Tietoa mainostajalle ›

7.4.13

Läskiteoria

Minulla on teoria. Läskistä.

Evoluutio on nähtävästi katsonut parhaimmaksi muuttaa naisen geenejä synnytyksen jälkeen. On täysin järkeenkäypää, että samalla kun ruokittavien suiden määrä kasvaa, ruokavarastojen riittävyys muodostuu haasteeksi. On siis koko yhteisön etu, että
a) äidin aineenvaihdunta lakkaa, jotta elimisto ei turhaan savuta hyviä kaloreita pihalle vaan pitää tiukasti kiinni tärkeistä energiavarastoista,
b) äitiä himottaa kaikki energiatiheä ravinto kuten Mignon-munat (mitähän kivikaudella vedettiin makeanhimoon?),
c) jos ravintoa on hetkellisesti paljon saatavilla - kuten vaikka pääsiäisenä - äiti pystyy varastoimaan maksimimäärän kaloreita kehoonsa kaavalla, jossa yksi suklaamuna muuttuu yhdeksi painokiloksi.

Tämä on ainoa selitys. Ei nimittäin mitenkään muuten voisi yksi pääsiäinen tuhota koko kevään laihdutusurakkaa. Kroppa ei vain tajua, että nainen voi olla myös länsimaisten lihapatojen, suklaamunien ja muun yltäkylläisyyden ympäröimä, eikä juuria nakertava, kanervikossa värjöttelevä alkuäiti.

Jos lukijoissamme on tutkijoita, teoriaa saa käyttää tutkimustyössä, lähteitä mainitsematta.

Ps. Juoksuproggiksen etenemistä voi seurata hakusanalla Mutsien kymppi.

10 kommenttia:

  1. Pitikö tämäkin lukea juuri kun olin syönyt noin sata Geisha-suklaata.. Noh, sainpahan hyvät naurut..ja huonon omatunnon. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hätää, toteutat vain geeniesi määräämää kohtaloa!

      Poista
  2. Ai joo totta, niinhän sen täytyy tietty olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä tää on ainoa mahdollisuus.

      Poista
  3. Niin totta. Mulla on vielä käynyt niin onnellisesti, että imetysaika (n. puolivuotta) on vienyt raskauden aikana tulleet kilot kuin itsestään. Mutta, mutta.. (huokaus) on aika ikävää huomata lapsen ollessa 3v. painavansa saman verran kuin kuukausi synnytyksen jälkeen. T. ihminen joka ennen lapsia söi kaikkea mitä teki mieli, ja oli aina normaalipainon alarajoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja kaiken sai myös liikunnalla heti pois. Nykyään ptiää juosta joka päivä maratoni ja käydä vielä illalal salilla ennen kuin farkut ei kiristä.

      Poista
  4. Kiitos, juu, tulen hyödyntämään tutkimuksessa! Mikä parasta, minulla on nyt tämä otos, johon kuuluu itseni lisäksi muitakin henkilöitä. Tulokset 100% koherentit (N=2).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa! Tutkimusrahoituksesta ei luulisi olevan pulaa. ;)

      Poista
  5. Anxiety starts filtry do wody many
    chemical substance modifications in your body czitkalaz,
    amongst which happens to be a put out for Cortisol.
    Cortisol reasons any person for you to sense a lot more tell, focused
    along with all set for action, it also will cause one's body in order to demand high-energy food items - or perhaps meals serious during carb supply. With an evolutionary stage, this kind of chemical like bring about to use carbs has been a confident intended for pre-modern persons whom necessary the vitality to settle 1 stage previous to possible predators.
    Having said that, the worries result for prehistoric male does not change properly inside right here and today, mainly for the amounts of folks that cope with different levels of serious pressure. Contemporary gentleman could not serve this body’s requirement meant for high-fat food on a carrying on with grounds without the need of shelling out a cost available as unnecessary bodyweight.

    VastaaPoista
  6. Mullakin on teoria...läskiä tulee ja menee...läski on ikuista vaan koostumus muuttuu;)

    Kiva juoksuproggis, olisa kva kun olis vähän joukkokuria omalle kuntoilulle,tekosyyt aloittamiselle vaan painaa...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...