Miten käy ystävyyssuhteille, kun perheeseen tulee lapsi? Mietimme tätä kysymystä, kun kirjoitimme Vuoden mutsi 2:een lukua perheiden vapaa-ajanvietosta. Ideoimme vastatoimenpiteitä omaan olkkariin jumahtamiseen ja listasimme keinoja yhdessä tekemiseen ja seurusteluun.
Jani Kaaro kirjoitti tänään hienosti Hesarissa siitä, että lapselle ei tee hyvää hautautua neljän seinän sisään toisen vanhemman kanssa. "...kun lapsi on aina yksin saman aikuisen kanssa, lapsesta tulee maailman napa." Sosiaalisesta lapsenkasvatuksesta Kaaro ottaa esimerkiksi efe-heimon, jossa lapsenkasvatusvastuu jakautuu tasaisesti yhteisön jäsenten kesken. Heimon harjoittaman pedagogiikan hyötyjä ei käy kiistäminen:
Otetaanpa esimerkiksi ystävyyssuhteet. Hyvin usein kuulee, kuinka kaverussuhteet väljehtyvät, jos jompi kumpi ystävyksistä saa lapsia. Yksi Vuoden mutsi 2 -kirjaan haastattelemamme ei-äiti kertoi, että melkein kaikki ystävät, jotka ovat saaneet lapsia, ovat jääneet sen jälkeen etäisiksi. Lapsettoman kaverin puhelin ei nimittäin enää soi, kun kutsutaan ystäviä lapsen synttäreille, joulukahville tai tupaantuliaisiin. Todella perseestä.
Mitäpä jos me kaikki alkaisimme vähän efe-pygmeillä? Nyt laitan likoon pari omaa efepygmikeinoani. Minulla on yksi tosi hyvä ystävä, jolla ei ole lapsia. Vaikka olen välillä toivottoman kiireinen enkä pysty lähtemään ravintolaan tai baariin kello 17 jälkeen arkisin tai viikonloppuisin ilman aikataulusuunnittelua, en anna ystävyytemme kärsiä. Olen päättänyt, että en anna. Siksi olemmekin ahkeria kutsumaan toisiamme kylään ja teemme asioita yhdessä. Oma kersa on tästä ystävästä ihan haltijoissaan. Tämä ystäväni harrastaa ja opiskelee maalausta. Viime viikonloppuna hän kokosi akryylivärituubit asuntonsa lattialle, vuorasi olohuoneen paperilla ja nakitti minut ostamaan maalauspohjia. Soitimme pitsataksin ja maalasimme ainakin kymmenen taulua. Meillä oli ihan sairaan hauskaa!
Ystäviä voi tavata myös ryhmässä. Järjestämme joskus perhetreffejä, jonne ovat tietysti tervetulleita myös sinkut. (Eikä näiden treffien ideana ole siis kokoontua yhdessä hoplopiin.) Usein tapaamme jonkun kotona ja syömme yhdessä. Lapsiseurassa illallinen ei voi venyä kovin myöhään eikä kovin kosteaksi, mutta voi se silti olla erinomaisen hauskaa yhdessäoloa. Samalla tulee huolehdittua myös siitä Kaaronkin kolumnissaan esiin nostamasta erittäin tärkeästä kasvatuspuolen pointista: erilaisisten ihmisten kanssa hengaaminen erilaisissa tilanteissa opettaa lapsen tajuamaan, että on olemassa muunkinlaisia ihmisiä kuin isä tai äiti.
Onko äideillä muitakin kuin äitiystäviä? Kertokaahan, olisi kiinnostavaa tietää :)
Jani Kaaro kirjoitti tänään hienosti Hesarissa siitä, että lapselle ei tee hyvää hautautua neljän seinän sisään toisen vanhemman kanssa. "...kun lapsi on aina yksin saman aikuisen kanssa, lapsesta tulee maailman napa." Sosiaalisesta lapsenkasvatuksesta Kaaro ottaa esimerkiksi efe-heimon, jossa lapsenkasvatusvastuu jakautuu tasaisesti yhteisön jäsenten kesken. Heimon harjoittaman pedagogiikan hyötyjä ei käy kiistäminen:
Äidillä on aina apua, kun hän sitä tarvitsee. Lasten kaltoin kohtelu on lähes mahdotonta, sillä jos äidillä tai isällä katkeaa pinna, paikalla on aina joku, joka voi tulla väliin.Mutta ollaanpa realisteja. Pohjoisen hyvinvointivaltion hiekkaloodan reunalta on aika hemmetin pitkä välimatka kongolaiseen heimoyhteisöön. Ei meistä tule efe-pygmejä. Mutta eihän se estä meitä pöllimästä heidän lapsenkasvatustavoistaan ideoita omaankin vanhemmuuspakkiin.
 |
| Pygmit hengailee. |
Mitäpä jos me kaikki alkaisimme vähän efe-pygmeillä? Nyt laitan likoon pari omaa efepygmikeinoani. Minulla on yksi tosi hyvä ystävä, jolla ei ole lapsia. Vaikka olen välillä toivottoman kiireinen enkä pysty lähtemään ravintolaan tai baariin kello 17 jälkeen arkisin tai viikonloppuisin ilman aikataulusuunnittelua, en anna ystävyytemme kärsiä. Olen päättänyt, että en anna. Siksi olemmekin ahkeria kutsumaan toisiamme kylään ja teemme asioita yhdessä. Oma kersa on tästä ystävästä ihan haltijoissaan. Tämä ystäväni harrastaa ja opiskelee maalausta. Viime viikonloppuna hän kokosi akryylivärituubit asuntonsa lattialle, vuorasi olohuoneen paperilla ja nakitti minut ostamaan maalauspohjia. Soitimme pitsataksin ja maalasimme ainakin kymmenen taulua. Meillä oli ihan sairaan hauskaa!
Ystäviä voi tavata myös ryhmässä. Järjestämme joskus perhetreffejä, jonne ovat tietysti tervetulleita myös sinkut. (Eikä näiden treffien ideana ole siis kokoontua yhdessä hoplopiin.) Usein tapaamme jonkun kotona ja syömme yhdessä. Lapsiseurassa illallinen ei voi venyä kovin myöhään eikä kovin kosteaksi, mutta voi se silti olla erinomaisen hauskaa yhdessäoloa. Samalla tulee huolehdittua myös siitä Kaaronkin kolumnissaan esiin nostamasta erittäin tärkeästä kasvatuspuolen pointista: erilaisisten ihmisten kanssa hengaaminen erilaisissa tilanteissa opettaa lapsen tajuamaan, että on olemassa muunkinlaisia ihmisiä kuin isä tai äiti.
Onko äideillä muitakin kuin äitiystäviä? Kertokaahan, olisi kiinnostavaa tietää :)
Yksi parhaista ystävistäni on miespuoleinen. Oli pitkään sinkku, nyt enää toistaiseksi lapseton. Kävi meillä kyläillessä lähinnä leikkimässä esikoisen kanssa, joten päätyi sitten kuopuksen kummiksi :D Ehkä välimatkakin vaikuttaa. Kun tilanne on ollut jo ennen lapsia sama, että yhteyttä on tullut pidettyä lähinnä netin välityksellä ja tapaamisia varten on pitänyt varata kalenteri, ei ne lapset paljon sitä systeemiä muuta.
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä :)
PoistaJoskus kyllä tunnen itseni niin poikkeukseksi näissä keskusteluissa, koska a) olen mielelläni lapseni kanssa kotona, b) en koe, että olisin jumiutunut kotiin ja c) en usko että kahden vuoden kotona olo pilaa koko loppu(työ)elämäni. Sukulaisia ja ystäviä on lähellä ja yhtään ystävää en ole menettänyt lapsen saamisen takia. Pikemminkin ongelma on se, että miten ehdin kaikkia tavata säännöllisesti :D
VastaaPoistaTosin, jos mulla ei olisi rakasta, aikaavievää harrastusta, jonka parista myös tulee hyviä ystäviä ja pääsee irrottautumaan kotiympyröistä, niin saattaisi se aika välillä käydä yksitoikkoiseksi. Mutta musta tämä on paljon itsestä kiinni. Lapsille, pienillekin, on paljon ilmaista (ja toki myös maksullista) toimintaa. Se on itsestä kiinni, että saa lähdettyä. Ainakin mun myös ei-lapselliset ystävät on lähteneet innokkaasti mukaan lapsitouhuihin. Musta tuntuu, että pikemminkin lapsen mukaan ottamisesta ongelman tekevät äidit. Aluksi itsekin välillä pahoittelin, että lapsi on sitten mukana, mutta poikkeuksetta kukaan ei ole siitä pahastunut - päinvastoin. Itselle on kyllä kiva vaihteeksi joskus lähteä ihan yksin johonkin ;)
Mutta eiväthän nuo sinun esiin nostamat kohdat a-c oikeastaan liity tuohon Kaaron esiinnostamaan näkökulmaan. Tässähän puhutaan nimenomaan yhteisöllisestä kasvatuksesta eikä väitetä, että kotona olo olisi jotenkin vastenmielistä tai kamalaa.
Poista:)
Meillä se meni niin, että lapsettomalla ystävällä ei yhtäkkiä enää ollutkaan aikaa tavata. Olen tästä ollut todella surullinen, mutta en jaksa enää yrittää. Olen siis pyytänyt kahvilaan/baariin, jonne en ottaisi lapsia mukaan. Osaan myös mielestäni puhua muista asioista kuin lapsista. No, ehkä se ei sitten ollut oikeaa ystävyyttä.
VastaaPoistaNo voi harmi, että näinkin. Niin se vaan taitaa olla, että ihmissuhteet haalenevat, jos niitä ei pidä yllä - eikä se syy ystävyyssuhteen "pois haihtumiseen" välttämättä ole muuttunut perhetilanne tai muutto. Joskus niin vaan käy. Silloinkin kannattaa olla iloinen niistä vuosista, joita ystävän kanssa tuli vietettyä, eihän ne pois ole menneet. Ikävää tietysti, jos ystävyyssuhde lopahtaa kuin seinään juuri jonkun elämänmuutoksen myötä. Silloinhan niitä ystäviä just eniten tarttis.
PoistaMulle taas eräs "ystävä" ilmoitti suoraan lapsen saatuaan, etteivät "sinkkujuttuni" enää kiinnosta häntä yhtään, hänellä on nyt tärkeämpää tekemistä. Mainittakoon, etten ole koskaan ollut mikään bilehile, joten sellaisilla jutuilla en olisi ketään vaivannut - matkatöissä olin kyllä tuohon aikaan ja niistä reissuistani tykkäsin jutella. Kirpaisi aika lailla, vaikka nyt jälkeen päin olen kyllä huomannut, että kyseinen henkilö oli jo ennen lapsen saantia varsin itsekeskeinen...
PoistaMutta mainio blogiteksti jälleen kerran! Satu, taitelijaystäväsi on aivan huippu! Äidilläni oli ja on edelleen paljon ystäviä, joihin hän piti yhteyttä kun olin pieni. Monet näistä ovat edelleen läheisiä minullekin.
Oma lapsi on melkein 10 vuotta parhaan ystäväni esikoista nuorempi ja kyllä minä sinkkunakin pääsin tämän perheen luo kylään ja niille lasten synttäreillekin. tai kutsuin ystävääni yksin, lapsen kanssa, koko perhettä kylään. Tai mentiin porukalla kaupungille, Lintsille, risteilylle mitä vaan. Ja näin tietysti edelleen, lapset vaan lisääntyy! Tai siis lasten määrä ;) Nuorimmat eskareita ja vanhimmat kohta lukiossa.
VastaaPoistaTarvittaessa aikuisille omaa aikaa eli lastenhoitoapua myös. Nyt jo vanhimmista lapsistakin, joita itse on käynyt hoitamassa ;)
Eikä tämäole ainoa perhe, jonka kanssa olin tekemisissä jo ennen omaa lasta. Ja toisaalta edelleen minulla on myös lapsettomia ystäviä.
Joku on sanonut, että lapsen ystävien vanhemmista tulee sinun parhaita ystäviäsi. Olen toki näiden kanssa tekemisissä, mutta parhaat ystäväni ovat kyllä säilyneet lapsen saamisenkin jälkeen ja uudet ovat ennemminkin hyviä tuttuja.
Viimeinen kappaleesi -> aivan kuin omasta elämästäni :)
PoistaItse kun sain lapsen ja olin ensimmäinen ja vieläkin ainoa kaveripiirissä niin eipä ole puhelin soinut vaikka itse yrittäny olla yhteydessä ja laittanut viestejä, että välillä käy myös näinkin päin että se äiti jätetään ilman soittoja ym.
VastaaPoistaJonkunhan on aina pakko olla kaveripiirin eka tai vika, joka saa lapsia (jos siis saa/haluaa niitä ylipäätään). Harmillista onkin se, jos asia vaikuttaa ystävyyssuhteisiin. Kun noissa elämän muutoskohdissa niitä ystäviä kuitenkin eniten tarvitaan...
PoistaMulla on ehkä yksi tai kaksi lapsiperhekaveria joiden kanssa pidän yhteyttä, tosin oltiin kavereita jo ennen lapsia. Jotenkin karsastan muihin vanhempiin tutustumista, koska foorumeilla ja avoimessa päiväkodissa opin siihen miten vanhemmat arvostelevat toistensa tekemisiä :D Ei ole huvittanut tutustua sen suuremmin "vieraisiin perheisiin", koska tuntuu ettei yhteisiä mielenkiinnon kohteita löydy kovinkaan helposti.
VastaaPoistaAjalta ennen lasta on säilynyt useita ihania (ja lapsettomia) ystäviä, jotka ovat olleet mukana muksun kasvussa ja kehityksessä alusta asti. Heistä olen saanut eniten tukea kun on ollut hankalaa, mukulalle on löytynyt leikittäjiä ja vahteja jos on tarvinut pikaisesti vaikka lääkärissä käydä ja on oikeasti ihmisiä joiden kanssa puhua muustakin kuin lapsiin liittyvistä asioista. Ah! Toisaalta taas muksulla oli hankalaa tottua muihin lapsiin hoitopaikassa (johon meni 1,5 vuotiaana että saan jatkaa opintoja) juurikin lapsiperhetuttujen puutteen takia. Nyt kuitenkin eskarilainen on eri reipas ja mahtava tyyppi, jolla on jo muutamia bestiksiäkin tarhasta. Silti en koe että haluaisin tutustua näiden bestisten vanhempiin enempää kun on pakko.
Lapsettomat ystävät ovat ihania!
Poista(No ovat kyllä ne lapsellisetkin)
Itse olen ehkä huomannut asian olevan joskus toisin päin. Lapsettomat/sinkut eivät enää laittele kutsuja tai soittele lapsellisille.. Ajattelevatko, ettei kuitenkaan lähde minnekään kun on lapsia vai mitä.. Etenkin miesten keskuudessa tätä on havaittavissa. Itselläni lapsettomat kaverit on kylläkin säilyneet, joskin tapaamiset harventuneet, mutta juttua riittää sitten sitäkin enemmän kun nähdään..ja on ihana päästä kunnolla puhumaan jostain muusta kun lapsista. :)
VastaaPoistaTosin kun esikoisen sain niin lapselliset ystävät olivat hyvin harvassa ja nyt vasta kakkosen myötä olen ymmärtänyt heidän valtavan suuren merkityksen ja vertaistuen tuoman helpotuksen oman mielenterveyden (ja lapsenkasvatuksenkin) kannalta. Eli yhteenvetona; molempia tarvitaan! :)
Juuri näin, molempia tarvitaan. Ja usein lapseton ystävä saattaa havaita ja kysellä asioista, joita lapsirundia pyörittävät ystävät eivät näe.
PoistaItse olen pyytänyt lapsettomat ystävät rääppijäisiin lastenkutsujen seuraavana päivänä. Eivät hekään ole kovin innokkaita tulemaan lapsikatraan keskelle, mutta kakku maistuu :)
VastaaPoistaMä en kestä lasten synttäreitä, vaikka onkin yksi oma. Kyllä mä sinne meen, jos kaveri kutsuu, mutta ei ne mitään riemukkaita juhlia mulle ole :D
PoistaOnpa kiva kuulla että olette kirjoittaneet aiheesta. Minulle tämä ystävyys vs. lapsi -aihe on hyvin kipeä eikä oikein ketään, kelle jutella siitä. Meitä oli nimittäin tiivis viiden naisen porukka, josta minä olin ensimmäinen raskautuja. Kaksi kaveria otti uutisen hyvin, kaksi todella huonosti. Sain osakseni suoraa syyllistämistä, itkupotkuraivareita kun olen niin itsekäs että olen hylännyt kaverini jne. Se oli jotain ihan kamalaa. Olin itsekin tosi herkillä kun pelkäsin, että kaverini hylkäävät minut raskauteni takia, joten otin ystävieni purkaukset itseeni enkä osannut suodattaa niitä. Lopulta he tavallaan pakottivat minut valitsemaan joko lapseni tai heidät, ja sanomattakin on selvää kumman valitsin. Olen tosi surullinen siitä syyllistämisen määrästä jonka niskaani sain, vaikka olisin itse tarvinnut tukea enemmän kuin koskaan. Enkä sitten osannut sitä itsekään antaa, koska hyökkäys oli minulle niin suuri shokki. Todella sääli oli menettää pari elämän tärkeintä ystävää, vaikken olisi sitä halunnut.
VastaaPoistaUff… Tämän perusteella "ystäväsi" käyttäytyivät tosi typerästi ja keskenkasvuisesti. Haloo, ihmisten elämähän muuttuu jatkuvasti! Jos ystävä hylkää juuri silloin, kun oma elämä muuttuu, joutuu kyllä koko siihenastinen ystävyys vähän outoon valoon.
PoistaMelkein tekisi mieli sanoa, että parempi kun häipyivät elämästäsi, ei omaa arvokasta aikaa kannata tuhlata sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät oikeasti välitä.
Voi miten alkoi harmittaa sinun puolesta tämä… Ärsyttävää… Uusien ystävien hankkiminen ei ole mikään silmänkääntötemppu, mutta varmasti tulet tapaamaan vielä ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita sinusta sinun itsesi eikä elämäntilanteesi vuoksi.
Voimahalit :)
Mä en kyllä koe, että ystävyyssuhteet olisivat pahemmin muuttuneet lastensaannin myötä. Ennemminkin olen kokenut, että olen sen jälkeen ymmärtänyt paremmin niitä ennen minua lapsia hankkineita ystäviäni ja sitä elämää, jossa he ehtivät jo usemaman vuoden elää ennen minua. Olen itse kokenut, että lapsettomat eivät ihan ymmärrä sitä lapsiperhesäätöä ruoka-aikojen ja nukkumaanmenoaikojen ja yleisen ajanpuutteen osalta, mutta enpä tiedä tarvitseekokaan. Puhun äitikaverieni kanssa näistä lapsiperheen arkihulinoista, sinkkujen kanssa on sitten muut puheenaiheet.
VastaaPoistaMe on lastensaannin jälkeen aika paljon kutsuttu jengiä meille, kun sitten on helppo laittaa omat lapset nukkumaan ja voi jatkaa iltaa. 3-vuotias nyt voi jo valvoakin jos ollaan kyläilemässä ja aina ollaan harrastettu sitäkin, että pistetään vauva ulos vaunuihin yöunille ettei tarvitse kesken parhaiden keskustelujen lähteä kotiin. Eniten itseäni ärsyttääkin sellaiset lapselliset ihmiset, jotka aina lähtevät kaikkialta viimeistään kasilta, kun pitää pistää lapset nukkumaan. Kyllä niitä vaihtoehtoja on muitakin kuin aina ja joka päivä nukuttaa piltti sinne omaan sänkyy omaan kotiin.
Meillä on aika sama meininki. Viikonloppuisin saattaa mennä kymmeneen, joskus yhteenkintoista ennen kuin ollaan kotouduttu kyläilemästä. Sitten nukutaan aamulla pidempään ja jollain taikatempulla koitetaan saada kersa nukkumaan sunnuntai-iltana ennen yhdeksää.
PoistaNo hei, lucky you. Meillä 3-vuotias ei todellakaan nuku pidempään vaikka menisi miten myöhään tahansa nukkumaan. Nojoo, ehkä just ja just puoli kasiin, mut ei todellakaan pidempään. ;)
PoistaOlen lapseton, ja minulla on ystäviä, jotka ovat ajan mittaan saaneet lapsia. Heidän kanssaan tulee oltua niin lasten kanssa kuin ilman lapsia. Aikataulujen yhteen sovittaminen on joskus vain kiven takana, kun "en pääse lapsen jonkun jutun takia" on se yleisempi vastaus. Mieluiten juttelisin ystäväni kanssa rauhassa sitten kun sen harvan kerran onnistumme tapaamaan, ilman koko ajan keskeyttävää lasta. Kummilapset ovat asia erikseen, mutta heidänkin vanhempiaan tapaisin joskus myös ilman ipanaa. P.S. Lapseton ei ole yhtä kuin sinkku, kuten joissakin kommenteissa viitataan.
VastaaPoistaEi olekaan. Mulla vain sattuu olemaan lapsettomat kaverit myös sinkkuja. Siksi itse käytin sinkku-termiä. :D
PoistaTykkään tavata ystäviäni ilman lapsiseuraa, mutta valitettavan harvoin tuo onnistuu (paitsi työmatkoilla, joilla reissaan pääsääntöisesti yksin). Silloin vaan täytyy toivoa, että ystävillä on aikaa. Yleensä niiden ystävien kanssa, joilla on lapsia, kahdenkeskeiset treffit sovitaan noin kuukautta etukäteen :D
PoistaNo ainakin oma kokemus on opettanut sen, että kyllä ne on ne äiti ihmiset omassa lähipiirissä, jotka äitiys imaisee kotiin. Ei heistä sen jälkeen kuulu eikä näy. itse olen yrittänyt olla se aktiivisempi osapuoli, mutta tuntuu, että äidit ovat liian kiireisiä tapaamaan omia "vanhoja" ystäviään ennen äitiyttä.
VastaaPoistaHe siis häviävät sinne Anu Silfverbergin kutsumaan äitiyden mustaan aukkoon ;)
PoistaVoin tunnustaa, että olen antanut muutamien ystävyyssuhteideni laimentua ystävieni äidiksitulojen jälkeen. Itselläni ei ole lapsia eikä tule ja omasta mielestäni en suhtaudu lapsiin kielteisesti vaan iloisen neutraalisti.
PoistaMonen monta kertaa halutessani soittaa pienen vauvapalleroisen saaneelle ystävälleni (tietysti vasta kohtuullisen ajan päästä synnäriltä kotiutumisen jälkeen), yritän ensin arvailla mikähän kellonaika mahtaa olla sopivin soittamiseen. Sitten pähkäilyjen jälkeen rohkaistun soittamaan ja puhelu etenee seuraavalla kaavalla: puhelin hälyttää, linja aukeaa, ystäväni vastaa ja ehtii sanoa about heipat. Noin viiden sekunnin päästä *alkaa kuulua infernaalista parkua, jonka seasta kuuluu jostain vaivoin ystävän ääni: ootappa ihan pikku hetki. Sitten odotan linjalla muutamasta sekunnista muutamaan minuuttiin. Ystävä saa pienokaisensa karjumisen hieman laantumaan ja palaa puheluumme: sorry, vauva hermostui koska (mikä milloinkin)*. Ehdimme vaihtaa ehkä kymmenen sanaa ja taas toistuu *-* . Puhelun aikana tätä toistetaan tarvittava määrä, kunnes jompi kumpi meistä väsyy/hermostuu tms. ja sovitaan, että soitetaan sitten paremmalla ajalla. Kokemus on osoittanut, että se parempi aika on jossain siinä vaiheessa, kun tenava on noin 13-vuotias, jolloin se keskeyttää keskustelumme enää vain lyhyesti pyytääkseen rahaa.
Kylässäkäynnit ja muut tapaamiset kulkevat melko monesti samalla kaavalla, joten parempia aikoja odotellaan joidenkin kanssa edelleen....
Nainhan se on. Aitina minuakin v..ttaa se ettei koskaan saa rauhassa jutella puhelimessa taikka kasvokkain. Yleensa sanon etta jospa soitan kun lapsonen nukkuu tms. Lasten kanssa sosiaalinen elama on vahan arvaamatonta ja jotkut lapsettomat ovat sen kanssa ok toiset eivat. Aitina en jaksa toisaalta yrittaa myoskaan selitella tata jos (siis vain jos) toinen ei sita tajua tai halua ymmartaa. Molemminpuolista joustavuuttaa siis tosiaan se ystavyys ja tapaamiset vaativat..
PoistaPiti viela lisata, etta myos lapsiperheiden kesken on joskus ihan samoja ongelmia. Meilla on perhetutut, joiden lapset ovat samanikaisia kuin meidan nassikat. Lapset siis leikkii tosi mielellaan keskenaan, mutta nama vanhemmat ovat aarettoman joustamattomia. He haluavat aina tavata heilla, lapset menee kellonlyomalleen syomaan ja nukkumaan, eivat tule kylailemaan eivatka halua lahtea minnekaan retkeilemaan tai puistoon. Olen myos ehdottanut joskus, etta lapset tulisivat yksin meille leikkimaan tai yokylaan tai etta ottaisin heidat mukaan rannalla tms. Eihan aina vanhempien tarvitse tavata jos lapset tapaavat. Mutta mikaan ei ole hyva ehdotus ja aina lopulta tulee sama vastaehdotus: jos tulisitte kuitenkin tanne kun meilla on oma piha jne jne. Niinpa ajattelenkin, etta usein kyse on enemman persoonallisuuksien eroista kuin siita onko lapsia ja kuinka monta.
PoistaEn tiedä jäikö kommenttini tulematta vai poistettiinko se asiattomana. Ihmettelin vain näkemystä siitä miten lapsettomien elämä olisi vain jatkuvaa ex tempore elämää, baarissa juoksemista ja kosteita aamuun asti kestäviä illanviettoja. Jos teidän elämä oli sellaista ennen lapsia niin ei se kaikilla lapsettomilla ole tuollaista edes kaksikymppisenä.
VastaaPoistaMuutenkin minusta on outoa erilaiset kuppikunnat, jossa joko lapseton ei enää halua tavata kavereitaan, jolla on lapsia tai lapselliset eivät halua tavata lapsettomia. Kyllähän sukulaisiakin tavataan (riippuu toki suvusta), vaikka ihmiset on eri ikäisiä ja eri elämäntilanteissa. ;)
Ei ole poistettu mitään kommentteja tästä keskustelusta :)
PoistaTekstisi siis varmaankin hävisin jonnekin bittiavaruuteen (tai sinne äitiyden mustaan aukkoon, tirsk.)
Mä kyllä istuin aika paljon baarissa opiskelija-aikana (lapseton, sinkku, baari alakerrassa)… Mutta en jaksaisi enää - oli lapsia tai ei. Jotenkin tuo hiljainen ympäristö, lenkki, kirja ja sänky kuulostaa nykyään paljon paremmalta kombolta.
Onpas itselleni ajankohtainen aihe. Puoli vuotta vanhan lapsen äitinä ja yhden ystäväporukan ensimmäisenä lapsellisena olen juuri viimeaikaisten kokemusteni perusteella miettinyt, että kyllä elämäntilanteet tuntuvat juuri nyt olevan lapsettomien kanssa kovin erilaiset. Olen koettanut sanoa ystävilleni, että tällä hetkellä paras tai helpoin ajankohta minulle on nähdä päivällä. Siitä huolimatta he ehdottavat useimmiten klo 17 jälkeisiä aikoja. Pitäisi varmaan itse olla aktiivisempi sopimaan lounastreffejä heidän kanssaan. Yhden brunssin jo järjestin, ja se sujui kivasti. Jatkoa piti seurata, mutta senkin osalta minun pitäisi olla aktiivinen.
VastaaPoistaValitettavasti meidän poika ei tässä iässä pidä meluisista paikoista, etenkään iltaisin. Olemme joutuneet lähtemään huutavan pojan kanssa muutaman kerran kotiin ystävien juhlista, kun mikään ei ole pientä saanut rauhoittumaan. Olen myös ollut itsekseni näkemässä ystäviäni ja viime kerran mainioista kommenteista (jättäkää se lapsi hoitoon yöksi ja lähtekää miehen kanssa juhlimaan / ei lapselle kuulu yöllä jutella, mikset sinä nuku silloin?) jäi itselle paha maku suuhun. Sain kuitenkin purtua kieltäni, enkä letkauttanut takaisin legendaarista "kyllä sinä ymmärrät sitten jos sinulla joskus on omia lapsia..." -lausahdusta. Ikävä kyllä se ymmärrys tuntuu useimmiten tulevan vasta sen myötä, kun/jos saa omia lapsia.
Onnekseni minulla on myös sellaisia lapsettomia ystäviä, jotka pitävät yhteyttä ja tulevat käymään ja ymmärtävät minunkin arkeani. En siis halua mustamaalata kaikkia lapsettomia tällä :)
Vähän aiheesta sivuun, mutta minulle on käynyt jotenkin oudosti nyt niin, että olen samaan aikaan raskaana hyvän ystäväni kanssa ja (käsittääkseni) juuri tästä syystä ystävyys on pahasti laimentunut. Aina ei vain natsaa. Itsekseni olen tätä ihmetellyt, mutta ehkä syynä on se, että pakka sekoittuu helposti juuri silloin kun ihminen kokee suuren elämänmuutoksen.
VastaaPoista