Tietoa mainostajalle ›

12.4.13

Lapsi harrastaa

Isältä tyttärelle.
Musiikkiharrastus kannattaa aloittaa mahdollisimman nuorena.  Jalkapallotreeneissä on oma ryhmä 3-vuotiaille. Samoin satubaletissa. Tanssikoulu on aikatauluttanut iltapäiväohjelmansa siten, että päiväkotipäivän jälkeen voi jatkaa kätsysti suoraan break dance -tunnille. Hyvin monessa tuttavaperheessämme kolmi-nelivuotiaat käyvätkin viikoittain jalkkistreeneissä, satubaletissa, junnukoriksessa tai hiphop-tunneilla.

No huh-huh.

Meidän perheen harrastuskalenteri näyttää niin aneemiselta. Pimeän tullen lenkkeilen ja luen kirjoja. (Mies kiipeilee, mutta sitä ei lasketa, koska se saa siitä palkkaa.) Lapsen kanssa käymme satunnaisesti uimahallissa. Viikonloppuisin piipahdamme kirjastoon ja menemme kahvilaan syömään voisarvet. Jos on hyvä sää, teemme pitkän kävelylenkin.

Ei kai 3-vuotiaalla tarvitse olla säännöllisiä harrastuksia, jotta siitä kehittyy normaali ihminen. Lapsihan voi aloittaa lätkätreenit, ratsastuksen, kuvataidekoulun, jalkapallon pelaamisen tai miekkailun sitten, kun se itse tajuaa sitä pyytää.

Mutta tajuaako se?

Olen aina vierastanut joukkueurheilua, koska olen kaikissa palloilulajeissa tavattoman huono. (Kukaan perheessämme ei harrastanut joukkuelajeja.) En osaa soittaa mitään instrumenttia, koska minua ei kiinnostanut lapsena käydä soittotunneilla. (Kukaan perheestämme ei ole musiikki-ihmisiä.)

Tuleeko omastakin kersasta joukkuelajivammainen, koska minäkin olen? Jääkö se paitsi jalkapallon voimaannuttavasta ryhmähenkifiiliksestä, koska kumpaakaan perheen vanhemmista ei voisi vähempää kiinnostaa juosta isoa kenttää edes takaisin pienen pallon perässä? Todennäköisesti kyllä. Mutta liekö se sitten niin vaarallista. Onhan se perinyt minulta myös lyhyen pinnan, silmienvärin ja paksut isovarpaat.

44 kommenttia:

  1. No meillä ei oo vielä tuolla 5v tytölläkään mitään harrastuksia. Illat menee niin nopeesti muutenkin, niin ei viititä tuhlata niitä harrastuksissa juoksemiseen. Tai no, käytiinhän me tyttöjen kanssa eilen uimahallissa. Se olikin molempien tyttösten eka kerta! Ja olihan se tavallaan mullekkin eka kerta, kun en oo siellä (miljoona vuotta sitten tehdyn) rempan jälkeen käynyt. :D Niin ja käydäänhän me kerran kuussa kirjastossa kirjat vaihtamassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei siihen iltaan kovin montaa tuntia jää, kun päiväkoti loppuu viideltä ja nukkumaan pitäisi mennä kasilta. Viikonloppuisin taas on kivempaa tehdä jotain yhdessä kuin seistä tanssikoulun tuulikaapissa odottamassa. Niin. Että kai ne sitten vanhempana osaa pyytää, jos ne haluaa alkaa jotain harrastaa?

      Poista
    2. No luultavasti joo ja jos ei, niin ei kai se nyt niin kamalaa ole? :D Ehkä ne harrastamattomat lapset onkin sit fiksumpia, kun ne osaa keksiä ihan omasta päästään sitä tekemistä, eikä tarvii kaikenmaailman harrastuksissa ravata, et sais jotain tekemistä ;D

      Poista
  2. Ihana kuva! Lämmittänee itseä, kun olemme raahanneet lasta kiipeilyreissuilla pienestä pitäen. Mutta ei pienellä lapsella mielestäni tarvitse olla harrastusta. Tärkeintä on, kun lapsi saa leikkiä, temmeltää, liikkua ja viettää aikaa vanhempiensa kanssa. Miusta on menty pikkasen liian pitkälle siinä, että lapsi pitää saada aktivoitua, sosiaalistettua ja hyödynnettyä orastava lahjakkuus viimeiseen pisaraan. Missä on se tärkeä, yhteinen arki ja luonnollinen tapa kasvaa ja kehittyä?

    Meidän perheessä harrastetaan kiipeilyä ja kun lapsi on mukana, edetään hänen ehdoillaan. Välillä leikitään ja ihmetellään, välillä toinen vanhemmista kiipee. Porukassa on onneksi muitakin lapsia, helpottaa. Tykkään siitä, että sitä tehdään yhdessä. Lapsi on nyt neljä ja uhkaavasti hänellä itsellään on vahva veren veto heppaharrastukseen.

    Vauva-aikana tunsin syyllisyyttä siitä, etten saanut hilattua ahteriani muskariin, vauvajumppaan, perhekerhoon tai muuhun vastaavaan kokoontumiseen. Kun vaan pysyin elossa perusarjessa, oli riittävä ponnistus. Nyt en enää koe syyllisyyttä, koska tehdään niin paljon yhdessä asioita, minkä jokainen tässä perheessä taitaa kokea arvokkaaksi.

    Kyllä lapsi itse alkaa pyytää ja osoittaa haluaan harrastusten pariin. Lapsen on tärkeintä saada olla lapsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kokeilin äiti-lapsi-joogaa, mutta jätin sen kahden kerran jälkeen kesken. Stressaannuin, kun kaikkien muiden lapset naureskelivat tyytyväisinä matoilla kun omani huusi naama punaisena vitutusta.

      Mä kokeilin kiipeilemistä, mutta en kokenut sitä lajikseni. Seinäkiipeily on kivaa urheilua, mutta ulkona mua pelottaa. Onneksi mies taitaa saada jälkikasvusta treenattua itselleen kallioseuraa tuleville perhelomille ;)

      Poista
    2. Minusta tässä on juuri homman pointti: eletään oman perheen näköistä elämää. Vauvamuskarit, -joogat, -jumpat, perhekerhot ja vastaavat ovat kivoja juttuja, jos äiti sellaisista nauttii. Vauvalle ja pienelle taaperolle riittää ihan oma perhe.

      Olen itse elämäntapapartiolainen, joten esikoinen kerkesi käydä aika monessa partiotapahtumassa ennen kuin kerkesi edes vuoden ikäiseksi. Ei häntä kotiinkaan oikein voinut jättää, koska imetys. Muutaman kerran jätin ja palasin juosten, koska tämä oli peräti pontevasti kieltäytynyt tuttipullosta.

      Poista
  3. Jaa-a, mä olen vähän huono sanomaan tähän mitään, periaatteessa mä olen ihan sitä mieltä, ettei lapset tarvitse mitään erityisiä harrastuksia, mutta sitten kuitenkin on käynyt niin, että esikoinen on puolivuotiaasta lähtien harrastanut kaikenlaista (vauvauintia, jumppaa, tanssia, muskaria, luistelua, kanteletunteja...) ja kaksosetkin vein 2-vuotiaina muskariin. Eli käytännössä mä taidan tykätä lasten harrastuksista. Saa nähdä kostautuuko tää sitten futiskentän laidalla seisoskeltuina tunteina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut täähän on just hyvä! Eli teette yhdessä asioita, joista kaikki osallistujat nauttivat. Ja sinne futiskentän laidallehan voi ottaa vaikka kirjan tai kutimet messiin, jos ei saa itse osallistua ;)

      Poista
  4. Meillä lapset aloitti harrastamaan kun lähtivät kouluun. Ja urheiluvammaisen iskän "ansiosta" meillä ei palloilla kuin satunnaisesti kesällä. Harrastetaan epätrendikkäästi kansantanssia, partiota ja teatteria. Enkä usko sen olevan vaarallista, ei ainakaan paljon.

    VastaaPoista
  5. Mä uskon, että lapset ottavat tässä(kin) mallia meistä vanhemmista. Itse olen harrastanut paljon pienenä - tosin ihan sellaisia, mihin ei vanhmepien tarvinnut roudata. Kaikki kolme lastani harrastavat musiikkia ja liikuntaa - kukin oman innostuksensa & kiinnostuksensa mukaan. Aloitettu, kun lapset ovat itse pyytäneet. Mihinkään ei ole koskaan pakotettu; päinvastoin joka syksy joutuu valittaen toteamaan lapsen kantaessa esitteitä uusista lajeista ja seuroista, että meillä on kyllä jo harrastuskiintiö täynnä. Uuden saa, jos joku vanha jätetään tauolle. Harrastuksia on tullut ja osa on yhden kauden jälkeen jäänyt pois, kun ei ole kiinostanutkaan. Ovatpahan saaneet kokeilla :-)

    Eikä kaikki harrastukset tarvii olla sellaisia mihin kuskataan - harrastus voi olla just vaikka kirjastossa käynti kerran kuussa, uimahallissa käynti äidin tai iskän kanssa joka toinen viikko, piirtäminen kotona, talvella pulkkamäessä käynti viikonloppuisin, hiekkalaatikolla leikkiminen viikottain jne. iän mukaan! 3v ei varmaan vielä kovasti kaipaa "omia harrasteita", mutta jossain vaiheessa sekin on sosiaalinen juttu, että kun kaveri käy jossain, niin sinne samaan pitää päästä :-) Eikä sitäkään tule kaikilla koskaan!

    Saija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se varmasti menee. 3-vuotiaana mallia otetaan lapsista, 13-vuotiaana kavereista jne. :) Kirjasto ja kiipeily siis meidän tapauksessa kuullostaa aika luonnollisilta lajivalinnoilta.

      Poista
  6. Meillä vanhin vaati 3 vuotiaana päästä balettiin ja siitä se sitten lähti... Taitoluistelua,tämä vie ihan älyttömästi aikaa koko perheeltä älkää aloittako tätä, jos ette halua käyttää kaikkea aikaa tähän, balettia, uintia, ratsastusta, partiota, laulutunteja.

    Välillä oli sellanen rumba kuljetusten kanssa, että piti olla 2 autoa, jotta joka paikkaamn ehdittiin ja jääkaapin ovessa viikon/päivän ohjelma, mihin aikaan missäkin pitää olla. Nyt onneksi on jo hiukan rauhallisempaa ja lapset kulkee osin jo itse harrastuksiinsa.

    Niin ja meillä on kyllä lapset itse halunneet omiin harrastuksiinsa, tosin pienemmät on menneet isosiskojensa perässä samoihin harrastuksiin.


    Vaikea tähän on mun mielestä mitään sanoa, kukin tyylillään, vähempikin ois meilläkin riittänyt, mutta vaikee on ollut kieltää kun lapset on itse halunneet. Ja oon itsekin lapsen harrastanut paljon ja kaikenlaista.

    Koitan kyllä vieläkin löytää aikaa myös noihin normaaleihin asioihin eli pulkkamäkeen, kävelyreissuihin, uintiin, kirjastoon ja myöäs kotona olemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistetään korvan taakse toi taitoluisteluneuvo ;)

      Poista
    2. Joo tuo taitoluistelu on kyllä aikamoinen riesa! Treenejä alkaa huomaamatta olla 20 tuntia viikossa ja lysti maksaa noin 500 euroa kuussa... Mutta kun lapsen kaverit sitä harrastaa ja lapsi halusi perässä, niin hentooko sitä kieltääkään...

      Poista
    3. Juuri näin... treenejä on lähes joka päivä ja lähes tuo 20 h viikossa ja meillä niitä taitoluistelua harrastavia oli vielä viime vuonna 3 kappaletta.

      Onneksi vanhin tyttö lopetti vuosi sitten, joten hiukan tuo "kustannuspaine" hellitti. Toisaalta keskimmäinen on nyt lupaava jäätanssija, joten sitä kautta kustannukset näyttää taas nousevan (ulkomaan kilpailumatkoja, harjoitusleirejä ym.), mutta jostain ne rahat on aina löytyneet, vaikea on lapsen harrastuksista luopua jos ne itse niitä haluaa.

      Poista
  7. Itseä kummastuttaa joukkuelajien järkähtämätön rooli tulevaisuuden yhteistyökykyjä ennustavana ja kehittävänä harrasteena. Koulussakin joukkuelajeja harrastettiin kuulemma siksi, että opitaan toimimaan ryhmässä. Ensimmäiset muistikuvat joukkuelajeista liittyvät siihen, että kauhea pakko voittaa, pärjätä ja jos olit lyhyt niin koriksessa ei kukaan koskaan heittänyt sinulle. Millaisia yhteistyötaitoja ihminen aikuisena tarvitsee? Jaliskentällä ei neuvotella ja pesiksessä lyödään sinne, missä seisoo vastapuolen heikoin lenkki. Ei ihme että työelämä on paikoin aika epäterve ympäristö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tuli hyviä pointteja. Muistan vieläkin ne ihanat joukkueliikunnantunnit, kun kaksi joukkuetta joutuu kinaamaan keskenään siitä, kumpi joutuu ottaan meikäläisen tiimiinsä. Haha. Enää se ei harmita, mutta silloin kyllä tuntui ilkeältä.

      Toisaalta se on varmaan paljon valmentajasta/opettajasta/toimintaa ohjaavasta vanhemmasta kiinni, kuinka kilpailuhenkiseksi noi joukkuelajiharrastukset muodostuvat.

      Poista
    2. Jos ajatellaan ryhmätyötaitoja, niin partion tapainen harrastus, jossa heikoimmatkin pidetään mukana (ainakin teoriassa, riippuu vetäjästä) on paljon joukkueurheilua parempi valinta.

      Poista
    3. Olemme varsin järkyttyneinä kuunnelleet, miten valmentajat huutavat ja räyhäävät kentän reunalla lapsille. On kyseenalaista, kuuluuko perkeleet ja sitäkin napakammat lisätehosteet edes aikuisten valmentamiseen saati sitten lasten opettamiseen. Ja se tapa, miten homma hoituu ilottomasti suorittamalla. Kamalaa, kertakaikkiaan! No, pitää muistaa, että on myös niitä asiansa oikeasti osaavia valmentajia, jotka tuntevat lapsen kehityksellisiä tarpeita. Niitä, jotka onnistuvat hienon ilmapiirin luomisessa ja rakentavat hyvää pohjaa taitojen ka itsetunnon kehittymiselle.

      Poista
  8. Minusta on ihan ok, ettei kovin pienellä lapsella ole vielä sen kummempia harrastuksia. Omani on reilut 3 vee, eikä sillä ole - osin asuinpaikkakuntamme onnettomasta tarjonnasta johtuen - vielä mitään erityisiä harrastuksia. Vuodenajasta riippuen se potkii huvikseen jalkapalloa, pelaa sählyä ja tekee muuta vastaavaa liikunnallista perusjuttua ulkona. Sisällä se esimerkiksi lukee, piirtää, maalaa ja pimputtelee joskus pianoa. Niin kauan kuin sen ikä alkaa kolmosella, ei mulla vanhempana ole mitään paineita siitä, ettei se harrasta mitään "oikeeta".

    Korpikissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossahan tuli jo monta harrastusta! Mä ehkä kriiseilen tässä just siksi, kun meidän asuinpaikkakunnalla on niin järjettömästi tarjontaa lapsille, että niitä taapero-ohjelmia ja tenavien urheilukurssitarjontaa tursuaa joka tuutista, enkä itse koe mielekkääksi osallistaa lasta niistä yhteenkään.

      Poista
    2. Minulla oli jossain vaiheessa vähän vastaavia tuntemuksia, mutta nyt kun muksu on koulussa niin harrastuksia alkoi kertyä kuin huomaamatta:

      - ensin aloitettiin suunnistus, jotta muksu joka viihtyy liiankin hyvin paikallaan esimerkiksi hiekkalaatikolla, löytäisi itselleen mielekkään tavan liikkua (ja äitikin käy iltarasteilla)
      - sitten lähdettiin hakemaan luistelutaitoa luistelukoulusta ja uimataitoa uimakoulusta, koska äidin tai isän kanssa opettelu johti vain molemminpuoliseen turhautumiseen
      - partioon minun lapseni tulevat, koska he ovat minun lapsiani

      - sitten löytyi vielä kummallekin muksulle sellainen harrastus, joka on heille se oma juttu

      Nyt ovatkin kaikki arki-illat ohjelmoituja.

      Poista
  9. Meillä kohta 2-v. poika aloitti muskarin 3:n kk:n iässä, muista vauvaharrasteita meillä ei ollutkaan, mutta siitä nautimme kyllä pojan kanssa molemmat. Muskarissa käydään edelleen ja poika olisi menossa sinne vaikka joka päivä. Syksyllä menen töihin ja poika päiväkotiin ja kauhulla odotan jo sitä aikataulutettua arkea. Jos musta on kiinni, niin yhtään harrastusta ei varmaan tule ennen kouluikää.. Paitsi että tästä periaatteesta lipsahdin jo, kun piti palauttaa muskarin jatkoilmoittautumislappu. Ruksasin siihen, että jatkaa (mutta iltaryhmässä). Poika kerta niin nauttii muskarista ja selkeästi musiikista muutenkin. Katsotaan sitten miten jaksetaan, jos on liian rankkaa, jätetään homma sikseen. Kauhistuttaa myös se, että nykyään vanhempien pitää kuskata kaikkiin harrastuksiin. Tietty pk- seudulla, jossa itsekin asun, on välimatkan sellaisia, että on melkein pakko. Toista se oli omassa lapsuudessa pikkupaikkakunnalla, kun kaikkiin harrastuksiin mentiin ihan omin neuvoin, oli keli mikä hyvänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä aiheesta Marjatta Kalliala kirjoitti hyvin kirjassa Lapsuus hoidossa? Jos päiväkodissa musiikkikasvatus (tai jokin muu osa-alue, vaikka kuvataide) hoidetaan kunnolla, lasta ei tarvitse enää illalla erikseen viedä muskariin (tai kuviskouluun). Kuulemma taso vaihtelee aivan luvattoman paljon. Joissakin päiväkodeissa saa lähinnä perushoidon, toisissa paljon muutakin.

      Poista
  10. Minä näkisin, että harrastuksilla on seuraavia tarkoituksia:

    - samanhenkistä seuraa, ihan pienten lasten harrastuksissa lähinnä vanhemmille (äiti-vauva -jutut)
    - voi johtaa ammattiin (kuten muusikoksi tai urheilijaksi)
    - haetaan jotain taitoa, jonka opettaminen ei vanhemmilta onnistu (uimakoulu)
    - tuetaan kehitystä muuten, jos jollain osa-alueelal jätättää niin, että siitä voi tulla ongelma (kömpelö lapsi suunnistamaan)
    - pidetään muksu poissa pahanteosta, kun joka ilta on jokin harrastus (teinit)

    Lukiossa luokkakaveri, josta on sittemmin tullut ammattimuusikko sanoi kerran äidinkielentunnilla (keskusteltiin/väiteltiin lasten harrastuksista), ettei se pianotunneilla käyminen aina niin kivaa ollut, mutta nyt jo tuntuu siltä, että oli ihan hyvä, että vanhemmat patistelivat.

    VastaaPoista
  11. Nyt kun olen kotiäitinä, musta on ihan kiva, että lapsilla on jokin harrastus. 4v käy lastentanssissa ja 2,5v temppujumpassa. Lisäksi vuoteen mahtuu parin viikon mittaiset uimakoulut ja kuukauden luistelukoulu isommalle. Minusta tuo on ihan riittävää, mutta kun päiväkoti ensi syksynä alkaa, mietin uudestaan noita harrastuksia, varmaankin päiväkodissa on ihan riittämiin hommaa pienille.
    Harrastuksia etsiessä tuli eteeni yllättävän kilpailuhenkinen maailma: nelivuotiaitten tasokokeet telinevoimistelussa, taitoluistelussa, lapsikuorossa... Ei hitto, mä en anna mun lastani testattavaksi tässä iässä minnekään muualle kuin neuvolaan! Ja tämä päätös karsii harrastukset vähiin. Ja kun muksu ei halua esiintyä eikä kilpailla, loppuu lajivalikoima melko tykkänään.
    Ehkä pitäisi alkaa katsella jotain kuvataidekerhoharrastusta liikunnan sijaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin kiinni siitä, mihin tähtää. Lapsikuorojakin on monentasoisia: on eri asia viedä lapsi Pirkan poikiin tai esimerkiksi oman seurakunnan lapsikuoroon.

      Poista
  12. Harrastusten "tarve" on mielestäni paljon siitäkin kiinni, millaista arki muuten on. Meillä esimerkiksi kontakteja muihin lapsiin tulisi aika harvoin, ellei olisi mitään harrastuksia. Samoin äiti kaipasi vauva-aikana enemmän aikuisseuraa, mitä vanha kaveripiiri pystyi uudessa elämäntilanteessa tarjoamaan:)

    VastaaPoista
  13. Meidän juuri kolme vuotta täyttänyt tyttö oppi syksyllä leikkaamaan saksilla, ja kertoi sen jälkeen kaikille harrastavansa leikkaamista. (Leikkaskin sitten omien papereidensa lisäksi myös mm. pikkusiskon ristiäislahjaksi saaman hopeakorun ketjun ja yhden pussilakanan.) Että ei ne harrastukset aina niin kauheesti panostusta vaadi. :) Nyt haluis mennä tanssi- ja temppukouluun, mutta mun mielestä itsenäiset harrastukset voi aloittaa sitten, kun sinne voi itsenäisesti kulkeakin.

    VastaaPoista
  14. (Sitäpaitsi eikä tarvii aloittaa mahdollisimman nuorena. Minustakin tuli muusikko, vaikka aloitin soittamisen vasta 10-vuotiaana. Eikös pointti harrastuksissa oo se, että on kivaa? Ja siinä sivussa ehkä saattaa oppia jotain.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen äärimmäisen epämusikaalinen, mutta olen antanut itselleni kertoa, että joidenkin instrumenttien soittaminen tulisi aloittaa jo ennen kouluikää.

      Poista
    2. Miksi ihmeessä?

      Ihan samasta syystä kuin jotkut aloittaa taitoluistelun tai jalkapallon kolmevuotiaana. Kyse lieneekin siitä, millaisena käsittää harrastusten tavoitteen. Onko kyse hauskanpidosta, ihmisenä kehittymisestä vai siitä, että äiti ja isi teki lapsensa urasuunnitelmat vähän liian tarkasti raskausaikana. Ihan hyvin voi aloittaa viulunsoiton 38-vuotiaana tai klassisen baletin kuusikymppisenä.

      On totta, että perinteisissä klassisen musiikin instrumenteissa voi olla vaikeaa päästä huipulle jos aloittaa soittamisen vasta lukioiässä, mutta ei pakolle aloittaa soittaminen ennen kouluikää ole mitään perusteita. Tuota tutkittiinkin joskus, ja seitsemänvuotiaana aloittaneet sai kolmevuotiaana aloittaneet kiinni muistaakseni vuodessa. Tämä tieto niille, jotka on huolissaan Jani-Petterin edistyksestä sellonsoitossa. Että ehtiix huipulle jos aloitti vasta tokalla?

      t. nimim. MuM

      Poista
    3. Hyvä tietää. Äiti tai isä tuskin pystyy lapselleen sellaisia urasuunnitelmia tekemään, jotka myös toteutuisivat... lähinnä vanhemmat pystyvät antamaan mahdollisuuksia, jos lasta selvästi kiinnostaa ja taipumuksiakin on.

      Tai mistä minä sen tiedän: omat lapset ovat niin omapäisiä, ettei harrastamisesta tule yhtään mitään ellei heitä harrastus yhtään kiinnosta. Ehkäpä joku pehmeäluontoisempi vekari tosiaan suostuu vain miellyttämisen halusta.

      Poista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Riitta, miksi ihmeessä lapsia pitäisi väenvänkään viedä harrastusten pariin? Se kuulostaa siltä, että lapsi on omien unelmien toteutuksen väline. Not nice. Jo Liisa K-J sen on sanonut monessa yhteydessä, että virikkeistä ei nykylasten elämässä todellakaan ole pulaa vaan pikemminkin rauhallisesta ajasta, jolloin saa rentoutua ja viettää aikaa leppoisasti perheen kesken jutustellen ja halien jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin tuolla kysymykselläsi oikein viittaat? Kai minä nyt jotain Liisaa paremmin omat muksuni tunnen. He eivät ole jotain geneerisiä "nykylapsia", vaan ihan omia persooniaan, joiden kanssa eletään meidän perheemme näköistä elämää.

      Poista
    2. Viittasin siihen, kun kirjoituksestasi käy ilmi, että olet yrittänyt tuputtaa lapsillesi jotakin harrastusta. ("Omet lapset ovat niin omapäisiä, ettei harrastamisesta tule yhtään mitään, jos...")

      Poista
    3. Tulkitsit väärin. En ole yrittänyt tupputtaa, koska tiedän jo valmiiksi, että tuhlaisin vain aikaani. ;-)

      Poista
    4. En tulkitse rivienvälejä vaan luen tekstin sanasta sanaan. Jos lause olisi ollut konditionaalissa ("harrastamisesta ei tulisi yhtään mitään, jos harrastus ei kiinnostaisi"), sisältö olisi eri.

      Rasittava tällainen pedantti ihminen, eikö vaan?

      Nipotan, koska itse vaikutat kommenteissasi aika nipolta.

      Peace! :)

      Poista
  17. Hyvä aihe, hyviä kommentteja! Meillä lapset 2 ja 4. Välillä aina herään siihen, että apua - pitäiskö lasten harrastaa jotain. Kun kerran kaikki muutkin jne. Vaan kun emme ole kokeneet siihen vielä tarvetta. Vapaa-aikaa vietämme pitkälti Sadun kuvaamalla tavalla.

    Jotenkin vaan töiden ja tarhan jälkeen on tärkeää, ettei ole pakko lähteä minnekään. Toisaalta olemme hurjan onnekkaita, kun taloyhtiössä on 30 lasta. Pihalla on aina leikkiseuraa, ja lapset möyrivät ulkona keskenään ihan joka päivä. Lapset suorastaan kinuavat päästä tarhan jälkeen pihalle. Ja perheen aikuisistakin on kivaa ulkoilla, kun lapset viihdyttävät toisiaan ja aikuisilla on juttuseuraa. Että eiköhän pihakaverit ja ulkoilu käy meillä eräänlaisesta harrastuksesta. :)

    (Täytyy kyllä myöntää, että harrastukset voisivat houkutella meitäkin, jos pihapiirissä ei olisi lapsia.)

    Kaisa

    VastaaPoista
  18. Ups, älkää ihmiset hermostuko - varsinkaan toisillenne :) On helpottavaa kuulla, että muutkin kelaavat näitä harrastuspoliittisia asioita. Kukin perhe tyylillään. Ja jos toi skidi innostuu pelaamaan jalkapalloa, niin mäkin varmasti joutuisin pyörtämään "ei koskaan kentänlaidalle" -lupaukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä melkein sanoisin, että nauti nyt siitä, ettei teillä vielä ole harrastaminen alkanut. Meillä nuorempi on kärttänyt jo vuoden harrastuksiin mukaan, muutamiin on sitten otettukin. Esikoisella ensimmäiset säännölliset harrastukset alkoivat vasta ihan eskarin alla, mutta nuorempi saa monia asioita nuorempana.

      Poista
  19. Send flowers to Pune, flowers to Pune delivery,flowers to Pune, Pune flowers delivery, flowers Pune, Online flowers to Pune.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...