Öljyä moottoriin

Edellisen postauksen kommenteissa kysyttiin tärkeää asiaa: Mikä avuksi, kun mieli on musta?


Kokoan tähän alle listaa asioista, joilla itse taitan ketutuksen. Tai ainakin saan vaimennettua sen volyymia. Nyt mutsit vinkit jakoon! Mitä te teette päivinä, jolloin vituttaa niin että näkö lähtee? Kaikkien vinkkien voimin toivotamme kaikille kesää ja kärpäsiä. Hajonneita autoja ja hyttysiä. Pitäkää huolta toisistanne ja ennen kaikkea itsestänne <3


Kun minua vituttaa...
- ...kaivan lapsen nukahdettua kaapista irtokarkkipiilon esiin ja katson pari jaksoa Sopranosia.
- ....menen kirjastoon. Kun katselee kirjojen määrää ja miettii niiden parissa aherrettuja vuosisatoja, ainakin ne turhimmat ongelmat alkavat tuntua hyttysen ininältä.
- luen blogeja :)
- menen sohvalle vaakatasoon ja laitan äänikirjan soimaan. Nukahdan yleensä ennen prologin loppua.
- Suggestoin itseni Kreikkaan juomalla lasin halpaa valkoviiniä ja kuuntelemalla Zorbasta Youtubesta. No joke. 

Kuva: p-andr

Ja sen sisällä on uusia mutseja

Vuoden mutsi -kirjan kannessa poseeraa maatuska-nukke. Se on prototyyppi mutsista: yhden nuken sisällä on uusi nukke, jonka sisällä on uusi nukke. Mummo, jonka sisältä tulee uusia mummoja.

Satavuotiaana voi vanhainkodin vierailutunnilla kelata, että jos minua ei olisi, ei muuten olisi noita kädet jäykkänä ovensuussa seisovia sukulaisiakaan. Samalla ei myöskään voi välttyä huomaamasta, kuinka nuorin lapsesi on perinyt edustavan nenäsi tai kuinka lapsesi esikoinen on samanlainen tulisielu kuin oma lapsesi pienenä. Tällaisilla ajatusleikeillä saa perspektiiviä ajoittain kaaoottiseen lapsiperhearkeen. 

Yksi perspektiivi laskeutui tajuntaani eilen. Uuteen duunini liittyen Nyt-liite julkaisi perjantaina jutun, jossa istun kaupan rappusilla. Isäni laittoi samana iltana tekstiviestin, jossa hän kehotti kaivamaan arkistoista sen vanhan valokuvan, jossa hänen mummonsa poseerasi lapsensa, siis isäni äidin, kanssa oman kauppansa rappusilla. Oma isoisoäitini pyöritti Karjalassa menestyksekästä sekatavarakauppaa, jonka hän joutui sodan takia jättämään Neuvostoliittoon. Pääsin itse onneksi vähän helpommalla: toin kaupalla Suomen keskelle Atlanttia.

Näen tuossa mustavalkokuvassa itseni. Jotenkin friikkiä. Ja niin normaalia.