Tietoa mainostajalle ›

24.9.13

Innovaatioita, joita akuutisti tarvitaan

Satu kertoi kuunnelleensa taannoin tunnin ja vartin lapsen huutoshowta aiheesta "haluan katsoa vielä yhdet muumit". Kolmevuotias yhdisti yksipuoleiseen huutoäänestykseen myös uhmakohtauksen, mutta Satu pysyi kannassaan. Kuuloelimet olivat tietenkin kovilla. Satu huomasikin kaipaavansa anti-kuulolaitetta! Markkinoilta tosiaan puuttuu uhmaikäisten vanhemmille suunnattu keksintö, jonka avulla tärykalvolle tulevan äänen määrää voisi vähentää. Ja tarvittaessa lukita kokonaan.



Itse taas olin pitkään räkäisenä olleen kuopuksen kanssa ulkona. Päästin kersan trampoliinille purkamaan energiaa. Yhtäkkiä kaiken kaatuilun, pomppimisen ja hirnumisen takia kuopuksen nenästä tuli ulos joku hyvin pitkä ja hyvin vihreä asia. Seuraavana aamuna nuha oli poissa. Tajusin olevani innovaation äärellä. Lääkkeetön trampoliiniparantola räkäpettereille olisi vuosikymmenen hitti!

Nokia ehkä meni, mutta viis siitä, kännykät ovat muutenkin vähän last season. Me uskomme, että Suomen kansantalous lähtee nousuun maailman lapsiperheille suunnattujen palveluiden ja teknologian avulla.

Millainen tuote- tai palveluinnovaatio helpottaisi teidän lapsiperheen arkea? Parhaat ideat pääsevät Vuoden Mutsin jatko-osaan keksintölistalle, joten jätä myös puumerkkisi niin saat sinulle kuuluvan kunnian (tärkeä myös patenttiriitoja ajatellen)! Aikaa ideoiden viskelyyn on 1.10. asti.

60 kommenttia:

  1. Itse olen tähän mennessä kaivannut vain lautas-hattua jatkuvasti kantorepussa riippuvalle vauvalle, omien ruokailuhetkien helpottamiseksi/mahdollistamiseksi. Ja kolisemattomia dubloja. Jos joku on ne jo keksinyt niin vinkki hankintapaikasta otetaan kiitollisena vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iik, nyt mun on pakko osoittaa tietämättömyyteni, mutta mikä on dublo?

      Poista
    2. Siis ne semmoiset isot Lego-palikat, Duplo tuotemerkiltään. Kolisevat inhottavasti, kun niitä yrittää hiljaa vaivihkaa keräillä takaisin laatikkoon.

      Poista
    3. Oho, dubloista en tiedä minäkään! :) Tarkoitin duploja ja niiden/legojen romplaamisesta syntyvää tärykalvot ja mielenterveyden tuhoavaa kolinaa.

      Poista
    4. Mä en ollut kuullutkaan duploista. Kuinka kuistilla mä oikein oon, haha :)

      Poista
    5. Lohdutukseksi sanottakoon, etten ollut minäkään kuullut ennenkuin niitä kirpparilta kersalleni kyselin. Mie luulin että ne on vaan "isoja legoja". Ja oon sentään ollut 10v. päiväkodissa töissä. :)

      Poista
    6. Kolinakammoisille tiedoksi: Muumi-puupalikat ei kolise niin pahasti kuin normipalikat. Ne on tehnyt jostain kumipuusta tai mistä lie, en nyt netistä tietenkään löydä tuota tietoa.

      Poista
    7. Kolinakammoisille tiedoksi: Muumi-puupalikat ei kolise niin pahasti kuin normipalikat. Ne on tehnyt jostain kumipuusta tai mistä lie, en nyt netistä tietenkään löydä tuota tietoa.

      Poista
  2. Sellainen laite joka siirtää energiaa ihmisestä toiseen (lue: ylienergisestä lapsesta väsähtäneeseen vanhempaan). Bonusta olisi jos sitä pystyisi käyttämään myös lemmikkieläinten liiallisen energian itseensä siirtoon.

    VastaaPoista
  3. Laite joka estää lasta nousemasta sata kertaa sängystä illalla. Lisäominaisuutena laite saa lapsen nukahtamaan heti kun hän laittaa päänsä tyynyyn. Ja laite myös varmistaa, että lapsi nukkuu ilman heräilyjä läpi yön. -Ansku-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiettä. Tästä tulisi saletisti megahitti.

      Poista
    2. Ostan heti! Ja olen valmis maksamaan aika paljon. Hanna.

      Poista
  4. Meinaatko vastamelukuulokkeita? http://fi.wikipedia.org/wiki/Vastamelukuuloke Toimii parhaiten, jos lapsen tuottama melu on luonteeltaan tasaista. Yllättävät kiljahdukset, yms. on vaikeampi vaimentaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just jotain tämänkaltaista :) Itse asissa tämä ois ihan luksus just mp3-soittimen kanssa. Voisin kuunnella vaikka Anna-Leena Härkösen äänikirjaa pahimpien kilarien ajan :D

      Poista
  5. Pakkopaitayöpuku, vauvoille jotka heräävät tuhannen kertaa yössä (ja päiväunillakin, of course) vain oman huitomisensa vuoksi. Jotain tämän kaltaista näinkin vastikään eräässä alan lehdessä, sellaisella palstalla, jossa yleensö esitellään vauvatarvikkeiden kauhistuksia, kuten mm. vauvojen peruukkeja. Noille peruukeille sanoin itsekin WTF mutta tuo pakkopaitayöpuku (siellä nimenä oli jokin avokapalo tms) sai täyden ymmärrykseni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avokapalo, tarkoittaakohan se vähän samaa kuin unipussi? Oon nähnyt sellaisia mm. Ikeassa.

      Poista
    2. Painopeittoja on jo olemassa

      Poista
    3. Siis ei unipussi, jossa vauvan kädet jää vapaaksi, vaan kapalo siinä mielessä että kädet juurikin kapaloidaan, mutta loppuvartalon/jalkojen ei ole pakko olla kapalossa. En ole ikinä ymmärtänyt, miksi unipussia suositellaan unissaan huitoville vauvoille, koska eihän se käsiin mitenkään vaikuta.

      Painopeitto puolestaan tuntuu mun mielestä epäilyttävältä... Eikä sekään välttämättä auta juuri tähän käsien ongelmaan.

      Poista
    4. Kyllä tuo pakkopaitayöpuku taitaa parhaiten kuvata tätä mun hakemaa ideaa. :D

      Poista
  6. "Markkinoilta tosiaan puuttuu uhmaikäisten vanhemmille suunnattu keksintö, jonka avulla tärykalvolle tulevan äänen määrää voisi vähentää"

    Mikä vika korvatulpissa tai kuulosuojaimissa? Ollut kaupan iät ja ajat. Kuulosuojaimia (esim. merkkiä Peltor) saatavana myös radiolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parastahan siis ois, että se vaimentaisi vain ne mukelon äänet...

      Poista
  7. Toi lautashattu on hyvä! Samaa voisi soveltaa raskausmahaan.

    Tässä kun talvi lähestyy, alan kauhulla odottamaan joka aamuisia pukemis/raivosessioita. Olen pitkään kaipaillut sellaista Wallace and Gromit tyylistä pukeutumislaitetta, joka vaan sujauttaa vaatteet lapsen päälle, ennen kuin se ehtii vastustella. Lähinnä sitä tarttis tolle uhmaikäiselle kaksivuotiaalle, mutta olis hyvä itsellekin.
    Virva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me like! Putkipukeutuminen, kevään uusi vaatetrendi :)

      Poista
  8. Jonkinlainen systeemi, jonka avulla tutti pysyy vauvan suussa! Tai vaihtoehtoisesti robottikäsi, joka laittaa tutin takaisin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois muuten tosi hyvä, jos se sama robottikäsi valmistaisi myös ruoan ja lataisi tiskikoneen.

      Poista
    2. Hehee, mekin ollaan suunniteltu saisiko esim. kuminauhalla tutin pysymään vauvan suussa. Varsinkin öisin ja autossa. :D Mjoo, ei tohdittu testausasteelle lähteä. ;)

      Poista
  9. Tarttisin sellaista aamutätiä- tai setää, no joo, koirakin kävisi jos hoitaisi hommansa, joka kiikuttais meidätn kersat kouluun ja hoitoon, jotta mä saisi suoraan yövuorosta käydä nukkumaan. Kelatkaa sellainen iloinen hippipaku täyttä turvaistuimia, joka veisi taaperontöllykät aamuisin hoitopaikkoihinsa. Ei kai sen niin väliä jos lapsi joskus epähuomiossa joutuiskin johonkin Vaapukoihin, Pyryötähtien sijaan.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin nään silmissäni tuon hippipakun. Ehdoton JOO!!

      Poista
  10. Kirja, josta löytyy vastaus ihan kaikkeen mitä lapsi keksii kysyä? Joka antaa jokaiseen kysymykseen sen vastauksen, mikä ei traumatisoi lasta. Meillä keskusteltiin kuolemasta ensimmäisen kerran nelivuotiaan kans ja lopputulos oli, että se lainaa amerikasta raketin, että voi hakea sen kuolleen koiran pilvien takaa takaisin. Siis missä kohtaa tämä keskustelu lähti nuille raiteille??? Ja joka sanoo, että asioista puhutaan lapsen tason mukaisesti nii daa - mitä se sitte taas tarkottaa niinku käytännössä??? Ja mää luulin olevani tolokku ja järkevä vanhempi. Että sitä seksi kysymystä ootellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä ja tärkeä aihe! Kirjoitimme siitä, siis kuolemasta puhumisesta, luvun Vuoden mutsi 2 -kirjaan. Tammikuun alkuun asti joudut odottelemaan....ettei kerrota heti ihan kaikkea :)

      Tommonen maailman atlas ois kyllä hyvä. (Koska ei mekään uudessa kirjassa ihan kaikkiin juttihin keksitty vastauksia, heh)

      Poista
    2. pelkästään tällä aiheella myitte juuri yhden tulevan kirjan!! Miten me saadaan se tammikuu tänne ja äkkiä???

      Poista
  11. Ohjelman, joka hoitaisi harrastuslogistiikan ym. mun puolesta. Siis katsoisi kalentereista ja erilaisista nimenhuuto.comeista, milloin ne treenit, soittoharkat, pelit, vanhempainillat jne on ja lähettäisi mun puolesta tekstarit harrastuskavereiden vanhemmille sopiakseen, että kuka ketäkin roudaa. Ja sitten antaisi minulle illalla listan seuraavasta päivästä, esimerkiksi: lapsi yksi polkee pyörällä treeneihin ja tulee kotiin klo x. Lapsi kaks menee kaverin y kyydissä peliin ja tarttee mukaan sitä ja tätä ja palaa klo x. Lapsen kolme viet itse harrastukseen ja sillä aikaa sinkoat itse ruokakauppaan ja ostat seuraavan listan mukaiset ruuat perheelle viikoksi.

    Menee nimittäin aika lailla aikaa logistiikan sumplimiseen.

    VastaaPoista
  12. Logistiikkalaitetta kaipasi Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tietty ton laitteen pitää muistaa munkin harrastukset. En muuten ymmärrä, miten paljon työkseen matkustavat hoitavat tän harrastus, vanhempainilta jne. homman.

      Poista
    2. Vanhempainillat yksinkertaisesti skipataan, harrastuksiin vie toinen puolisko, jos jaksaa/ehtii ja yleiseen säätöön houkutellaan kaikki liikenevät isovanhemmat... Sit kun tuut rättiväsyneenä ja jet lagistä sekaisin kotiin, mies tuuppaa koko kotipyörityksen suoraan päälle, kun hällä on ollut niin rankkaa. Duunimatkoillahan sitä siemaillaan pina coladaa allasbaarissa kaiket päivät, puuh!

      Poista
  13. Sellanen lasten unipaikkapalvelu. Sellanen paikka, jonne tukiverkottomat tai muuten sukulaisten ja muiden läheisten apua karttavat vois viedä vauvansa/taaperonsa yöksi, jotta voisi itse nukkua. Eikä tää ole ihan huumoria, mä ihan oikeesti mietin tällasen palvelun pystyyn pistämistä kun oma vauva valvotti. Oma tukiverkosto ei niin hyvä ole ja jotenkin olis kivempi rasittaa joitain tuntemattomia, jotka haluaa tarjota apua (vaikkakin esim. maksullista) kuin sukulaisia tai kavereita.

    -Puumerkki-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän niinkuin koirahotelli, mutta vauvoille :)

      Poista
  14. Toistonestolaite. Sillä saa laitettua lapsen repeat-vaihteen pois päältä. Siis sen, kun lapsi jankuttaa jotain tai jää säätämään samaa juttua uudestaan ja uudestaan. Tiedättehän sen, kun lapsi kertoo kerta toisensa perään haluavansa kattoa muumeja tms. Lisäksi kertaus kun on opintojen äiti, niin kaikki korvamatobiisit tulee nykyään lapselta. Sama laite saisi sitten itse kertomani asiat menemään kerralla jakeluun lapselle. Ettei tarvitsisi sataa kertaa toistaa kärsivällisesti "kääri hihat ennen kuin peset kätesi", vaan se menisi kerralla perille, eivätkä hihat kastuisi. Ja tämä esimerkki oli siitä kaikkein vähiten rasittavasta päästä.

    - Papukaija -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juma, tää ois niin hyvä!!

      Poista
    2. Meillä mies on keksinyt oivan vastavedon. Yleensä tuon jankutusvaiheen tunnistaa jo hetki ennen kuin se todella jää päälle. Tyyliin mukelo toistaa muutaman kerran "haluun maitoo, haluuuuun maitooo". Tähän väliin kun latelee vastalitanian: "Saat maitoo sitten kun olet syönyt vielä kolme lusikallista. Kolme lusikallista ja saat maitoo. Maitoo saat sitten kun on lusikalliset syöty. Syö nyt ne kolme ja saat maitoo." Tällä vastatoistolla saattaa saada katkaistua alkuperäisen toistelun alkuunsa. ;)

      Poista
  15. TunnelmanKääntöKäsikirja - sellainen pikalista erilaisia vinkkejä, josta vois tarkistaa väsyneempänäkin, että millä kikalla sais tunnelman käännettyä tilanteissa, joissa
    - sukkahousu meni mutkalle
    - en-jak-sa! (tai äiti ei vaan jaksa)
    - heräämiskiukku ei meinaa irrottaa otettaan
    - verensokerien putoaminen aiheuttaa akuutin hädän
    - pissat tuli housuun -harmitus
    - kaveri haluaakin leikkiä itse omalla lelullaan
    - jne.

    ja niitä vinkkejä vois olla:
    - kato, lentokone!
    - rusinapaketti
    - pieru
    - yllättävä laulunluikaus
    - tulevan päivän ohjelman kertaus
    - jonkun jutun muisteleminen
    - jne

    Näin kun näitä miettii, tulee heti TunnelmanKääntö-ehdotuksia mieleen, mutta tositilanteissa mulla ainakin menee aivan liian usein käämi ennen kuin edes yritän itse muuttaa tilannetta paremmaksi.. nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen Tietokirjailijat ry voisi hyvinkin tukea tällaisten oppaan tekoa?

      Poista
  16. Siirtymänaattori: Lapselle asetettava laite, esim. ranneke, jonka aikuinen aktivoi siirtymätilanteen lähestyessä (ruokailu, wc-käynti, vaatteiden pukeminen). Laite antaa esim. pienehkön tuntemuksen ja ärsyttävän äänimerkin, joka lopetetaan vasta kun lapsi siirtyy toivottuun toimintaan eli esim. menee vessaan.

    Säästää aikuisen ääntä ja lapsen korvia kun huutaminen ja nalkutus jää pois. Lisäksi verenpainelääkityksen voi lopettaa (vanhemmilta). Valtavasti sovelluspotentiaalia myös murrosikäisille mm.herätys- ja kouluunlähtöhaasteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisen mäkin ostaisin! :D

      Poista
    2. MIstä näitä hyviä ideoita oikein tulee, ihan loistava nimittäin tämäkin!!

      Poista
  17. Hei! Meidän perhe asuu Unkarissa. Sain Vuoden Mutsi kirjan lahjaksi isovanhemmiltani kun sain vauvan. Tykkäsin siitä kovasti! Tuli nyt mieleen käydä katsomassa teidän blogiakin, ja nyt kun luin yo. räkätrampoliini jutun ajattelin kysyä, käytetäänkö Suomessa "nenäpölynimuria"? (Itse kun en ole asunut Suomessa mulla ei ole aavistustakaan.) Se on siis semmonen letku joka kytketään pölynimuriin ja imetään räkä vauvojen/lasten nenästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BabyVac, löytyy myös Suomesta. On muuten törkeän pätevä vempele, vaikka kuulostaakin hurjalta. :)

      Poista
  18. Meillä on räkäimuri, saatiin se unkarilaiselta ystävältä. Eka lapsella käytin sitäja oli ihan toimiva peli. Sit toiselle lapselle ostin apteekista nenä-fridan ja totesin et se on helpompi käyttää ja yhtä tehokas. Mut voi sitä ihmetyksen määrää mitä on aiheuttanut se tieto että kiskon lapsen nenästä räkää imurin avulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei sitkeintä räkää saatu NenäFridalla imettyä alle puolivuotiaalta, vaan piti käydä lääkärissä imetyttämässä nenäletkulla pois. Kunnes ostettiin kotiin BabyVac ja sillä lähtee. Tosin tämähän on vanhemman imutehosta kiinni, lieneekö meillä heppoisammat keuhkot. ;D

      Poista
    2. Mä olen kuullut tästä, mutta en ole uskaltanut - nimestä johtuen - tiedustella sen tarkemmin...

      Poista
  19. Mä olisin kyllä tarvinnut sellastan vaunujen hyssytysvehjettä. Meillä vaunuja on aina säilytetty sisällä ja vauvoja nukutettu päiväunilleen niihin eteiseen. Mutta ai että kun olisi ollut kiva, jos olisi voinut vain kytkeä jonkun laitteen päälle ja vaunut olisivat tehneet sitä edestakaista liikettä sen tarvittavan puoli tuntia. Siinä voisi olla myös "mäki-moodi" eli tulisi kunnon töyssytystä jos pelkkä edestakainen liike ei toimisi.

    Toihan ei siis olisi edes mitenkään hankala tehdä. Jotkut kiskot, joihin vaunut saisi ja siinä ne sitten menisivät edestakaisin. Ehtisi tehdä niin paljon enemmän kaikkea kun ei menisi päivästä monta tuntia siihen hyssytykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälle olisi saletisti kysyntää. Ehkä tätä voisi lähteä kehittelemään juoksumatto mielessä; kuoppia mattohihnaan ja nykimättä kulkusuuntaa metrin välein vaihtava ohjelma päälle :D

      Poista
  20. Tissiriippuvaisen äitinä tarttisin sellasen tekotissin :) koska mikään tutti ei kelpaa, eikä tiettyyn ilta imuun saisi myöskään tulla maitoa, koska hän vain tahtoo nukkua tissi suussa tai poskella. Olen myös suunnitellut sellasta imetyspaidan ja kantoliinan välimallia, jossa lapsi sujautetaan sinne liinan/paidan alle ja hän voi siellä hörppiä maitoa ihan omaan tahtiin ja äidillä on kuitenkin kädet vapaana muihin askareisiin! Hands free toppi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullahan on jo tuotenimikin valmiina, nyt vaan kehitysrahaa tälle!

      Poista
  21. Harmi että myöhästyin dediksestä, mutta jaan gadgetaiheeni silti kanssanne. Aina kun työntelen rattaita kaupungissa niin mietin et ois kauheen kätevä jos olis sellanen rullalautatyyppinen systeemi alla niin pääsis itsekin kovempaa! Ihan skeitti varmaan kelpais jos se olis tarpeeks stabiilisti kiinni rattaiden alaosasssa, ettei lähde livohkaan. Siinä sitten potkuttelis menemään, mutta edellyttäis rattailta varmaankin rattailta jarruja ettei lähde mopo käsistä. Lastenvaunuskeitti + jarrusetti; ostan heti.

    Toistaiseksi olen tyytynyt odottamaan että skeittaaja-ystävät lisääntyis ja kehittäis tällasen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvä idis tämäkin! Vähän kuten moderni rollaattori, jossa on lastenvaunuliitäntä :D

      Poista
  22. Myöhässä tämäkin, mutta kerron siinä toivossa, että joku kaupallistaa:

    Syöttötuolin ympärille laitettava kartio/suppilo, jonka avulla kaikki lapsen vahingossa ja "vahingossa" tuputtamat ruoat ja esineet valuisivat takaisin lapsen (ja syöttäjän) ulottuville.

    T: Sanna

    VastaaPoista
  23. Tuputtamat = tiputtamat

    VastaaPoista
  24. Harmi että huomasin tämän vasta nyt! Viime kesänä nimittäin kaipasin oikeasti kahta asiaa, joita ihmettelin, ettei kukaan ole jo keksinyt. Meillä on postimerkin kokoinen nurmikkotakapiha, mutta siitäkin se ruoho on pahus vieköön leikattava säännöllisesti. Siinä takapihalla vauvaa vaunuissa nukutellessa tuli mieleen, että samallahan tässä lykkisi pienen pihan nurmikon, jos vaunuihin saisi kiinni sellaisen telaleikkurin. Siis ruohonleikkurilastenrattaat oli se mun idea. Kätevät myös ruohottuneilla mökkiteillä. Toinen asia, mitä juurikin mökillä kaipasin, oli suojakertoimella varustettu hyttyskarkote. Siis aurinkorasva ja hyttysmyrkky samassa purkissa. Vitsi että ärsytti sutia tenavaa moneen kertaan eri aineilla...

    -Veera

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...