 |
| Tuttipuu Kööpenhaminassa. |
Jouduin myymään ei-oota. Ei meillä ole juttua tutista luopumisesta. Kolmen kersan otoksestamme yksikään ei syönyt tuttia. Yritin kyllä, koska luulin sen kuuluvan asiaan. Kumpaakaan ei kiinnostanut, ei silikoninen eikä luonnonkuminen. Tuttia kyllä pahoinpideltiin ja järsittiin monella tapaa, mutta lohdukkeeksi siitä ei ollut. Luopuminen tarkoitti sitä, että yksi päivä vain kyllästyin ja pistin ne roskiin.
Pohdimme Sadun kanssa hetken aikaa, pitäisikö tutista kirjoittaa vai ei. Jos omakohtaista kokemusta ei ole, voisi tietenkin tehdä tutkivan jutun haastattelujen avulla. Mutta onko kyseessä yleinen ongelma? Ja iik: mitä muuta olennaista kirjasta puuttuu?!
Sitten tuli déjà-vu.
Pohdimme tietenkin ihan samaa myös ykkösosan kanssa. Vanhemmuuteen liittyvät haasteet tarkoittavat yhdelle perheelle yhtä ja toiselle toista, ja saman perheen sisälläkin lapset aiheuttavat erilaisia paniikkitilanteita. Yhdessä kirjassa ei voi pyrkiä vastaamaan kaikkiin kysymyksiin. Tavoitteena on jakaa ennemmin arjen vertaistukea kuin sadoittain vinkkejä.
Ja onhan meillä tämä blogi. Täällä voi puhua sellaisistakin aiheista, joista ei ole omaa kokemusta. Laittakaa siis tuttivinkkinne tämän postauksen perään, niin ohjaan naapurin äidin tänne!
Eka luopui tutista- jotenkin, en muista... Lapsi on jo 16 v... Toinen vei parivuotiaana tutit delfiinivauvoille. Aamulla lähtiessä kysäisin, että tehtäiskö näin. Tytölle sopi, joten kovalla kiireellä tuttijemmat tyhjiksi ja sinne ne vietiin. Itse lapsi vielä antoi kouluttajalle ja vilkutti lähtiessään. Kaksi seuraavaa luopuikin tutista yhtäaikaa, vietiin ne metsään kivelle oravavauvoja varten. Äitiorava-isoveli ne sieltä sitten kiikutti roskiin :D Kiven kohdalla muistellaan tutteja vieläkin... Juniorit on nyt 7 ja 5 v. Ai niin, isosiskon tuttipullot oli tontut hakeneet kaapista- pääsiäisen aikaan (omituista :D) Kai oli sit tonttuvauvoja syntynyt kun tuolloin tarvivat... Olivat tontut tuoneet vielä lahjojakin tilalle :)
VastaaPoistaMeillä tutti annettiin "linnunpojille" omassa pihassa. Tämä tapahtui ennen päiväunia, päiväunien aikaan tutit olivat mystisesti kadonneet ja emo oli sitten antanut jotain pientä kiitokseksi tuteista ;-)
VastaaPoistaMeillä ei tutti myöskään ole kelvannut yhdellekään kolmesta lapsesta - tosin ihan kamalasti en ole kyllä tyrkyttänytkään, itse nimittäin luovuin tutista erittäin vastahakoisesti 4-vuotiaana, kun isäni piti vakavan keskustelutuokion aiheesta, jossa päärooliin nousivat hammasraudat. Eli jos ei lahjonta, niin ehkä uhkailu tai kiristys...
VastaaPoistaEsikoinen laittoi tutin kirjekuoreen, "kirjoitti" osoitteen päälle ja vei omakätisesti sen postilaatikkoon (meidän omaan). Tutti lähti vauvoille. Vauvoille postittaminen toimi, koska hän oli ylpeä pikkuvauvan isoveikka joten hän näki sen tehtäväkseen. Tämä tapahtui 2 viikkoa ennen 2-vuotispäivää. Kuopuksen tutista luopuminen tapahtui juuri (myös 2 viikkoa ennen 2-vuotispäivää). Pelkäsimme pahoja vieroitusoireita mutta homma sujui yhtä kivuttomasti. Tällä kertaa tilanteeseen sopi joulutontut. Jostain syystä myös apinavauvat liittyivät tarinaan ja nyt kuopuksemme katselee Warholin Monkey-printtiä ja mutisee "tutti, vauva, iso". Hänkin siis koki olevansa iso poika ja tätä hokemaa isoveli on kovasti tukemassa. Kumpikin itki tutin perään pari iltaa. :)
VastaaPoistaMeillä ollaan parhaillaan siinä vieroitusvaiheessa (josta kirjoitin omaan blogiinikin), meillä tutti "unohtui" mummin luo, mutta ihan helppoa ei ole tutista luopuminen ollut… Että iso tsemppi kaikille, kenellä se on edessä :D
VastaaPoistaEi enää naapurin äitiä auta, mutta ehkä jotain muuta kuitenkin. Mä olen kahden kanssa yrittänyt mennä ilman tuttia, mutta imemisen tarve oli niin kova, että ei onnistunut... Tutti napattiin pois reilu 9-kuisena. 2-3 iltaa huutoa ja hyssyttelyä nukkumaan mennessä, kolmantena enää pieni ynähdys ja se oli siinä. Ei noin pieni osannut kysyä tutin perään ja unohti nopeasti, imemisen tarve oli jo kadonnut ja tutista ei ollut vielä tullut tapa. Ah ja yötkin parani samantien, kun ei tarvinnut sitä tipahdellutta tuttia nostaa suuhun. Suosittelen!
VastaaPoistaOlin joskus teininä töissä Muumimaailmassa muumina, ja hahmot siellä saavat valtavan määrän tutteja. Kai se sitten toimii?
VastaaPoistaEnsimmäiseltä tutti vaan "hävisi" ja hyvin meni. Toiselta se meni "rikki" (eli äiti leikkasi tuttiosan saksilla poikki).. hyvin meni sekin, lapsiraukka nukkui rikkinäinen tutti kädessään vajaan viikon ja sitten se jäi. Kolmas keräsi itse tuttinsa pussiin ja antoi kylään tulleelle pikkuvauvalle ne mukaan..
VastaaPoistaMeillä kaikki tutit vaan mystisesti "katos" jonnekin. Yks vihoviimenen jätettiin yötutiks vielä, se käytiin sit heittämäsä kalavauvoille jokkeen. Sammaan jokkeen minne tytön isä oli omans aikoinaan heittäny. Ja tutista luapumisen jälkeen pidettiin Muumien innostamana kekkerit teemalla "heippa tutti!". Eskimopuikko ja serpentiiniä, ei siinä tuttia sit ennää tyttö muistanukka. :)
VastaaPoistaMahdollisimman aikaisin vaan, niin ei tule viikkokausien showta. Meillä napattiin molemmilta siinä 1v 1-2kk, parin illan huudot ja se oli siinä.
VastaaPoistaSillähän siitä tutista pääsee eroon, että heittää ne menemään. Meillä ne annettiin brutaalisti roska-auton kyytiin, mutta lapsesta se oli luonnollisesti jotenkin erityisen hienoa. Olihan siinä itkua ja valitusta silti, mutta en muuta odottanutkaan. Kysehä on tässä(kin) vain siitä, että koska jaksaa itse ottaa itseään niskasta kiinni ja puhaltaa pelin poikki. Mutta meillä ainakin esim. vauvan yösyöttöjen lopettaminen on ollut tuskallisempi kokemus kuin tutista luopuminen.
VastaaPoistaEsikoiselta jätettiin tutti kaupan hyllylle ja tilalle sai valita lelun (toinen vanhemmista sitten noukki sen tutin pois kun matka jatkui) ja toiselta muistaakseni vaan hukkasin lopulta kaikki (enkä ostanut uusia tilalle). Siinä vuoden ikäisenä vähän päälle kummaltakin. Paras keino tuttipullosta luopumiseen on muuten sellainen mikä toimii tuteillekin, jos liian pitkään on jatkunut "aikomus" vieroittaa. Heität roskiin hyvällä hetkellä ja roskat voikin samantien sitten viedä. Mitä nuorempi sitä nopeammin unohtaa :P
VastaaPoistaEsikoisen tutittelu loppu spontaanisti kun tyyppi oli 1 v 3 kk tullessaan isoveljeksi. Sanoin jo raskausaikana että tutit on vauvojen juttuja ja hän itse päätti sit olla olematta vauva kun pikkusisko kannettiin kotiin. Hyvin kivuton ja koruton luopuminen. Mut sit tää pikkusisko olikin vähän kovempi luu. Hän imi tuttia noin 2 v 4 kk ikäiseksi asti, tutti toisessa suupielessä ja hampailla järsien. Aina oli päivälläkin niin maan perkelee kova huuto jos ei tuttia ollut mukana.. ruvettiin 2 vuoden kohdalla ostaa halvimpia ja huonoimpia tutteja mitä kaupassa oli tarjolla, mut ei haitannut tyttöä. Sit yks päivä hän sano et en halua tuttia, sattu olee mies kotona ja oma mielentila niin virkeä, et kysyin annetaanko ne ketunpojille. Sit hän itte kanto kaikki kolme tuttiaan puunjuurelle ja sieltä ne mystisesti hävisi. Kävi seisoskelemassa puunjuurella useita kertoja luopumisen jälkeen, mut ei kyl ollut mitään iltaitkuja tai muuta ärsyttävää vieroitusoiretta. Mulle annettiin mielestäni hyvä vinkki lapsen tutti vieroitukseen; se on sama juttu kun aikuisen röökin lopettaminen, ei mikään pikkujuttu mental tasolla.
VastaaPoistaMeillä esikoinen söi tuttia lähinnä nukahtaessaan ja kun poika oli vuoden kieppeillä havahduin siihen että aiemmin hyvin nukkunut tenava kiljui monta kertaa yössä. Piilottelin tuttia pois näkyviltä päivisin eikä kaveri sitä sitten kaivannut, mutta vaikka keräsin kaikki tutit pinnasängyn viereen illalla päädyin öisin konttailemaan lattialla etsimässä niitä. (ihminen on heikko yöllä, halusin vaan sen tenavan hiljaiseksi) Sitten poika sai nuhan, varmaan 1v 1vkon iässä eikä huolinut tuttia sen aikana. Ensimmäisiä sanoja oli alkanut tulla, mutta ei vielä tuttia. Näin tilaisuuteni ja heitin kaikki tutit pois. Joskus myöhemmin katsottiin kuvakirjaa jossa oli tutin kuva, poika katseli kuvaa ja mua vuoronperään, selvästi sillä raksutti että ei hitto, mulla on joskus ollut näitä.. Kuopus ei koskaan tuttia huolinutkaan.
VastaaPoistaEsikoiselle alkoi yhtäkkiä unitutti tulla aiempaa tärkeämmäksi 1,5-vuotiaana. Silloin oli muutakin muutosta elämässä (ei pienimpänä pikkusisaren syntymä), joten ei tohdittu siinä samalla vieroittaa, mutta ei enää ostettu uusiakaan tutteja. Tähän asti hän oli syönyt tuttia vain pitkillä automatkoilla ja nukahtaessaan, jonka vuoksi sängyssä olikin noin 5-6 tuttia (että aina yöllä tarpeen tullen joku osuisi käteen, eikä vanhempien tarvitse käydä tutittamassa). Hieman alle 2-vuotiaana lopulta oli jäljellä enää kaksi tuttia, joista ensimmäinen meni itsekseen rikki. Lapsi itsekin sen huomasi, ja sanoin että hän on jo niin iso ja hänen hampaat on jo niin vahvat, etteivät tutit kestä. Esikoinen tuntui ymmärtävän tämän hyvin ja tuosta muistaakseni viikon kuluttua leikkaisn itse sen viimeisenkin tutin rikki vaivihkaa. Tämän huomattuaan Esikoinen heti totesi, että hänen vahvat hampaan on purreet tutin rikki. Yhden illan rikkinäinen tutti oli lapsen yöpöydällä, mutta seuraavana päivänä vei itse oma-aloitteisesti sen roskiin. Kertaakaan ei itkenyt tutin perään, vaikka muutaman illan vähän haikeilikin. Monta kertaa useamman päivän ajan kävi roskiskaapilla tutin perään kurkkimassa (vaikka roskat oli ehditty monta kertaa jo viedäkin) ja höpötti saman litanian tutin rikki menemisestä. Vaikka itkuja ei tullutkaan, oli selkeästi iso juttu ja hieman kova pala tämä tutista luopuminen voin "vanhana".
VastaaPoistaTosikoisen kohdalla tehtiinkin toisin. Kesän lopulla 9-10kk ikäisenä vauva sairasti ison flunssan, ja nenä oli niin tukkoinen että ei saanut imettyä tuttia. Oli kuitenkin tottunut sen kanssa nukkumaan, joten parku oli suuri aina tutin tippuessa suusta. Pari yötä kestettiin sitä heräilyä (15-35 min välein) mutta sitten pistin stopin. Selkeästi tutin putoaminen harmitti enemmän kuin pelkkä tukkoinen nenä, joten päätettiin napata tutti pois. Ensimmäisenä iltana huhuili noin 20min (varsinaista itkua tästä alle puolet), seuraavana iltana itkusteli vain 5min, ja sen jälkeen ei mitään ongelmaa nukahtaa ilman tuttia. Ei tarvinnut selitellä mitään eikä vauva ollut ehtinyt tunnetasolla kiintyä tuttiin, kuten isompi taapero saattaa. Jos olisin ensimmäisen kohdalla tiennyt, kuinka helposti ja nopeasti tämän olisi voinut tehdä, olisin ehdottomasti napannut häneltäkin tutin pois jo alle 1-vuotiaana.
Meillä tutit "meni rikki", kun lapset olivat noin vuoden ikäisiä. Halusimme, että esikoinen pääsee eroon tutista ennen kuin toinen syntyy (ikäeroa 1,5v.).
VastaaPoistaLeikkasimme ensin tutin kärjestä pienen palan. Se harmitti, mutta silti piti imeä. Joka päivä leikattiin vähän lisää, kunnes lapset eivät enää viitsineet yrittää imeä. Esikoinen kyllä yritti sinnikkäästi siihen asti, kun sai jotenkin pidettyä tutinnysää suussaan. Suuria taisteluja ja itkuja tämä metodi ei aiheuttanut. Suosittelen!
Oma äitini vieroitti minut aikanaan tutista laittamalla siihen suolaa :) Omia lapsiani en ole viitsinyt kokonaan vieroittaa tuttipullosta, sillä niiden avulla saa nestetankkauksen hoidettua hyvin sairaana ollessa. Eli silloin kun ollaan kipeenä, kaivetaan tuttipullo kaapista esiin, ja tästä ihanuudesta maitoa uppoisi vaikka kuinka.
VastaaPoistaJuurikin pari viikkoa sitten tehtiin hyvin onnistunut vieroitus tän postauksen innoittamana! Ikäähän neidolla on 1v 10kk.
VastaaPoistaLiottelin tutteja sitruunamehussa (se sitruunan muotoinen purkki ) ja annettiin tytölle maistiaiset tutista,kamalan makustahan se oli ja heti parin tuttimaiston jälkeen alko ite viemään tutit roskiin.
Operaation jälkeen oli heti aamupäiväunet ja henkisesti olin jo valmistautunut viikon mittaiseen huutoon, mutta ehei! Tyttö ei oo kyselly tutia ja noista kyseisistä aamupäiväunista lähtien kaikki unet on ollu 100% parempaa laatua.
Sama toimi myös isosiskonsa kanssa aikanaan!