Muistelimme eilen mutsiporukalla niitä idealistisia lupauksia, joita annoimme itsellemme ennen lapsiemme syntymää: "Meillähän ei syödä muualla kuin syöttötuolin ääressä."
Kyllä oli muuten naurettavan helppo tehdä suunnitelmia, kun mölyapina oli vielä tukevasti mahassa. Lapsen kasvatussuunnitelma on kuin hallitusohjelma: kaikkea luvataan, mutta kaikki menee uusiksi.
Tässä muutamia omia lupauksiani ja totuus niiden takaa.
Lupaus: Meillä ei koskaan syödä ja katsota piirrettyjä samaan aikaan.
Totuus: Ha-ha-ha. Pääasia että syö.
Lupaus: Meille tulee korkeintaan kymmenen lelua, muut viedään kierrätykseen.
Totuus: Iso hah. Tässä on parempaakin tekemistä kuin laskea, onko serkun vanhoja nalleja nurkassa/sänkyjen alla/roskaämpärissä 9 vai 25. Pääasia on, että niitä ei löydy wc-pytystä.
Lupaus: Emme anna lapselle mitään makeaa. Emme edes keksejä. Pieneksi pilkotut viinirypäleet ajavat saman asian.
Totuus: Ehtii varmaan pilkkoa ja pakata jotain viinirypäleitä, kun on kiire paikkaan X, josta ollaan jo puoli tuntia myöhässä.
Lupaus: Elämä lapsen syntymän jälkeen voi jatkua aivan samanlaisena, vain vähän hitaampana.
Totuus: No kyllä se nyt vaan on vähän eri lähteä kahden aikuisen kanssa telttailemaan kuin kahden aikuisen ja yhden lapsen. On aivan sama mennäänkö nopeasti vai hitaasti, yksi matkaseurueesta kakkaa joka tapauksessa housuunsa muutaman tunnin välein.
Lupaus: Aion nähdä ystäviä samaan tapaan kuin aikaisemminkin.
Totuus: Hehe. Terveisiä vaan sinne menneisyyteen: on vähän turhan optimistista kuvitella, että vuoden ikäisen skidin kanssa voi pari kertaa viikossa totetuttaa illanvieton, jossa ensin mennään syömään, sitten leffaan ja leffan jälkeen oluelle. Kyllä ne leffat nykyään katsotaan kotisohvan ja dvd-soittimen voimin.
Lupaus: En aivan varmasti ala koskaan kutsua miestäni "isiksi".
Totuus: Tämä onkin sitten ainoa lupaus, jonka olen pitänyt.
Entäs te? Oletteko joutuneet pyörtämään päätöksiänne?
Ja kotiin ei voi pyytää kavereita katsomaan leffaa..? Vaikka onkin se lapsikin. Ja ei kai kukaan oikeasti lupaa ja luule, että elämä lapsen jälkeen pysyy suht samanlaisena. Se tietty on itsestä kiinni käykö enää missään ilman lasta jne. mutta kyllä elämän voi pitää omannäköisenään lapsen kanssakin.
VastaaPoistaEnnen lapsia katsoin vinoon kaikkia keskenään tappelevia kakaroita ja ajattelin, että kyllä se on ihan kasvatuskysymys tappeleeko lapset.... ehhehhehheee... justiisa joo.
VastaaPoistaTai sit mä vaan oon TODELLA epäonnistunut kasvattaja (neljä lasta).
Anonyymi, juu toki voi, mutta leffateatteri nyt on kuitenkin kivempi ympristö katsoa elokuvaa... Eikä volaa voi pitää kovin kovalla suuressa "kotiteatterissamme", ettei ipana herää. Mä olin ajatellut yrittää pitää elämän suunnilleen samanlaisena, mutta ei se kyllä oikein skulannut. Teen esim. työmatkoja nykyään paljon vähemmän - mutta edelleen teen. Yksin matkustaminen on NIIN luksusta :)
VastaaPoistaHeli, hehe - niin tuttua. Etkä saleen oo epäonnistunut, ipanat on just tuollasia. Meillä on yksi, ja se riitelee yksinäänkin aika lahjakkaasti.
Lupaus: minähän en koskaan uhkaa millään mitä en aio pitää.
VastaaPoistaTotuus tulee lapsen suusta, esikoinen (5v) komentaessaan kuopusta (2v): "Tämä ei ole mikään uhkaus, tämä tapahtuu oikeesti!"
Lupaus: en huuda enkä rähjää lapsille, vaan komennan rauhallisesti, mutta jämäkästi.
Totuus tulee lapsen suusta, esikoinen (6v) ruokapöydässä: "En tahdo istua sinun vieressäsi, kun aina rähjäät meille."
Lupaus: "Osaan puhua vielä muustakin kuin lapsista..."
Totuus: no tuota... pikku hiljaa kaksivuotispäivän jälkeen sitä alkoi taas saada omaa elämäänsä takaisin. Kyllä se äidiksi tuleminen oli sen verran iso järkytys, että sitä tuli työstettyä puhumalla kaikille, jotka jaksoivat vain kuunnella.
Riitta, kiitos :D Toi viimeinen lause on aika timantti.
VastaaPoistaLupaus ja kauhistelun aihe kun oma lapsi oli vielä mahassa,
VastaaPoistamiten helkkarissa ystäväni antaa lapsensa maata alasti keittiön pöydällä? Miks toi muksu kiipee olkkarissa vesiputkia pitkin ylös, mitä se nyt tolleen äitiään lyö ja huutaa ja kiroo,jne, jne? Siis ihan tajuttoman sairasta ja älyttömän huonon kasvatuksen tulosta!
Totuus:
Yhden vilkkaan lapsen äitinä totuus on se, että "kyllä se lapsi siitä kantapään kautta oppii mitä kannattaa tehdä ja mitä ei" ja "hyvä ettei sentään tajua tuossa raivotessaan käyttää tällä kertaa mitään kättä pidempää, kuten otsaan mukavasti kolahtavaa valomiekkaa, etc.."
ja "mitä sitten" (paitsi tuohon alasti pyödällä makaamiseen-vaikka sitäkin on meillä koitettu)
HUOH.
Nyt sitten voivat omat lapsettomat ystäväni miettiä kuinka huonosti kasvatettu oma lapseni on (ja lisäksi vielä kanssakaupassakävijät, sillä toisinaan jos joku erehtyy tervehtimään lastani, niin kommentti voi olla hei hei kakka/paska/jotain muuta yhtä noloa.
Tämä siitä huolimatta, että lapsi on juuri ylikohteliiasti availlut ovet kanssaihmisille, jne..
Mietiskelin kovasti, että mahdoinko luvata mitään raskausaikana... Olin jo edelliset 12v ennen ekan lapsen syntymää (8 vuotiaasta lähtien siis :) ) sisarusten lasten toimintaa ja elämää sen verran tiiviisti ja läheltä, että en kyllä muista hirveesti luvanneeni mitään ihmeellistä. Mutta meillä on menty kaikenkaikkiaan ihan vaan sen maalaisjärjen mukaan, mikä milloinkin on siihen tilanteeseen sopivalta tuntunut. Ja ehkä mä sitten olin niin nuori (20v) kun odotin ekaa lasta, että en tajunnut edes mitään kasvatusperiaatteita kauheesti miettiä.
VastaaPoistaAnonyymi, hih, tunnistan tuosta itseni jollain tasolla :D
VastaaPoistaHanski, toi on muuten varmasti ihan totta. Nuorena ei vielä jaksanut analysoida tai suunnitella joka hemmetin asiaa; tai ainakin näin omassa elämässäni oli. Tässä siis yksi hyvä syy siihen, miksi skidit kannattaa hankkia nuorena. (Paitsi onneksi en itse tehnyt niin, mun senaikainen sulhassäätö oli aika, noh, toivoton tapaus.)
Mä olin myös vähän anaali tulevan siisteyteni kanssa, eli ennen esikoista kun kattelin pienten lasten vaunuja esim. bussissa ja niissä oli joskus se turvatangon kangas, vai mikä se on siinä istuimessa se mikä tulee niinkun reisien päälle, paskanen, niin mua inhotti ja ajattelin että meillä ei koskaan tule olemaan noin. Noh, lapsi kun kerran antaumuksella imeskelee ko. kangasta, niin johan sellaseen harmaaseen kankaaseen jäljet jää. Eikä niitä siitä heti jaksa pestä pois :D Siinä mielessä mustat vaunut olisivat olleet ehkä paremmat...
VastaaPoistaKuvittelin, etten tosiaankaan kulje maito-/sosetahraisissa vaatteissa, että kait sitä sen verran viitsii.. No ei juu viitsi jokaisen pikku tahran jälkeen paitaa laittaa pesuun, kun pyykkiä on niin julmetusti. Saatikka kantaa OMIAKIN vaihtovaatteita kylässä mukana muksun tarpeistorepertuaarin lisäksi - kun heppu viskoo maissisoseet äidin paidalle kylässä niin siinähän sitä ollaan. Maissipaita päällä. :) Ja tämä vain yksi esimerkki siitä miten ennen tärkeistä asioista tuli vähemmän tärkeitä. Toki yhäkin pyrin kotoa lähtemään puhtaissa kuteissa... ;)
VastaaPoistaJa nimimerkki Karina: ihan sama juttu! Katselin tahraisia vaunuja/sittereitä yms. ja mietin, että onpa ällöttävää... :D No niinpä, kaikkea ei vaan koko ajan voi olla pesemässä!
Pidin pahimpana kliseenä ja tylsyytenä sitä, että äidin mielestä on lähes baareilun arvoista vapaa-aikaa päästä yksin kauppaan ja sitä, että rentoutumiskeino on illalla vauvan nukahdettua pyllähtää sohvalle VAUVA-lehden kanssa, että sitä oikein odottaa. Että enhhän minä vain, kyllä minä järkevämpääkin tekemistä ja.... Molemmat on koettu.
VastaaPoistaKarina, no ei todellakaan jaksa :)
VastaaPoistaAnonyymi, totta - pitäisi melkein hankkia toinen (tai kolmas?) pesukone... Mä muuten käännän välillä kotihousut väärinpäin, kun ne on todella likaiset. Tää oli nyt ehkä too much information (!) mutta olen luvannut tehdä niin vain, kun kotona ei ole ketään muita täysikäisiä kuin minä.
Anonyymi, hihi, sama täällä. Paitsi joskus olen vetänyt vauvalehtien jutuista semmoisia ahdistuskilareita, että en ole saanut yöllä nukuttua. No, senkin suhteen olen jo (vähän) rauhoittunut.
Meillä on kyllä lipsuttu TV:n katselun suhteen. Mä en edelleenkään pidä hyvänä sitä, että lapsi katsoo televisiota, mutta kun joka ilta ei vaan jaksa muuta kuin maata sohvalla ja pistää Pikkukakkosen pyörimään... No, näki se lapsi nelikuukautisena myös raa'an CSI-murhan, kun oli onneton juuri pahimmalla hetkellä herännyt mun sylissä. Ööh, tuli siitäkin vähän huonot fiilikset vaikkei se kai edes välttämättä nähnyt sinne ruudulle asti tai ainakaan ymmärtänyt yhtään mitään mitä siellä tapahtui.
VastaaPoistaMinä kyllä olen kutsunut miestäni isiksi ja sallinut hänen kutsua minua äidiksi, vaikka niin ei pitänyt käydä. Hitto. Olen myös lypsänyt maitoa sillä kammottavalla vempeleellä mieheni nähden ja nykyään (lapsen syntymän jälkeen) käyn suunnilleen pissallakin vessan ovi auki, että onkohan rakkauselämämme enää koskaan entisellään...
PoistaMinun ei myöskään pitänyt puhua itsestäni kolmannessa persoonassa, mutta siihen se vaan on lipsahtunut jo nyt ennen kuin lapsi edes puhetta ymmärtää: "Oota, äiti tulee ihan kohta, äiti käy vaan vessassa..."
Vannoin myös, että en kyllä ala mihinkään perhepeti-hommaan, mutta siinä se nyytti nyt meidän keskessä makoilee. Imettäminen on kaikkein vaivattominta noin ja minä olen helppouden suuri ystävä (seli-seli).
hoo, mä katsoin law&orderia joku 10 tuotantokautta imetysmaratoneilla - siinä sai lapsi hyvät eväät elämään ;)
VastaaPoistasusu, okei, mäkin myönnän, että välillä tulee käytyä vessassa ovi auki :O
ja ei sillä kai loppujen lopuksi väliä missä tai miten nukkuu, pääasia että saa nukuttua.
Mä lupasin joskus nuoruudessa, että kun saan omia lapsia en koskaan vastaa kysymykseen sanalla katsotaan... Meillä katsotaan aika usein asioita ja lapseni vihaavat sitä sanaa ihan yhtä paljon kuin mäkin aikanaan... maailman helpoin keino siirtää päätöksiä eteenpäin =D
VastaaPoistahttp://my-fancy-life.blogspot.com/
MiAn, hehe. Katsotaan katsotaan :D
VastaaPoistaMinä jotenkin kuvittelin, ettei meillä lelukuvastoja katseltaisi. Noh... ne ovat lasten suosikkilukemistoa. Onhan se kiva unelmoida...
VastaaPoistaEsikoista odottaessa luin innokkaasti vauvapalstoja etsien tietoja vaunuista ja rattaista. Joku kertoi, että heillä on tällä hetkellä viidet vaunut / rattaat. Kauhuissani ajattelin, että me ainakin hankitaan kerralla sellaiset, että niillä pärjää. Hankimme siis Teutonian yhdistelmät. Seuraavaksi oli sitten ihan pakko hankkia pienet matkarattaat, kun ei niitä jättiläiskärryjä erkkikään jaksanut kantaa portaissa tai tunkea autoon muutaman matkalaukun kanssa. Ai niin ja romut parvekevaunut oli saatu jo sitä ennen, ei kai niitä lasketa? Kun kakkonen teki tuloaan, oli hankittava tuplarattaat, koska puolitoistavuotias ei seisomalaudalla pärjää. Ja nyt kun kolmas lapsi syntyi, päätin, että enää en herätä vauvaa jokaista pikkupysähdystä varten, vaan haluan rattaat, joihin saa turvakaukalon kiinni. Joten viidessä ollaan, ja käsittämättömintä on se, että ne kaikki ovat ainakin jossain määrin käytössä. Autotallia saa kyllä järjestellä tovin, ennen kuin auto sinne mahtuu.
VastaaPoistaRiitta, joo niissä on mukavan rapisevat sivut. Ja niitä saa repiä rauhassa ;-)
VastaaPoistaMaria :D
Lupasin että en vie lasta heseen / mäkkiin, vaan mieluummin vaikka viereiseen "kunnon ravintolaan" hampurilaisaterialle. Mutta kun se hese / mäkki on vaan nopee. *kaivautuu takaisin koloonsa häpeemään*
VastaaPoistaLupasin, et jos lapsi ei suostu syömään, niin saman tien viedään ruoka sitten edestä pois ja ollaan sitten syömättä, eikä missään nimessä aleta pelleilemään tai tekemään sopimuksia et "otetaan vielä kaksi lusikallista"... Just, joo... Ei kovin hyvällä menestyksellä tuokaan lupaus =)
VastaaPoista"Meillähän ei sitten tarvita tuttia" päti maks 2 viikkoa. "Meillähän ei syödä karkkeja" selvittiin 3 vuotta. "Lelut siivotaan joka ilta" just joo... "Ei ekaluokkalainen vielä kännykkää tarvitse" ...mitä nyt sitten järjestää kavereilleen puhelinlaskua. Aika vähän on periaatteita jäänyt jäljelle. Toisaalta pipon ja nutturan löysääminen on varmasti ollut ihan tervettäkin.
VastaaPoistaVirpi, tule pois sieltä kolosta :-)
VastaaPoistaAnonyymi, muahhhaa, no ei kyllä meilläkään. Heikoimpana hetkenäni kerran kysäisin, että "no otatko sitten jäätelöä". Teki mieli painua maan alle.
Laura Hi. Jotakuinkin näitä polkuja on tallattu juu... :)
Tuo ekaluokkalaisen kännykkäasia muuten. Meidän lapsuudessa joka kodissa oli lankapuhelin. Sillä pystyi sitten soittamaan kavereiden kotien lankapuhelimiin että leikitäänkö yhdesssä, tai äidille koulupäivän jälkeen töihin. Kun kodeissa ei ole enää lankapuhelimia, yksin kotiin tulevilla koululaisilla ei ole mitään keinoa viestiä vaikkapa vanhemmille töihin, jos tulee jokin hätätilanne. Että siinä mielessä olen kyllä muuttanut viimeisten vuosien aikana mielipiteeni ekaluokkalaisten kännyköistä. On se hyvä olla. Ja meillä siis ollaan ekaluokkalaisia 6 vuoden päästä, varmaan pitää siinä vaiheessa lapsella olla joku läppäri jo :D
VastaaPoistaMeillä ei kyllä tuo syöttötuolin ympäristö ole ihan niin puhdas kuin etukäteen kuvittelin ;)
Olin vakuuttunut, että mähän jaksan vastata a-i-n-a niihin miksi-kysymyksiin, sillä nehän ovat vain hyviä ja niihin on hauska vastata. Mutta ei, ne eivät ole hyviä, eivätkä parane sadannellakaan kerralla kuultuna. Ja osa on niin vaikeitakin: Miksi viemärin kansia on erilaisia? Miksi tässä viemärissä on luku sata, mutta tuossa on 150? Miksi mä en saa katsoa jokaisen viemärin pohjalle? Miksi sua ei kiinnosta viemärit?
VastaaPoistaOnna, joo ei meilläkään. Olen pitkään miettinyt sellaisen ison muovipressun hankkimista, jonka voisi levittää syöttötuolin alle aina ruokailun ajaksi. Enpä vaan ole vieläkään saanut aikaiseksi mennä sitä ostamaan...
VastaaPoistaAnonyymi, hahaa :D Repesin. Mä oon aina kuvitellut niitä kysymyksiä sellaisiksi, miksi kissalla on viikset tai onko kaikilla eläimillä häntä. Mutta viemärikansien numerointi....siitä on vaikea repiä huumoria. Ja ehkä se just siksi naurattaakin nyt niin kovasti :D Näitä aikoja odotellessa!
Sama anonyymi jatkaa. Olin myös luvannut, että en käytä vastausta 'en tiedä', vaan yritän oikeasti miettiä aina jonkin valaisevamman vastauksen. No nykyään sanon välillä tietoisesti ja harkiten 'en tiedä' ihan vain välttääkseni vääjäämättömät jatkokysymykset, joita seuraa, jos erehtyy antamaan jonkin vastauksen. Eräänä päivänä lapsi sitten kysyi, että miksi sä äiti et tiedä mitään. Paatuneinkin paska mutsi tässä kohden tuntee pistoksen ja tekee korjausliikkeen.
VastaaPoista:D Eikä tohon oikein auta vastata, että ajatukset ovat tärkeimmissä asioissa. Koska seuraavaksi joutuu selittämään inflaatiosta, menkoista tai kauppalaskusta...
PoistaMä lupasin, etten koskaan kasvata uhkailemalla, lahjomalla enkä kiristämällä. Nykyään onnistun samaan hengenvetoon kiristämään, lahjomaan ja uhkaamaan lahjonnan menetyksellä. Viimeksi tänään bussissa sihahdin, että työnnä vielä kerran se käsi siskosi paidan kauluksesta sisään niin mä syön sun viikkokarkit. Ja nyt mä mietin, että kehtaako tätä edes anonyymisti tunnustaa. ;-D
VastaaPoistaWay to go! Mä olisin karkkinälän yllättäessä saleen syönyt ne vaahtokarkit. Tai ainakin puolet ;)
PoistaMusta ei sit ainakaan tulee hysteeristä mutsia!
VastaaPoistaSen jälkeen kun lapsi kaatui suorin vartaloin taaksepäin syöttötuolin kanssa, tallensin puhelimen pikavalintaan numeron terveyspalveluiden neuvontaan, koska en huolesta soikeana osannut tehdä mitään järkevän suuntaistakaan asiaa, pyörin vain ympyrää ja pelkäsin pahinta.
Vuosien kokemuskaan ei ole poistanut taitoa hätkähtää irrationaalisesti yllättävien tilanteiden edessä, olen vain oppinut esittämään päälle päin "viileää". Tänään hukkasin viisivuotiaan stokkan herrkuosastolle. Tyyntä esittäen kysyin kepeästi (eli hysteerisesti ja sekavasti) naureskellen kassalta, että mihinköhän te täällä roudaatte kadonneet lapset, kun samaan aikaan sieluni silmin näin rivin maitopurkkeja, joissa kaikissa oli lapseni kuva ja anova vetoomus 'oletteko nähneet tätä kullannuppua, häntä kaivataan kotiin'. Kullannuppu löytyi palvelupisteestä hyvissä sielun ja ruumiin voimissa.
Lupasin itselleni että illalla lapsen nukahdettua käyn säännöllisesti lenkillä ja jumpissa.... ja vietän aikani netissä, kotia raivaten tai vaan oleskellen. Päivän jälkeen ei jaksa jumpata!
VastaaPoistaMeillä ei myöskään pitänyt lapsen nukkua vieressä vaan omassa sängyssä ja omassa huoneessa, mutta siinä se meidän keskellä koisaa ja hyvin nukkuukin. No ehkä se joskus nukkuu iloisena omassa sängyssä ja omassa huoneessa. Ja meillä myös usein käydään vessassa ovi auki.... tähän tämä elämä on mennyt!
En koskaan sano lapselleni "ole hiljaa". Totuus: alituisesta puheripulista kärsivän tyttären kanssa turvaudun tuohon kommenttiin melko usein.
VastaaPoistaMeillä ei syödä aamu- tai iltapalaksi vaunukkaita ja muroja. Totuus: Just niitä syödään (ja leipää lisäksi - saaks siitä jonkun mitalin?).
Kuuntelen ja huomioin aina lapseni tarpeet. Totuus: "Nyt meette siitä, kun äiti lukee lehteä rauhassa ja juo tän kahvin loppuun."
Keksin lasteni kanssa kaikenlaista virikkeellistä puuhaa ja mukavaa yhdessäoloa: "Hei, nyt alkaa Pikku Kakkonen. Äiti ottaa pienet tirsat tässä sohvalla."
Meillä ei sitten hissutella kun vauva nukkuu, alusta asti saa luvan tottua nukkumaan metelissäkin
VastaaPoista- Taisi 2 kuukautta kestää tämä periaate, sitten hiljeni talo, ja vauva siinä sivussa.
En osta yhtään ainoaa pinkkiä vaatetta sille jos se on tyttö!
- "voi kun sulla on söpö poika, mikäs ikäinen pikkuherra on?"
Kyllä meinaan alkoi hellokittyt kummasti kiinnostaa 5 ekan näiden kommenttien jälkeen
Minä en koskaan huuda lapsilleni......Tämä periaate piti noin 2 vuotta (lasken ajan alkavan siitä kun esikoinen sai alkunsa, siis hedelmöittymishetkestä)
VastaaPoista