Kippis!

Lapset&ravintola-aiheen jatko-osaksi sopii luonnollisesti lapset&alkoholinkäyttö. Omassa lapsuudenkodissani ei juuri juotu alkoholia. Ei pidetty kossua säilössä patterin takana, mutta kellarissa ei kyllä ollut sellaista lämpötilasäädeltyä viinikaappiakaan, jonka uumenista olisi kaiveiltu aarteita maisteltaviksi.

Suomalaisperheiden alkoholinkäytön ruma puoli tuli kuitenkin tutuksi. Vanhempani pyörittivät 1990-luvun alussa asuntovaunualuetta. Siellä näin, kuinka alkoholinkäyttö alkaa kossupullosta ja loppuu asuntovaunun etuteltan päälle kaatumiseen. Ennen kuin farkut ovat nilkoissa ja paskat alushousussa, huudatetaan kannettavasta mankasta suomalaista iskelmätuotantoa ja mokelletaan ilman konsonantteja. Muistan muutamia perheitä, joiden vanhemmat ottivat huikkaa perjantai-illasta sunnuntaiaamuun lasten tarkkaillessa sivusta vaisuina vanhempiensa juomalasien sisältöä. Ällöttävää.

On täysin edesvastuutonta, törkeää ja ääliömäistä vetää perskännejä lasten seurassa. Mutta typerää on myös se mustavalkoinen tapa, jolla alkoholinkäyttöön Suomessa suhtaudutaan. Tyyliin: jos imetät ja juot puoli lasia punaviiniä, yrität about tappaa lapsesi. 

Ei Suomessakaan juoda vain ja ainoastaan perskänni odotushorisontissa. Mistä siis johtuu, että ei-humalahakuista kohtuukäytöstäkään ei saa puhua? Alkoholi rinnastetaan vain ördäämiseen ja turpakäräjiin snagarilla. Viestinnällä rakennetaan todellisuutta; kun alkoholista puhutaan hallitsemattomana kaaoksena, heitteillejättöinä ja pahoinpitelyinä, alkoholista tulee iso paha mörkö, joka pitää kieltää kaikilta, koska siitä seuraa vain kaikenlaista paskaa. (Saman ajatuskaavan mukaan kännissä voi tehdä mitä vaan ja syyllinen löytyy kätevästi alkoholia - mörkö otti vallan ja vei oman vastuun.)

Minä annan nyt äänen iloiselle ryyppäämiselle. Olen nimittäin Roosa Meriläisen kanssa samaa mieltä: Kännissä on kivaa. Meillä kotona otetaan alkoholia lapsen seurassa. Kylmän valkkarin ensipuraisu on vallaton tunne. Kun lauantaina päivällä tilaan pubin nurkkapöydässä itselleni yhden bissen ja lapselle pullon limppaa, koen suurta tyytyväisyyttä. Olen kahdessa maailmassa yhtäaikaa: mutsina mutta myös omana vapaana itsenäni.

Alkoholi on läsnä myös juhlapyhinä. Viime vappuna kokoonnuimme ystävän puutarhabileisiin. Joimme miehen kanssa pullon skumppaa ja tarjosimme lapselle iltapäivämaidon kuoharilasista. Kilisteltiin, tanssittiin ja pelleiltiin. Muutaman tunnin päästä kävelimme kotiin vapautuneessa tunnelmassa. Ihana päivä, jossa hiprakalla* oli oma roolinsa. Kukaan ei vetänyt toista turpaan, unohtanut lasta bajamajaan, ajanut autolla päin betoniseinää tai paskantanut housuihinsa (paitsi kersa, mutta se joikin koko päivän pelkkiä alkoholittomia).

*) Hiprakan tunnistaa rentoutuneesta ja kevyestä olosta, joka kestää tunnista kahteen, eikä siitä tule krapulaa. Hiprakkaan pääsy vaatii henkilökohtaista pelisilmää. Minulle se on kaksi täyttä lasia skumppaa tai yksi vahva geetee. Entäs teille?

Iik, lapsia ravintolassa!

Hannan blogissa on menossa melkoisen ärhäkkä keskustelu siitä, saavatko lapset näkyä ja kuulua ravintolassa. Itse ravintolabisneksessä mukana olevalla äidillä on aiheesta selkeä mielipide: tervetuloa, koko perhe.

Suomessa tuntuu olevan tapana, että kaikki nolosti käyttäytyvät kansanryhmät kuten vanhukset, ulkomaalaiset, vammaiset, lapset ja kuolleet pidetään mahdollisimman paljon pois normaalien ihmisten normaalia elämää häiritsemästä. Ei siis ihme, että tällaisessa harhaisessa todellisuuudessa kikattavat lapset tuntuvat pelottavilta, parin pöydän päästäkin.

Pelko lapsia kohtaan on sekä aiheellista että aiheetonta. Ruokarauhan perään määkivät anonyymit niputtavat kaikki kersat häiriköiksi, jotka pitävät ravintolaa huvipuistona. Minulla on uutisia: lasten syyttäminen on lyhytnäköistä. Jos lapset eivät osaa käyttäytyä, syy on dorkien vanhempien. Sitäpaitsi pöytätavat osaavia ipanoita löytyy. Nämä hyväkäytöksisetkin lapset kertovat välillä älyvapaita juttujaan liian kovalla äänellä ja kaatavat maitolasinsa. Huomautan, että sottaaminen ja möykkääminen eivät ole pelkästään lasten syntejä. Ja kannattaa ottaa omat diapamit mukaan, jos tuolissa keikkuminen hermostuttaa.

Muutama asia maailmassa täytyy vain hyväksyä vaikka kuinka ärsyttäisi. Yksi näistä asioista on se, että lapset ovat lapsia. Ne ovat aikuisia lyhyempiä, tyhmempiä, arvaamattomampia, spontaanimpia ja ajattelemattomampia - myös ravintolassa. Lapset kuitenkin kasvavat, jos heitä kasvatetaan. Ravintolaan lapsensa roudaavat vanhemmat suorittavat tärkeää tehtävää: opettavat jälkikasvulleen tapakulttuuria - ainakin osittain oman ruokahetkensä kustannuksella. He ansaitsevat aplodit. Heidän kersansa oppivat käytöstapojen lisäksi, että Saarioisten äidit eivät vastaa ihan kaikista safkoista.

Ravintolascenessäkin olisi kaapistatulon paikka. On jo olemassa alle 18-vuotiailta kiellettyjä lomahotelleja. Minä haluan tarkemmin tietää ravintolan valitseman asiakaslinjan - en kaipaa nauravia nakkeja vaan henkilökunnan, jolla on pelisilmää, ja todellisuudentajuisia kanssa-asiakkaita. Lapsia enemmän minua nimittäin ällöttävät aikuiset.