Tietoa mainostajalle ›

25.5.13

Ilmassa on urheilujuhlan tuntua

Huh. Esportin treenit on pidetty. Lihaksia on hoidettu Organic Spiritin hieronnalla. Llagrima D'or Cava-pullot ovat viilentymässä pihalla ja Pågenin piknik-tarjoilu ilmestyi olohuoneeseeni eilen. Siggin juomapullot on täytetty urheilujuomalla. Satu saapuu vierashuoneeseen tänään ja huomenna mitataan kevään työ: tavoiteajat ovat olemassa mutta päivän kunnon mukaan mennään.

Mä oon toi jonka sääret ovat möykkyiset ja lenkkarit pölyiset.

Ihan ilman yllätyksiä ja suunnitelmanmuutoksia ei olla selvitty. Tessa taittoi nilkkansa, Paula mursi varpaansa ja allekirjoittanut on viettänyt toukokuun sekä omaa että jonkun muun nenää pyyhkien. Isoimman shokin tarjosi Maria joutumalla sairaalaan valtimotukoksen takia - kaikkien suureksi riemuksi hän pääsee kuitenkin huomenna paikalle!

Vertaistukea on löytynyt niin Hannen juoksuällötykseen kuin Liinan lievään dementiaan, mutta myös iloisiin uutisiin: Hanne on saanut juoksusta niskalenkin ja Leena iloinnut aikaiseksisaamisesta. Ja Saran käynnistämän gallupin perusteella joku muukin on tänä keväänä innostunut lenkkeilemään. Mitattavia tuloksiakin on taulussa: Katariina rykäisi kuntotestissä huipputulokset ja Tessa poltti 5000 kaloria

Lisäksi nauroimme katketaksemme kun Dorit teki Sportstrackerilla pikkuauton!


Luonnollisesti Leena nokitti siittiöllä (myös ilmapalloksi tulkittavissa) ja Hanne norsunpäällä.




Yhdessä tekeminen on ollut palkitsevaa monella tavalla, mutta parasta jaettavaa on innostus. Kun katson tätä ryhmää, näen terrierimäistä intoa ja itseluottamusta, hauskoja ja fiksuja naisia, jotka innostuvat, onnistuvat, lannistuvat ja nousevat taas.

Minä tiedän, että me kaikki pääsemme maaliin. Olemme siellä jo. Kili kili!

3 kommenttia:

  1. Tuo Doritin pikkuauto on kyllä aivan paras! :D

    VastaaPoista
  2. Kuopion satelliittikonttori kiittää ja raportoi. :) Islannissa nähdään - tai viimeistään ensi vuoden Kympillä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...