan.

      Poista
    3. Mä jotenkin tykkäsin tosta VATT:n kirjoituksesta. Kiinnostavia pointteja nosti esiin; en siis väitä että oikeita, mutta kiinnostavia eniveis. Ja kuten sanoattua; perheiden oma valinta ja vapaus. Ja joustava työelämä! Euroopassa isoimmat työnantajat esim. järjestää työntekijöidensä lapsille päivähoidon samassa rakennuksessa työpaikan kanssa. Lapsen päivähoitopäivä lyhenee kun ei tule sitä roudausta, ja jos tulee ongelma, mutsi/isukki pääsee paikalle nopeasti. Musta tollainen järjestely ois aika kova kilpailuetu suomessakin toimiville firmoille. Siihen yhdistettynä hyvät etätyömahdollisuudet ja joustava työaika. Mä oon nimittäin ainakin huomannut, että neljässä tunnissa voi tehdä 8 tunnin työt (palaverivapaana päivänä) kun vähän pinnistelee. Monet työnantajat vaan jotenkin edelleen pelkää näistä joustomahdollisuuksia, pelätään laiskottelua ja muuta epäoleellista.

      Poista
    4. Hah, tuli muuten tosta heti mieleen että isät pitäisi saada vaatimaan työnantajilta näitä joustoja ja palveluita kuten sairaan lapsen hoitoa. Nyt asiasta ei juurikaan puhuta. Eduskunta vois näyttää mallia!

      Poista
    5. Katja, kyllä! Juuri näin!
      -Monologianonyymi

      Poista
    6. Vantaalla ainakin Fazer tarjoaa päivähoidon työpaikalla. :)

      Poista
    7. Olipas aika provosoiva kirjoitus, olikohan sama, jonka perusteella Nyt-liitteen viihdekolmumnisti Salmi kirjoitti taannoisen kesksustelua herättäneen kolumninsa?

      Tottahan se tietenkin on, että kotiin vuosiksi jääminen sotkee työuraa ja varmasti tuo huonomman urakehityksen kuin täysillä työhön paneutuminen valmistumisesta eläkeikään. Mutta kysymys mielestäni onkin, onko se tärkeää? Jos on, niin sitten vain uraa tekemään ja jos ei, niin lapsien kanssa olosta voi saadakin enemmän ja kenties lapsillekin antaa elämään hyvät eväät ja rennomman lapsuuden. Se on sitten jokaisen valinta, mitä itse pitää tärkeänä. Kaikilla ei edes valinnan mahdollisuutta taloudellisista syistä ole :/

      Mutta olisipa hauska jos VATT:n kolumnisti laittaisi lähteensä esille. On aika tarkoitushakuista mainita sosiaalisuuden kehitystä yms, ja jättää mainitsematta esim perusturvallisuus, suhde vanhempiin ja sisaruksiin, aggressiivisuuden ilmeneminen jne. Johtopäätökset ovat myös aika mielenkiintoisia. Koska on olemassa alkoholisitiperheitä --> lapset keskimäärin voivat paremmin päiväkodissa kuin kotona. WTF?

      Lisäksi pitää mainita että päiväkotien tasossa todellakin on eroa. Kyseinen kirjoittaja ei taida tietää mitään päiväkodin arjesta, ylisuurista ryhmistä, epäpätevästä henkilökunnasta, sairaina hoitoon tuoduista lapsista, kiireestä, jonka vuoksi hoitajat eivät huomaa kiusaamista, tönimistä, leikeistä ulkopuolelle jättämistä jne. Olisi tällekin kolumnistille valaisevaa mennä vaikka tekemään pari sijaisuutta päiväkoteihin ensin ja kertoa sitten ovatko olot päiväkodissa niin ihanteelliset kuin ulkopuolinen kuvittelee. Hyviäkin päiväkoteja ja pph:ia on, mutta sellaiseen pääseminen ei aina ole itsestäänselvyys.

      Tällaisten kirjoittelujen sijaan kaivattaisiin rehellistä keskustelua päiväkotien tasosta! Kaikki vanhemmat barrikadeille vaatimaan tarpeeksi hoitajia, pieniä ryhmiä, lakimuutoksia!

      Terese

      Poista
  12. Korppiäiti, loistava termi, tuttavapiiristäni löytyy myös pari tällaista... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kielitieteilijänä tykkäsin myös sanasta (vaikkakaan en siitä, mihin sana viittaa!) "Korppiäitien levinneisyysalue" oli myös kivan tieteellsitä kieltä... Ja eikös korpit juuri istu puun latvassa kaiken muun yläpuolella ja raaku kolkolla äänellä?

      Poista
  13. Olen ollut vuosia sitten eri päiväkodeissa töissä ja minulla on ystäviä jotka työskentelevät päiväkodissa. Kuopus meni syksyllä ekalle luokalle. Minustakin pitää tehdä ero sille, viekö 4 v. muutamana päivänä viikossa päiväkotiin vai 2-v. joka päivä kahdeksaksi tunniksi kun on itse vauvan kanssa kotona. Näitäkin tapauksia on. Mutta menee tämä myös toisin päin, jos esikoinen on koulussa tuodaan parivuotias hoitoon hiihtolomalla vaikka itsekin lomailee, koska "muuten ei pysty tekemään mitään kivaa koululaisen kanssa" (suora lainaus). 1-v. haetaan päiväkodista viideltä, vaikka itse on töissä yhdeksästä yhteen, että "saa levätä ja nukkua päikkärit" työpäivän jälkeen. Aina ei jaksa ymmärtää vanhempien ratkaisuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itse asiassa ymmärrän hyvin sitä että eri-ikäisten lasten intressejä voi olal vaikea yhdistää. Mun mielestä on ihan hienoa että koululaisen kanssa tehdään jotain kivaa sillä välin kun 2vee on hoidossa. Turha sitä uhmista on mihinkään hiihtokeskukseen raahata huutamaan. :)

      Poista
    2. Haa, onneksi on vain yksi lapsi. No vitsi vitsi. :P

      Poista
    3. Minä dinkku-paska täältä sivusta huutelen ja olen Nupun kanssa samaa mieltä. Musta on lapsien eriarvoistamista, jos toinen menee tarhaan ja toisen kanssa tehdään "jotain kivaa". Kyllä vanhempien pitää pystyä keksimään sellaista aktiviteettia, joka on kivaa koko perheelle. Jos ei pysty, niin miettii sitten sen perheen perustamisen kahteen kertaan. Yleisesti ottaen tähän aiheeseen, olen sitä mieltä, että vanhemman lapsen pitää saada aktiviteetteja kun äiti hoitaa vauvaa, mutta onko päiväkoti ainoa ratkaisu? Siskoni vanhempi muksu vietti kolmena päivänä viikossa 3 tuntia kerrallaan kerhossa, jossa teki samoja asioita kuin päiväkodissa. Ei kuitenkaan vienyt päiväkotipaikkaa sellaiselta joka sitä oikeasti ja kokopäiväisesti tarvitsi. Äiti sai olla vauvan kanssa, levätä kun vauva nukkui päikkäreitä ja vanhempi sai askarrella ja leikkiä ja mitä ikinä nyt noissa paikoissa tehdäänkään.

      Poista
    4. Saahan sitä huudella, mutta ei tässä mistään eriarvoistamisesta ole kyse. Lapset on taaperona ja koululaisena vaan aivan erilaisessa kehitysvaiheessa, huvit siis ikäkauden mukaan. Ja miksi ihmeessä aktiviteettien pitäisi tapahtua *samanaikaisesti*? Outo ajatus. Vauva syö meillä eri aikaan, koska se tarvitsee syöttäjän. Apua, tunteeko olonsa eriarvoiseksi? ;) Mitä tulee tuohon "jos ei pysty" kommenttiin niin jätän sen nyt omaan arvoonsa. Anna armoa, jooko?

      Poista
    5. Pöytäkirjaan merkittäköön, että olen TAAS Katjan kanssa samaa mieltä. ;)

      Siinä missä aikuinen tarvitsee vauva- tai lapsivapaata aikaa, tarvitsee myös isompi lapsi vapaata sisaruksestaan. En minä ota parivuotiasta mukaan esikoisen suunnistus-, luistelu- tai uimakouluun (nämä ovat kaikki harrastuksia, missä oma aikuinen on mukana metsässä, jäällä tai altaassa), vaan nämä ovat meidän kahden kahdenkeskinen juttu.

      Poista
    6. Koska se päiväkodissa oleva pienempi sisarus sitten on lomalla jos vanhemmat vie sen koululaisen loma-aikana hoitoon ja viettää laatuaikaa kouluaisen kanssa?

      Sitä "vapaata sisaruksestaan" voi varmaa järjestää muutenkin esim. että toinen vanhempi käy lapsen kanssa liikkumassa, teatterissa, kahvilla tai mitä tahansa.

      Poista
    7. Kivaa aktiviteettia koko perheelle...kaunis ajatus, mutta vaikka kaikki olisivat kotona, ei se välttämättä onnistu! Lapsetkin ovat PERSOONIA ja yksinkertaisesti eivät vaan halua tehdä jotain ehdotettua. Varsinkin nuoret tulevat yhä varhemmin esimurkku-/murkkuikään eikä niille kelpaa mikään, mutta toisaalta ei voi yksinkään jättää esim. kotiin. Kyllä minulla on moniakin perheitä (lienee suurin osa), joissa tehdään (hui hirviä) ERI juttuja vaikka toisen vanhemman kanssa, jos on toinenkin vanhempi. Yksi tykkää metsästämisestä ja tekee sitä isänsä kanssa, ei se muita kiinnosta. Pienemmät taas tykkää vaikka risteilystä, se ei vanhempaa kiinnosta. Tulkaapa te keksimään sitten yhteistä tekemistä perheelle jos se on niin helppoa ;)

      Ok, tiedän että noihin yllämainittuihin esimerkkeihin ei nyt liittynyt päiväkoti mitenkään, mutta ymmärtänette yskän...

      Ja anonyymi... klo 10.56, kaikilla ei ole toista vanhempaa...tai isovanhempia. Voi myös olla, mutta heitä ei kiinnosta.

      Poista
  14. Pitäisi nimenomaan puhua työn ja perhe-elämän yhdistämisestä nykyistä joustavammin. Nyt suomessa voi olla vain kokopäivätöissä tai kokopäiväkotona. Ainakin tällaisissä paperinpyörityshommissa lyhennetyn työpäivän tekeminen on käytännössä mahdotonta, tai siis teet kuudessa tunnissa kahdeksan tunnin hommat pienemmällä palkalla. Samoin auttaisi jos etätöiden tekeminen olisi helpompaa, ainakin työmatkan verran säästäisi päivässä aikaa. Pk-seudulla mukulan päivähoitopäivän pitäminen edes 8 tunnissa edellyttää, että toinen vanhemmista vie ja toinen hakee.

    Olisin todella iloinen, jos joku työnantaja mainostaisi, että meillä joustavat työaikajärjestelyt pienten lasten vanhemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hear, hear! Mut on pelastanut etätyömahdollisuus. Tunnin työmatka suuntaansa on älytöntä elämäntuhlausta muutenkin kuin vain vienti-ja hakurumban suhteen.

      Poista
    2. Olen aivan samaa mieltä! Työelämässä tarvittaisin joustoa, osa-aikaisen työn mahdollisuutta myös asiantuntija-aloilla. Näin saataisiin työuria pidennettyä ja naisetkin paremmin mukaan työelämään. Itse menisin mielelläni osa-aikaiseen työhön, mutta koska se alallani ei ole tuntunut olevan mahdollista, olen "pienempänä pahana" kotona vuosikaudet. Asumme kehyskunnassa, ja työmatkoihin pk-seudulle menisi meiltä n. 1.5 h suuntaansa (miehellä sama) ja molemmilla vielä matkustelua työssä, niin lapsemme joutuisivat olemaan ainakin sen 10 h päivässä hoidossa, yil 8 h joka tapauksessa. Jos osa-aikaisuus (enkä tarkoita mitään 6 h päivää josta mulle matkoineen tulisi 9 h vaan esim. 4 h ja kenties sekin osittain etänä) olisi vaihtoehto, pystyisin palaamaan työelämään paljon nopeammin. Nyt hirvittää nuo pitkät hoitopäivät niin paljon että jos vain talous sallii, olen kotona kunnes nuorin on 4-5 vuotias. Ei kertakaikkiaan raaski pistää pienempää sellaisille hoitopäiville! Eikä kyllä sitä nelivuotiastakaan raaskisi...
      Mitens tätä asiaa voisi alkaa ajamaan? Kirjeitä kansanedustajille vai mitä ehdottaisitte? Tehdään tälle asialle nyt oikeasti jotain! Meitä on varmasti hyvin monia joita asia koskettaa!

      Poista
  15. Varmaan "tavallisena" vanhempana olisin tyytyväinen päivähoitoon, mutta siellä työskentelevänä lastentarhanopettajana vaatimustasoni on kenties korkeampi, kun tiedän millaista laadukasta varhaiskasvatusta sen tulisi olla, mutta niin ei ole. Ei askartelun, jumpan ja leikkiajan tarjoaminen ole vaikeaa, mutta kun sen tulisi kehittää lasta eteenpäin, olla monipuolista ja innostavaa, sekä tietenkin turvallista, on se työntekijöiden puuttuessa (tai epäpätevissä tapauksissa) hankalaa järjestää. Ryhmäkoot kasvavat koko ajan, samaan aikaan kun budjettia tiukennetaan, työntekijät väsyvät ja sijaiseksi saadaan epäpäteviä tavallisia kaduntallaajia.

    Moni vanhempi tuntuu kuitenkin ajattelevan, että päiväkoti on lasten säilytyspaikka, mikä mahdollistaa vanhempien työssäolon, ja näitä on siellä päättäjissäkin. Tällä tavalla asiat eivät koskaan kehity parempaan suuntaan, eikä alalle saada ammattitaitoista henkilökuntaa, kun porukka väsyy ja turhautuu. Ja kyllä, ei ole harvinaista, että lapset ovat hoidossa 10tuntia, ja lomalla ehkä pari viikkoa vuodessa. Varsinkin pienet lapset, joiden äiti ei ole vielä ehtinyt kerryttää lomapäiviä. Pienet myös tulevat usein puolikuntoisina hoitoon, kun ei kehdata (voida?) olla poissa töistä sairaan lapsen hoidon takia. Tästä on jo lähes tehty lastensuojeluilmoituksia, kun lasta ei toistuvasti haeta heti, kun ilmoitus sairastumisesta tehdään, vaan vasta työpäivän päätteeksi kello viideltä päiväkodin sulkeutuessa. Aion kyllä heti ostaa tuon Kallialan kirjan, kun vaan saan sen käsiini, en epäile tutkimusten todellisuutta, kun olen itsekin tapauksiin törmännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo säilytyspaikka-ajattelu saattaa johtua myös vanhempien ja hoitopaikan huonosta yhteydenpidosta (joka voi johtua monesta eri syystä). Mulla ei ainakaan ollut viisi vuotta sitten mitään käsitystä, mitä hoitopaikassa tehdään paitsi ulkoillaan ja ruokaillaan. Tää varhaiskasvatuspuoli paljastui vasta kun käytiin hoitajan kanssa ekan kerran suunnitelma läpi. Ahaa, on jotain tavoitteita. Sitten pyysin jonkinlaista reissuvihkoa, jotta saisin kuvan päiväohjelmasta, ja lisäsi tyytyväisyyttä huomattavasti kun näki mitä ne olivat puuhailleet, oli se sitten satujen lukemista tai sorsien syöttämistä.

      Poista
    2. Kuulkaa nyt on kyllä munkin myönnettävä, että ennen tätä keskustelua mulla(kaan) ei ollut mitään käsitystä tuollaisesta varhaiskasvatuspuolesta. Kops.

      Päiväkodissa on ekan kvartaalin jälkeen tuollainen vanhempainkeskustelu, siellä tämä ois varmaan selvinnyt meikällekin.

      Poista
    3. Se varhaiskasvatuspuoli ei ole vielä kovin oleellinen tuollaisella parivuotiaalla, mutta korostuu sitä mukaa, mitä lapsi kasvaa - varsinkin jos joissain asioissa kehitys jätättää. Viskareita valmennetaan (siis ihan hyvässä mielessä) eskariin ja eskareita valmennetaan kouluun.

      Poista
    4. Se varhaiskasvatuspuoli on hyvin, kovin, erittäin oleellinen jo "tuollaisella parivuotiaallakin"!! Se on muutakin kuin hienoa sanahelinää. Se on sitä arkea. Sitä, että keskustellaan vanhempien kanssa siitä, miten yhteistyötä halutaan jatkossa tehdä, miten lapsen hoidon alku suunnitellaan ja toteutetaan, se on keskustelua lapsesta ja lapselle ominaisista tavoista, keskustelua päiväkodin tavoista ja arjesta jne. Tai ainakin sen pitäisi olla!

      Mun mielestä olisi hyvä, jos keskustelua käytäisiin jo ennen kuin se hoito alkaa eikä vasta kuukausien kuluttua aloituksesta.

      -Monologianonyymi

      Poista
    5. Seison korjattuna. Olen näitä keskusteluja kyllä päiväkodissa kovasti käynyt.

      Minusta vasu-keskustelua ei pidä pitää ihan heti syksyllä. Kävimme yhtenä vuotena vasu-keskustelun, kun uusi opettaja oli ollut lapsen kanssa ehkä viikon tekemisissä. Oli tosi vaikea puhua hänen kanssaan lapsesta, jonka hän hädin tuskin tunsi. Myöhemmin syksyllä käydyt keskustelut ovat olleet paljon antoisampia, siinä on opettajakin jo suurin piirtein tiennyt, mitkä asiat lapsen kanssa sujuvat, missä takkuaa ja millaisissa asioissa on hyvä tehdä yhteistyötä.

      Poista
    6. Tarkoitinkin, että eka keskustelu ennen hoidon aloitusta, toinen heti muutaman kuukauden kuluttua. Ekassa kuunnellaan vanhempia ja heidän näkemyksiään, tutustutaan lapseen ja perheeseen vanhempien kautta. Auttaa siinä sopeutumisvaiheessakin ;)
      -Monologianonyymi

      Poista
  16. Vien hyvällä omallatunnolla lapseni, jotka ovat vain 10kk ja 2v ikäisiä, neljän päivänä viikossa 8 tunniksi pieneen päiväkotiin. Ja olen tyytyväinen siihen hoitoon mitä he saavat. Vanhempi lapsi olisi menossa sinne joka päivä ja itkua vääntää vapaa päivina.

    Joskus vain ei ole vaihtoehtoja. Koitimme palkata kotiin hoitajaa ja olisimme saaneetkin erittäin hyvän hoitajan. Tämä hoitajan palkkaaminen kuitenkin olisi tullut meille niin kalliiksi, että melkein toisen vanhemman palkka olisi mennyt kokonaan siihen. Joten päädyimme siis päiväkotiin johon olemme tyytyväisiä.

    Mieluustihan sitä varmasti moni vanhempi olisi kotona siihen asti kunnes lapset ovat yli 3v. Meille ainakin tämä olisi ollut taloudellisesti mahdotonta, koska Suomessa kotona hoitamista ei juurikaan tueta rahallisesti. KELA:n myöntämä tuki kotonahoitamiseen on aivan olematon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, aina ei ole vaihtoehtoja. Me kelattiin heti sellaista vaihtoehtoa, että mies olisi jäänyt lapsen kanssa himaan pidemmäksi aikaa, mutta ei ole taloudellisesti mahdollista. Ja siis täälläpäin (Islannissa) ei tueta kotonaoloa mitenkään. Se on 9 kk vanhempainrahakausi (80 % palkasta), ja sen jälkeen soronoo. :)

      Poista
  17. Voi jummijammi tuon miehen kirjoittamaa juttua. Paljon asiaa, mutta paljon myös turhaa. Ilman muuta pitää olla varaa valita se vaihtoehto, joka perheelle parhaiten sopii!!

    En kyllä allekirjoita sitä, että pienempi viedään päivähoitoon ja isomman kanssa tehdään jotakin muuta. Milloin sen pienemmän kanssa pidetään hauskaa?

    Vilma ja Odottelija kirjoittavat mielestäni hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sun tarttekaan sitä allekirjoittaa, minähän sen ongelman kanssa melki joka päivä painin. :) Kaksivuotiaalle riittää paljon pienempi hauskuus kuin koululaiselle.

      Mun mielestä täällä on kaikki kirjoittaneet hyvin ja esitetty hyviä pointteja joita ei itse tule ajatelleeksi, tilnateet kun ovat kaikilla erilaiset.

      Poista
    2. Sen pienemmän kanssa pidetään hauskaa jollain toisella kertaa, esimerkiksi silloin, kun isompi on koulussa tai mennä viipottaa kavereidensa kanssa. Vaikka sisarussuhde on tärkeä ja sitä pitää tukea, niin lapsi arvostaa myös kahdenkeskistä aikaa vanhempansa kanssa.

      Poista
  18. Minulla on nyt kuudetta vuotta esikoinen samassa päiväkodissa, nyt siis jo eskarissa, ja kuopus on toista vuotta. Pidän Kallialan kirjaa erittäin tervetulleena puheenvuorona! Talouselämästä ja Suomenkuvalehdestä lukemani ajatukset vastaavat aika lailla omiani, poislukien tuota heittoa äitiyslomalla vauvaa hoitoon kärräävistä vanhemmista. Omassa lähipiirissäni vanhemmat pyrkivät pitämään lastensa hoitopäivät kohtuu lyhyinä ja lomat pitkinä, mutta harrastukseni kautta olen huomannut, että vanhempia on varsin monenlaisia. Itse vein esikoisen äitiyslomallakin päiväkotiin ja jälkeenpäin se osoittautui oikein hyväksi ratkaisuksi, vaikka seurakunnan kerhoakin harkitsin. Hän on sellainen lapsi, jonka kanssa tarvitaan nimenomaa lastentarhanopettajan ammattitaitoa. Kuopukselle kerho olisi ollut vastaavassa tilanteessa ihan yhtä hyvä vaihtoehto.

    Ylipäätään keskustelu päivähoito vs. kotihoito kuuluuu mielestäni menneeseen maailmaan. Osa lapsista nyt joka tapauksessa viettää ison ajan päivistään päiväkodissa eikä ole samantekevää, mitä siellä tapahtuu. Kallialan kommentti siitä, että vanhemmat vievät iltaisin hoitopäivän jälkeen lapsiaan muskariin tai jumppaan herkemmin kuin vaativat päiväkodilta laadukasta musiikki- tai liikuntakasvatusta on varsin kuvaava.

    Päivähoidolta, nimenomaa siis siltä varhaiskasvatukselta, pitää voida vaatia laatua. Ei se riitä, että lapset saa johonkin säilöön työpäivän ajaksi. Esikoiselta olisi jäänyt moni asia oppimatta kunnolla, jos se opettaminen olisi jäänyt vain vanhempien ilta- ja viikonloppuaskareeksi. Se, ettei varhaiskasvatukselta edes oikein odoteta mitään, kertoo aika ikävällä tavalla, miten vähän lastentarhanopettajia arvostetaan. Suomessa on aika vahva itsetekemisen kulttuuri, mutta ei se, että vanhemmilla on päävastuu lasten kasvatuksesta tarkoita sitä, etteikö vanhempi voisi hyvällä omallatunnolla jättää joitakin asioita päivähoidon tehtäväksi. Muuten loppuvat vuorokaudesta tunnit kesken eivätkä ainakaan omat lapseni jaksa iltaisin hoitopäivien jälkeen kuin olla ja leikkiä rauhassa kotosalla.

    Tänään työpaikan lounaalla manasin, että pitikin osua eskarin hiihtopäivälle vesikeli. Kun sitten keskusteltiin, kävi ilmi, että olin työporukasta ainoa, jonka eskari-ikäinen lapsi ylipäätään pääsee päiväkodissa hiihtämään. Eli kyllä se, mitä jopa eskarissa tapahtuu, on aika lailla kiinni opettajasta. Meille sanottiin vanhempainillassa, että hiihdossa on tavoitteena, että jokainen lapsi osaa laskea pienestä mäestä, kun sitten koulussa mennään hiihtämään.

    Lasteni päiväkoti on hyvä ja varhaiskasvatus laadukasta, nyt eskarissa suorastaan huippuhyvää, mutta kun esikoinen aloitti, siellä oli jotain ongelmaa työskentelyilmapiirissä (oli kaikenlaista muutosta meneillään). Nyt kun kuopus on samalla osastolla, missä esikoinen aloitti, on ollut jännä huomata, miten moni sellainen asia joka "resurssipulan" vuoksi oli ollut ihan mahdoton esikoisen aikaan toteuttaa, onnistuukin kuopuksen aikaan ihan pyytämättä. Aika paljon tekee se, kun työntekijät käyttävät energiansa lasten kasvatukseen eivätkä marisemiseen. Ja varmasti työntekijöilläkin on töissä mukavampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä! Työskentelyilmapiiri vaikuttaa ihan valtavasti; huomasin jo pientenkin henkilövaihdosten vaikutuksen päiväkodin ilmapiiriin.

      Poista
  19. Kuten Katjan linkittämästä VATT:n tutkijan kolumnistakin ilmenee, kotihoitoa nimenomaan Suomessa tuetaan rahallisesti merkittävässä määrin (mikä on aikanaan ollut merkittävä poliittinen valinta ja on edelleen). Suomen järjestelmä poikkeaa tässä suhteessa selvästi esim. Ruotsin systeemistä.

    Seuraavasta Stakesin julkaisemasta kiinnostavasta raportista ilmenee, että kotihoidontuen käyttöönoton jälkeen Suomesta onkin tosiasiassa tullut eurooppalaisessa vertailussa huomattavan kotiäitivaltainen yhteiskunta, mikä puolestaan vaikuttaa naisten asemaan työmarkkinoilla ja myös mm. naisten eläkekertymään, uralla etenemiseen jne.: http://www.stakes.fi/verkkojulkaisut/raportit/M232-VERKKO.pdf

    Meillä ollaan totuttu pitämään kaikkia Pohjoismaita päiväkotihoidon tyyssijoina, mutta tosiasiassa Suomi ja Norja (joissa on käytössä kotihoidontukijärjestelmä) ovat nykyisin selvästi kotiäitiyhteiskuntia, kun taas Tanska ja Ruotsi, joissa kotihoitoa ei samalla tavalla tueta, eivät ole. Kiinnostavaa on, että myös esim. Ranskassa ja Alankomaissa suurempi osa alle 3-vuotiaista on kodin ulkopuolella hoidossa kuin Suomessa. Erja Rusanen kai väittäisi, että näissä maissa on näin ollen enemmän potentiaalisia kouluampujia kuin muualla (viitaten Rusasen viimekesäisiin kommentteihin alle 3-vuotiaiden päiväkotihoidosta, muistaakseni Hesarin haastattelussa)...

    Yhteiskunnallinen ja feministisväritteinen näkökulma päivähoitoon ei tosin ole nykyään muodissa, vaan suositumpaa on (kiintymyssuhdeteoriaan vedoten) tarkastella asiaa (lapsi-)psykologian näkökulmasta. Toinen asia on sitten, osoittavatko psykologiankaan alan tutkimukset mitenkään kiistattomasti, että kotihoito olisi alle 3 veelle aina parempi vaihtoehto. Käsittääkseni eivät suinkaan osoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen antanut itselleni kertoa, että kun puhutaan kotihoito vs. päivähoito, niin kyse on aika marginaalisesta asiasta. Yksittäisen lapsen kehitykseen vaikuttaa hyvin moni asia ja vaikka koti olisikin jokseenkin tolkullinen, niin vaativan vauvan kanssa voi tulla käytettyä telkkaria aivan liikaa lastenvahtina.

      Siitä asiasta kaikki asiantuntijat ovat yksimielisiä, että jos lapsi on päivähoidossa, niin sen hoidon laadulla sekä hoitopäivien ja lomien pituudella on väliä. Siksi energia pitäisikin pistää päivähoidon kehittämiseen sekä työn ja lastenhoidon yhteensovittamiseen.

      Itse olen tehnyt kaikki nämä vuodet kuuden tunnin työpäivää sekä kesäisin ylimääräisiä palkattomia vapaita. Ei työmäärä ole varsinaisesti pienentynyt, mutta työteho on parantunut ja iltoihin tullut pari tuntia aikaa lasten kanssa. Niistä parista tunnista olen valmis maksamaan sen 20% palkastani. Sitä paitsi progressio huolehtii, ettei se menetys ole nyt niin suuri.

      Poista
    2. Leena, juur näin! Asun siis itse Islannissa, eikä täällä tueta lasten kotonaoloa, ei makseta juuri edes lapsilisiä. Päiväkotihoito maksaa sen mitä Suomessa, ja ryhmät ovat 4 lasta per hoitaja, ja pakollinen kuukauden mittainen vuosiloma. Kaikilla päiväkodeilla on pihat ja ulkoilualueet jne.

      Isillä pakollinen vähintään 3 kk isyysloma on ihan ässä; isät viettää enemmän aikaa lasten kanssa, ja sukupuolten välinen tasa-arvo työelämässä on eri tasolla kuin esim. Suomessa.

      Riitta, olen kokenut tämän ihan saman; työteho on noussut. Teen huomattavasti vähemmän työtunteja nyt kuin ennen lasta, mutta ansiotulot eivät kuitenkaan ole pudonneet tuntien kanssa samassa suhteessa. Which is nice.

      Poista
    3. Ja kommentoin vielä itselleni, että anteeksi kun meni näin asian vierestä. Kallialahan vaatii ensisijaisesti laatua päivähoitoon, ei käy koti vs. päivähoito -keskustelua. Laadukasta päivähoitoa kannattaa vaatia, siitä olen Kallialan kanssa samaa mieltä. Ensisijaisesti poliitikoilta, jotka päättävät, paljonko siihen käytetään rahaa (vaikkei se aina ole rahastakaan kiinni).

      Poista
  20. Tämä monologianonyymi täällä taas! :)

    Kävin lukemassa tarkemmin noita juttuja ja keskusteluja kirjaan ja aiheeseen liittyen ja ihmetyin suuresti: mielestäni siellä arvostellaan päivähoitoa, varhaiskasvatusta eikä vanhempia!

    ¤ "Suomalaiset lapset saavat maalata, musisoida, nikkaroida ja askarrella aivan liian vähän. Kuitenkaan missään muussa iässä lapsi ei ilmaise itseään yhtä luovasti kuin alle kouluikäisenä", Kalliala sanoo." hs.fi
    ¤ "- Tällä hetkellä päivähoidossa sen enempää ilmapiiri kuin rakenteetkaan eivät kannusta tekemään työtä hyvin. Siellä missä toimitaan hyvin, niin tehdään pikemminkin huolimatta vallitsevista säädöksistä, rakenteista ja muista vastaavista "olosuhteista" kuin niiden ansiosta, Kalliala lataa. " yle.fi
    ¤ "Kallialan mukaan tällainen vanhemmat viikon lomalla ja lapset hoidossa on ääri-ilmiö. Päivähoidon ongelmat taas eivät ole." talouselama.fi
    ¤ "Kalliala patistaa vanhempia vaatimaan enemmän päivähoidolta ja kysymään henkilökunnalta, mitä lapsi on tehnyt ja oppinut tänään." talouselama.fi

    Ja oli monia muitakin näiden kommenttien lisäksi, jotka nimenomaan haastavat varhaiskasvatusta keskusteluun ja vanhempia vaatimaan laatua lapselleen. Miksi tästä menee vanhemmilla herneet nenään? Ehkä siksi mitään ei tapahdukaan, koska vanhemmat päätyvät kiistelemään keskenään siitä, pitääkö lasta hoitaa kotona vai voiko viedä päiväkotiin. Tai sitten tehdään vastakkainasettelu kotihoidon ja päivähoidon rahallisen tukemisen välille. Tämän sijaan pitäisi minun käsittääkseni haastaa päättäjiä ja johtajia keskusteluun siitä, miten asiat omassa kunnassa (ja valtakunnallisesti) varhaiskasvatuksen kohdalla hoidetaan! Onko resursseja, ovatko puitteet kunnossa, lapsiryhmien koko kohdallaan jne. Kyllähän sitä vaatii laatua muissakin maksamissaan palveluissa, miksei päivähoidossa?!

    Kalliala ei mielestäni syyllistä vanhempia tällä vaan haluaa herättää keskustelua tärkeistä aiheista nimenomaan varhaiskasvatuksen kehittämisen näkökulmasta (vaikka hän kommentoikin pitkiä päiviä yms. asioita).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyisi lukea koko kirja saadakseni käsityksen sen pääsisällöstä; lehtijutuissa - ja näis blogeissa - nostetaan kuitenkin aina framille vaan yksi kärki...

      Olen niin samaa mieltä siinä, että rahoille voi saada vastinetta. Toki kyse on rahan määrästä, mutta joskus pienemmälä voi tehdä enemmän, se taas edellyttää paneudutaan asiaan eikä hutkita sinne tänne.

      Poista
    2. Tuo kirja pitää ehdottomasti saada käsiin jossain vaiheessa. Aion myös seurata aktiivisesti keskustelua eri foorumeissa, koska minua kiinnostaa tämä aihe erittäin paljon.
      -Monologianonyymi

      Poista
    3. monologianonyymi kirjoitti asiaa! Pystyykö kukaan missään mitenkään kirjoittamaan missään yhteydessä mitään päivähoidon laadusta ilman, että joku ottaa sen vanhempien arvosteluna?

      Yksi juttu ei ole noussut ainakaan missään lehtijutussa esiin, en tiedä onko siitä kirjassa: päiväkotien kesäsulut ja muu supistettu toiminta. Lapsia pompotellaan ryhmästä ja päiväkodista toiseen, jos vanhemmat eivät voi pitää lomaa juuri silloin, kun se päivähoidon työntekijöiden rytmiin sopii. Meidän eskarimme oli syysloma-viikon jälkeen ihan kuitti ja koko viikon stressaantunut vieraassa ryhmässä. Asiaa auttanut yhtään se, että tuosta viikosta oli eskarissa puhuttu etukäteen lomaviikkona, koska opettajat olivat lomalla. Vasta kotona ruokapöydässä selvisi lapselle ikävä totuus, että hän ei lomailekaan.

      Poista
    4. Pakkohan henkilöstönkin on lomat pitää ja ne pidetään pääsääntöisesti silloin kun lapsiakin on vähemmän (muutoin lapsiryhmässä olisi entistä enemmän vajausta, kun vakkarit olisi lomalla eikä sijaisia saa), siis yleisinä loma-aikoina. Ne jotka hoidossa ovat, joutuvat sitten pois omasta ryhmästä/talosta kokonaan ja eroon mahdollisesti tutuista hoitajistakin.
      -Monologianonyymi

      Poista
    5. Ilman muuta TESin mukaiset lomat kuuluu pitää, mutta loma-ajan järjestelytkin voidaan tehdä monella tapaa. Voidaan miettiä lasten kokemusta tai sitten vain sulloa lapset työntekijän loman ajaksi johonkin säilöön. Molempaa olen nähnyt: esimerkiksi tuolla esikoisen karmealla syyslomaviikolla kuopuksen ryhmässä tämä oli hoidettu hyvin: lapsilla oli koko ajan myös tuttuja aikuisia lähellään, vaikka ryhmiä oli yhdistelty.

      Aika paljon on kiinni siitä, ajattelevatko päiväkotien johtajat loma-ajan järjestelyjä tehdessään pelkästään työntekijöiden vai myös lasten kokemusta.

      Poista
    6. Olen kuullut, että säästöt ovat yksi syy siihen, miksi loma-aikoina ryhmiä yhdistellään. Käsittääkseni lapsiryhmään koitetaan aina turvata ainakin yksi tuttu aikuinen ja tämä on ollut nimenomaan työntekijöiden aloitteesta. Päättäjät ajattelevat rahaa ja säästämistä tässäKIN kohtaa, työntekijät ja päiväkodin johtajat toimivat kaiketi joskus melko sidotuin käsin. Tärkeä keskustelun aihe siis tämäkin.
      -Monologianonyymi

      Poista
    7. Ei ryhmien yhdisteleminen itsessään ole huono juttu, muuten loma-aikoina voisi olla ihan muutaman lapsen ryhmiä ja joku lapsi jopa yksin aikuisen kanssa. Toisaalta se tulee ihan asetuksesta (vaiko jopa laista), kuinka paljon työntekijöitä on oltava paikalla. Kyse on siis ennen kaikkea siitä, miten se yhdisteleminen hoidetaan ja ketkä ovat samanaikaisesti lomalla.

      Tässä kohdassa vanhempien soisi olevan valppaina ja seuraavan tilannetta nimenomaa omien lastensa kannalta (*). Ei pidä väärällä tavalla ymmärtää, kuinka työntekijätkin tarvitsevat lomaa. Lomaoikeus on kirjattu lakiin ja työehtosopimuksiin, enkä usko, että missään päiväkodissa työntekijöiden lomat jäisivät pitämättä, siitä pitää viimeistään liitto huolen. Kaikissa työpaikoissa joudutaan miettimään lomien jaksottamista niin, että työt eivät kärsi, vaan tarvittaessa aina joku on paikalla. Tässä tapauksessa se "työ" on lapsi.

      (*) minä annoin tuosta esikoisen syyslomasta suoraan päiväkotiin ja joululomalla tämä olikin hoidettu paremmin, hiihtoloman järjestelyistä en tiedä, koska olemme nyt koko perhe lomalla

      Poista
    8. Monologiin oma ajatukseni: minun subj. mielipiteeni onkin, että Suomessa päivähoidosta maksetaan liian vähän, erityisesti me hyvätuloiset. Mitähän tapahtuisi, jos siitä pitäisi itse pulittaa enemmän, olisiko vanhemmilla kanttia vaatia enemmän ja palvelun tarjoajilla pakko tarjota parempaa? Toivottavasti kukaan ei vakavasti lähde ajamaan sitä Urpilaisen muinaista heittoa, että varhaiskasvatus (=päivähoito) kaikille ilmaiseksi. Ei takuulla nostaisi laatua!

      Poista
  21. En halua ottaa kantaa siihen, onko päiväkotihoito hyvä vai huono asia, ja tottakai sitä saa kritisoida. Mutta henkilöiden, jotka esiintyvät asiantuntijoina, tutkijoina ja tieteen tekijöinä, tulisi minusta käyttäytyä sen mukaisesti. Me elämme kärkevien mielipiteiden ja äärimmäisyyksien aikaa, jossa tutkijat voisivat minusta edustaa maltillista ja faktoihin perustuvaa näkökulmaa asioihin. Kannattaa käydä lukemassa Gummeruksen sivuilla ote kirjasta. Siellä väitetään mm. että vanhemmat herättävät lapsensa päiväunilta, jotta ne nukahtaisivat illalla aiemmin ja että suomalainen yhteiskunta on lapsivastainen, ja tämä perustellaan yhdellä parvekkeeltahuutelijatädillä. Ennen kuin haukkuu koko maan lapsivastaiseksi, kannattaisi esim. miettiä, kuinka monessa Euroopan maassa on ylipäätään mahdollista olla vanhempainvapaalla 3 vuotta menettämättä työpaikkaansa. En ole vetänyt hernettä itse asiasta, vaan tyylistä, jolla sitä lähestytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Siellä väitetään mm. että vanhemmat herättävät lapsensa päiväunilta, jotta ne nukahtaisivat illalla aiemmin." Niin jotkut kuulemma ihan oikeasti tekee ja vaatii sitä päiväkodissakin tehtäväksi.

      Kilpailuyhteiskunta on kova aikuiselle, puhumattakaan lapselle. Kaiken pitäisi tuottaa ja tuoton näkyä mielellään nyt heti, eikä tulevaisuudessa..

      Ehkä näiden asiantuntijoiden ääni ei tule muutoin kuuluville?

      -Monologianonyymi

      Poista
    2. Mä olen myös miettinyt tätä, että onko pakko kärjistää, jotta saa asian sanottua niin että se noteerataan. Ja miksi ihmeessä kirja on se tapa tuoda ajatuksia julki. Jos tiedeyhteisö on asiasta yhtä mieltä niin eiköpäättjien painostaminen oiekaan suuntaan tapahdu muilla keinoin?

      Ja mitä tuohon lapsen herättämiseen päiväunilta tulee niin kuulostaa ihan normaalilta toiminnalta. Ei perhepäivähoitoryhmässäkään voi nukkua milloin sattuu ja miten pitkään sattuu. Mun kokemuksen mukaan toi päiväunien oikea ajoittaminen on siitäkin tärkeää, että vuorokausirytmi säilyy - paljon vähemmän kiukkua ja riitaa kun lapsi on levännyt tasaisesti.

      Poista
    3. Tuossa päiväunilta herättämiseen liittyvässä jutussa harmitti, että siinä väitettiin vanhempien tekevän näin, että saisivat illalla itselleen enemmän aikaa. Onko tutkija jotenkin selvitellyt vanhempien motiiveja asian suhteen? Minusta on outoa, että pääasiassa varsin maltillisesti esiintyviä luonnontietelijöitä on kovastikin syytetty, esim. ilmastonmuutoksella pelottelusta, mutta kasvatustietelijöille ja psykologeille kärjistävien kommenttien (esim. taannoinen "Päivähoito vahingoittaa lasta" -kommentti Erja Rusaselta) tuntuu olevan sallitumpaa. Ehkä tosiaan on niin, että ääntään ei muuten saa kuuluville.

      Poista
    4. Meillä esikoisen kanssa tilanne kiertyi sellaiseksi, että lapsi (n. 3v) kukelsi iltaisin yhteentoista, jouduttiin väkisin herättämään seitsemältä, oli päiväuniaikaan törkeän väsynyt, nukkui pitkät unet ja taas illalla kukelsi.

      Sitä sai päiväkodin kanssa aika pitkään vääntää, että ainoa tapa saada tämä kierre katkaistua oli se, että herättivät lapsen päiväunilta, vaikka tämä oli väsynyt ja vaikea herättää. Mitkään vanhemmille auliisti annetut kasvatusneuvot tai luennot unen tärkeydestä eivät auttaneet. Illat olivat yhtä hulabaloota.

      Kun sitten päiväunia oli lyhennetty, saimme kotona illat rauhoitettua ja uskalsimme taas varovasti päiväunia pidentää.

      Tämä oli taas niitä tilanteita, kun oli vaikea saada arvon ammattikasvattajat uskomaan, että haen tällä nyt nimenomaa lapsen etua (*), en omaa mukavuuttani. Suomessa tuntuu olevan hyvin vahva käsitys siitä, että jos lapsen kanssa tökkii, niin vika on aina vanhemmassa, tämän mukavuudenhalussa tai osaamattomuudessa.

      Nyt kuopus on suunnilleen samanikäinen, menee kiltisti esikoisen kanssa yhdeksältä nukkumaan eikä päiväunia ole juuri tarvinnut rajoitella. Yleensä hän kai herää itse ennen herätystä.

      (*) Ei kai kukaan ole sitä mieltä, että on ok, että illat menevät koko ajan tappeluksi ja lapsi valvoo yhteentoista?

      Poista
    5. Sen kerran, kun ajattelin, että nukkukoon nyt, kun nukahti vähän myöhään, niin sitten valvottiin koko porukka seuraavan yön... eli nukahti kyllä illalla normaalisti, mutta 22-02 ei nukkunut kukaan. mitenkään.

      Ja toinen juttu, jos sitten ilta menee pitkäksi, niin aamu on tosi vaikea, jos yöuni ei ole riittävän pitkä. että kyllä ymmärrän niitäkin, jotka rajotta (ainakin vähän isompien) päikkäreiden aikaa ja pituutta. alle vuoden vanhat ja vähän päällekin on tietty asia erikseen, kun nukkuvat muutenkin parit unet (kuulemma jotkut) :)

      Poista
    6. Kommentoin vielä tätä...

      "Onko tutkija jotenkin selvitellyt vanhempien motiiveja asian suhteen?"

      Olen vaistonnut, että päiväkodilla minun toimintaani ja toimintani motiiveja tosi paljon tulkitaan - ja harvoin oikein. Jos jostain tulkinnasta on lapselle haittaa, otan asian puheeksi, muuten annan asian olla, kuvitelkoot, mitä kuvittelevat. Jos tutkija perustaa käsityksensä vanhempien motiiveista päiväkodin työntekijöille tehtyyn kyselyyn, en usko, että tulokset ovat kovinkaan luotettavia. Ne kertovat enemmän työntekijöistä kuin vanhemmista.

      Poista
    7. Minä - keskinkertaisena äitinä - myös karsastan sitä, että aikuinen ei saisi haluta omaa aikaa ja järjestää sitä näinkin luonnollisella tavalla kuin lasten nukkumaanmenon rutinoittamisella. Pliis. Vaikka sen kersan saisi nukkumaan yhdeksältä niin siinä jää laskujen maksuun, bloggaamiseen, omaan iltapalaan ja kotiötihin sitten se pari tuntia (miinus mahdolliset pissahätä/jano/asiaa-huutelut). Ei siinä ehdi mitään fiestaa pitää silloinkaan. :D

      Poista
    8. Niinpä!

      Joskus päiväkodissa jutellessa kävi ilmi, että työntekijät kuvittelevat lasten menevän nukkumaan jo seitsemältä ja että se tosi myöhään kukeltaminen tarkoittaisi valvomista kahdeksaan tai yhdeksään.

      Kun tämän tajusin, lakkasin puhumasta, kuinka lapsi kukelsi myöhään, vaan sanoi, että lapsi valvoi vielä yhdeltätoista ja että se alkoi syödä jo minunkin yöuniani. Alkoivat kummasti ottaa toiveet päiväunien lyhentämisestä tosissaan...

      Poista
    9. Ääh, jos mä en olisi säädellyt nilliäisten päiväunia, niin olisin ihan varmasti hajonnut oman ajan ja parisuhdeajan puutteeseen iltaisin. Nää on niin näitä... :)

      Mutta pakko kommentoida tota psykologien ja kasvatustieteilijöiden kärjistävyyttä koskevaa kommenttia, oon nimittäin (no okei, psykologina ja -terapeuttina) ihan eri mieltä. Missä on huutelevat psykologit? Name one! Siihen nähden, että porukalla on 5-6 vuoden koulutus alaan, ja isolla osalla 3+ vuoden terapiakoulutus takana, ja päivät tavataan ihmisiä oireineen ja kuullaan niiden tarinoita, on psykologit ryhmänä aika hiljaa. Jotkut tutkijat joskus kommentoi jotain yhteiskunnallisia ilmiöitä, mutta ns. kliinisen työn asiantuntijat harvemmin. Mä luulen tai ainakin toivon, että tällä ryhmällä on ihan kuranttia tietoa ihmisen kehityksestä ja häiriöiden syntymekanismeista, mutta niistä ei hirveästi puhuta. No, monesta syystä ehkä. Sinkkonen (psykiatri) on ruvennut vanhoilla päivillään olemaan suorempi sanoissaan. Omien sanojensa mukaan ei jaksa olla enää huolissaan siitä syyllistyykö joku hänen näkemyksistään vai ei. :D

      Poista
    10. Vielä yksi kommentti: en tarkoittanut, että psykologit ryhmänä olisivat kovia huutelemaan, en ollenkaan. Mutta jos he niin tekevät, minusta se heille sallitaan vähemmin kritiikein kuin vaikka luonnontieteilijöille ,mutta ehkä olen väärässä. Yksi esimerkki huutelevasta: Tony Dunderfelt: "Miehen tulee asettaa naiselle rajat", no vähän vanha juttu jo, oli Ylen aamutelkussa 20. toukokuuta 2009.
      Ja kyllä myös se, että "lapset ovat kuin pieniä spartalaisia", on aika kärjistävää. Sinkkosen jutut ovat minusta ihan hyviä ja asiallisia.

      Poista
    11. Oppiihan aina uutta! En ole koskaan kuullutkaan, että päiväunilta herättämisestäkin syyllistettäisiin :P Kyllä minä olen joskus herättänyt koska tuo kykeni nukkumaan loputtomasti ja sitten olisi kukuttu tosiaan öitä myöden ja rytmihän siinä menee sekaisin. Ja haluan tosiaan itsekin ajoissa sänkyyn. Arkisin kun pitää aikaisin herätä niin on tärkeää olla säännöllinen unirytmi että saa yöllä nukuttua riittävästi. Ei minulla ole tullut mieleenkään että herättämisen takana olisi vanhempien oma laatuaikatoive.

      Poista
    12. Ok, ananonyymi, käsitin pointtisi väärin. Henkilökohtaisella tasolla olen kokenut, että lähes poikkeuksetta tulee lunta tupaan ja rutkasti melkein aina kun erehtyy mielipiteitään sanomaan, vaikka usein olisi ihan tietoakin takana. Nää on useimmille vaan niin herkkiä asioita. Monesti jo ihan ympäripyöreiden ja siloteltujen mielipiteiden ääneen sanomisessa saa olla hyvin, hyvin tarkkana - ja silti saa valmistautua ottaan turpaansa. Vanhempien kanssa työskennellessä saa todella olla kieli keskellä suuta, kuten myös ihan normaaleissa hiekkalaatikkokeskusteluissa. Tämä on tosin vain henkilökohtaisella tasolla koettua, puhuit varmaan yhteiskunnalisista ilmiöistä enemmän.

      Tohon Dunderfeltiin mä en osaa sanoa mitään kun olen vain nimeen ohimennen törmännyt. Aika provokatiiviselta kyllä kuulostaa ainakin tuo mainitsemasi kommentti, joten kyllä sellanen huutelijakin näköjään psykologeissakin on. ;) Tuo spartalaiskommentoija on on kasvatustieteilijä, mutta pointti on mun mielestä ihan asiallinen. Lapset kestävät melkeinpä mitä tahansa, vaan seuraukset on usein järkyttävän suuria. Sitä ei aina vaan aikuiset tajua, ei sitä kai voikaan. Toivoisi kuitenkin, että sitä osattaisiin ottaa enemmän huomioon. Myös päivähoitoa suunniteltaessa. Ja Sinkkonen on kyllä minustakin asiansa handlaava mies. :)

      Poista
    13. Joo, tarkoitin lähinnä mediassa esitettyjä näkemyksiä ja kommentteja, henkilökohtaisella tasolla varmasti tulee tukkapöllyä heti, jos uskaltautuu jotakin sanomaan. Siinä mielessä spartalaiskommentti varmasti on osuva, että lapset kestävät paljon. Itselleni kommentista tuli kuitenkin sellainen fiilis, että Suomessa lasten asiat olisivat jotenkin hälyttävän huonosti. Itse tunnen paljon vanhempia, jotka joko hoitavat lapsia pitkään kotona, tai pyrkivät pitämään lastensa hoitopäivät mahdollisimman lyhyinä, ja siksi koin tuon jotenkin vähän epäreiluksi. Mutta ehkä jos olisin päiväkodissa tms. töissä, näkemykseni olisi erilainen.

      Poista
    14. Me on kanssa taisteltu tämän päiväuni asian kanssa ryhmiksessä. Meidän 4,5 vuotias ei voi käytännössä nukkua lainkaan päiväunia, tai sitten on illat yhtä helvettiä suoraan sanottuna. Ja huvittavaa tässä on, että vaikka nukahtaisi vain viideksi minuutiksi autoon, niin se tekee sen 1,5h iltaan lisää kukkumista. Normaalisti kun poika nukahtaa 20-21 välillä, niin nukuttuaan päikkärit on helposti mennyt puoli yhteentoista asti. Ja kun herätä täytyy seitsemältä aamulla, niin eihän siitä tullut aamuistakaan lopulta muuta kuin itkua, tappelua ja paha mieli, niin lapselle kuin hoitoon vievälle äidillekin.

      Ryhmiksen kanssa saatiin hetki taiteilla, ennen kuin päästiin yhteisymmärrykseen siitä miten toimitaan päiväunien suhteen. Pari viikkoa sitten lopulta taisivat herätä siihen, mitä siitä hoidossa nukkumisesta seuraa, koska meillä oli lapsen kanssa otettu yhteen aamulla ja se kiukkuaminen jatkui vielä hoidossakin. Silloin sanoin suoraan kun kysyttiin huonosta aamusta, että ilta meni miten meni ja tilanne alkaa olla aika huono, kun poika valvoo niin pitkään ja sitä unta ei vaan saa. Sinä päivänä sitten olivat pojan päästäneet pois nukkarista sadun jälkeen ja antaneet katsoa filmiä --> kierre saatiin katkaistua ja meillä illat helpottui taas.

      Mutta mun kyllä perimmäinen syy siinä lapsen päiväunien kieltämisessä on se, että yritän taata mahdollisimman paljon unta vuorokauden aikana. Yöunet on semmoisen 10-11 tuntia, kun ei nuku päikkäreitä, puolen tunnin päikkäreiden kanssa yöunet oli noin 8,5 tuntia.

      Mutta päivähoitoon liittyen sekin, että meillä lapset sijoitettiin kaupungin päättävien elinten taholta eri hoitopaikkoihin, koska kuopus olisi ollut kuulemma liian pieni ryhmiksen ryhmään, ja heille oli ehdottoman tärkeää saada aikaan homogeeninen ryhmä ryhmikseen. Sillon kyllä mietein muutamaan kertaan, että eikö ryhmäperhepäiväkodin ideana kuitenkin ole, että siellä ollaan ryhmässä, jossa on kaikenikäisiä lapsia. No ei sillä, kuopus pääsi ihanalle perhepäivähoitajalle, jonka luona olevasta paikasta en ennen kouluikää luovu, mutta kyllä se silloin vähän riepoi, kun joku muu kertoi mulle, että mun lapselleni on parasta olla eri hoitopaikassa kuin veljensä, koska veljen hoitopaikassa on tärkeää olla homogeeninen ryhmä. No, varahoitopaikka tämä isoveljen ryhmis on ollut ja hyvin on ne loma-ajat sinne sekaan mahtunut... Mutta joskus kyllä vieläkin ottaa päähän se, että hoitoon viemisiin pitää aamuisin varata niin pirusti aikaa; ensin viedä toinen ja käydä läpi ne pakolliset keskustelut (jotka mielelläni hoitajien kanssa käyn) ja sitten viedä toinen toiseen paikkaan ja uudestaan sama rumba... hieman turhauttavaa.

      Poista
  22. "Jos tutkija perustaa käsityksensä vanhempien motiiveista päiväkodin työntekijöille tehtyyn kyselyyn, en usko, että tulokset ovat kovinkaan luotettavia.Ne kertovat enemmän työntekijöistä kuin vanhemmista."
    Aivan! Ja ehdottomasti tutkijan ja asiantuntijan kuuluu kertoa -vaikka kirja ei olisikaan varsinainen tieteellinen julkaisu- mihin väitteensä perustaa.

    VastaaPoista
  23. Kommentoin samasta aiheesta pari kk sitten Pihalla Kotona blogiin.

    Keski-Euroopassa missä itse asun ei alle 3-vuotiaille ole mitään kunnallista tarjolla. Aluksi pidin tätä puutetta ihan shokkitietona (siis ennen lasta). Nyt olen alkanut ajatella hieman toisin. Ajattelen jopa niin, että alle kolmivuotiaille kokoaikainen tarha on melko stressaavaa ja monesta äidistä tuntuu pahalta viedä niin pieni hoitoon, mutta kotiin jäämistä katsotaan kanssa vähän vinoon, varsinkin jos olet ns. uraputkessa. Myös sosiaalinen paine voi johtaa siihen että äiti haluaa palata töihin ja "normaaliin elämään".

    Täällä kun vaihtoehtoja ei ole on ihan ok tehdä vähemmän töitä sen 2-3 vuotta ja toisaalta vanhemmat ovat hyvin aktiivia itse järjestämään erilaisia hoitajia, palkkaamaan yhteisiä hoitajia, järjestelemään työaikoja, jne jne. Joskus siis tällainen lastenhoidon "puute" voisi olla jopa hyväksi eli johtaa monimuotoisempaan tarjontaan ja vaihtoehtoihin. Kun mitään "kunnallista" ei ole tarjolla, on jokaisen töihin haluavan/joutuvan järjestettävä hoito itse eikä työnantaja voi irtisanoa vaan joutuu järjestelmään työaikoja (en sitten tiedä onko tämä hyvä naisten työssäkäynnin kannalta noin muuten..).

    Hoito on siis kallista ja toiset ottavat vähän lainaakin sitä varten. Laina maksetaan sitten takaisin kun lapsi menee kunnalliseen hoitoon. Erona Suomeen on se, että vanhemmat ovat valmiita maksamaan hoidosta, koska ajatellaan että sitä kestää vain pari vuotta. Suomessahan juuri kukaan ei halua maksaa hoidosta, koska kunnallinen on aina periaatteessa mahdollinen ja halvin vaihtoehto. Lisättäköön vielä, että täällä on veroaste samaa luokkaa kuin Suomessa. Vanhempainloma on joko 1, 2 tai 3 vuotta (kk summa on tietysti pienempi mitä pidemmän *mallin* valitsee) ja jaettaessa isän ja äidin kesken saa 2kk lisää.

    Jos Suomessa todella tulee tarve päivähoitoa supistaa niin miksei alle 3 vuotiaiden kohdalla voitaisi mennä tarveharkintaiseen ja vasta yli 3v (tai 2,5) olisi subjektiivinen päivähoito-oikeus. Tällä tavalla varmasti alle 3-vuotiaille syntyisi joustavampaa tarjontaa (avoimia päiväkoteja, kerhoja, yksityisiä hoitajia ja vanhempien itseorganisoimia ryhmiä). Pienten kannalta se voisi olla ihan tervetullutta vaihtelua tähän hieman mustavalkoiseen kaikki tai ei mitään- järjestelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keski-Euroopassa syntyvyys on selvästi matalampi, mitä Suomessa. Suomessa syntyvyys oli yhtä matala ennen subjektiivista päivähoito-oikeutta. Minusta tämä kertoo hyvin selkeästi sen, millaisia valintoja "uraputkessa" olevat naiset tekevät, jos hyvästä hoitopaikasta ei ole varmuutta.

      Poista
    2. Toisaalta Hollannissa, Briteissa tai Ranskassa on viela huonompi paivahoitosysteemi ja silti korkea syntyvyys..

      Poista
    3. Feministinä (aijettä mä rakastan tota sanaa - ehheh) haluan tuoda ilmi myös sen, että naisten asema työmarkkinoilla on paljon parempi maissa, joissa on kunnallinen päivähoitosysteemi. Noh, vertailukohtina mulla on tässä nyt lähinnä vaan muut Pohjoismaat vastaan maailma. Korjatkaa toki joku, joka tietää enemmän.

      Kun kunnallista systeemiä ei ole vaan kaikki lapsenhoitopalvelut ovat yksityisiä, vain todella hyvin toimeentulevilla on mahis käyttää palveluita täyspäiväisesti. Harvoin vanhemman palkka on kuitenkaan sitä laatua, että siitä riittä kevyesti 1000 euroa per lapsi per kuukausi päivähoitoon ja palkasta jäisi vielä jäljelle järkevä määrä rahaa. Eli on kannattavampaa jäädä kotiin. Ja tottakai himaan jäävät naiset, koska me nyt joka tapauksessa jäädään synnytyksen ja muun takia kotiin joksikin aikaa. Ja tämä saletisti vaikuttaa siihen, että syntyvyys on matala.

      Jokainen tekee oman valintansa kotiäitiyden ja töissäkäynnin tai niiden välimuodon välillä, se ei kuulu muille. Mutta jos yhteiskunta on rakentunut niin, että se ohjaa tiettyyn sukupuolisidonnaiseen käyttäytymiseen/arjen järjestämiseen, niin mulla keittää yli :D

      Poista
    4. Ja yhteiskuntahan on järjestynyt niin, että molempien aikuisten tulisi käydä töissä, että saa asunnon ja normaalit kulut katettua. Ei enää taida olla puhettakaan, että isona perheenä asuttaisiin vaikka kaksiossa jossa toki asumisen kulutkin olisivat pienemmät ;) Taitavat esim. eron kohdalla katsoa karsaasti sellaista lähivanhemmaksi ehdottautuvaa jos ei ole riittävästi tilaa lapselle. Mikä on tavallaan surullista, koska eihän se se tärkein pointti ole.

      Itse kun olen asunut maassa jossa ei mitään tukia ole, niin olen tätä miettinyt. Siellä tosin parempituloiset tulevat oikein hyvin toimeen toisen tuloilla joten mikäs siinä kotona ollessa kun mistään ei tarvitse tinkiä! Suomessa sitten - ei onnistu helpolla. Kotihoidontuki, en tiedä miten suuri se on, mutta tuskin sillä vuokria tai muuta pakollista kulua kokonaan maksellaan. Ottakaa huomioon, että joillain ei ole toista vanhempaa tai se toinen vanhempi voi olla työtön/sairas tai muuten vain pienituloinen. Sitten mennäänkin jo muihin tukiin eli asumistuki, tietenkin lapsilisä ja luultavimmin myös sosiaalituki. Onko tämäkään sitten järkevää? Sitten taas kuulisi, että miksi tehdä lapsia kun ei niiden kuluistakaan pysty huolehtimaan. Niin tai näin aina väärin päin. Enkä itse edes haluaisi mennä sosiaalitoimiston luukulle saati asioida Kelan kanssa ellei ole pakko, joskus opiskeluaikana muutaman kerran kävin ja se oli niin nöyryyttävää asianosaamattomien ja pompottavien virkailijoiden kanssa. Siksipä osan meistä on pakko mennä suht aikaisin töihin vaikkei niin haluttaisikaan!

      Poista
    5. Minuakin harmittaa keskusteluissa usein se, että lapsen hoitojärjestelyt nähdään ikään kuin (äidin) ideologisena valintana, vaikka usein kyse on käytännön joko sanelemasta tai mahdollistamasta käytännöstä. Minusta on mahtavaa, että töistä voi olla poissa 3 vuotta, jotta saa hoitaa lasta kotona. Mutta ei kaikilla ole vakituista työpaikkaa, on paljon perheitä, joissa kummallakaan vanhemmista ei sellaista ole. Entä he, jotka ovat pätkätöissä ja joille kotiin jääminen tarkoittaa työpaikasta luopumista ja mahdollista työttömyyttä senkin jälkeen kun lapsi on riittävän vanha (3v?) mennäkseen hoitoon? Tai freelancer -työtä tekevät ja pienyrittäjät? Tai apurahatutkijat, joille 1 vuotta pidempää poissaoloa työstä ei säätiöiden apurahapolitiikka useinkaan mahdollista? Aina ei ole edes kyse rahasta, vaan ihan ymmärrettävästä pelosta, että pitkän kotonaolon jälkeen oman alan töitä ei enää saa. Toivoisin päivähoitoasioiden yhteyteen keskustelua myös siitä, miten esim. 3-5 vuoden poissaolo työelämästä vaikuttaa pätkätöitä tekevän tai juuri koulusta valmistuneen naisen mahdollisuuksiin saada töitä jatkossa, erityisesti aloilla ,joilla töitä on vähän. Ja yhteiskuntahan on käsittääkseni menossa enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että vakituiset työt vähenevät, ja erilaiset freelancer- ja vuokratyövoimalla teetettävät työt lisääntyvät.

      Poista
    6. Mitten niin briteissa vielakin huonompi paivahoitosysteemi ? Asun Englannissa ja meilla on aivan alyttoman hyva paivakoti, itse valittu, kauan sinne jonotettu (raskauden alusta asti) ja ryhma koko taatusti pieni, oma hoitaja, ja sille varahoitaja eli aina vahintaan toinen paikalla. Totta etta kallista on, mutta itse saan paattaa mihin paivakotiin rahani laitan ja siten myos vaatia laatua. Ja taalla on mahdollisuus lyhennettyyn viikon - tyonantajalla pitaa olla erittain hyva syy kieltaytya pyynnosta vahentaa tunteja / paivia.

      Ps. Huonompi tuloiset saavat taalla working tax credit ja siihen viela lastenhoidon tuen joka kattaa viela hetken 80 prosenttia paivahoidon kuluista (tata leikataan pian)

      Poista
    7. Sori anonyymi, oli huono sanavalinta multa. Tarkoitin just sita, etta noissa kolmessa maassa on lyhyemmat vanhempainvapaat ja kallis paivahoito (Suomeen verrattuna siis..). En tarkoittanut sanoa, etta hoito olis huonoa.

      Satu, en itse nae tota yhteytta ihan noin itsestaanselvana. Tottakai hyva paivahoitojarjestelma edistaa naisten tyossakayntia, mutta enemman mun mielesta siihen vaikuttaa yleinen tyokulttuuri. Esim. Yhdysvalloissa aidit kayvat paljon toissa vaikkei ole mitaan julkista paivahoitoa, ja taas Saksassa on ihan hyvakin paivahoitojarjestelma mutta silti aidit kay vahemman toissa.

      Johki, kyllahan Suomi tosiaan on kallis maa ja suomalaisten tulot suhteessa hintatasoon alhaiset. Siltikin ajattelen, etta suomalainen nyky-yhteiskunta jarjestaytyy enemman sen arvojen mukaisesti kuin pakon sanelemana. Taman paivan Suomessa on totuttu todella hyvaan elintasoon, mika maarittelee meidan sosiaalisen ympariston. Ja ihminenhan on apina eli ohjautuu pitkalti ymparistonsa mukaan. Hyva niin, mutta joskus pitaa pysahtya kysymaan itseltaan, etta mika todella "on pakko" ja mika on oma valinta. No, tastahan voisi kiistella vaikka maailman tappiin saakka ;-)

      Poista
  24. Keski-Eurooppalainen jatkaa viela… Olen huomannut myos, etta monet suomalaiset eivat ymmarra/tieda kuinka hyvia jullkisia palveluja ja tukia Suomessa on oikeastaan tarjolla. Usein kitistaan turhista pikkuasioista, mutta ei kuitenkaan olla aktiivisia paivakodin tai hoitajien suuntaan, siis positiivisessa mielessa. Ja toisinpain, suomalainen paivahoito on siina maarin laadukasta, etteivat monet vanhemmat “osaa” epailla ongelmia tai eivat nae, etta voisivat vaatia parempaa. Tassa mielessa kuuluisa suomalainen luottamus julkisiin palveluihin voi kaantya paivahoidon kehittamista vastaan.

    Hoidon laadulla sekä hoitopäivien ja lomien pituudella on väliä, mutta siihen voivat nimenomaan vanhemmat vaikuttaa. Myos joustavia tyoaikoja pitaa vaatia, eika kitista ettei se ole mahdollista. Tallaisissa asioissa suomalaiset ovat ehka liian arkoja, eivat vaadi parempaa.

    Lopuksi viela, etta vanhemmathan nayttavat esimerkkia lapsilleen sen suhteen kuinka tiiviis perheesta tulee. Tiivis perhe viettaa paljon aikaa yhdessa ja “itsenaisten otusten kerho (vahemman tiivis perhe)” enemman aikaa perheen ulkopuolella. Riippuu vanhemmista millaista mallia he suosivat, ja molemmat voivat olla yhta hyvia, eiko? Suomessa ehka noin yleisesti suositaan itsenaisyytta tiiviin perheen sijaan mika tietysti nakyy paivahoidon suosimisessa.

    P.S. ma olen kylla oppinut, etta “Rabenmuetter” tarkoittaa just painvastaista kun mita toi J.Tukiainen kirjoittaa, tai ehka ma ymmarsin ton kolumnin jotenkin vaarin… “Eine Mutter, die sich schlecht um ihre Kinder kümmert, wird oft als Rabenmutter bezeichnet.“

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin totta! Asun tällä hetkellä toisessa Pohjoismaassa, ja täälläkin on kaikenlaisia tukia ja julkisia palveluita jne. Mutta esim. Suomen lapsilisään verrattavasta lapsilisä-tuesta täällä ei ole kuuloakaan. Eikä äitiyspakkauksesta. Eikä kodinhoidontuesta. Ja palkkataso + veroaste on melkolailla samaa luokkaa. Olisi ehkä ppitänyt raskaaksi tullessaan tulla Suomeen elintasopaluumuuttajana ;)

      Poista
    2. Mä ihmettelinkin tota korppiäiti nimitystä. Mietin, onko ne korpit jotenkin Saksassa erityisiä lintuja. Jotenkin poikasistaan enemmän huolehtivia tai jotain. Vai onko tää jotain saksalaista ajatusmaailmaa, jota mun pieniälyiset suomalaiset aivot ei taas vaan ymmärrä.

      Saksassa asuvat ystävä kuitenkin kertoi, että tuossa artikkelissa oli käytetty sitä korppiäiti nimitystä juuri vastakkaisessa merkityksessä kun siellä Saksassa.

      Poista
  25. Hei. Ensimmäinen kerta kun kommentoin mitään blogia koskaan, mutta kun provosoiduin joistakin kirjoituksista niin, etten voi olla kommentoimatta. Monesta kirjoituksesta tuli läpi tilanne, jossa äiti kokee, ettei voi valita oman lapsensa lapsuuden ympäristöä. Selitykset "päivähoitopaikka menee alta, lapsi ei opi kotona sosiaalisia taitoja, virikkeitä ei ole kotona, kiinnittymistä alueen muihin lapsiin ei tapahdu". Tähän ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että paskan marjat! Äiti on täysin kykeneväinen tarjoamaan tämän kaiken omalle lapselleen. On täysin käsittämätön selitys, että lapsi laitetaan päivähoitopaikkaan siksi, ettei paikka lähde alta. Mitä, täh? Siis lapsen pari "ensimmäistä" (tai neljättä or what ever) ikävuotta, jolloin lapsen kaikkein arvokkaimmat ja tärkeimmät kehitysvaiheet koetaan, lapsi sysätään pois oman äidin/isän luota? Ja tämä on muka järjestelmän syytä? Pah, sanon minä. Se on äidin/isän mukavuudenhalua tai hedonismia tai mitä lie. Jos päivähoitopaikka livahtaa käsistä, mitä sitten? Etsitään toinen. Moni asia on vain järjestelykysymys, ja vaatii äidin/isän priorisointia. Älkää hyvät sisaret menkö siitä mistä aita on matalin. Oman lapsen takia voi kivuta korkeankin aidan yli.

    Itselläni on nyt 12, 11 ja 8 -vuotiaat lapset. Kun kaikki olivat pieniä, he olivat samaan aikaan kotona ja saivat toden totta tarpeeksi seuraa toisistaan, puiston muista lapsista sekä ystäväperheiden tenavista. Hetkeäkään ei tarvinnut miettiä mistä tulevat virikkeet. Hei seis, mitkä virikkeet??? Lapsihan tarvitsee rauhaa, levollisuutta ja SOPIVASSA SUHTEESSA puuhaa ja seikkailua. Ei kai päiväkotikaan ole mikään sosiaalisten virikkeiden Jurassic Park, jossa elämys elämyksen perään tykitetään lapselle hermostoon ärsykkeitä? Hei haloo, lapsi on lapsi, eikä mikään palveluiden kohde! Harrastuksia voi sitten ottaa mukaan sitä mukaa kun lapsi niistä kiinnostuu tai haluaa kokeilla.

    Meillä lapset eivät ole käyneet päivääkään päiväkodissa, eivät edes eskarissa. Kerho riitti siinä vaiheessa loistavasti. Pieni ryhmä, lyhyt kesto ja pysyvät ohjaajat loivat lapsille loistavan pohjan koulumaailmaa varten. Kaikilla lapsilla on koulu mennyt todella hyvin, sekä tiedollisesti että taidollisesti.

    Monesti vanhemmat eivät kiinnostu muista lastenhoidon vaihtoehdoista. Meillä palkattiin kotiin lastenhoitaja siinä vaiheessa kun vanhempainvapaat olivat ohi ja mieskin oli käyttänyt vuorotteluvapaavuotensa lasten hyväksi. No niin, voin jo kuvitella jonkun huokaavan, että "hyvähän se noiden porvareiden on leveillä lastenhoitajilla", mutta ha haa, kotona ollut lastenhoitaja tuli halvemmaksi kuin kolmen lapsen päivähoito/iltapäiväkerho koulun jälkeen. Eli se on siis todellinen vaihtoehto kunnalliselle/yksityiselle päiväkotijärjestelmälle, sillä yhteiskunta tukee yksityisenä työnantajana toimimista mm. yksityisellä kodinhoidontuella sekä kuntalisällä (Tampere).

    Kun vanhempi lapsi viedään hoitoon ja nuorempi jää kotiin äidin/isän kanssa, tulee tilanteesta väistämättä eriarvoinen. En ymmärrä, miten joku voi kuvitella, ettei oman äidin/isän luona olisi parempi olla kuin päiväkodissa...? Ja käsittämätöntä on myös se, että tämän kirjoituksen jälkeen moni takakireä mutsi on aivan hiilenä ja yrittää puolustella omia valintojaan "mut kun mä olin niin väsynyt, mun esikoinen vaan tarvitsee niin paljon enemmän kuin kotona voin tarjota, päiväkotipaikka meinas mennä alta, kaikkihan niin tekee ja MUN LAPSI HALUS NIIN". Höpö höpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö höpö ittelles anonyymi. Kannattaa jatkossa valita bloginsa paremmin ja keskittyä iloitsemaan siitä että sulla oli mahdollisuus toimia juuri kuten halusit.

      Nimimerkki "Lähdenkin tästä golf-foorumille vittuilemaan että onpas daiju peli" ;)

      Poista
    2. Hm, ainahan sitä tekee mikä lapselle parhain - jonkun mielestä ei. Oma poika oli kaksi kun meni tarhaan, syitä on monia ja koska osa niin henkilökohtaisia en niihin puutu tässä (mutta päiväkodissa jonossa poika meni etusijoille ja hyvä näin) mutta myös siksi, että jos hoitaisin häntä kotona joutuisin myymään asuntoni/poikani KODIN ja hankkimaan toimeentulotukea kotona ollakseni (asunnosta tuskin jäisi mitään pesämunaa). Sitten taas toisaalta syyllistettäisiin kun lojuu kotona tuilla eikä edes tajunnut olla lisääntymättä kun ei lapsestaan pysty huolehtimaan (rahallisesti siis). Kyllä minä HALUANKIN elättää itseni ja poikani, joten töihin oli mentävä. Ja vaikka tässä kirjoittelenkin, niin en pätkääkään ole syyllistynyt :) Meillä on hieno elämä ja voidaan kaikki hyvin :)

      Poista
    3. Monissa kunnissa tuota kuntalisää ei saa lainkaan, ja kyllä silloin lastenhoitajan palkkaaminen kotiin tulee todella kalliiksi. Minusta lapsen hoitopaikka on juuri niin hyvä kuin siellä olevat hoitajat (plus resurssit jotka heillä ovat käytössään, toki päiväkodeissa täytyisi olla riittävästi henkilökuntaa), eikä voi tehdä mitään automaattista jakoa tyyliin "perhepäivähoito/kotihoito hyvä, päiväkoti huono".
      "Kaikilla lapsilla on koulu mennyt todella hyvin, sekä tiedollisesti että taidollisesti." Hyvä niin. Itse olin kotihoidossa esikouluun asti, koulussa jouduin kiusatuksi ja kärsin seurauksista edelleen. Että vaikka lapsensa eteen yrittäisi tehdä kaiken, ja toimia kasvatusoppaiden mukaan jne. se maailma tuolla ulkona voi silti määrittää miten loppuelämä menee. Ja kyllä lapsen hyvän eteen kaikki mahdollinen tulee mielestäni tehdäkin, mutta ei vetää tuosta noin vain yhtäläisyysmerkkejä kotihoidon/päiväkotihoidon ja myöhemmän elämässä menestymisen välille.

      Poista
    4. Ilan, olet asioiden ytimessä. Maailma muokkaa meistä loppuviimeksi monien eri tekijöiden kautta sellaisia kuin olemme. Itse koin lukiossa jonkinlaisen henkisen herätyksen yhden hyvän opettajan ansiosta.

      Poista
  26. Terve anonyymi! Sulla on oikeus mielipiteeseesi kuten meillä kaikilla, mutta sitä en voi hyväksyä, että arvailet ihmisten päätösten takana olevia ns. todellisia tarkoitusperiä ("mukavuudenhalua tai hedonismia tai mitä lie"). Ihan sama asia kuin joku väittäisi, että vain ne mutsit jäävät himaan, jotka ovat laiskoja menemään töihin ja käyttävät tekosyynä lastensa hyvinvointia, jonka turvin ovat 10 vuotta himassa tukien turvin. Ei olisi kovin reilua sellainenkaan huutelu.

    Vaihtoehtoja on tarjolla paljon, kuten itsekin toit ansiokkaasti esille. Ja käsittääkseni ton kodinhoidontuen ja mahdollisen kuntalisän lisäksi Suomessa voi hyödyntää myös kotitaloustyön verovähennysoikeutta jos hankkii lapsille hoitajan kotiin. Eli vaihtoehtoja kyllä on. Mutta sehän ei tarkoita sitä, että näistä vaihtoehdoista vain yksi olisi ehdottomasti kaikkein paras aivan jokaiselle, kuten sinä tuot kirjoituksessasi esille.

    Ja mitä tohon takakireyteen tulee, niin siihen auttaa parhaiten hieronta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäskö meidän pyytää joku hierojasponssi ja jakaa takakireimmille anonyymeille lahjakortteja? ;)

      Poista
  27. Sanonpa nyt minäkin, että en koe olevani yli-ihminen, kun kykenen tarjoamaan riittävästi "virikkeitä" kaikille kolmelle lapsellemme (3,5-vuotiaalle, 2-vuotiaalle ja 1 kk ikäiselle) ja säilyttämään siinä samassa järkeni ja positiivisen asenteeni. Ei ole tullut mieleenikään viedä heistä yhtäkään hoitoon, kun olen ollut poissa työelämästä tämän kolme ja puoli vuotta. Ymmärrän, että joku muu vie ja se ei ole minulta pois (mitä nyt ehkä verovaroista). Mutta joskus harmittaa se, että isompien sisarusten hoitoon viemistä pidetään itsestäänselvänä ja kotihoidossa oleminen on aina "kotona makaamista" tai "imetyksen katselemista" ja että olisi täysin mahdotonta kotona askarrella tai oppia leikkimään muiden lasten kanssa. Jumalauta, se on ihan siitä kotivanhemmasta kiinni, elämä on valintoja ja lasten kanssa voi varsinkin isossa kaupungissa tehdä paljon muutakin kuin nyhjöttää sohvalla. Sitä paitsi, ei se päiväkodin aamun toimintatuokio välttämättä kovin kummoinen ole ja loppuaika saattaa olla pitkälti säilytystä. Ja joo, mulle voi pistää yhden hierontalahjakortin, vaikken takakireä mielestäni olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsettomat on oikeastaan ainoita, jotka voivat valittaa rahoittavansa toisten elämää. Ja sitten kun mietitään niitä tulevia veronmaksajia, niin eivät oikein hekään. ;)

      Eikä tipu hierontalahjakorttia sillä kommentissasi ei henkilökohtaisella tasolla määritelty termiä "lapsen paras" ja pidetty sitä ainoana totuutena. :D

      Poista
    2. Lapsettomat kai kaikkein vähiten. Heistä tulee vanhuspalvelujen suurkuluttajia, kun ei ole omia lapsia huolehtimassa.

      Minun tuttavapiirissäni äidit jakaantuvat niihin, joilla esikoinen on kotihoidossa ennen seuraavan lapsen syntymää ja jatkaa kotihoidossa senkin jälkeen, sekä niihin, joilla esikoinen on päivähoidossa ennen seuraavan lapsen syntymää ja jatkaa päivähoidossa, yleensä sopimuspäivillä. Kummallakin tavalla voi tarjota lapsilleen oikein hyvän (tai tosi kurjan) lapsuuden.

      Poista
    3. Meillä on 3 ja 1 v lapset, jotka ovat olleet kotihoidossa. En ole harkinnutkaan esikoisen päikkäriin viemistä, vaikka sitä on useat äidit leikkipuistossa kyselleet. Ihmetelleet, eikä esikoinseni ole edes puolipäivähoidossa. No, ei ole. Miksi olisi kun olen kerran kotona? Kai ihmisen on mahdollista kaksi omaa lastaan hoitaa ja antaa jopa ihan virikkeitäkin riittävässä määrin. Leikkipuistossa tosin harmi kyllä ei esikoiselle ikäistään seuraa ole, kun siellä on muut mammat kuopuksen kanssa vietyään oman esikoisensa edes sinne puolipäivähoitoon. Onneksi on kerhot ja puistotädit jne. Näitä järjestelmiä mun mielestä kotiäitien pitäis enemmän käyttää, eikä viedä hoitopaikkaa töissäkäyviltä. Pk-seudulla ainakin on kovat jonot päikkäriin, ja ei välttämättä saa lasta lähipäiväkotiin. No, ei kai sitä saa kun siellä on kotimammojen esikoiset hoidossa. Sekin myös asuinkaupungista riippuen voi olla puppua, ettei voi ottaa esikoista kotiin vauvan synnyttyä kun hoitopaikka menee. Joissain kunnissa on nimittäin takuu sille, että paikan saa takaisin samasta päikkäristä. Esim. Espoossa on näin.
      Toki kannatan päivähoitoa niille lapsille, joiden kotona olevilla vanhemmilla on esim. terveydellisiä ongelmia. Lääkärin tai sosiaaliviranomaisen lähetteellä voisivat sitten saada hoitopaikan ne, jotka sitä todella tarvitsevat. (Tämä ei muuten ole mun idea vaan muistaakseni Sari Helinin.)
      Siitäkin näkökulmasta Suomessa liian vähän puhutaan, kuinka päiväkotiryhmät ovat liian isoja ja tilat sopimattomia tälle lapsimäärälle. Tämä vaikuttaa esim. lasten sairasteluun ja stressitasoon jne. Joistakin lapsista tuleekin kroonisesti sairaita (astma jne.) ennen kun he ovat edes 2 v. Tästä kirjoitti joku lääkäri hesarissa. Että onhan siinä tietysti lapselle virikettä kun on aina lääkekuuri päällä ja lääkärissä ravaamista.
      Aina ei vanhemmilla tietenkään ole vaihtoehtoja, vaan lapsi pitää esim. juuri taloudellisista syistä viedä hoitoon, ja mennä itse töihin. Toki menen töihin itsekin, ja vien sitten lapseni hoitoon. Mutta niin kauan kun kotona olen, niin en kyllä päikkäriin lasta vie. Mielestäni Suomessa on jotenkin vääristynyt käsitys siitä, että yhteiskunnan pitää myös kotona olevien vanhempien lapset hoitaa. Eihän päivähoitomaksut riitä kattamaan todellisia kuluja.

      Niin, ja päiväkotien laadusta satun tietämään siksi, että olen juurikin varhaiskasvatusta opiskellut ja ollut päikkärissä töissä. (Tosin piti jatkaa opintoja, kun enhän mä sitä päiväkotityötä jaksanut...)
      Kiitos ja anteeksi!
      Katja

      Poista
    4. Itsekin pidän outona, jos joku jolla lapsi on ollut kotihoidossa vie tämän päiväkotiin siinä vaiheessa, kun saa toisen lapsen. Se on ihan eri asia kuin se, että pitää lapsen kaverikuviot ennallaan, kun perheeseen syntyy toinen lapsi. Aina silloin tällöin näkee ehdotettavan, että voihan niitä päiväkotikavereita kutsua kylään, kun jää hoidosta pois. Itse näin työssäkäyvänä äitinä vastaan siihen, että toki voi kutsua, mutta ainakaan meidän lapsemme eivät lähde hoitopäivien jälkeen enää yhtään mihinkään kyläilemään.

      Kalliala itse asiassa kirjoittaa kirjassaan myös ryhmäkoosta ja sopimattomista tiloista. Ongelmana on, että ryhmäkoolle ei ole ylärajaa, on vain suhdeluku sille, kuinka monta aikuista pitää tiettyä määrää lasta kohden olla. Sosiaaliset kuviot ovat kuitenkin paljon monimutkaisemmat ja kuormittavat lapsia enemmän ryhmässä, jossa on neljä aikuista ja 16 lasta kuin ryhmässä, jossa on kolme aikuista ja 12 lasta. Tiloista on olemassa neliömetrimäärät, mutta tiloiksi lasketaan myös käytävät ja komerot ikään kuin niissä lapset leikkisivät. (Itse asiassa kyllä lasteni päiväkodissa leikitään myös eteisessä ja yksi leluvarasto opettajan vaihtuessa tyhjennettiin ja kalustettiin kauppaleikiksi.)

      Mutta siitä päivähoito-oikeudesta... Minä olen sitä mieltä, että vaikka joku saattaa tuodakin lapsensa hoitoon aika kevein perustein, niin jos päivähoito-oikeutta alettaisiin rajoittaa, mentäisiin ojasta allikkoon.

      Siinä vaiheessa, kun saadaan lääkäriltä tai sosiaaliviranomaiselta lähete hoitopaikkaan, on tilanne perheessä ehtinyt jo pahasti kriisiytyä. Perheet sinnittelevät ongelmineen usein pitkään itsekseen ja kun lopulta hakevat apua, sitä apua ei välttämättä heti saa. Asenne tuppaa olemaan, että "kaikki vanhemmat valittavat, kuinka lasten kanssa on hankalaa".

      Vaikka siis joku veisikin lapsensa turhaan päiväkotiin, niin mielestäni silloin, jos hoitopaikka jää saamatta, silloin, kun sille on tarvetta, vahinko on kuitenkin suurempi. Lisäksi tässä on sekin puoli, että jos hoitopaikan saantiin pitäisi olla jokin syy, niin se leimaisi niitä perheitä, joista lapsia tuodaan päivähoitoon, vaikka toinen vanhemmista on kotona. Tiedän nytkin lapseni päiväkotikavereista sellaisia asioita, joita ei pitäisi tietää, koska työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus. Nuo eskarit kun puhuvat omista asioistaan myös toisilleen eivätkä juuri vaitiolovelvollisuutta kunnioita.

      Poista
    5. Niin, vaikeita asioita. Tietenkään ei pitäisi vaikeuttaa niiden perheiden asemaa, joissa jo muutenkin voidaan huonosti. Eikä pitäis vanhempia syyllistää tai leimata tms. Mutta jotain tarttis tehdä. Esimerkiksi ettei kotona olevat vanhemmat hakisi lapselleen kaverisuhteita päikkäristä vaan kerhoista, avoimesta päiväkodista, ohjatusta leikkipuistotoiminnasta jne. Eihän päivähoitoa voi kehittää tässä tilanteessa, vaan päinvastoin niistä tulee yhä enemmän lasten säilöntäpaikkoja. Aikuinen-lapsi suhdelukuja tai tarvittavia neliömääriä ei tulla todellakaan muuttamaan otollisempaan suuntaan, koska lapsia ollaan tuomassa muutenkin niin paljon hoitoon ettei päivähoitopaikat riitä. Ei uusia päiväkoteja noin vain rakenneta, ja pätevää henkilöstöä ei tälläkään hetkellä ole ainakaan pääkaupunkiseudulla tarpeeksi. Että siinäpä sitten on helppo antaa laadukasta päivähoitoa.
      Sitten tuosta vielä, että päikkäri-ikäinen viedään hoitoon, jotta voidaan viettää rauhassa aikaa koululaisen kanssa. Aika erikoista, että koululaisen ja vanhemman katsotaan ansaitsevan lomaa, muttei pienemmän lapsen. Tietenkin kaikki pienet tarvitsisivat lomaa siitä päiväkodin melusta ja hälinästä. Ainakin kunnon kesälomaan pitäisi lapsellakin olla oikeus, jos on vanhemmallakin.
      Voisin jatkaa aiheesta pidempäänkin, mutta lupaan lopettaa sivuston kuormittamisen tähän kommenttiin:)
      Katja

      Poista
    6. Ryhmäkoot, suhdeluvut ja neliömäärät ovat kiinni poliittisesta tahdosta. Näistä asioista säätää eduskunta, eivät kuntapäättäjät. Ja kun eduskunta on jotain päättänyt, se velvoittaa kuntia ja resurssit löytyvät.

      Jos asenne on jo valmiiksi se, että päivähoitoa ei voi kehittää, niin ei sitä kyllä sitten myöskään kehitetä. Minä en usko tuohon. Jo nykyisilläkin resursseilla saadaan aikaan paljon, jos asenne on kohdallaan. (Ja Kallialan kirjasta löytyy loput, kannattaa lukea.)

      Pätevän henkilöstön riittävyys on kyllä oikea ongelma, se on ainakin osittain kiinni alan arvostuksesta ja päiväkotien työskentelyilmapiiristä. Jos ne eivät ole kunnossa, väki hakeutuu alalta pois, ja toisinpäin.

      Poista
    7. Ap Anonyymille hatunnosto kun jaksat kaikki nämä kolme alle 4.v lastasi hoitaa kotonasi. Se on hienoa se! Toiselle anonyymille, jonka 3. on kerhossa haluaisin sanoa, että kaikkialla ei niitä kerhopaikkojakaan vain ole. Me muutimme Helsingistä Espooseen kun esikoinen oli alle 2.v ja sai pikkusiskon (1v8kk ikäerolla). Hkissä olisimme saaneet mahd. kerhopaikan, koska ikäraja oli 2-2,5.v, mutta täällä Espoossa taas tiukka 3.v lähimmässä avoimessa pk:ssa. Olemme ruotsinkielisiä ja kerhoja on vain suomeksi ellei sitten halua srk kerhopaikkaa (joita ei ole meitä lähellä). Täällä missä asumma ovat kaikki yli 2.v joko kerhossa tai pk:ssa eli missään ei ollut seuraa ap tai ip. Kun on liian nuori kerhoon jää vaihtoehdoksi vain se pk, lähimpään ruotsinkieliseen on matkaa 2,8km ja autoja on vain se yksi. No siellä poikamme sitten aloitti 2v3kk ikäisenä kun oli ollut kotona minun ja siskonsa kanssa ekat 6kk, jotka olivat _todella haastavia_ .Muuton ja sisaren syntymän takia lopetti syömisen ja tämänkin tueksi tarvitsimme päiväkotia jossa tarjotaan 2 ateriaa, kerhon (jossa on omat eväät) sijaan. Nyt 7kk jälkeen poika syö tarhassa ja aika hyvin useimmiten kotonakin.
      Lapset nyt siis 2v9kk ja sisko 1v ja odotan kolmatta lokakuussa 2012. Poika käy 3pv/vko 6t tarhasa ja sisko aloittaa myös joko ensi elokuussa tai tammikuussa, mietin vielä.
      Pointti oli siis se, että niitä kerhopaikkojakaan ei aina ole varsinkaan niille jotka sitä tukea tarvitsisivat (eli alle 3.v ikäero). Tärkeintähän on kuitenkin se, että koko perhe voi mahdollisimman hyvin?

      Poista
  28. Pian valmistuvana lastentarhanopettajana olen seurannut mielenkiinnolla tätä(kin) keskustelua ja olen hieman yllättynyt siitä, millä tavalla tämän blogimerkinnän kirjoittaja (ja ilmeisesti hyvin moni kommentoijistakin) on kirjan sanoman ymmärtänyt. Jännää, miten aina näissä keskusteluissa jotkut (usein äidit) ottavat asian kuin asian henkilökohtaisena loukkauksena tai arvosteluna heidän omaa toimintaansa kohtaan. En ole kirjaa itsekään vielä saanut käsiini, mutta olen lukenut todennäköisesti samat artikkelit aiheesta (esim. Suomen Kuvalehti). Marjatta Kalliala avaa itse kirjansa aiheita myös radiossa: http://areena.yle.fi/audio/1330074895298.

    Kuten joku ehti jo kommentoidakin, niin tässähän kritisoidaan nimenomaan päivähoitoa, varhaiskasvatusta, eikä niinkään vanhempia. Kyllä nuo kaikki esimerkit, jotka kuulostavat ehkä kärjistetyiltä, ovat ihan tosia.

    Anonyymi tässä blogissa kommentoi: "Kirjoittaja väittää näkemystensä perustuvan tutkittuun tietoon, ja mielenkiintoista olisikin tietää, millaiseen dataan perustuu esim. väite: "Suomessa puhutaan liian harvoin ilosta, jonka lapset tuovat tullessaan. Sen sijaan moni lapsi kuulee päänsä yli puhuvien aikuisten valittavan, miten kiinni lapsissa on. Lapsi jää toiseksi, kun kännykkä pirisee." Minäkin elän Suomessa, mutta olen tuosta asiasta aivan toista mieltä."

    Useassa eri päiväkodissa pk-seudulla sijaistaessani olen törmännyt juuri tuohon. Päiväkodin työntekijät ovat työhönsä kyllästyneitä, keskustelevat vain keskenään ja lasten yli, vastaavat puhelimeen olivat sitten tekemässä mitä hyvänsä ja niin edelleen. Olen nähnyt sellaisia päiväkoteja, jossa mikään ei tunnu toimivan. Vastapainoksi on sitten niitä, joihin haluaisi jäädä vakituiseksi työntekijäksi siltä seisomalta. Kuten Kalliala toteaa, laatu vaihtelee älyttömän paljon eri päiväkotien välillä. Ja siihen tämä keskustelunaloitus minun mielestä tähtää.

    Miten tämä liittyy vanhempiin - minusta teidän pitäisi vaatia lapsenne päivähoidolta enemmän (sekä paikallisesti että ihan valtakunnan tasolla, esim. päättäjiä jututtamalla). Kysykää aktiivisesti henkilökunnalta, mitä lapsi on tänään tehnyt, pyytäkää heitä perustelemaan tekemänsä valinnat (ja mikäli jonkinlaisen perustelun saatte, kunnioittakaa hänen vastaustaan ja ammattitaitoaan). Haastakaa heidät pohtimaan ja kehittämään omaa toimintaansa. Tutustukaa päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelmaan eli "vasuun" (sellainen pitäisi löytyä jokaisesta päiväkodista, usein nettisivuilla) ja pyytäkää rohkeasti henkilökuntaa selventämään kenties epäselvät asiat (eli kääntämään ammattislangi kaikkien ymmärtämälle kielelle). Kysykää, miten sinne kirjatut asiat oikeasti näkyvät heidän käytännössään vai näkyvätkö ne.

    Kalliala on usein puhunut siitä, että päiväkodissa on helppo jättää asioita tekemättä. Koska pedagogista toimintaa ei välttämättä sen suuremmin valvota ja kaikki toimintaa ohjaavat asiakirjat ovat vain suosituksia, voi olla, ettei päiväkodissa oikeasti "tehdä juuri mitään".

    No mutta, ennen kuin viesti paisuu turhan pitkäksi, lopetan tähän. Ja toivon saavani tuon kirjan itselleni mahdollisimman pian. :)

    VastaaPoista
  29. Tuo lapsen pään yli puhumiseen liittyvä Kallialan tekstissä tarkoitti nimenomaan vanhempia, ei hoitajia. Kalliala on varmastikin oikeassa siinä, että päiväkodeissa on suuria eroja ja laatua pitäisi vanhempien osata vaatia. Mutta se, mikä kirjassa mätttää, on , ettei siinä keskitytä päivähoitoon ja päivähoidon ongelmiin, vaan lausutaan sen enempää perustelematta kommentteja vanhempien toiminnasta ja heidän motiiveistaan, jotka eivät päivähoitoon suoranaisesti edes liity. Ja miksi kritisoidaan vain päiväkoteja? Onko perhepäivähoito aina ja automaattisesti hyvää? Miksei perhepäivähoitajalla tarvitse olla alan koulutusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, löysin nyt ilmeisesti sen lainauksen, mistä on kyse: "Suomessa puhutaan liian harvoin ilosta, jonka lapset tuovat tullessaan. Sen sijaan moni lapsi kuulee päänsä yli puhuvien aikuisten valittavan, miten kiinni lapsissa on. Lapsi jää toiseksi, kun kännykkä pirisee. Moni isä tai äiti hakee lastaan päiväkodista puhelin korvallaan ja ohjailee lasta vasemmalla kädellään kiirehtimään kotiin." (http://www.gaudeamus.fi/verkkokirjakauppa/sosiaaliala/kalliala-lapsuus-hoidossa/)

      Sanottakoon, että tuota olen ollut hyvin, hyvin monta kertaa todistamassa itsekin. Että lapsi haetaan päiväkodista juuri tuolla tavalla, puhelimeen samalla puhuen ja jotain sekä lapselle että joskus työntekijöille viittoen ja huitoen. Tuosta yllä olevasta linkistä pääsee lukemaan muutaman sivun otteen kirjasta. Koko kirjaa en ole lukenut, joten en voi sitä sen enempää tässä kommentoida.

      Ja toki perhepäivähoitoakin tulee kritisoida, samalla tavalla kuin muitakin päivähoitosysteemejä. Minusta on positiivista, että nyt on herätty julkisuudessa kritisoimaan edes tätä päiväkotien toimintaa.

      Poista
    2. Varmaan niillä perhepäivähoitajilla ei ainakaan alkuun tarvitse olla koulutusta, koska heistä on huutava pula ja töihin otetaan se kuka vähimmässäkin määrin täyttää kunnan kriteerit. (Kuka enää lähteekään siihen hommaan sillä palkalla ja niillä työehdoilla? No ok, työaikaan tuli parannusta). Käsittääkseni heitä koulutetaan/velvoitetaan kouluttautumaan ainakin perhepäivähoitajan tutkinnon verran. Tai mikä lie viralliselta nimeltään.
      -Monologianonyymi

      Poista
    3. Meillä on päiväkodissa oikein ohje, että kun haet lasta päiväkodilta, sulje puhelin ja kohtaa lapsi. Vähän ollaan kyllä miehen kanssa mietitty, että ihme holhousta, mutta on tuo tosiaan saattanut olla oikea ongelma ennen kuin ohje oli laadittu.

      "Ja miksi kritisoidaan vain päiväkoteja? Onko perhepäivähoito aina ja automaattisesti hyvää?"

      Tätä sanotaan tiedepiireissä aiheen rajaamiseksi. Jos joku tekee tutkimusta omenoista, hän ei sano mitään appelsiineista?

      Poista
    4. "Tätä sanotaan tiedepiireissä aiheen rajaamiseksi." Kyseessähän nyt ei ole tieteellinen tutkimus, vaan pamflettikirja, jossa tunnutaan ruotivan vähän kaikkea päivähoitoon liittyvää. Kaikki mitä tutkijat kirjoittavat, ei ole tiedettä. Sitä paitsi tieteeseen kuuluu mm. yksityiskohtaisten faktojen esittäminen (ei esim. käytetä ilmaisuja "moni").

      Poista
    5. En ole lukenut kirjasta kuin sisällysluettelon, mutta sen mukaan pamfletin aihe on rajattu käsittelemään lähinnä päiväkotihoitoa, ja siinä erityisesti lastentarhanopettajien työtä (viimeinen luku on otsikoitu "Lapset tarvitsevat lastentarhanopettajia").

      I
      Miten asiat ovat? Päivähoidon tehtävät ja nykytila

      Säilyttäminen
      Perushoito
      Varhaiskasvatus: Lapsilähtöisyys • Poistamispedagogiikka • Keskeyttämisen kulttuuri
      Perheen tukeminen: Kasvatuskumppanuus • Perheen päiväkodit ja lapsen päiväkodit
      Mikä on tärkeää päivähoidossa?

      II
      Miksi on näin? Mikä varhaiskasvatuksessa hiertää?

      Henkilökunnan koulutus
      Epäselvä työnjako: Kaikki tekee kaikkea • Pedagogisen johtamisen sietämätön keveys
      Ryhmäkoko
      Vanhempien vähäiset vaatimukset

      III
      Miten asioiden pitäisi olla? Realistinen utopia

      Varhaiskasvatuksen omaleimaisuus
      Monipuolinen varhaiskasvatus: Korvaamaton leikki • Taidekasvatus varhaiskasvatuksen ytimessä • Lapsen tapa tutkia • Perusvarhaiskasvatuksen kunnianpalautus
      Lapset tarvitsevat lastentarhanopettajia

      Poista
  30. Meilläkin jäi n.3v poika hoitoon perhepäivähoitajalle 13pvä/kk ja 9.30-15, kun tyttömme syntyi. Hän tykkäsi olla hoidossa, koska siellä oli kaverit. Tämä ratkaisu oli lapselle ja meille hyvä. Kukaan ei kärsinyt asiasta. Arvostelijoita kyllä riitti; Äiti vauvan kanssa kotona ja isompi lapsi hoidossa. No, se oli heidän mielipide, eipä haittaa.

    Myö ei oltaisi viety lapsiamme päiväkotiin. Olen itse ollut monessa päiväkodissa töissä ja nähnyt sen touhun. Lapsemme ovat kumpainenkii nyt samalla perhepäivähoitajalla hoidossa. Hoidon tarve on n.8h/ pvä ja ei edes joka päivä viikossa. miehelläni on 2- vuorotyö ja hänelle sattuu vapaat viikolle.
    Aloitan perhepäivähoitajana syksystä. Joo ja koulutus löytyy. Olen lähihoitaja. Poika lähtee eskariin ja tyttö jää kotiin yhdeksi lapseksi lapsiryhmääni. Odotan syksyä tosi innoissani. Mein perhe-elämä helpottuu suunnattomasti. Ei tarvia kuskata lapsia hoitoon ja repiä heitä 6 aikaan aamulla ylös.

    Nykysin miun käsitykseni mukaan perhepäivähoitajalla pitää olla koulutus. Miulta ainakii kysyttiin, että löytyykö koulutus, kun ilmoitin kaupungille aloittavani perhepäivähoitajana. Perhepäivähoito ei automaattisesti ole aina hyvää. Itse olen pienenä ollut juopon hoitajan hoidossa jne... Olen kuullut juttuja muitakii.

    Jokainen tyylillään...

    VastaaPoista
  31. Meillä on kaupunki säätänyt (ei koske yksityisiä päiväkoteja, enkä tiedä koskeeko perhepäivähoitajia) että "virikelasten" hoitoaika on 8-15 ja pidempään ei saa olla.
    Meidän päiväkodissa on myös suomen ainoa virikelasten ryhmä, jossa on vain 10-15 päivää kuukaudessa hoidossa olevia lapsia. Tää taitaa myös kertoa jotain paikkakunnan virikelasten määrästä, tai en tiedä miksi tälläinen kokeiluryhmä perustettiin.
    Isommat lapset täyttävät tänävuonna 5v ja 6v, ja ovat 10 päivää kuukaudessa päiväkodissa. Ja itse olen kohta 1v täyttävän kanssa kotona, enkä tunne kyllä minkäänlaista syyllisyyttä asiasta. Meillä on hoitoon matkaakin muutamia kilometrejä ja lapset ovat niin isoja että kaverit on jo tosi tärkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monologianonyymi26.2.2012 klo 12.07.00

      Ei tarvikaan tuntea syyllisyyttä! Tuollainen systeemi jossa vanhemmat lapset ovat vain osan kuukaudesta/viikosta hoidossa on aivan passeli ja riittävä.

      Henk.koht. en ymmärrä sitä, että vanhempi lapsi olisi hoidossa joka päivä pitkän päivän "koska se tarvitsee sitä". Kuten joku jossain mainitsi, niin ei se tarvi. Joskus on ihan paikallaan, että on tylsää. Meille aikuisillekin :)

      Mutta onpahan mielenkiintoista keskustelua. Susannalla oli asiaa ja kiva huomata, että hän kiinnitti huomiota samaan asiaan kuin minä kirjan ja sen sanoman suhteen: kyse on ehkä kuitenkin enemmän varhaiksasvatuksen laadusta kuin vanhempien syyllistämisestä. Tai sitten se syyllistyy, joka kokee siihen taipumusta/tarvetta. En tiedä.

      Poista
    2. Mitä on virikelapset? Kysyy se joka ei tiennyt että on olemassa asia nimeltä varhaiskasvatus. :D

      Mäkin olen lakannut tuntemasta syyllisyyttä jo kauan sitten kun kersat vaikuttaa tyytyväisiltä. Meillä ei kukaan tykkää tylsyydestä joten siltä vältellään - kivempaa silleen. ;)

      Poista
    3. Mä haluan tänne semmosen tykkää-painikkeen, että voin tykätä tosta Monologianonyymin kommentista! :D Tylsyyden toisena puolena on mun mielestä arjen turvallisuus, selkeys ja rutiinit, ihan tavallisen elämän jakaminen perheenä yhdessä (ns. yhdessä erikseen, ilman elämysmatkailua ja viriketulvaa), kyky sietää itsekseen oloa, kyky kehitellä itselleen tekemistä ja siitä syntyvä luovuus... Listaa voisi jatkaa loputtomiin. :) Kun mun mielestä elämä on loppujen lopuksi useimmilla aika tavallista, arkista olemista, isonakin.

      Ihanan milenkiintoista keskustelua täällä! Mahtavaa kuulla kaikenlaisia näkemyksiä ja mietteitä, vaikkei monesta samaa mieltä olekaan. Ja nuo ulkomaan mallit kuulostaa tosi mielenkiintoisilta. Tää stimuloi mun aivonystyröitä, kiitos Vuoden mutsit!

      Poista
    4. Monologianonyymi26.2.2012 klo 20.28.00

      Vilma, juuri näin kuten tuossa kirjoitat: "Tylsyyden toisena puolena on mun mielestä arjen turvallisuus, selkeys ja rutiinit, ihan tavallisen elämän jakaminen perheenä yhdessä (ns. yhdessä erikseen, ilman elämysmatkailua ja viriketulvaa), kyky sietää itsekseen oloa, kyky kehitellä itselleen tekemistä ja siitä syntyvä luovuus... "

      Poista
    5. Meillä on myös suositus, että lapset pitäisi hakea kolmelta, jos se on mahdollista. Käytännössä tuo ei kyllä aina onnistunut, kun olin äitiyslomalla. Usein sain kuopuksen nukahtamaan kauneusunilleen (ja kellahdin itse hänen viereensä nukkumaan) vasta reilusti yhden jälkeen ja kolmelta syötiin vasta välipalaa. Tuumasin esikoisen opettajalle, etten ryhdy kyllä vauvaa huudattamaan ja asiasta ei sen enempää puhuttu.

      En kyllä lämpene ajatukselle virikelasten omista ryhmistä. Se tarkoittaisi lasten pompottamista ryhmästä toiseen sen mukaan, jääkö toinen vanhemmista työttömäksi/äitiyslomalle, tms. Aina kun ryhmässä lapsia vaihtuu se sotkee vähäksi aikaa koko ryhmän toiminnan. Kuopuksen ryhmään tuli tammikuussa monta uutta lasta ja yksi työntekijä vaihtui. Kyllä se heijastui kuopuksenkin käytöksessä.

      Poista
    6. No hyvä että stimuloi! Eipähän tule tylsää. ;)

      Poista
    7. Voi sen noinkin ajatella... tosin esikoinen ei oikein tykännyt, kun kuopus pisti illalla nukkumaanmenot hulinaksi, kapusi sängyssä hänen päälleen, naureskeli ja oli kaikilla mahdollisilla tavoilla ärsyttävä.

      Kun tilanne päiväkodissa rauhoittui, rauhoittuivat meilläkin illat. Saattoihan se tietty olla sattumaakin ja tämä olla vain tällainen Vaihe...

      Poista
  32. on myos maita - kuten iso-britannia, joissa lapset menevat kouluun kolmi-nelja vuotiaina. Minulla itsellani on 2 isompaa (8 ja 5) vuotiaat koulussa 9-15.30 paivittain ja kohta 3 vuotias koulussa. Molemmat isommat lapset menevat iloisina kouluun paivittain ja saavat siella varmasti virikkeemman paivan kuin kotona. Molemmat ovat aloittaneet koulun n. 3.5 vuotiaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis kohta 3 vuotias KOTONA (ei viela koulussa) vaikka pian meneekin 3krt viikko 3h kerhoon opettelemaan syksylla alkavaa koulua varten ryhmassa olemista.

      Poista
  33. Posti toi tänään Kallialan kirjan. Luin sen yhdellä istumalla.

    Täytyy kyllä todeta, että Sadun tämän blogimerkinnän kärkeen ottamat sitaatit eivät kyllä ole siitä kirjasta, jonka luin. Ne kirjasta tehdyistä lehtijutuista, jotka kertovat ihan yhtä paljon jutun tehneistä toimittajista kuin itse kirjasta. Siinä kirjassa, jonka luin, puhutaan päiväkotihoidosta ja mitä päiväkodissa tapahtuu, kun vanhemmat eivät ole paikalla. Perhepäivähoito on rajattu kirjan ulkopuolelle.

    Kirjan keskeisintä sisältöä on se, että Kalliala haluaa pois "kaikki tekevät kaikkea" -ajattelusta. Kaikissa muissa työpaikoissa on selvää, että jos ihmisillä on erilainen koulutus, he tekevät myös erilaista työtä. Päiväkodissa kuitenkin lähihoitajat yritetään pistää tekemään lasten kanssa sellaisia juttuja, mihin tarvitaan lastentarhanopettajan koulutus.

    Olen tehnyt tämän havainnoin itsekin. Ei ole ollut ihan yksikään kerta, kun hoitajan katse on lasittunut ja hän on alkanut puhua läpiä päähänsä. Siitä olen sitten oivaltanut, että joo, tämä taisi olla niitä asioita, joista puhutaan opettajan kanssa. Koskaan ei ole käynyt kuitenkaan niin, että hoitajan olisi ohjannut puhumaan opettajan kanssa, päin vastoin, kerrankin kun pyysin antamaan yhden paperin eltolle, hoitaja rupesi selittämään kuinka kyllä he kaikki ne lukevat. Kuitenkin kyse oli asiasta, joka oli nimenomaa elton vastuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhana, pitäis kai lukea tää kirja :) Ja mitä noihin toimittajiin tulee, niin nettiuutisissa on pakko vetää draamaa, että saa uutiselle klikkauksia. Malttamattomana siis odotan, millaisia lauseita Vuoden mutsi -kirjasta tullaan nostamaan päiviteltäväksi :D LOL.

      Poista
    2. Toki. Tuli muuten melkoinen "Vuoden mutsi" -fiilis, kun mies sanoi lapsille: "Äiti ei huomaa teitä siksi, että se lukee kasvatuskirjaa".

      Poista
    3. :D Noh, olisihan se voinut olla Aku Ankkakin...

      Poista
  34. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  35. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  36. Mä vedin kyllä herneitä nenään tosta VATT:n kolumnista sen verran, että piti niistää. Vaikka siitä onkin aikaa, kun Tukiainen on sen kirjoittanut juurikin niin, kuten katja sanoi "nyt joku mies sanoo jotain". Uramies jolla ei ensinnäkään ole harmainta haisua siitä millaista kotiäidin elämä on ja toiseksi ei ole viitsinyt edes keskustelupalstoja enempää asiaan perehtyä. Jos julkaisu paikka olisi joku muu kuin VATT niin en välittäisi pätkääkään.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...