Tietoa mainostajalle ›

14.3.14

Tatu ja Patu pesee Viisikon

Vaikka Skidi osaa jo lukea sujuvasti, luen ihan mielelläni hänelle edelleen ääneen. Pupen ja Maisa Hiiren elämästä on pikkuhiljaa siirrytty kohti isojen tyttöjen kirjoja. Joululomalla otimme askeleen kohti jännitystä: poimimme hyllystä lapsuuteni klassikon, Viisikot!


Kuvittelin muistavani kinkkua ja munia vehreillä nummilla ahmineen lapsilauman hyvin, mutta muistot olivat taas kultaantuneet.

Tekstiä piti rankasti jälkimoderoida. Jätin pois manaukset, suoralla väkivallalla uhkaamiset ja koiran potkimiset. Vaihdoin lasten keskinäisten kiistojen haukkumasanat miedommiksi. Pimeät luolat, paot tunneleiden kautta ja piileskely vaatekomeroissa kävivät sen verran jännittäväksi, että tekstiä piti myös lyhentää kokonaisilla kappaleilla. Pahansuovat aikuiset olivat jo itsessään riittävän pelottavia. Huumorikin tuntui aina kohdistuvan jonkun epäonnistumiseen tai persoonaan.

Lopuksi jopa Paulin pakkomielle olla poika alkoi tökkiä, vaikka se muistaakseni lapsena olikin ollut mielestäni hauskaa ja rohkeaa.

Muistin taas, miksi pidän modernista lastenviihteestä.

Viimeksi totesin tämän, kun katsoimme pikakelauksella läpi Dumbon: minun nuoruuteni klassikot ovat järjestään hirveitä, myös kirjoina. Prinsessasadut, Punahilkat ja Viisikot on kirjoitettu aikana, jolloin maailma oli hyvin erilainen. Oletan, että Tiina-kirjat, Runotytöt ja Vihervaaran Annat kannattaa myös jättää muistojen albumiin eikä tyrkyttää niitä muutaman vuoden päästä pakollisina kasvutarinoina.

Tuskinpa klassikoista painajaisia traumoja saa, mutta eipä niistä juuri mitään ole opittavissakaan.  Sukupuolirooleista, suvaitsevaisuudesta, auttamisesta ja oikeudenmukaisuudesta on parempiakin tarinoita. Ja miksi hemmetissä aina pitäisi olla joku opetus? Miksi kirjan kanssa ei voi vain viihtyä?

Jätimme siis sarjan kesken. Palataan sihen sitten kun lapsia kidnappaavat roistot eivät muuta välittömästi sängyn alle. Ja jos sillä välin haluan saada aikaan keskustelua kuolemasta ja väkivallasta, katsomme Avaraa luontoa.


Mitä lapsille sitten luetaan, jos kaikki tuttu on vanhentunutta? Kerro sinä! Itse otin kustantajan vinkistä vaarin ja hommasin Skidille Tatu ja Patu*- sekä Reuhurinne-sarjaa*, jotka olin luokitellut poikien kirjoiksi. Jos on yhtä ennakkoluuloinen ja jämähtynyt kuin minä, kannattaa vaivata kirjastossa tai kirjakaupassa henkilökuntaa.

* = affilinkki, eli jos päädyt ostamaan tuotteen linkin kautta, saamme myynnistä siivun.

61 kommenttia:

  1. Tatu ja Patu on meillä kestosuosikki, ja toimii hyvin kun luetaan yhtä aikaa 7- ja 3-vuotiaille. Mun omista lapsuusklassikoista on viime aikoina ekaluokkalaisen kanssa luettu Konrad Lorenzin "Eläimet kertovat", joka toimii kyllä mainiosti edelleen. Viisikkoja mä en koskaan lukenutkaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäin kelaamaan, onko mitkään opukset lapsuuden kirjahyllystä kestäneet aikaa... Ainakin Astrid Lindgrenit on edelleen pop.

      Poista
    2. Nalle Puhia ei kukaan ole maininnut. Minua kyllä muutama kohta kylmää, kun tiedän millainen isä A.A. Milne pojalleen oli.

      Poista
  2. Tatu ja Patu -kirjat on kyllä oikeasti hyviä. Pikkuveli luki niitä vielä viime vuonna ja se on sentään jo 14!

    VastaaPoista
  3. Roald Dahlin kirjoja voin kyllä lämpimästi suositella. Samoin tykkään Harry Pottereista. Muumit ja Astrid Lindgrenit ovat klassikoista ihanan monikerroksisia. Ja noista oikein vanhoista Runotytöt ovat pitäneet loistavasti pintansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkälaisia kirjoja Dahlilla on? Potterit otetaan sitten muutaman vuoden päästä kun jännityksen sietokyky on vähän kehittynyt. :)

      Poista
    2. Dahlin kirjoja ovat esimerkiksi Jalin ja suklaatehdas, Matilda ja Jaakko ja jättipersikka. Jälkimmäisestä on muuten tehty aivan huikea animaatio, joka on kylläkin aika jännittävä.

      L. Frank Baumin Ihmemaa Oz (joissakin painoksissa Oz-maan taikuri) oli oma suosikkini siinä kouluiän kynnyksellä.

      Poista
    3. Kannattaa lukea ensin Dahlin lastenkirjoja ja sitten vasta niitä pikkutuhmia aikuistenkirjoja, niin ei tule niin pahaa henkistä ristiriitaa kuin itsellä =)

      Poista
    4. Joo tuo Matilda on hyvä! Samoin tuo Jali, ja sitten eikös mm. Taikasormikin ole Dahlin kirja? En kyllä tiedä, olisivatko pikkuisen isommille, mut luulen että Madde vois tykätä tuosta kirjakaimastaan, kirjan Matilda kun myös on lahjakas lapsi, jolla vaan on vähän kinkkiset vanhemmat.

      Poista
    5. Matilda on loistava kirja ja voisi tosiaan osua teille vähän liiankin hyvin. ;) Dahlin kirjat ovat tosi mielikuvituksellisia, itsekin olen vähän huono noita ikärajoja arvioimaan, mutta uskoisin, että 5-vuotias voisi noita jo vanhempien kanssa lukea. Selvästi nuoremmille tarkoitettua materiaalia se on kuin Viisikot. Mielestäni mielikuvituselementit myös pehmentävät tarinaa vähän, kun se ei tapahdu "oikeassa elämässä". Matildalla on mm. telekineettisiä taitoja ja hän rankaisee ankeita ja tyhmiä vanhempiaan näiden epäeettisistä rikkomuksista kaikenlaisilla nerokkailla kepposilla. Lopuksi Matildan adoptoi hänen mukava opettajansa.

      Poista
  4. Löysin isäni varastoista oman lapsuuteni lempikirjoja, Tammen Kultaista sarjaa, ja kyllä oli ajan hammas purrut. Oli pakko simultaani-sensuroida Tipu Tipuliinia, kun siinä lopussa kettu syö kaikki aiemmin esitellyt hahmot. Siirryin takaisin 2000-luvulle ilomielin.

    Meidän 2-vuotiaalle Tatu&Patu-kirjoissa tapahtuu vielä vähän liikaa, mutta saman sarjan edeltäjät, Veera-kirjat (joissa nämä samat pojat myös seikkailevat) ovat kertakaikkiaan suosikkeja. Lisäksi tykkään kaikesta mitä Nopolan sisarukset kirjoittavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Joo, mulla oli sitä kanssa. Joistain tarinoista ei tiedä, minkä ikäisille se oikeastaan on.

      Poista
  5. Konsta- kirjat ovat mielestäni hyviä, sitten kun kuvakirjavaihe on ylitetty. Sitten esim. Kolme iloista rosvoa, saariston lapset ym. jatkokirjoina on hyviä. Lapsille kyllä kannattaa lukea melkein läpi alakoulun. Kuudesluokkalaisetkin koulussa tykkää siitä, että heille luetaan ääneen, vaikka ovat osanneet lukea jo vuosikausia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konsta ei olekaan tuttu, täytyy tsekata! Muistin nyt myös Uppo Nallen. Pari vuotta sitten ei uponnut, nyt ehkä voisi kokeilla!

      Poista
    2. Uppo-Nalle on kyllä ihan loistava. Luin sitä 5 ja 3-vuotiaille. Kolmevuotias ei jaksanut kiinnostua, kuin vessanovenkahva jutuista, mutta 5-vuotias tykkäsi hirveästi. Siinä on sellaista sanoilla leikittelyä, mikä puree sen ikäisiin, jotka ovat jo hoksanneet sanojen kaksois merkityksiä ja piilovitsejä.

      Poista
  6. Mauri Kunnaksen Koiramäki- yms. kirjat kuului omaan lapsuuteeni ja nyt jo 5-vuotias poikani rakastaa niitä yhtä lailla! Tarinat on hauskoja ja kuvissa on paljon katseltavaa. Jos ei jaksa lukea niin voi vaikka etsiä niitä pieniä pörröisiä hämähäkkejä ja herra Hakkaraisen unissakävelyllä. Sukunimikaimaltaan Kirsi Kunnakselta meillä on Tiitiäisen satupuu sekä Puu-puu ja käpypoika, joissa on ihania runoja naurattamaan lapsia ja aikuisia. Martti Haavion Iloisia eläinsatuja luettiin meidän päivähoitopaikassa puhki ja poika sai sen 2-vuotiaana lahjaksi, siinä on joskin pitkiä mutta mainioita satuja, joissa käytetään hauskoja ja erikoisia ilmaisuja.

    Kunhan muksu kasvaa, tulee väistämättä eteen mm. Harry Potterit, Spiderwickin kronikat, Hobitti ja Taru sormusten herrasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiramäki-kirjoja meillä on myös, vaikka itselläni ei niitä ollut. Mä luin LOTRia teininä - ja muistan veläkin että oli ehdottomasti jännin kirja mitä olin ikinä lukenut!

      Poista
  7. En ole koskaan Viisikoita lukenut, joten siihen en osaa ottaa kantaa. Mutta eikös niitä lue noin kymmenvuotiaat, eivät kuusivuotiaat? Suomen kansan satuja ja tarinoita lukiessa tuli kyllä sellainen olo, että kaikkea sitä onkin lapsena tullut iltasaduiksi luettua. Mutta ei sitä ottanut niin... kettu oli ovela, sudelle ja karhulle kävi aina huonosti ja sillä hyvä.

    Olin myös huutamassa, että Runotytöt ovat hyvin kestäneet aikaa, mutta Idris ehti ensin. Maailma on muuttunut, mutta nuoren tytön kasvu naiseksi ja kirjailijaksi on iätön. Juuri menneellä viikolla juttelin päiväkodissa yhden työntekijän kanssa siitä, että jokainen Runotytöt lukenut tietää, miten iso asia synttärikutsut voivat olla, varsinkin, jos on ainoa, joka ei kutsua saa.

    Anna-kirjoista varsinkin Kotikunnaan Rilla on myös kestänyt aikaa, mutta myös muutkin. Tosin Rillan suomennos on ihan pliisu, koska eihän 30-luvun Suomessa voinut avoimen saksalaisvastaista kirjaa julkaista.

    Minusta ei ole yhtään huono asia, jos tyttö lukee kirjoja, jotka kertovat maailmasta, missä naisen asema oli kovin toisenlainen, mitä se nykyään on. Antaa vähän perspektiiviä eikä ota itsestäänselvyytenä esimerkiksi sitä, että työssäkäyntiä voi jatkaa, vaikka olisi mennyt naimisiin ja jopa sittenkin kun on saanut lapsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm. Mä taidan nyt tästä oppineena lukea noi Runotytöt itse ensin ja päätän vasta sitten alanko niitä suosittelemaan.

      Jäin miettimään tota perspektiiviä naisen asemaan. Musta tyttöjen ei tarvitse olla kiitollisia tasa-arvokehityksestä. Se, että maailma on ollut paljon epäoikeudenmukaisempi paikka, on toki sääli sen ajan tyttöjä kohtaan, mutta mä toivoisin että nykytilan saisi jo ottaa itsestäänselvyytenä. Kasvutarinoita löytynee myös modernista viitekehyksestä.

      Poista
    2. Voidaan varmaan lähteä siitä, että suurimmalle osalle maailman ihmisistä ei tänä päivänä tasa-arvo ole mikään itsestäänselvyys. En usko, että suurin osa heistä kokee olevansa säälittäviä, sen enempää kuin entisajan naisetkaan kokivat. Oikeastaan sen klassikkotarinat "opettavat", että ihmiset ovat kaikkina aikoina hyvin samanlaisia. Esimerkiksi synttärikutsuilla pelattiin jo sata vuotta sitten, se ei ole mikään nykyajan ilmiö.

      Poista
  8. Tatu ja Patu on ollut minullekin aivan vieras, mutta pääsin sattumalta eskarilaiseni kanssa muutama viikko sitten Tatun ja Patun teatteriesitykseen ja se oli aivan loistava!
    En tiennyt mitä odottaa joten esitys yllätti todella positiivisesti! Jos kirjat ovat yhtä lailla ylistyksen arvoisia, tarvinnee poiketa kirjakauppaan/kirjastoon asap.
    Järjellistä iltalukemista kaivataan täälläkin.

    Viisikoita ja neiti Etsiviä ahmin itsekin aikoinani mutta enpäs olekaan ajatellut että ne tuntuisi nyt liian väkivaltaisilta tai muuten pelottavalta luettavalta. Minun muistin mukaan viisikossakin vaan syötiin eväitä luolassa :D
    Mutta vanhat satuklassikot on aivan järkyttäviä! Jossain lapset karkotetaan metsään ja joka toisessa sadussa on ilkeä äitipuoli joka yrittää myrkyttää tai muuten tappaa.. Ei ehkä ihan uusioperhekamaa.. :D
    Miten noista iltasaduista(!) ei nähnyt painajaisia? Ihmettelen kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä, tsekkaan teatterin!

      Kaikkien mielestä Viisikoissa vain syötiin! :D Mulle on muuten jäänyt äitipuolista aika ontto kaiku -- satujen perusteella!?

      Poista
  9. Meillä on tykätty Maukka ja Väykkä kirjoista. Ja aika koukuttava kirja oli Tony Wolfin Suuri satukirja - Lumottu metsä. Toimi eskari-ikäiselle ja nuoremmatkin jaksoi kuunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavia uusia kirjavinkkejä - en ole noista kummastakaan kuullut!

      Poista
    2. Mun mielestä Maukka ja Väykkä kirjat on todella tylsiä. Todella laimea juoni niissä. En suostu lukemaan.

      Poista
    3. Meillä on yksi Maukka ja Väykkä. Ensimmäinen luku luettiin ja sitten tuli lapsilta tuomio: ei tätä enempää, kiitos.

      Poista
  10. Kurenniemen Onneli ja Anneli on meillä 5-vuotiaan tytön suosikki, jota 3-vuotias velikin jaksaa kuunnella. Sitä ei ole tarvinnut sensuroida, vaikka se oli omankin lapsuuden kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Onnelista ja Annelista kävimme katsomassa myös Helsingin kaupunginteatterin esityksen sekä leffan. <3

      Poista
  11. Tästä blogista on alkanut paistaa läpi jo joidenkin postausten alusta että lopussa tulee olemaan affiliate-linkki. Huomaa selvän eron postauksen sisällössä, että onko kirjoitettu tunteella jostain asiasta vai onko kyseessä mainos. Harmi, hyvää asiaa kirjoitat silloin kun näihin ei yhdisty nuita mainostuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai korjaus, ei vain tästä blogista vaan Katjan omastakin, täällä näitä kaupallisia tekstejä harvemmin vissiin on ollut tähän asti Vuoden mutsia lukuunottamatta (jotka ovat ok, kun sillehän tämä blogi on tehty).

      Poista
    2. Tämähän on helposti testattavissa: poista viimeinen kappale tai kuvittele että affi-linkkien tilalla on linkit kirjakauppaan ilman siivua minulle. Onko juttu nyt hyvä? -> Jos ei, juttu ei huonontunut affi-linkistä.
      -> Jos taas parani, voidaan olettaa että mainonta itsessään vaikuttaa mielipiteeseesi koko kirjoituksesta.

      Mutta noin yleisesti: yksikään bloggaaja ei käytä inspiraationa affilinkkejä. Kokeile itse, jos et usko.

      Poista
  12. Kirjastontäti vinkkaa (ja kannattaa tosiaan ottaa sitä omaakin kirjastontätiä hihasta ja kysäistä vinkkejä) - Risto Räppääjät ja Timo Parvelan Ella -kirjat on sellaisia, että niitä jaksaa monen ikäiset. Ja aikuisetkin tykkää, on hyvää huumoria ja kaunista kieltä.

    Meillä on kova sana myös Jukka Parkkiset Karhukirjeitä sarja, joka on siitä hauska, että aikuinen käsittää monet asiat siitä täysin toisella tavalla kuin lapsi. Ja molemmat tykkäävät. Mulla on yksi eläkeläispariskunta asiakkaana, jossa mies lukee vaimolleen Karhukirjeitä ääneen ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana pariskunta. :)

      Ellat täytyy siis ottaa listalle. Olisikohan ollut niin että sijoitin kuvituksen perusteella Ellat vähän nuorempien sarjaan.

      Poista
    2. Ella-kirjoissa ollaan ekaluokkalaisia. Joka kirjassa siis. Ne sopii minusta parhaiten 6-9-vuotialle

      Poista
    3. Ella ja kaverit käy toista luokkaa mutta huumori tuntuu uppoavan, vaikkei koulussa vielä itse olisikaan.

      Poista
    4. Suosittelen Timo Parvelan Ella -kirjoja ehdottomasti! Itse olen lukenut niitä niin eka- kuin neljäs-luokkalaisillekin ja aina uppoaa! Aikuinen toki nauraa hieman eri kohdille kuin lapsi, mutta parasta niissä onkin juuri se, että myös aikuinen viihtyy kirjan parissa! Hauskoja!!

      Kape

      Poista
    5. Mä komppaan noita Risto Räppääjiä myös. Kummitytölle olen niitä lukenut kummitytön neljännestä ikävuodesta alkaen ja ovat viihdyttäviä aikuisillekin.

      /P

      Poista
    6. Joo Ella-kirjat! Mä oon 22 ja luen niitä edelleen, ihan omaksi huvikseni. En kyllä tiedä mitä ääneen lukemisesta tulisi kun itse kikattaa ääneen. Mutta kannattaa ehdottomasti ottaa lukulistalle, samoin kuin Risto Räppääjät!

      Poista
  13. Astrid Lindgren on ihana ja mä jotenkin tykkään siitä että sen lastenkirjoissa on myös vähän tummempiakin sävyjä. Esim Itaran isännän markkinamatka oli varmaan 5-vuotiaana yksi luetuimmista kirjoista vaikka se tuntui kauhean surulliselta. Toisaalta jotkut Marikit ja Melukylät on vähän pehmeämpiä.
    Tove Janssonilla on myös hyvin monentasoisia kirjoja. Ne kuvakirjat varmaan olisi sun lasten ikäisille hyviä, mutta myös Taikurin hattu ja ne alkupään kirjat voisi varmaan pikkuhiljaa toimia.
    Yksi yksittäinen kirja mikä oli aivan mahtava oli Margaret Mahyn Hilloa!, jossa koti-isä päättää hillota pihapuunsa kaikki luumut. Ihanan absurdi oli.
    Tulee mieleen että olisiko niin, että vähän vaikeampien kirjojen kanssa lapsen olisi helpompi ottaa vastaan vain omantasoista settiä jos hän itse lukee. Luulen että kun luin Runotytöt tokalla luokalla niin sensuroin ihan itse lukiessani ne jutut joita en ymmärtänyt. Runotytöissä kyse kyllä oli juuri siitä, että osa kirjan kohdista oli aika vaativia kahdeksanvuotiaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti-isä kirjat ovat lähellä sydäntäni - laitetaan tämänkin lukulistalle!

      Mä muuten jäin tän keskustelun kautta miettimään kirjojen ikärajoja. Suositukset loppuvat jossain kohtaa - miksi? Kirjat voivat kuitenkin olla ihan älyttömän jännittäviä.

      Poista
    2. Jos tykkäät koti-isistä, niin suosittelen Jukka Parkkisen kirjaa Suvi Kinoksen seitsemän enoa. Kirjan alussa orvoksi jäänyt Suvi sijoitetaan poikamiesenojensa kasvatettavaksi. Kaikilla enoista on tohtorintutkinnot, mutta kukaan heistä ei tiedä, miten päin vaippa puetaan lapselle. Kykenet varmaankin samaistumaan tilannekomiikkaan :)

      Kirjassa on lievä viittaus kristillisiin arvoihin, koska siinä mainitaan Suvin suojelusenkelit. Toisaalta Suvi herättää ensikäynnillään seurakunnan kerhossa niin paljon pahennusta väittelytyylillään, että käynti jää viimeiseksi. Minusta kirja sopii oikein hyvin myös luonnontieteitä arvostavan pakanaperheen luettavaksi.

      Jatko-osat ovat vähän vaativampaa, jopa synkempää luettavaa, joten suosittelen niille vanhempien ennakkotarkastusta ennen kuin niitä tarjotaan ihan pienille lapsille.

      Poista
    3. Marikki on ollut pienenä minunkin suosikkini, ja edelleen pidän sitä loistavana kuten Lindgreniä yleensäkin. Meillä vain kävi niin, että nyt omille lapsille lukiessa sensuroin aika tavalla tekstiä ihan siitä syystä, että Raamattu-viittaukset olisivat menneet niin ohi noilta epäkristillisen kasvatuksen saaneilta.

      Poista
    4. Minä mietin myös Marikkia lukiessa, että mitähän nuo oikein ymmärtävät, kun Raamatun tarinat eivät ole tuttuja. En silti lähtenyt sensuroimaan: voi tarinan Joosefista kaivossa oppia näinkin. Pyykki-Iida jää hahmona varsin ohueksi, jos hänestä uskonnollisuuden ottaa pois. Ihan hyvä lasten on oppia, että meitä on varsin monenlaisia ihmisiä.

      Poista
  14. Mä en ole koskaan pystynyt sensuroimaan lapsille lukemaani, vaikka olenkin joskus jossain vaiheessa tajunnut ettei mennyt ihan nappiin oma valinta. Sensuuri vaan on mun mielestä täysin tuomittavaa. Samoin olen aina ollut liberalisti sitä mieltä, että kirjat eivät tarvitse ikärajoja, koska niissä tarinat muodostuu päässä toisin kuin elävän kuvan kanssa. Nykymaailman lastenkirjat olivat omasta mielestäni puuduttavan tylsiä. Silloin kun lapsille vielä luin viitisen vuotta sitten niin Lindgrenit ja muumit tuli luettua. Viimeinen yhteislukeminen oli Susan Cooperin "Pimeä nousee" -sarja. Sen jälkeen siirtyivät lukeman itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on myös vaikea ymmärtää tätä sensurointia konseptuaalisella tasolla. Mieluummin varmistaisin, että vaihtelua on riittävästi kuin rupeaisin yksittäistä kirjaa sensuroimaan.

      Poista
    2. Miksi ihmeessä sensuuri on täysin tuomittavaa? Kyse on kuitenkin fiktiosta, ei uutisista. Kuusivuotiaan päässä muodostuva kuva voi olla aika pelottava, oli kuvaa tai ei. Pelothan hyvin usein ovat täysin irrationaalisia.

      Poista
  15. Hannele Huovin Urpo ja Turpo -sarja on meillä hitti ääneenluettuna, jälkikasvu kohta 5v ja 6v. Niukka kuvituskaan ei tunnu lapsia haittaavan, kirjoja luetaan 2-3 lukua illassa ja aina ne pitää saada uudestaan lainaan. (Huumori uppoaa myös tähän aikuiseen: en pääse räkättämättä yli Herra Ii-Muri-Murista, tuosta parkettien partaveitsestä, kenokaulaisesta niljakkeesta.) Kuvakirjana on muuten julkaistu Urpo, Turpo ja Hirveä Irvisaurus. Ihan helmi lasten mielestä!

    Sisältösensuureja en ole harrastanut, meillä lasten kestosuosikeissa Hannussa ja Kertussa paha äitipuoli jättää lapset metsään kuolemaan, ja Lumikissa metsästäjä käsketään surmatöihin. LaKanin tapaan luotan siihen, että mielessä muodostuva kuva on lapsen käsityskyvyn mukainen, toisin kuin valmiiksi kuvitetuissa tv-ohjelmissa.

    Joitain kirjoja lukiessa saa kuitenkin olla kieli keskellä suuta: Junalla Arikspaaniin -kirjaa lukiessa piti tehdä lennossa Pene-Haafosta afrikkalaistyttö, alkuperäinen teksti sisältää n-sanan - tietyiltä osin nuo oman lapsuuden kirjat eivät ole kestäneet aikaa. Peppi Pitkätossussa on muuten sama juttu, ainakin siinä painoksessa joka minulla on.

    VastaaPoista
  16. Kyllä perinteisillä tyttökirjoilla on ollut melkoinen vaikutus meidän ikäluokkaamme. Ennakkoluulottomat ja rohkeat (jopa radikaalit) tytöt olivat usein punatukkaisia (Peppi, Anna, Neiti Etsivän Paula). Viisikko-kirjoista (ja miksei Ronja-kirjoistakin) opimme - nyt hieman kärjistäen...- että tyttömäiset tytöt ("missit") ovat arkoja nössöjä ja tytön pitää olla jätkä ollakseen yhtä hyvä kuin pojat. Jatkuva sekoilu oli tietysti myös hauskaa, kuten Lotta-kirjoissa. Olen itse lukenut varhaisteini-iässä kaikki em. sarjat ja uskon, että ainakin minun naiskuvaani niillä on ollut iso vaikutus. Silti ainoastaan Runotyttö on tehnyt niin suuren vaikutuksen, että voisin joskus lukea kirjat uudestaan.

    VastaaPoista
  17. Joitakin kirjojahan on uudelleensuomennettu, kun kieli on ajanut ohitse. Esim. Peppi Pitkätossua vanhana käännöksenä pitää sisällään mm. niitä n-alkuisia sanoja tummaihoisista. Mun mielestä Vaahteramäen Eemelikin on paikoin vähän - no - kyseenalainen. Kun eihän se Eemeli oikeasti mitään ilkeyksiä tee ja silti sille tulee kauheat rangaistukset ja sanktiot niistä tekemisistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaatko, että nykymaailmassa ei olisi lapsia, joita vanhemmat kohtelevat kohtuuttoman ankarasti? Että ei olisi perheitä, missä vanhemmilla kierrokset nousevat, kun lapsi on niin ehtiväinen, että aina sattuu ja tapahtuu? Eemelin isä oli luonteeltaan yhtä äkkipikainen kuin Eemeli, joten oli erittäin viisasta, että Eemeli lukitsi verstashuoneen oven sisäpuolelta ja Eemelin äiti ulkopuolelta... ei häntä sinne pelkästään rangaistuksen vuoksi viety, vaan myös turvaan.

      Poista
    2. En meinaa, enkä mitenkään kommentissani niin väittänytkään. Mun mielestä Eemeli nyt ei vain tee mitään varsinaisia ilkeyksiä ja silti aina rangaistaan. Ja se mua häiritsee. Mä itse asiassa luin näitä lapselle just alkuvuonna ja ne olivat kyllä pettymys - jotenkin kaikkia Lindgrenin kirjoja pidetään tosi kovassa huudossa ja edelleen ihan ajankohtaisina. En tätä Eemeliä kyllä kokenut sellaiseksi - enkä erityisesti näe tarpeelliseksi lapsen joutua ihmettelemään miksi vahingossa tapahtuneesta asiasta seuraa niin kovia rangaistuksia kuin mitä kirjoissa on.

      En ole kaikkia Eemeli-kirjoja aikuisena lukenut, mutta ei mulle siitä yhdestä jäänyt kyllä sellaista oloa, että Eemeli olisi mitenkään äkkipikainen.

      Poista
    3. Minä olen lukenut Eemelit useampaan kertaan aikuisella iällä (hyvin voimakastahtoisen pojan äitinä olen alkanut ymmärtää Eemelin äitiä) ja kyllä Eemeli on nimenomaa äkkipikainen ja muutenkin nopea liikkeissään. Lindgren on kirjoittanut tarinoihin muutaman loistavan kuvauksen siitä, miten Eemeli raivostuu ja mitä sitten tapahtuu.

      Tietenkin Eemelin metkuista valtaosa on vahinkoja: ihan vahingossa pisti keittokulhon päähänsä, veti pikkusiskon lipputankoon tai lukitsi isänsä sateisena iltana ulkohuusiin...

      Poista
  18. Ostin pari vuotta sitten innoissani kirpparilta lapselle Tiina-kirjan, kun muistin niistä itse lapsena tykänneeni. Ei päästy kovin montaa sivua eteenpäin, kun oli pakko jättää kesken. Siis ihan hirveää sukupuolistereotypioiden pönkittämistä ja väkivaltaa ja sillä uhkailua. En voi suositella tänä päivänä enää kenellekään.

    Sen sijaan suosittelen jo täällä mainittuja Elloja ja Risto Räppääjiä. Niihin siirryttiin lapsen ollessa noin eskari-ikäinen ja molemmissa sarjoissa tulee kivasti joka vuosi uutta luettavaa:). Lapsi itse innostui erityisesti Risto Räppääjästä ja luki eskarin ja ekan luokan välisenä kesänä koko sarjan. Myös Konsta-kirjat on ihan ok. Seikkailukirjapuolella uudehko sarja Geoetsivät vaikuttaa kivalta, en tosin ole kauhean tarkasti vielä tutustunut.

    Olen muiden kanssa samaa mieltä myös noista Lindgrenin klassikoista, ne toimii edelleen, vaikka ajoittain n-sana tekstissä vilahteleekin. Ronja Ryövärin tytär ja Veljeni Leijonamieli on luettu varmaan sata kertaa läpi.

    VastaaPoista
  19. Mä ostin lapselleni nostalgiapuuskassa Fedja-setä ja kissa ja koiran ja kaduin sitten vähän ostosta, että mahtaako upota nykylapseen, mutta herranjesta, eka kirja jossa meidän huumorintajuton (pieruhuumori uppoaa) tenava nauroi ääneen! Olen mykistynyt.

    VastaaPoista
  20. Oi, pitää kompata, tuo Fedja-setä, kissa ja koira on huippu. Suosittelen lainaamaan kirjastosta siitä tehdyn äänikirjan, Antti Virmavirran lukemana, todella viihdyttävää. Ostimme itsellemme kirjan ja innostuin (energisellä tuulella ollessani) matkimaan kirjaa lapsille lukiessani Virmavirran tekemiä hahmoja. Tarina on omaan makuun myös miellyttävän sukupuolineutraali.
    Marja

    VastaaPoista
  21. Vähän uudemmista kirjoista mun mielestä loistoyksilöitä ovat Viisi Villiä Virtasta -kirjat. Sarjassa on (yllättäen) viisi kirjaa, joissa kussakin seikkailee päähenkilönä yksi perheen viidestä lapsesta. Lasten ikähaitari ulottuu 2-ikävuodesta esikoulun porteille, joten tuolta väliltä oleva kuulijakunta varmasti myös kykenee samaistumaan. Hauskaa on juuri se, miten näkökulma vaihtuu kulloisenkin päähenkilön mukaan. Herkullisinta oivaltavien aiheiden ja tekstin lisäksi kirjoissa on mahtava kuvitus. Meillä koko sarja uppoaa yhä 3- ja 6-vuotiaisiin tyttöihimme - välillä niitä luetaan monena iltana peräkkäin uudestaan ja uudestaan (3-veet rakastavat toistoa). Ja yllättäen mäkään en niitä ääneen lukiesseani pahemmin kyllästy.
    Tatut ja Patut sekä Risto Räppääjät saavat myös suositukseni.

    Taru

    VastaaPoista
  22. Mun mielestä Tatu ja Patua on uuvuttavaa lukea ääneen, lapsi kyllä niistä pitää. Lasta ja lukijaa innostuttaneita opuksia meidän perheessä ovat olleet ainaskin Rosa Liksomin Jepata Nasta pohjoisnavalla (tää jos mikä herätti keskustelua hyvällä tavalla), Kukkapää ja kiemurakorva Aulikki Oksaselta, Marjatta Kureniemen Onneli ja Anneli, Jo Nesbøn Tohtori Proktori ja pierupulveri (pieru - tuo huumorin ikuinen lähde!) ja Dahlit. Jaakko ja jättipersikka ei upont, mutta IKJ kyllä.

    VastaaPoista
  23. Viiru ja Pesonen on mahtava sarja, samoin Aino-kirjat, Sylvi Kepponen ja onhan näitä!

    Blogeissa kiertää tällä viikolla haaste: http://sininenkeskitie.blogspot.fi/2014/03/blogien-lastenkirjaviikko-2014-haaste.html

    VastaaPoista
  24. Olen 26v. nainen ja luen tällä hetkellä Viisikko-sarjaa lävitse (edistynyt vähän yli puolenvälin) ja en ikinä missään olosuhteissa tule lukemaan sitä kuraa tuleville lapsilleni. "Kyllä sinä Anne olet sitten tomera kodinhengetär" tms, kun 10-vuotias vetää instant-kotileikit joka helvetin retkellä. Aika on ajanut niistä ohitse ja lujaa.

    (Viisikot kuuluvat yhteen "100 kirjaa luettavaksi elämän aikana" -listaan, sen takia kestän ne hampaat irvessä.)

    VastaaPoista
  25. Olempas itse pienenä lukenut sekä annat,runotytöt,tiinat, dahlin kirjoja, anni swanin kirjoja, ja sitte vähän vanhempana potterit eikä ole kyllä mistää traumoja jäänyt :)
    Ja joo tiiän et tää kommentti tulee viis vuotta myöhässä ja nyt siis olen 16

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...