- kaksi kirjaa,
- kaksi blogia,
- yksi firma,
- kaupunginvaltuutetun duunit ja
- salainen erikoisprojekti.
 |
| Kuva: Flickr / Mcertou |
Niin ja liikuntaharrastus ja yöunetkin pitää olla. Puuskahdin tämän to do -listani edessä eräänä iltana, että olisi pitänyt hankkia lapset nuorempana.
Sitten tajusin olevani idiootti: lapsilla ei ole mitään tekemistä tämän ruuhkan kanssa.
Ruuhkavuodet yhdistetään lapsiperhe-elämään, mutta minulla olisi tässä tilanteessa saatanallinen kiire ihan ilman lapsiakin. Downshiftaaminen ja oleskeluyhteiskunta ei kiinnosta, herään aamuisin täynnä ideoita ja isnpiraatiota. Haluan venyä kaikkeen mahdolliseen, mikä aiheuttaa tietenkin kauhistelua.
Miten aion ehtiä tämän kaiken - olenhan äiti?
Sivuutetaan nyt se, että kukaan ei kysyisi tätä mieheltä, ja vastataan rehellisesti: ei mitään käryä. Mutta joskus elämässä vain käy niin, että kaikki siistit asiat kasaantuvat yhteen päivään, viikkoon, kuukauteen tai vuoteen. Nyt tällä mammalla on menossa aika vilkas ajanjakso. Olisi oikeastaan vähän outoa, jos ei olisi. Olen elämäni kunnossa, rahatilanne on vakaa ja virtaa riittää.
Kun kuusi vuotta sitten jahkailin, haluanko äidiksi, havaitsin, että sitä sopivaa hetkeä ei tuntunut koskaan tulevan. Teen tämän yhden jutun vielä ja sitten. Arvaatte: ei sitä viimeistä juttua ikinä tullut. Projektieni suhteen on sama juttu. En edes tiedä, mikä olisi sopiva lykkäys? Kun kuopus menee eskariin? Kun vanhempi on yläasteella?
En tiedä, mitä odottelulla voittaisin, mutta jahkailun riskinä on katkeroituminen. Tilanne voi tulevaisuudessa muuttua myös huonompan suuntaan. En taatusti ole tyytyväinen, jos ruutulippu heilahtaa ennen kuin ehdin edes aloittaa.
Vaikka perhe on tärkeä, elämääni mahtuu muutakin. On aina mahtunut. Nyt katsotaan kuinka paljon. Ja sitten aikataulutetaan, budjetoidaan ja resursoidaan.
Eroja formularataan onneksi löytyy. Pääsen myös peruuttamaan lähtöruutuun, jos siltä tuntuu.
Hienoa, että jaksat olla noin monessa mukana ! Nostan kyllä hattua !
VastaaPoistaMulla oli vähän samantapainen tilanne vajaa 10 vuotta sitten eli suurinpiirtein sinun ikäisenäsi, tein töitä paljon, opiskelin ja siihen sitten lisäksi kolme aika pientä lasta, kodista huolehtiminen aia yksin koska miest teki matkatöitä, sitten tuli kaikenlaista muutakin ikävää... Panostin liikaa aikaa työhön ja työ alkoi mennä liikaa perheen edelle, tuli työuupumusta ja aloin sitten kyseenalaistaa tarviiko mun kaikkeen ehtiä, kun en enää jaksanut mitään kunnolla ja en enää voinut fyysisestikään hyvin. Lisäksi en ehtinyt pitää riittävästi huolta itsestäni. Kuntoilukin meni suorittamiseksi ja nautinto siitä katosi.
Nyt olen vähentänyt kaikkea, myös työntekoa reilusti ja voin mielestäni paremmin kuin muutama vuosi sitten. Nyt vuoden tietoisen elämän rauhoittamisen jälkeen alkaa jo taas vanhat harrastuksetkin kiinnostamaan.
Nykyään mietin jotenkin sillälailla, että niin kauan kuin tekeminen on kivaa ja siitä tekemisestä nauttii....hienoa, mutta jos yhtään menee "suorittamisen" puolelle,pitää jotain vähentää. Tasapainon löytäminen vaatii taiteilua, mutta pikkuhiljaa alan löytää sen.
Varmaan burn-outin voi saada vaikka tekee kivaakin hommaa. Onneksi mies on messissä. Itsekin yrittäjä-muusikkona ymmärtää kyllä, että joskus päässä olevat ajatukset on saatava konkretisoitua. :)
PoistaKyllä tuo mies on edelleenkin 18 aviovuoden jälkeen messissä, mutta hänkin on pikkuhiljaa tajunnut saman kuin minä... =)
PoistaLuin joskus ennen esikoisen syntymää Riku Siivosen kolumnin, jossa hän kirjoitti siitä, miten tosi moni kolmi-nelikymppinen on kuullut äitinsä nuoruudenunelmista, on vaikka haluttu perustaa kampaamo, mutta "sitten tulitte te lapset eikä sellaista voinut enää ajatellakaan". Ei kukaan halua olla syy äitinsä katkeroitumiseen, nuoruudenunelmien särkymiseen.
VastaaPoistaNyt lapsia saatuani jollain tasolla ymmärrän, että joku jättää elämänsä elämättä lasten vuoksi, mutta silti: anna palaa, jos virtaa riittää! (ja muita huonoja kielikuvia)
Joo, 70-luku oli vielä voimakkaiden stereotypioiden aikaa Suomessakin. Toki lapsia voi aina myös syyttää siitä, että ei vain saanut aikaiseksi.
PoistaMä olen huomannut, että moni (ajattelen nyt sukulaisia äitini sukupolvesta) käyttää lasten saamista "peitetarinana" sille, ettei uskaltanut yrittää. "Halusin yliopistoon, mutta sitten menin naimisiin ja sain lapset ja jäi hakematta" sanoo aina eräskin, jolla olisi kyllä ollut mahdollisuus naimisissa ollessaankin vielä hakea. Toinen on lykännyt yrityksen perustamista niin kauan kuin muistan, koska lasten elämien tapahtumat ovat aina etusijalla, nytkin, kun lapset ovat jo hyvinkin omillaan, eivätkä missään nimessä tarvitse äitinsä apua niin paljon kuin hän sitä tarjoaa...
PoistaMulle äitiysloma on ollut oiva mahis ottaa etäisyyttä omaan elämään ja miettiä, mitä helvettiä oikein haluan sillä tehdä. Nyt tiedän ainakin, että en halua enää tehdä liikaa duunia niinkuin ennen. Toisaalta mulle on kristallisoitunut myös se, että todellakin haluan tehdä duunia ja muitakin omia juttuja. Paikalleni en jää, vaikka lapset onkin.
VastaaPoistaTässäkin pätee se sääntö että joskus kannattaa lähteä että voi palata takaisin. :)
PoistaHuh - aikamoinen setti sulla puuhaa. Mutta siis jos itse on tyytyväinen omiin valintoihin ja elämänmuotoon, niin se on loistava juttu se. Mulla menee ihan töisin päin, jos joutuisin vielä duunipalavereiden lisäksi iltaisin istumaan jossain valtuuston kokouksissa, niin katkeroituisin varmaan siitä. Ehkä myös ajattelen jotenkin niin, ettei kaikkea tarvitse tehdä just nyt. Kun meidän nuorimmainen (neljästä) täyttää 15, olen itse 47 - keskimäärin silloin on edessä vielä 33 vuotta "peliaikaa", sitähän ehtii vielä vaikka mitä.
VastaaPoistaMeni miten päin vaan niin on hyvä että mahdollisuus itsensä toteuttamiseen löytyy! Ei munkaan tarvitse tehdä kaikkea just nyt - haluan tehdä kaiken just nyt. ;)
PoistaKAKSI kirjaa? Salainen erikoisprojekti?? Nyt olen todella utelias...!
VastaaPoistaOisko niin, että kun pyörät kerran lähtevät liikkelle, ne lähtevät sitten oikein kunnolla vauhtiin? Itselläni moottori köhii parin kotona vietetyn vuoden jälkeen ja pitäisi jotenkin saada peliin virtaa. Vielä ei ole aika palata täysipäiväiseen palkkatyöhön, mutta jotain sivuprojektia vois olla hauskaa tehdä, juurikin sen virtapiikin saamiseksi. Mutta miten pääsis liikkelle, oisko sulla ammattilaisen näkökulmaa?
-Niina
No, tämä on helppo vaikka en "ammattilainen" olekaan kuin suunpieksennässä: aina kannattaa aloittaa omasta hyvinvoinnista! Uni-safka-liikunta. Liikuntaa suosittelen muutenkin kaikille energianpuutteesta kärsiville. Niin ärsyttävältä ja mielipuoliselta kuin se kuulostaakin niin energiankulutus tuo lisää energiaa. :) Toiseksi kannattaa panostaa johonkin omaan lahjakkuuteen harrastuksen muodossa, koska siitä saa helpoiten onnistumisia ja lisämotivaatiota, oli se sitten öljyvärimaalausta, koripunontaa tai vapaaehtoistyötä. Kuulostaako toteuttamiskelpoiselta? :)
PoistaKuulostaa! "Panostaa omaan lahjakkuuteen", siinäpä hyvä ajatusmalli, kiitos!
Poista-Niina
Samaa mieltä, että jahkailu voi johtaa katkeroitumiseen. Elämä jää elämättä. Tämän oon jo huomannut orastavan itsessäni, enkä halua sen jatkuvan. Omalla kohdalla olen päättänyt, että erään jutun tullessa valmiiksi tässä suht lähiaikoina, on aika mennä eteenpäin. Muuten todellakin katkeroidun. Se on jo alkanut.
VastaaPoistaJep, katkerotiumista kannattaa välttää. Siitä menee happamaksi hyvätkin asiat.
PoistaSalainen erikoisprojekti on luonnollisesti kolmas lapsi.
VastaaPoista...vai onko? Ehkä ei, mutta tämän logiikan aivoni saivat aikaiseksi yhdeksän kuukauden mittaisen kotona "oleskelun" tuloksena. Kaikkihan liittyy lapsiin, eiksjeh :/
Muahha, mulla oli toi ihan sama arvaus. Mutta en kuulemma osunut oikeaan :D
PoistaNo ihan hyvä arvaus, mutta ei pysty, eikä jaksa. Mä täytän ens kuussa 39, haluan nelikymppisenä nukkua yöni. Sitäpaitsi ensin on Sadun vuoro. ;)
PoistaMusta tuntuu, että ne lapset on tällasessa tilanteessa oikein hyvä asia, koska sä joudut pakostikin löysäämään välillä ja pitää pyjama-aamupäiviä tyttöjen kanssa tai käydä pulkkamäessä/pyöräilemässä/mansikoita poimimassa. Ei varmaan tulisi mentyä jos ei olisi hyvää syytä :)
VastaaPoistaVoi olla. :) Mut nyt on kieltämättä vähän sellanen tilanne, että en oikein osaa rentoutua kun olisi "parempaakin" tekemistä. En tiedä onko tää joku viime syksyn vastareaktio kun olisin halunnut mennä töihin enkä päässyt. Pääsi pahasti into patoutumaan! :D
PoistaVau, tämä oli tosi inspiroiva kirjoitus, kiitos!
VastaaPoista