Ajauduin taannoin keskusteluun, jossa pohdittiin, millaista on olla duunissa miesvaltaisessa työyhteisössä. Minun mielestäni ei mitenkään erikoista. Minulla on nimittäin pirusti veljiä. Yksi 100% samasta geenipoolista, neljä puolikasta ja yksi ei oikeastaan ollenkaan, mutta veljeksi hänet on aina luettu.Olen tietenkin koko elämäni toivonut, että minulla olisi sisko eikä pöljiä veljiä, jotka pöllivät legolaatikosta aina parhaat palat, huijasivat karkit tai kantelivat heti mutsille, kun mottasin takaisin. Olinkin vilpittömästi pahoillani aina kun kuulin, että jollain tyttölapsella oli perheessä myös veli.
Jäin miettimään, miten paljon minua oikeastaan on muokannut se, että olen kasvanut veljien kanssa? Mitä sisarus ylipäätään oikein opettaa? Paitsi kinaamaan.
Kun etsiskelin dataa siitä, miten veljien kanssa kasvaneen käy, löysin valtavasti tutkimuksia sisarusten välisistä suhteista:
- sisko suojaa murrosikäistä masennukselta. Samassa tutkimuksessa myös todettiin, että sisarus ylipäätään vaikuttaa lapsen kehitykseen enemmän kuin vanhemmat.
- Syntymäjärjestyksellä on väliä: esikoiset ovat vastuunkantajia, kuopukset taas luovia rauhanrakastajia.
- Toisaalta esikoiset selviävät älykkyystesteissä paremmin, mutta kuopuksilla taas on paremmat kouluarvosanat.
- Ainoilla lapsilla on aikuisena suurempi ylipainon riski kuin sisarusten kanssa kasvaneilla.
- Puhekyvyttömällä kuopuksella voi olla vanhemman sisarensa kanssa kommunikointiyhteys. Lisäksi sisarussuhteen läheisyys ei ole riippuvainen ikävuosista eikä biologisuudesta.
Aika vaikuttavaa. Nykyään vanhemman ja lapsen välistä suhdetta korostetaan niin paljon, että sisarusten merkitys jää yleensä täysin huomiotta. Ehkä useampilapsisessa perheessä osan neuvolan painokäyräkeskustelusta voisi käyttää sisarussuhteiden läpikäyntiin.
Sen lisäksi mietin, että tätä elämän pisintä ihmissuhdetta voisi jotenkin muistaa, samalla tavalla kuin isää ja äitiäkin. No kas: Siskojen ja veljien päivä on olemassa -- sitä vietetään 31.3. Merkatkaa kalenteriin! Kakun lisäksi voi tarjota vähintään yhden kinan valinnaisesta aiheesta. For old times sake.
Kertokaapa, millainen suhde teillä on sisaruksiinne ja toisaalta, oletteko ainoina lapsina kaivanneet siskoa tai veljeä?
Yksi kappale siskoa löytyy, ja allekirjoitan jokaisen väittämän minkä olet löytäny tutkimuksista. Minä olen isompi sisaruksista, vastuun kantaja, kapinoija, rähisiä, älyykkyys testeissä lahjakkaampi mutta kouluarvosanoissa ehdottomasti kauas kakkoseksi jäänyt, siinä missä sisko on mielenlaadultaan rauhallinen, tunnollinen teatteri harrastaja joka pääsi hyvän koulumenestyksen turvin jopa yliopistoon minne mulla ei varmaan ole ikinä asiaa... :D
VastaaPoistaMinulla on yksi veli, kaksi vuotta nuorempi. Neljä ensimmäistä kohtaa eivät todellakaan pidä paikkaansa meidän suhteessa, on melkein mennyt juuri päinvastoin. :D Viimeisestä kohdasta ei ole omaa kokemusta, mutta olen kyllä nähnyt että niin on käynyt. Heh, me taidetaan olla sitten hiukan erilaiset sisko ja sen veli.
VastaaPoistaYlipäätänsä... kaikki lapsiin liittyvät neuvot ja ohjeet annetaan ikään kuin lapsi olisi perheessä ainokainen, poikkeuksena neuvot siihen, miten valmistat lasta sisaruksen syntymään ja miten hanskaat mustasukkaisuuden. Minäkin olisin aivan loistava vanhempi, jos pystyisin keskittymään yhteen lapseen kerrallaan.
VastaaPoistaItse olisin kaivannut neuvoja esimerkiksi sellaiseen tilanteeseen, jossa on äärimmäisen mustasukkainen ja äitiin takertuva esikoinen ja vauva, jota voi imettää vain yhdessä asennossa hiljaisessa huoneessa.
Kirjoitin omaan blogiin megapitkän jutun aiheesta, sekä omien sisaruskokemusten että vanhempana toista lasta harkitsemisen näkökulmasta.
VastaaPoistaErittäin pitkiä ja vaivalla kirjoitettuja kommenttejakin tuli, joten aihetta on selvästi pohdittu monessakin taloudessa;
http://www.lily.fi/juttu/sisarusongelmia
Mulla on lähes 7vuotta vanhempi isoveli ja olemme alkaneet tulla toimeen vasta kun itsekin aloin olla yli 20v. Vieläkään emme ole läheisiä mutta parempaan päin, osaksi veljen mahtavan vaimon ansiosta. Lapsuus meni riidellessä ja tapellessa. Osaksi ärsytin veljeäni tahallaankin koska oli muka jotenkin coolia kun oli niin paljon vanhempi veli jolta ottaa selkään :D Meidän suhteeseen eriarvoisuutta toi ehkä se että kun olemme olleet lapsia on ollut erilaiset taloudelliset ajat. Ennen lamaa kävimme Kanarialla jne. itse en muista noista reissuista mitään kun olin niin pieni mutta veljellä näyttää olevan kuvissa hauskaa. Joten se tuntuu vähän kuin en olisi päässyt käymään missään :D Veli muutti pois kotoa jo 16-vuotiaana ja siitä parin vuotta myöhemmin 500km päähän ja näimme enää kaksi kertaa vuodessa, joten eipä siinä paljoa sisarrussuhdetta rakenneta. Onneksi nyt kun molemmat ollaan aikuisia niin asiat on toisin ja lapsellani on loistava kummisetä :)
VastaaPoista-Tsuip
Olin kolmivuotias, kun siskoni syntyi, ja se oli minulle aika iso kriisi, jota on nyt sitten kolmekymppisenä puitu terapiassa yms. On aika pelottavaa ja myös vähän noloa tajuta, miten paljon tuollainen täysin normaali tapahtuma ja vanhempien suhtautuminen meihin on muokannut luonnettani. Tämä siitä huolimatta, että vanhemmat takuulla yrittivät parhaansa ja lukivat kaiken maailman vanhemmuusoppaita. Ei ole helppoa tuo lasten kasvattaminen; suo siellä vetelä täällä. Voi olla, että yhtä hyvään lopputulokseen pääsee tikkaa heittämällä kuin yrittämällä tehdä kaiken kulloisten taiteen sääntöjen mukaan.
VastaaPoistaSisko on silti erittäin rakas, ja ihan ensimmäisten vuosien jälkeen olemme tulleet toimeen pääasiassa tosi hyvin, vaikka tietysti riitojakin oli. Ikäeron huomioon ottaen leikimme yhdessä paljon. Meillä ei oikein toimi nuo perusasetelmat. Sisko on aina ollut vastuuntuntoisempi ja ikäisekseen paljon aikuisempi kuin minä. Meidät niputettiinkin aina yhteen ja saimme aina samanlaisia vaatteita, samat lelut lahjaksi ja niin edelleen. Se menikin ehkä vähän liiallisuuksiin.
Nykyään meillä on tosi hyvät välit ja tuemme toisiamme vaikeissa tilanteissa. Eipä tässä tosin ole juuri ollutkaan mitään konfliktin aiheita. Saa nähdä miten sitten käy, kun vanhemmat alkavat vaatia hoitoa. Toivottavasti pärjätään kuitenkin. Sitä ennen pitäisi saada omat elämät kuntoon. Syystä tai toisesta olemme kummatkin omilla tavoillamme vähän tunnevammaisia.
Uskon, että veljen kanssa eläminen (vs. siskon tai ilman kumpaakaan) tekee juuri tuon minkä oikeastaan toit esiin jo postauksessa.: veljen kanssa tulee tavallaan vahvemmaksi tai lujemmaksi, kontaktin otto lapsena fyysisesti ja myöhemmin henkisesti (=kinaaminen) onnistuu ja siinä harjaantuu. Ei ole niin herkkää ja varovaista, vaan saa kunnon vastusta. Veikkaan, että toi on yleismaailmallinen etu naiselle, joka on elänyt veljien kanssa (sen sijaan että olis elänyt siskojen kanssa tai ilman kumpaakaan). Itsellä veli ja oikein kivasti myös otimme kontaktia nuorempana, nykyisin ollaan vähemmän tekemisissä monista syistä, mutta tuskimpa olisin siskon kanssa esim. paininut. Veli tekee lujemmaksi tai vahvemmaksi ottamaan vääntöä ja iskuja vastaan, joutuu hakemaan oman tilansa ja ottamaan sen.
VastaaPoistaHmm, tuosta olen kyllä eri mieltä. Itselläni on sekä sisko että veli, ja siskon kanssa tapeltiin ihan kunnolla murrosikään asti, veljen kanssa vähemmän. Tosin häneen ikäero on suurempi, ja pikkuveli jäi rauhaan viimeistään siinä vaiheessa kun kasvoi minua pitemmäksi. :) Nykyään kinataan verbaalisesti - ja tuetaan toisiamme sataprosenttisesti. Sisko on se kaikkein läheisin ihminen ikinä, vaikkei edes aina ehdittäisi olla kovin usein olla yhteydessä.
PoistaSiis mulla on vaan tyttöjä ja eivät todellakaan käsittele toisiaan silkkihansikkain. Iskuja ja potkuja satelee siinä missä poikalaumassakin.
PoistaMulla veli ja velipuoli. En kyllä allekirjoita väitettä, että veljien kanssa oppii ottamaan vastaan vääntöä ja iskuja, koska veljen kanssa lapsena veli sai käydä päälle, mutta itse sain satikutia jos "isompana" provosoiduin tai yritin lyödä takaisin. Velipuolen kanssa ikäeroa on sen verran että tuollaista nujuamista ei koskaan tullutkaan. Enemmänkin mun veljet on vaikuttaneet mun kasvatukseen ja kasvamiseen niin, että olen kokenut että minulta on odotettu aina perinteistä naisen roolin ottamista suhteessa veljiin - tilanteesta riippuen siis joko hoivaava isosisko tai näin vanhempana velipojat tuppaavat kuvittelemaan, että sisko on avuton yksilö, jota on suojeltava maailmalta.
PoistaOlematon. Siis suhde. Ajattelin aina että siskojen kanssa olis varmaan erilaista kuin veljien. En tiedä missä syy. Niin ja siis olen vanhin.
VastaaPoistaItselläni on kaksi veljeä. Vanhemman pikkuveljen kanssa ikäeroa on vain vuosi ja 2kk, joten aikaa on tullut vietettyä yhdessä paljon.
VastaaPoistaOmilla pojilla on ikäeroa kaksi vuotta ja huomaa kyllä, että ne ovat toisilleen todella tärkeitä.
Omassa lapsuudenkodissani, 3 lapsen yksinhuoltajaperheessä, sisarussuhteet eivät koskaan olleet meille voimavara, vaan ahdistuksen ja negatiivisten tunteiden kaatopaikka. Ja sitä jätettä lapoimme toistemme päälle päivittäin. Vaikka meillä oli hetkemmekin, jatkuva riitely ja naljailu on jättänyt jälkensä. Nyt aikuisena olemme tekemisissä satunnaisesti, mutta vähänkään pitempi keskustelusessio johtaa yleensä vanhojen asioiden kaiveluun ja syyllisten etsintään. Kaikki ymmärtävät, että paras tilanne saavutetaan pitämällä yhteyttä vain pakon edessä. Kuulostaa aika synkältä, mutta näin se vaan on. Minua lohduttaa se, että tiedän, ettei meidän perhe ollut/ole ainoa Suomessa.
VastaaPoistaMulla on kaksi siskoa, joiden kanssa tappelin koko lapsuuteni. Olen vanhin. Nyt mulla on lapsi ja siskot asuvat lähellä. Jo ennen lasta huomasimme, että meitä yhdistää moni asia, ts. mikä nyt parhaimmillaan voi yhdistää, eli historia, yhteinen huumorintaju ja loputon solidaarisuus. Se yhteenkuuluvuuden tunne tuli jostain ihan itsestään näin aikuisiällä.
VastaaPoistaSiskot ovat lapsellekin tärkeitä ja auttavat myös lapsiperheen haasteissa. Näemme toisiamme viikottain ja ihan vapaaehtoisesti, kaikenlaisissa riennoissa ja kotona maailmaa parantelemassa. Emme koskaan puhu asiasta, mutta kuvittelisin, että emme helpolla muuta kauas toisistamme.
Tätä taustaa vasten on mahdotonta kuvitella, että lapsemme ei saisi sisarusta, vaikka tuskin edes muistan, miten lapsia tehdään.
Itse olen vanhin, osa sisaruksistani reilusti minua nuorempia, vaikka täyssisaruksia olemmekin. Meillä isä arvotti lapsia omien tykkäämisiensä mukaan ja tämä siirtyi, valitettavasti, aikuisuuteenkin.
VastaaPoistaMulla on kolme veljeä, yksi melkein samanikäinen ja kaksi reippaasti nuorempaa. Siinä on saanut opetella jakamaan ja odottamaan vuoroaan, neuvottelemaan ja vähän kieroilemaankin :). Hyvä pointti tuo, että biologisuudella tai ikävuosilla ei ole väliä, mulla on läheisimmät välit siihen kaikkein nuorimpaan veljeeni, mikä joskus hämmästyttää ulkopuolisia. Automaattinen oletus on, että samanikäinen veli olisi se läheisin.
VastaaPoistaOlen ainoa lapsi, koskaan en muista kaivanneeni sisarusta, ei kai sellaista kaipaa mista ei mitaan tieda? Tama on musta vahan sama juttu kuin se etta tuleeko aikaisin hoitoon laitetusta sarjamurhaaja vai kotona hoidetusta epasosiaalinen hylkiö, asiaan vaikuttaa niin moni juttu. Omalla kohdalla aina oli niin paljon lapsena kavereita etten oikein osannut edes kaivata sisarusta enka kylla myöhemminkaan. Mulla on yksi tytar ja toista lasta ei ole suunnitteilla, syystakö etta olen ainoa lapsi tosin miehella on 3 sisarta eika tuokaan hingu toista.
VastaaPoistaOlen meidän perheessä ainoa sisko ja samalla kuopus. Mulla on kaks isoveljeä, jotka ovat olleet tosi rakkaita molemmat vaikka vanhempi veljistä ei meidän elämässä ole ollutkaan paljoo mukana (asia korjattu näin vanhemmalla iällä, jolloin veli muutti takaisin "kotiin" :) toinen veli on siis ollut läheisempi. Hänen kanssa ollaan tapeltu ja naurettu ja leikitty.... yms. Veljelle oon aina voinu kertoo kaikki omat ongelmat tai huolet paremmin kuin muille. Siskoa en oikeen ole koskaan toivonut. Äitin kaa keskustellaan tyttöjen juttuja ja pojat oli aina turvana :) meidän perheessä on siis sisarus rakkautta riittänyt! :)
VastaaPoistaKöhhh. Snadi oikaisu: Siskojen ja veljien päivä on joka maaliskuun viimeinen lauantai, kertoo tuo teikäläisen linkki [ei siis 31.3.].
VastaaPoistaNo köh. Kiitos täsmennyksestä. :)
PoistaItse olen ainoa lapsi, hommassa on ja oli tietenkin sekä hyvät että huonot puolensa. Eniten sisaruksen puutteessa ärsytti vieraiden aikuisten suhtautuminen. Sitä sai aika usein kuulla olevansa todella itsekäs, koska olin ainoa lapsi ja tämä siis aikuisilta ihmisiltä, jotka tapasi ensimmäisen kerran. Teininä sitten järkeilin, että miksi ottaa toisia huomioon, kun kaikki kuitenkin valmiiksi tietävät minun olevan itsekäs. :D
VastaaPoistaJa ei. Ainoat lapset eivät aina saa kaikkea, mitä haluavat. :D
Mulla on kanssa kyllä miesvaltaisista kuvioista kokemusta: kaksi veljeä, nolla siskoa, opiskelin miesvaltaisessa yliopistossa miesvaltaista alaa ja päälle päätteeksi hankin itselleni aviomiehen, uroskoiran ja kaksi poikalasta. :D No, suurin osa hyvistä ystävistäni on kylläkin naispuolisia. Ja on mulla myös äiti. ;)
VastaaPoistaMielestäni asemaa sisarussarjassa määrittelee myös sukupuoli. Olen itse keskimmäinen lapsi, mutta en ole kokenut mitään (ilmeisen yleistä) paitsioon jäämistä, koska olen kuitenkin ollut se perheen ainoa tyttö.
Mulla on kaksi isoveljeä. Vanhempi on mua kahdeksan vuotta vanhempi, joten en juuri muista, että oltais hengailtu nuorempana yhdessä. Vähän nuoremman kanssa sen sijaan oltiin nuorempana tekemisissä paljonkin, ja siinä vaiheessa, kun aloin liikkua kaupungilla, sillä oli täysi-ikäisenä se huolenpitäjän ja kotiinkuskaajan rooli. Mulla ja veljillä oli kuitenkin omat maailmamme siihen saakka, kunnes vihdoin pääsin "nuorten aikuisten" kastiin ja erot veljiin tasoittuivat. Nyt me ollaan samalla viivalla lapsiperhetouhuinemme.
VastaaPoistaLuulen veljien seuran vaikuttaneen siihen, että olen aina tullut toimeen paremmin miesten kuin naisten kanssa. Mutta niin kivoja kuin ne veljet ovatkin, kaipaan välillä siskoa. En kaivannut sitä niinkään lapsena vaan nimenomaan nyt aikuisena. Että mullakin olis joku sellainen, johon olisi yhtä erityinen yhteys kuin veljilläni on keskenään.
Omien lasten kohdalla (tyttö ja poika) olen tosi iloinen siitä, että niillä on toisensa. Vaikka ne ovatkin vähän väliä kahnauksissa keskenään, on niillä ne hyvätkin hetkensä ja niinä hetkinä tulee sellainen olo, että onpa hyvä, kun tuli tehtyä toi toinenkin.
Kiinnostavia kommentteja! Näistä kaikista näkyy oikeastaan se, että siitä sisaruksen syntymästä pitäisi ehkä vähän jutella vanhempien kanssa: että mitä pitäisi ottaa huomioon ikäeroissa, eri persoonallisuuksissa jne. Ja että vanhempanakaan ei ole liian myöhäistä kokeilla tulisko tästä jotain.
VastaaPoistaOlen itse ihan saamarin tyytyväinen, kun kuulen noiden kahden apinan sekoilevan keskenään jotain leikinomaista ja isosiskon opettavan pikkusiskolle elämän totuuksia. Mut mulla on myös pelko perseessä että voinko mä munata tän hyvännäköisen kehityksen jollain tavalla.
Oma lapseni jäi ainoaksi lapseksi, koska toista emme saaneet (emmekä voineet pariskuntana adoptoida eli ei kannata tarjota sitä korttia). Koska itsekin stereotyyppisesti ajattelin sisaruuden olevan tärkeää, olen etsinyt tietoa myös siitä toisesta puolesta eli siitä miten ainoa lapsi voi voida ja menestyä erinomaisen hyvin myös psyykkisesti. Ainoaan lapseen liitetyt negatiiviset stereotypiat ovat nimenomaan stereotypioita, eivät totuus.
VastaaPoistaEsimerkiksi Time-lehdessä oli hyvä juttu (http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,2002530-2,00.html)pari vuotta sitten, :
No matter their income or occupation, parents of only children have more time, energy and money to invest in their kid, who gets all the dance classes, piano lessons and prep courses, as well as all their parents' attention when it comes to helping work out an algebra problem. That attention, researchers have noticed, leads to not just higher SAT scores but also higher self-esteem.
Sitä en ole vielä ymmärtänyt miksi nimenomaan ainoisiin lapsiin liitetään näitä stereotypioita (ihan uutena tuli tämä läskitutkimus), koska yleisesti esimerkiksi vaaleatukkaisia pikkutyttöjä ei kai enää määritetä automaattisesti tyhmiksi prinsessabimboiksi.
Oma lapseni, nyt 9v., ei ole koskaan kysellyt sisarusten perään. Kun itse olen ottanut asian pari kertaa puheeksi, hän ilmoitti selkeästi, että hän tyytyväisempi yksin, "hän haluaa olla kotona rauhassa". Oma äitini on myös ainoa lapsi eikä hänkään ole koskaan kaivannut sisaruksia.
Lisäksi maailmanlaajuisesti on ekoteko rajoittaa lapsilukua, tämä pallo ei kestä kasvavaa väestömäärää. Ihmettelen suuresti, että jopa ihmiset, jotka vaahtoaa kovasti ekologisista valinnoista, jättävät tämän asian useimmiten huomiotta.
Itseltäni löytyy 2 pikkusiskoa, isosisko ja pikkuveli, kaikki biologisesti puolikkaita. Toisen pikkusiskon ja pikkuveljen kanssa olen viettänyt lapsuuteni (kahteen muuhun siskoon tutustunut vasta aikuisiällä), ja olen kyllä todella iloinen kaikista sisaruksistani. He ovat minulle elämäni tärkeimpiä henkilöitä, enkä voisi kuvitellakaan elämääni ilman heitä.
VastaaPoista