Vuoden mutsi - Part two

Vuoden Mutsi jää nyt kesälomalle, mutta hyvästä syystä. Kuten jo uhkasimme, toteutamme Satun kanssa Vuoden Mutsin jatko-osan. Palautteen perusteella totesimme yksimielisesti, että vertaistuen jakaminen on hinnatonta. Mikän ei voita sitä fiilistä, kun joku kanssamutsi ilahtuu, ettei ole kummallisten, epäsovinnaisten tai synkkienkään ajatustensa kanssa yksin.

Ja vertaistukea tarvitaan vauvavuoden jälkeenkin. Taaperon kanssa alkaa nimittäin ihan uudenlainen periodi, jossa riittää hämmästeltävää ja kummasteltavaa perheenjäsenien lisäksi myös naapureille, päivähoitajille, isovanhemmille ja työnantajalle. Alle kouluikäisen äitinä elämä on ihan eri tavalla absurdia.

Kirjan sisältösuunnittelu on jo aloitettu. Asiaa tulee perusjutuista: ruokailusta, nukkumisesta, pukemisesta, pottatreeneistä, harrastuksista, päivähoidosta - ja kaikkien näiden uhmaamisesta - samalla konseptilla kokemuksia ja vinkkejä yhdistellen, omien kokemuksien tallentamista unohtamatta. Filosofointia on luvassa myös vanhemmuudesta, kasvatuksesta, työelämästä ja suomalais-islantilaisista kulttuurieroista. Ja lapsiperhearki tarjoilee koko ajan lisää aiheita.

Koska meitä on edelleen vain kaksi ja äitejä (ja sitä kautta äitiyskokemuksia) on joku biljoona niin pyydämme jeesiä! Kerro, millainen taapero teille muutti vauvavuoden jälkeen? Millaisia uhmaselkkauksia lyhyt tyyppi järjesti? Mikä oli taaperovaiheessa parasta? Missä asiassa olisit kaivannut tukea? Huom! Parhaita paloja poimimme kirjaan, joten kirjoita nimimerkillä, jos haluat itsesi (ja mahdollisen blogisi) mainittavan!


Lisäksi kaikki kommentoijat skabaavat kirjapalkinnosta - arvaatte mikä opus on kyseessä. Valinta suoritetaan random.orgin kautta elokuussa.

Superhyvää kesää, mutsit! Elokuussa kuullaan taas.

Öljyä moottoriin

Edellisen postauksen kommenteissa kysyttiin tärkeää asiaa: Mikä avuksi, kun mieli on musta?


Kokoan tähän alle listaa asioista, joilla itse taitan ketutuksen. Tai ainakin saan vaimennettua sen volyymia. Nyt mutsit vinkit jakoon! Mitä te teette päivinä, jolloin vituttaa niin että näkö lähtee? Kaikkien vinkkien voimin toivotamme kaikille kesää ja kärpäsiä. Hajonneita autoja ja hyttysiä. Pitäkää huolta toisistanne ja ennen kaikkea itsestänne <3


Kun minua vituttaa...
- ...kaivan lapsen nukahdettua kaapista irtokarkkipiilon esiin ja katson pari jaksoa Sopranosia.
- ....menen kirjastoon. Kun katselee kirjojen määrää ja miettii niiden parissa aherrettuja vuosisatoja, ainakin ne turhimmat ongelmat alkavat tuntua hyttysen ininältä.
- luen blogeja :)
- menen sohvalle vaakatasoon ja laitan äänikirjan soimaan. Nukahdan yleensä ennen prologin loppua.
- Suggestoin itseni Kreikkaan juomalla lasin halpaa valkoviiniä ja kuuntelemalla Zorbasta Youtubesta. No joke. 

Kuva: p-andr

Ja sen sisällä on uusia mutseja

Vuoden mutsi -kirjan kannessa poseeraa maatuska-nukke. Se on prototyyppi mutsista: yhden nuken sisällä on uusi nukke, jonka sisällä on uusi nukke. Mummo, jonka sisältä tulee uusia mummoja.

Satavuotiaana voi vanhainkodin vierailutunnilla kelata, että jos minua ei olisi, ei muuten olisi noita kädet jäykkänä ovensuussa seisovia sukulaisiakaan. Samalla ei myöskään voi välttyä huomaamasta, kuinka nuorin lapsesi on perinyt edustavan nenäsi tai kuinka lapsesi esikoinen on samanlainen tulisielu kuin oma lapsesi pienenä. Tällaisilla ajatusleikeillä saa perspektiiviä ajoittain kaaoottiseen lapsiperhearkeen. 

Yksi perspektiivi laskeutui tajuntaani eilen. Uuteen duunini liittyen Nyt-liite julkaisi perjantaina jutun, jossa istun kaupan rappusilla. Isäni laittoi samana iltana tekstiviestin, jossa hän kehotti kaivamaan arkistoista sen vanhan valokuvan, jossa hänen mummonsa poseerasi lapsensa, siis isäni äidin, kanssa oman kauppansa rappusilla. Oma isoisoäitini pyöritti Karjalassa menestyksekästä sekatavarakauppaa, jonka hän joutui sodan takia jättämään Neuvostoliittoon. Pääsin itse onneksi vähän helpommalla: toin kaupalla Suomen keskelle Atlanttia.

Näen tuossa mustavalkokuvassa itseni. Jotenkin friikkiä. Ja niin normaalia.

Vuoden lammasmutsi

Mökkinaapurissamme sijaitsee maatila, jossa kasvatetaan lampaita. Käymme Skidin kanssa säännöllisesti ruokkimassa määkijöitä ja viimeksi isäntä päästi meidät sisään lässyttämään vastasyntyneille karitsoille. Siinä samalla sain utsittua kiinnostavaa tietoa lammasfarmarin arjesta: millaista meno on karitsoimisaikaan, kuinka moni pysyy hengissä ja mitä lammaskersat tuttipullosta juovat.

Yksi juttu jäi erityisesti mieleen: isäntä kertoi, että lammasäitejäkin on hyviä ja huonoja. Asteikolla 1-4 tilan sadasta lampaasta nelosta ei saanut yksikään.* Suurin osa tilan lampaista oli siis keskinkertaisia mutseja! Haa! Ja tiesittekö, että kokeneet kolmosen mutsit avittavat esikoisen äitejä synnytyksessä! Siistiä.

Tunsin myös syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta erään kainuunharmaksen kanssa, joka oli synnyttänyt yhden laihan, huonosti syövän kersan ja saanut päälle utaretulehduksen. Voimia, sister.

Anyway, tämä muistutuksena, että äitiys on taito-, tieto- ja tahtolaji. Learning by doing on sallittua, oli merinovillaa sitten selässä tai tissinlämmittimessä.

* No, tätä äitiyttä tietysti arvioitiin sillä, kuinka monta karitsaa emo pystyy pitämään hengissä. Meillä länsimaisilla ihmismammoilla taiteellinen vaikutelma on ilmeisen tärkeä.

KUVA: Flickr / Lauren

Ketterät kyykkyyn

Tuossa taannoin pohdimme, mikä puolisossa ärsyttää. Aika moni äänesti sen puolesta, että likaiset astiat eivät mene astianpesukoneeseen. No ei meilläkään, ja syyllistyn itse ihan samaan. Mikä ihme siinä on niin vaikeaa? Tämä korostuu nyt erityisesti, kun siipalla on selkä kipeä.

Kehitin teorian: kaikki aikuisten toiminta tähtää välilevynpullistumien minimointiin. Ainakin meidän kahden heikkoselkäisen taloudessa.

Kyyristelyä jaksaa jos siihen on hyvä syy.

Jos astianpesukone olisi navan korkeudella eikä nilkoissa, aikuisen ei tarvitsisi kyyristyä ja ronkkia ruokailuvälineitä paikoilleen hankalassa asennossa. Vain ketterä ja viitseliäs ihminen jaksaa laittaa kahvikuppinsa heti koneeseen, kun sen voi jättää helposti pöydälle ...kunnes pöytä on täynnä ja *joku* joutuu kumartumaan ja latomaan ne kerralla pöydältä koneeseen.

Toinen ongelma on kierrätys: kaljatölkkien, kartonkien, lasin ja metallien paikka on meidän keittiössämme matalassa kaapissa verhon takana. Mikä tarkoittaa sitä, että kumartumisen lisäksi joudut avaamaan verhon koukuista ja avaamaan laatikon. Ja sulkemaan kaikki. Arvaatte: pöydälle jäävät.

Jos mikro sijaitsisi lattialla, juottaisin vauvalle jääkaappikylmää maitoa. Keittiövalmistajat hoi, uutta ajattelua kehiin. Parisuhteemme kaipaa kumartelemattomuutta!

Poikatytöt ja tyttöpojat

Blogissani käydään tällä hetkellä keskustelua siitä, mikä on sopivaa pukeutumista. Keskustelu laittoi miettimään laajemmin naisten ja miesten - etenkin tyttöjen ja poikien pukeutumista. Tajusin, että pukeutumiskoodit elävät meidänkin kulttuurissamme todella vahvoina ja näiden kirjaamattomien sääntöjen rikkominen on tytöille poikia sallitumpaa.

Tyttölapset puetaan huoletta niin röyhelömekkoihin, farkkuihin ja verkkareihin. Mutta poikalapsen päällä ei mekkoa nähdä.



Aikuisilla peli on sama. Naisille myydään korkkareiden, avokkaiden, lenkkareiden, hameiden ja kauluspaitojen lisäksi bf-housuja ja perinteisesti miesten päällä nähtyjä slipovereja. Kuinka moni mies laittaisi päälleen girlfriend-farkut?

Naissukupuoli voi pukeutua sekä maskuliinisiin että feminiinisiin vaatteihin, mutta ajatus vekkihameesta miehen päällä tuntuu monesta friikiltä.

Älkää suotta naurako siellä, sillä ei siitä kovin montaa vuosikymmentä ole, kun housuja pidettiin naisten päällä täysin sopimattomana.

Naisten pukeutumiskoodit ovat vapautuneet, miehille ei ole tapahtunut samalla tavalla. Miksi ei? Pukisitkö sinä poikalapselle röyhelömekon? Miksi et?

Kuva: Willsfca