Innovaatioita, joita akuutisti tarvitaan

Satu kertoi kuunnelleensa taannoin tunnin ja vartin lapsen huutoshowta aiheesta "haluan katsoa vielä yhdet muumit". Kolmevuotias yhdisti yksipuoleiseen huutoäänestykseen myös uhmakohtauksen, mutta Satu pysyi kannassaan. Kuuloelimet olivat tietenkin kovilla. Satu huomasikin kaipaavansa anti-kuulolaitetta! Markkinoilta tosiaan puuttuu uhmaikäisten vanhemmille suunnattu keksintö, jonka avulla tärykalvolle tulevan äänen määrää voisi vähentää. Ja tarvittaessa lukita kokonaan.

Itse taas olin pitkään räkäisenä olleen kuopuksen kanssa ulkona. Päästin kersan trampoliinille purkamaan energiaa. Yhtäkkiä kaiken kaatuilun, pomppimisen ja hirnumisen takia kuopuksen nenästä tuli ulos joku hyvin pitkä ja hyvin vihreä asia. Seuraavana aamuna nuha oli poissa. Tajusin olevani innovaation äärellä. Lääkkeetön trampoliiniparantola räkäpettereille olisi vuosikymmenen hitti!

Nokia ehkä meni, mutta viis siitä, kännykät ovat muutenkin vähän last season. Me uskomme, että Suomen kansantalous lähtee nousuun maailman lapsiperheille suunnattujen palveluiden ja teknologian avulla.

Millainen tuote- tai palveluinnovaatio helpottaisi teidän lapsiperheen arkea? Parhaat ideat pääsevät Vuoden Mutsin jatko-osaan keksintölistalle, joten jätä myös puumerkkisi niin saat sinulle kuuluvan kunnian (tärkeä myös patenttiriitoja ajatellen)! Aikaa ideoiden viskelyyn on 1.10. asti.

Baletti. Uhka vai mahdollisuus?

Lapsi, 3 vee, ilmoitti elokuussa, että hän haluaisi mennä balettiin. Tiedustelin asialliseen sävyyn, että miksi kaikista maailman harrastuksista juuri balettiin. Koska minä olen prinsessa. Vetäisin syvään henkeä ja koitin pitää naaman pokerilukemilla.

Tanssimisesta ei ole mitään pahaa sanottavaa. Eikä baletista. Eikä klassisesta musiikista. Mutta se oheissälä epäilyttää. Tiedän, että yllättävästä kiinnostuksesta tähän lajiin saan syyttää sitä possunpunaista röyhelömekkoa, jonka lapsi oli nähnyt balettia harrastavan serkkunsa päällä.

Punainen vaate.

Koittakaa ymmärtää hankalaa suhdettani prinsessafantasiaan. Tajusin olevani feministi (ja melko lyhytpinnainen sellainen) 14-vuotiaana. Rähjäsin silloiselle poikaystävälleni, joka väitti, että lapsenteossa mies on keskeisemmässä osassa, koska se siittiö tulee mieheltä. Olin sitä mieltä, molempia tarvitaan kyllä ihan yhtä paljon - miehiä ja naisia. Aikani huudettuani nulikka heitti lisää bensaa liekkeihin väittäen, että miehet ovat älykkäämpiä kuin naiset, koska miehen aivot ovat kuulemma kooltaan suuremmat. Silloin ei ollut googlea, joten en voinut tarkastaa asiaa. Tyydyin rehellisesti rähjäämään. Sittemmin erosimme. (Yllättävää.)

Nykyinen mieheni teki feministiseen minääni vaikutuksen puuttumalla yhdellä italialaisella lentoasemalla siihen epäkohtaan, että vauvojen hoitopöydät on sijoitettu naistenhuoneen yhteyteen. Missä isä sen vauvanvaipan sitten vaihtaa? Mon dieu, miten ihana mies, ajattelin.

Tällaiset pienet yksityiskohdat liittyvät mielestäni johonkin isompaan ajatuskehikkoon. Jos mies on sitä mieltä, että on aina naista älykkäämpi, se kertoo alentuvasta suhtautumisesta puoleen maapallon väestöstä. Vastaavasti ajatus siitä, että mies voi hoitaa lapsia siinä missä nainenkin, taas kertoo korvien välissä olevasta tasa-arvon ihanteesta.

Okei, no miten tämä kaikki liittyy satubalettiin? No se, että liitän baletin äärimmäisyyteen vietyyn kaupalliseen tyttömäisyyteen - eli kaikkeen siihen, mitä en kestä. Vaaleanpunainen röyhelöpuku ja hempeän väriset sukkikset. Hyvä ryhti ja huomio ulkonäössä.

Ladies only. Kuva: Flickr/Piaser

En haluaisi olla tuomitseva tiukkapipo. Minusta on todella ookoo, että tuttavaperheemme viisivuotias poika rakastaa Disneyn prinsessapukuja ja haluaa pukeutua tarhan naamiaisiin mieluummin Tuhkimoksi kuin Turtleksi. Aika tekopyhää, jos minusta ei sitten olisikaan ookoo, että oma lapseni - joka nyt sattuu olemaan tyttö - haluaisi tehdä samaa. Jos rajoitan lapsen valintoja vedoten sen sukupuoleen, niin tavallaan toimin ihan samalla tavalla kuin se pösilö, jonka mielestä tytöillä kuuluu olla tyttöjen ja pojilla poikien harrastukset.

Annan siis baletille mahdollisuuden. Balettipuku odottaa huomisen ensimmäistä kokoontumiskertaa eteisen naulakossa jumppapussissa. Tunnin jälkeen en sano Voi kun sä olit niin nätti! Sen sijaan sanon: Voi että, kun tanssit reipaasti, olit tosi rohkea!

Alastomat pomppulinnassa

Heippanen! Täällä ollaan taas kesätauon jälkeen puikoissa. Kohta puetaan kurahaalareita, sairastetaan parit norot ja istutaan päiväkodin joulujuhlassa uskotellen, että kevättä kohti mennään. Tervetuloa mukaan, uusi lukija. Hauska nähdä taas sinua, vanha tuttu! Tämä hauskuus tiivistyy ensi vuoden tammikuussa, kun Vuoden mutsin kakkososa sukeltaa ulos painokoneesta. Näimme valmiin kannen pari viikkoa sitten - olin lirauttaa housuuni innostuksesta. Se oli niin hieno!! Jaamme visuaalisia todisteita kanssanne heti kun saamme Otavalta siihen luvan.

Flickr/justified sinner

Kesä oli kiva, ja juuri sopivan mittainen. Luojan kiitos on syksy ja arjessa jälleen joku roti. Päiväkodin portilla olin ekana kesäloman jälkeisenä aamuna kuitenkin vähän hoomoilasena. Siinä rattaita taitellessani tajusin, että lapsi on kasvanut ihan älyttömästi. Pätkä ei enää olekaan päiväkodin nuorin, vaan kuuluu jo isompien ryhmään. Pisaralaisesta on tullut Kuutamo. Ne saavat keinua pihalla ilman vahtia, osaavat syödä itse ja mikä hämmentävintä - ne tervehtivät aamulla toisiaan: Hei kato kuka tuli, moiiiiii! Aamumoikkausten jälkeen pätkät alkavat vertailla varusteitaan: Mullon tällänen uusi paita jossa on rikki mennyt banaani. Ne häipyvät eteisestä aamiaiselle ja juttelevat mennessään saattajistaan: Oliks toi sun isä vai äiti? 

Tyypit muuten juttelevat keskenään ihan kaikesta. Siis myös niistä asioista, joita ei mielellään haluaisi jakaa oman perheen ulkopuolelle. Pari viikkoa sitten lapsi kertoi tohkeissaan kotimatkalla, kuinka tarhakaverin äiti ja isi olivat olleet ilman housuja takapihan pomppulinnassa.

Turha hävetä. Nämä jutut nimittäin leviävät ihan tasapuolisesti.