Tietoa mainostajalle ›

29.1.13

Jälleennäkemisen draamaa

Lapsi on viettänyt anopin luona pari yötä kuukaudessa siitä asti kun se oli puolivuotias. Pidempien työmatkojen tai satunnaisten yhteisten viikonloppureissujen sattuessa vierailuaika on saattanut venähtää pidemmäksikin.  Jos anopille ei kuukauteen lähetä yökyläpyyntöä, sieltä tulee muikkari: kai teillä nyt jotain iltatekemistä on, että mitä jos toisitte lapsen hoitoon. Miehen jo eläkkeelle jääneen äidin merkittävin elämänsisältö on kuulemma tällä hetkellä lapsenlapset. Hän on myös yksi lapsen suosikkihenkilöistä. Kun lapselle vihjaa, että tänään saattaisit päästä ammalle yökylään, se juoksee eteiseen tunkemaan unilelua ulkohaalarintaskuun.  Men-nnäääännn jjjjo!


Departures. Arrivals.
Tilanne on siis meidän vanhempien kannalta enemmän kuin täydellinen. Tämä kaikki pohjustuksena seuraavaan.

Olin alkuvuodesta mieheni kanssa viikon kaksin reissussa. Kersa vietti sillä välin viikon anopin all inclusivessa ja viihtyi hyvin. Epämukavuusalueelle siirryttiin vasta, kun palasimme kotiin.  Kolmen päivän ajan ruoka lensi lattialle, sukkahousuja ei saanut pukea jalkaan kuin pimeässä (wtf) ja kaikkiin kysymyksiin annettiin kielteinen huutovastaus. Neeeeiiiiijjj. Kolmannen päivän iltana lapsi halusi halata nukkumaan mennessään. Samalla se kysyi, voiko taas mennä ammalle yöks. Loogista? No ei ihan.

Tämä sama jälleennäkemisen draama toistuu myös silloin, kun jompi kumpi vanhemmista palaa muutaman päivän poissaolon jälkeen kotiin.

Kyselin tutuilta kersaperheiltä, onko kuvio tuttu. Vastaukset jakautuivat aika tasaisesti jaa- ja ei-ääniin.

Silloin tajusin, että ehkä tämä on persoonallisuuskysymys. Vituksen määrää ei annostella kaikille samanlaisilla kauhoilla. Lapsen ja minun lusikka on sattumoisin samaa kokoa: hän käyttäytyy juuri kuten äitinsä. Jos mies on ollut viikon työreissussa, en todellakaan odota kotiin palaavaa puolisoa avosylin ulko-ovella vastaleivottu omenapiirakka uunissa pyykit viikattuna. Ehei. Ketuttaa, että olen saanut viikon ajan yksin pyykätä, kuskata ja laittaa ruokaa. Mökötän noin vurokauden ja annan kaksisanaisia vastauksia. Osoitan mieltäni. Loogista? No ei ihan.

Kuva: Flickr / Foo Joon Sunn

10 kommenttia:

  1. Meillä jälleennäkemisen riemu on tota samaa luokkaa. Mahdollinen oman ajan aikaansaama rentoutuminen lentää ikkunasta ulos viimeistään, kun kersat karjuu unisonona toista päivää putkeen kuinka ne haluaa takaisin mummolaan. Että kivat teille kullanmuruset, seuraavan kerran saattekin oikeesti jäädä sinne asumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Sen olen oppinut tässä 2,5 vuoden aikana, että jos on YKSI vapaailta, sitä vapaailtaa ei tosiaankaan halua viettää baarissa hankkimassa päänsärkyä seuraavaksi aamuksi.

      Poista
  2. Sama täällä jälleennäkemisen riemu on joskus "valtava" ja olen huomannut myös seuraavan ilmiön.
    Kun toinen on illan poissa kotoa tai esim työmatkalla pari päivää, hommat hoituu silläaikaa kuin unelma. Jahka toinen pääsee kotiin alkaa ihan karsee huuto ja rähjääminen,en tunnusta, että itse normaalisti olisin kotona oltuani mitenkään erityisen kireä.... eli ei johdu siitä. Olen joskus itse kotiin tultuani kysynyt, että oletteko koko poissaoloaikani huutaneet samalla tavalla, vastaus on aina ollut ei.

    Tästäkin toki on poikkeuksia mm. kahden lapsen rotavirusvatsatauti miehen 6 päivän Madridin reissuna aikana...lasten ikä 4,5 v ja 10 kk ja minä itse juuri aliottanut uudessa työpaikassa. Vastaanotto ei ollut kovin lämmin varsinkaan sen jälkeenkun mies kysyi: "Miksi olet noin kireä?"

    Oma teoriani on, että lapset purkaa eron aikana esiintynyttä ikävää/ahdistusta jälkikäteen, siinä vaiheessa kun molemmat vanhemmat on paikalla ja "turvallista" kiukutella. Vähän sama ilmiö kuin "vieraskoreus" eli lapsi käyttäytyy kuin enkeli vieraille, mutta omille vanhemmilleen on välillä ihan kamala. =)

    Niin ja meillä välillä päivähoidossakin oli niin paljon kivempaa kuin kotona, että sain välillä maanitella pitkään, ennen kuin kotiin suostuttiin lähtemään. Onneksi nuo päivät on jo aikalailla takanapäin, kun kaikki lapset on jo kouluikäisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos on ollut ikävä, niin milläs sitä saa sen ikävöidyn vanhemman huomion varmimmin? No tietenkin huutamalla vielä äänekkäämmin kuin se sisarus siinä vieressä (koska se hirvein kailottaja yritetään luonnollisesti vaientaa ensimmäisenä).

      Poista
    2. "Miksi olet noin kireä". LOL. Toi kysymys pitäis kieltää sakon uhalla.

      Poista
  3. Kolmevuotiaan perspektiivistä viikko ilman vanhempia on jo käsittämättömän pitkä aika. Ei ole ihme, että tulee kiukuttelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun meininki on sama, vaikka olisin poissa kaksi päivää... Toisaalta taas muutamat lapsellisista kavereistani ovat sanoneet, että pidemmän yökyläilyn jälkeen ei ole ollut kiukuttelua. Ehkä lapset ovat tässä(kin) kohtaa erilaisia?

      Poista
  4. Sama ilmiö on meille tuttu. Ensin viikko mummon tai mummin hellantelttuna ja sitten paluun jälkeen kiukuttelua äidille (ei niinkään isälle) yhtä monta päivää kuin poissaolokin. Potut pottuina ja silleen.

    VastaaPoista
  5. Viimestään siinä vaiheessa kun vanhemmat tulee hakemaan lasta hoitopaikasta niin alkaa kauhea meuhkaaminen, itku ja vinkuminen. Mummo sanoo että vierailun aikana lapset on ollu "kuin kirkossa". Jostakin aikanaan luin että uhma/kilarit tässä tilanteessa on vain sitä että lapsi rakastaa vanhempiaan niin syvästi että voi luottaa heihin niin että näyttävät todelliset tunteensa, eikä peittele niitä. Mä kun luulin että se rakkauden osoittaminen on halaamista ja pussaamista?

    VastaaPoista
  6. Nooh, meillä 5,5v vetää nykyään kauheat kilarit kun haetaan yökylästä mummolasta, koska sillä on oikeasti siellä kivempaa kun kotona :D
    Se kaipaa nykyään kaveriseuraa ihan koko ajan, joka ilta päiväkodin jälkeen pitäis päästä kaverille leikkimään tai kaveri meille. No mummolassa on yläkerrassa sen kaksi parasta kaveria, toinen 4v ja toinen 6v ja siellä ne rymistelee menemään 12h päivästä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...