Kotitakki takaisin!

Ystävä lahjoitti Skidille Marimekon "kotitakin". Jäin pohtimaan kotitakkien roolia. Tiedätte vaatteen. Perheelliset naiset tapasivat muutama vuosikymmen taaksepäin pukeutua näihin käytännöllisiin puuvillaisiin takkeihin, joissa oli taskut ja etunapitus. Mummo puuhasteli sinisessä kotitakissaan niin leivinuunin ääressä kuin viinimarjapuskassa. Mihin hittoon ne hävisivät?

Lasten koossa kotitakki on tietenkin sympaattinen mekko ilman arvolatausta, mutta aikuisen naisen kotitakki nähdään kahlitsevana ja alistavana, vaikka sen tehtävähän on hyvin käytännöllinen: suojata oikeita vaatteita lialta, kotitöiltä. Se on siis järkevä työasu siinä missä poliisin haalari ja kokin hattu.

Itse asiassa se alleviivaisi kotityöväen arvoa: perhevapaalla ei olla vapaalla vaan tehdään raskasta ja tärkeää yhteiskunnallista työtä! Palkkatyöelämästä poistuvalle kotitakin hankkiminen voisi toimia siirtymäriittinä. Mieskin voisi osoittaa moderniuttaan pukeutumalla kotitakkiin isäkuukautta viettäessään. Ja jos takissa olisi oma tasku nenäliinoille, maissinaksuille ja varahanskoille, ehkä ne eivät olisi keskinkertaiselta mutsilta aina hukassa.

Kotitakin ympärille voisi syntyä oikea ilmiö: keskustelua siitä kuinka monella kotitakilla pärjää ja mitä kotitakkisi kertoo sinusta – onko se puhdas ja silitetty vai ryppyinen ja perheen patinoima? Innokkaimmat tuunaisivat ja risainaisivat kotitakkejaan. Julkkisten kotitakit olisivat perhelehdissä esittelyssä! Samujin suunnittelema kotitakki myytäisiin loppuun päivässä.

Sillä jos ihan rehellisiä ollaan, oranssi lapsenkakka valkoisella angoraneuleella ei ole mikään liberaaliuden manifesti vaan tyhmyyden. Nyt kun ryhdittömän imetystrikoon aika on ohi, tarvitsisin uuden työasun. Tyylikäs kotitakki voisi tuoda henkistä selkärankaa kirjopyykin lajitteluun ja kalasopan hämmentelyyn. Ja Facebookissa roikkuminen tuntuisi luvattomalta kahvitauolta.

Kuva: marimekko