Näin se oppii lukemaan!

Tässä on D niin kuin Daadeli.

Hoidamme hyvällä säällä kuljetukset päiväkotiin polkupyörällä. Lapsi ja hoitokassi matkustavat perässä vedettävässä pyöräkärryssä. Tänä keväänä matkaan on pitänyt varata kaksi kertaa enemmän aikaa viime vuoteen verrattuna, koska kärrystä kuuluu noin kahden minuutin välein "Mitä tuossa kyltissä sanotaan?" Enkä tietenkään voi olla pysähtymättä ja kertomatta.

Nelivuotias keksi intohimonsa kirjaimiin viime talvena. Se alkoi sanojen alkukirjainten opettelulla. Vähitellen lapsi alkoi spotata kirjaimia mainostauluista ja puseron pesuohjelapusta. Nyt sitä kiinnostaa tietää, mitä missäkin sanotaan. Annan pyörämatkojen venyä suosiolla, koska onhan tämä nyt ihan pirun kiinnostavaa! On mieletöntä ajatella, kuinka suuri maailma ihmiselle aukeaa, kun hän oppii lukemaan. Itse en enää muista, miltä se tuntui, mutta nyt olen seuraamassa prosessia aitiopaikalta.

Kysäisin Vuoden mutsi -kirjoja kustantaneelta Otavalta kirjatärppiä kirjaimista kiinnostuneelle lapselle. Minulle suositeltiin Reuhurinteen Aapista (2013). Entuudestaan minulle vieras Reuhurinne on siis Tuula Kallioniemen lastenkirjasarja, jossa seikkailevat Reuhurinne-koulun opettajat ja oppilaat: Pamppu, Aapeli Käki, Soppa-Nestori, Tötterö... 

Aapinen on suunnattu yli 6-vuotiaille, mutta on siitä nelivuotiaallekin irronnut sisältöä.

Perheemme elää kaksikielistä arkea. Vaikka islannin kielen ja suomen kielen aakkoset näyttävät päällisinpuolin samanlaisilta, kirjaimet äännetään usein eri tavalla. Esimerkiksi islantilainen D äännetään hieman samaan tyyliin kuin suomalainen T. U äännetään islanniksi "Y" ja suomalaista U-äännettä vastaa Ú, jota taas suomenkielisistä aakkosista ei löydy. Koen, että ainakin tässä kaksikielisessä ympäristössä on tärkeää kytkeä kirjain heti osaksi kielenkäyttötilannetta. 

Kirjan kullakin aukeamalla esitellään yksi aakkonen, joka toistuu samalla aukeamalla olevassa lyhyessä tarinassa. Hankalan U-kirjaimen kohdalla Reuhurinteen Aapisessa runoillaan esimerkiksi näin: Mutta äkkiä ullakon täyttää kumea ulina. –Hu-huu! Eemeli huutaa pimeään. –Kuka olet? Miksi ulvot? Tule esiin, ujo ukkeli!

Minähän en tiedä lukemisen oppimisprosessista mitään tieteelliisesti pätevää. En osaa sanoa, meneekö se kaikilla samalla tavalla: kirjainten kautta katukyltteihin ja sieltä kirjojen sivuille. Siksi olisikin kiinnostavaa kuulla, miten teidän lapset ovat oppineet kirjaimia ja opetelleet lukemista? Tapahtuko se ennen kouluun menoa vai koulussa? Otava lupasi yhdelle vastaajista Reuhurinteen Aapisen. Vastausaikaa 31.5. asti.

Nyt loppui äitittely

"Äääääiiiitiiiiiiii!" kuuluu huuto sisäleikkipuistossa. Vähintään viisi äitiä nostaa päänsä ja katsoo toisiaan - ketä huudettiin? Kenen pitää mennä katsomaan, kuka on juuttunut muoviputkeen? Sama epätietoisuus toistuu uimahallissa, kirjastossa, konsertissa ja syntymäpäivillä.

Lisäksi huuto Äiiiitiiiii kajahtaa ilmoille niin monta kertaa päivässä, että oma nimi tuppaa unohtumaan. Kun palaverissa pitäisi esittäytyä, ensimmäinen mieleen juolahtava erisnimi on Sen-ja-sen-äiti.

Ei näin.

Me päätimme Satun kanssa tehdä tälle epäkohdalle jotain. Ratkaisu on luonnollisesti mutsinimigeneraattori.

Tietoteknisen nimigeneraattorimme avulla pyöräytät nopsasti itsellesi vänkän, persoonallisen mutsinimen, jolla voit pyytää lapsiasi kutsumaan sinua ikkunaan, pyyhkimään tai siivoamaan tussit seinästä. Ei enää persoonatonta ja iänikuista "äitiä! Jipii!

Luo itsellesi uusi identiteetti heti. Tämä on kaikkien etu.

Ilmianna lapsiystävällinen paikka

Tuoreena mutsina minua jännitti rutosti mennä ennestään tuttuihin paikkoihin ensimmäistä kertaa lapsen kanssa. Saatoin seistä rattaiden kanssa kadulla hoomoilasena ja miettiä, että kehtaakohan tuonne entiseen suosikkikahvilaan edes yrittää pikkuvauva kanssa ja mitäs sitten teen, jos rattaat jäävät jumiin tuulikaappiin.

Muistan, kun varasin ensimmäistä kertaa lapsiperheenä pöytää ravintola Sea Horsesta Helsingissä. Änkytin puhelimeen jotain epämääräistä siitä, että meillä on niinkun lapsi mukana voiko sinne tulla sen kanssa. Tarjoilija ei kauaa empinyt:

–No tottakai voitte! 

Sea Horsessa ei ole tilavaa kylpyhuoneetta vaipanvaihtopöytineen, laminoitua lasten ruokalistaa eikä lelunurkkausta, mutta se on silti ilmapiiriltään lapsiystävällinen ravintola. Rattaat sai jättää narikkaan ja lapselle tuotiin oma syöttötuoli. Vaikka nokallisia muovimukeja ei ollut tarjolla, lapselle järjestyi pieni käteen sopiva lasi ja pienet ruokailuvälineet. Koska annokset ovat Sikalassa todella isoja, laitoin omalta lautaselta lapselle muusia ja silakoita. Tarjoilijat ottivat lapsen huomioon pöydässä käydessään ja kyselivät, maistuuko ruoka. Sea Horse on paikka, jossa koin, että lapsiasiakkaatkin ovat tervetulleita, vaikka se profiloituukin ennemminkin perinteisenä kulttuuriraflana kuin perheravintolana.

Eikö olisi kätevää, jos tietäisi etukäteen lähiympäristön lapsiystävälliset paikat? Ainakin itse arvoistaisin tällaista tietoa kotimaassa matkaillessa. 

Nyt me haastamme sinut ilmiantamaan oman kotipaikkakuntasi lapsiystävälliset paikat perusteluineen! Kerro ehdokkaasi tämän postauksen kommenttiosiossa.

Me lähetämme useampia mainintoja saaneisiin paikkoihin Vuoden mutsi suosittelee -tarran, jonka yritys saa halutessaan liimata ulko-oveensa. Kerro siis tarran lähettämistä varten paikan oikea nimi ja paikkakunta.

Emme halua listata hoploppeja tai kirjastojen lastenosastoja, koska ne on lähtökohtaisesti suunniteltu lapsille. Sen sijaan haluaisimme ilmiantaa ihan tavallisia, lapsiin, isomahaisiin mutseihin tai isoja rattaita lykkiviin vankkuriperheisiin erityisen positiivisesti suhtautuvia kahviloita, ravintoloita, museoita ja muita julkisia paikkoja Suomen eri paikkakunnilla.

Kiitämme jo etukäteen! Ja arvomme 31.5. mennessä suosituksensa antaneiden kommentoijien kesken kolme Vuoden mutsi 2 -kirjaa!