Tietoa mainostajalle ›

21.2.12

Niksi-Mutsi

Äideillä (ja varmasti myös isukeilla) on hihassaan tajuton määrä erilaisia lastenhoidollisia kikkakakkosia. Kirjassamme jaetaan Sadun välinevinkit onnistuneeseen vaipanvaihtoon: paskalusikka ja -essu. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi että vessapaperi ei ole se paras tapa kaapia jöötti vaipasta pönttöön ja se essu tosiaan säästäisi vaatteita, etenkin nyt kun Snadilla on menossa joku kakkaan sata kertaa päivässä -vaihe.

Itse olen erikoistunut pieniruokaisten lasten syöttämiseen viekkaudella ja vääryydellä. Paras tapa on antaa vauvan käteen jotain uutta materiaalia (leivinpaperia, folioa, lankaa tai pullonkorkki), jonka se vie satavarmasti suuhunsa, monta kertaa. Kun suu aukeaa, siihen väliin sitten tuikkaat puuron. Toinen konsti on erilaisten äänten päästeleminen. Köhiminen, sihiseminen ja viheltäminen (laulaminen on nähty) muun muassa hämää kersaa niin, että se jää tuijottamaan sinua ja suu aukeaa hiukan. Tsädäm.


Toinen konstini uusien motoristen taitojen aiheuttamiin yöjameihin on pinnasängyn pienentäminen. Jos se mahtuu möyrimään siellä valtoimenaan, se löytyy takuulla parkumasta kummallisista jooga-asanoista aamuyöstä. Kersa pitää jumittaa nukkumaan kylki-selkä-kylki -akselille pitkien sivujen alle laitettaville lakanakääröillä, jotka tekevät patjasta lievän kourun.

Näitä vinkkejä pitäisi jakaa paljon enemmän. Siispä pyydän: laittakaa jakoon oma lastenhoidollinen taikatemppunne, jota ei neuvolan ohjekirjasta löydä. Pieni vaiva teille, mutta ehkä suuri harppaus jollekin kanssamutsille!

17.2.12

Kops

Ensimmäisellä äitiyslomalla keskityin yhteen sääntöön ylitse muiden: älä jätä skidiä hoitopöydälle yksin jottei se putoa. Toivoin vähintään kerran päivässä hoitopöytään integroituja lepositeitä, jotta pääsisin hakemaan olohuoneeseen jääneet kosteuspyyhkeet tai vaatekaapista puhtaan bodyn. Kukaan ei kuitenkaan sanonut, että se voi pudota myös sohvalta, rahilta, sängyltä, vaunuista, sylistä ja syöttötuolista.

Niin kuin putosikin, myös toisella kerralla. Fiilis on messevä yhdistelmä syyllisyyttä, vitutusta ja paniikkia. Kun periaatteessa ainoa hommasi on pitää mukula hengissä ja sitten et osaa. Miksi se oppi kääntymään rahilla juuri silloin, kun etsin kaukosäädintä laittaakseni esikoiselle Pikku Kakkosen? Miten se pystyi ottamaan niin nopeasti kolme konttausaskelta taaksepäin ja vielä unipussi päällä? Olen molemmilla kerroilla ollut alle puolen metrin päässä. 

Ennen kuin määrää itselleen 50 raipaniskua ja kaksi vuotta kotiarestia, voi pohtia seuraavaa:

1. Sanahaku "vauva putosi" tuottaa googlesta 241.000 osumaa. Vauva yllättää aika monet vanhemmat. Joukossa on varmasti myös niitä, jotka kuvittelivat, että näin ei voi päästä käymään, jos on vain huolellinen.
2. Aika harvoin käy todella huonosti. Maan vetovoima vaikuttaa ihan eri tavalla kuusikiloiseen kuin kuusikymmentäkiloiseen. Tsekkaa lapsen aivotärähdyksen oireet vaikka täältä.
4. Lapsi todennäköisesti putosi, koska on oppinut jonkin uuden motorisen taidon: kääntymään, ryömimään, konttaamaan. Vauhdilla. On aika hioa refleksit kuntoon tulevien äkkitilanteiden varalta ihan sylissäkin.
5. Kuhmu - jos sellainen tuli - ei ole viimeinen. Markkinoilla on ihan syystä olemassa tuote nimeltä konttauskypärä. Sekään ei auta, kun esikoinen kompastuu sitteriin ja rysähtää parikuisen kuopuksen päälle. Tai kun kaksivuotias juoksee ihan täysiä päin betoniseinää. 

Ja pahempaakin jännitettävää löytyy. Esimerksiksi se, milloin ipana laittaa henkitorveensa pieniä legoja tai sormiruokailee astianpesukoneen nappuloita. 

Yhdessä asiassa olen turvassa: meillä ei ole sukkapuikkoa, jonka voisi työntää pistorasiaan. Jes.

KUVA: Huvikumpu
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...