Tietoa mainostajalle ›

13.4.14

Shakki ja Matti ja Maija

Mieltäni on jänyt kaihertamaan eräs tutkimusuutinen. Sen mukaan tytöt pelaavat shakkia huonommin, jos tietävät, että vastassa on poika.


Miksi ihmeessä? Jutun perusteella kyse on sukupuoliahdistuksesta.

"Haastattelujen perusteella tytöt olivat pitkälti omaksuneet stereotypian, jonka mukaan pojat ovat šakissa parempia. Ottelutilanteessa tämä stereotypia kuitenkin kääntyy tyttöjä vastaan. Pelko poikien paremmuudesta aiheuttaa stressiä ja ahdistusta, joka vie tilaa ongelmanratkaisukyvyltä. Näin tytöt voivat hävitä vastapelaajille, jotka ovat taitotasoltaan heitä selvästi alempana."

Siis jopa pitkään shakkia pelannut tyttö häviää pojalle, koska kasetti ei yksinkertaisesti kestä asetelmaa. Lisäksi pojille häviäminen vähensi vielä tyttöjen halukkuutta jatkaa shakinpeluuta. Voi perkele.

Erityisesti jäi vaivaamaan, missä kohtaa tämä sukupuoliahdistus oikein iskee? Miksei shakkia harrastava tyttö ole tällaisten stereotypioiden yläpuolella - hänhän harrastaa jo "poikien lajia".

Siinähän se vastaus kai tulikin.

Ehkä he tosiaan tiedostavat harrastavansa poikien lajia, joten alisuorittaminen pedataan jo lähtökohtaisesti harrastukseen. Sukupuolijaottelu on läsnä ihan joka asiassa. Jopa tieteellisesti on todettu, että naisten ja miesten aivot ovat erilaiset (vaikka epäselväksi jäi miksi). Kuka nyt jaksaisi loputtomiin uskoa olevansa poikkeuksellinen ja motivoitua pelaamaan?

Ja vaikka näiden tutkimusten näkökulma on yleensä tytön, vinoutunut asetelma sorsii toki myös poikia.

Sini-vihreä auto-, hirviö- ja robottimaailma on yhtä lailla rajoittava. Miltä tuntuu siitä pojasta, joka ei osaa pelata shakkia tai futista? Tai pojasta, jonka haave on alkaa korusuunnittelijaksi, balettitanssijaksi tai hevostenhoitajaksi? Pojat eivät aina halua pelata pisteistä tai himoitse aseita.

Ja millaisen kuvan shakkikerhon poika saa tytöistä? En uskalla edes ajatella.

Mikä tähän sitten auttaisi?

Ihmisten heikkouksien ja vahvuuksien selittäminen sukupuolella on henkistä laiskuutta, johon ei ole yhtä selkeää syyllistä. Ratkaisutkin ovat vähän hajallaan.

Kouluissa ja päiväkodeissa on onneksi jo laitettu valot päälle. Epätasa-arvoa havaittiin tutkimuksen kautta ja toimenpiteet on juuri koottu opintopaketiksi, johon saavat perehtyä myös vanhemmat.

Sukupuoliahdistus on nähdäkseni myös eräänlaista poikapelkoa. Puhetta onkin ollut myös siitä, mitä järkeä on erottaa tyttöjä ja poikia omiksi ryhmikseen, koululiikuntaa myöten.

Olen itse kasvanut veljeslauman keskellä ja tottunut sekä leikkimään että tappelemaan poikien kanssa. Moni kuvittelee, että tästä syystä tiedän, mitä villi remuaminen on. Päinvastoin!

Tiedän, että poikaa on ihan yhtä helppo satuttaa kuin tyttöä. Ja että pojat voivat olla epäreiluja juorukelloja ja selkäänpuukottajia mutta myös varovaisia, avuliaita, herkkiä ja joustavia tyyppejä, joiden kanssa voi puhua niin vakavista kuin kevyistäkin asioista. Pojat ovat poikia, mutta myös ihmisiä.

Saas nähdä kuinka kehitys tässä kehittyy. Toivottavasti en paasaa näistä asioista enää eläkkeellä.

Ps. Jos asia tuntuu tärkeältä ja päiväkodin tasa-arvokasvatus on vähän hakusessa, lähetä päiväkodin johtajalle tai ryhmän lastentarhanopettajalle tuo opintopaketin linkki. Voit pelastaa monenkin skidin päivän.

10 kommenttia:

  1. Jahas, nyt on sitten termi tällekin asialle. Terveisin nimimerkki "ala-asteen liikuntatunneilla paniikissa joka kerta kun tunnit oli yhdessä poikien kanssa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut itsekään kuullut tästä. Johtuiko paniikki siitä, että pojat kiusasivat vai mistä?

      Poista
    2. Pojista suurin osa harrasti yhtä tai useampaa urheilulajia koulun ulkopuolella ja olivat muutenkin kovin urheilullisia. Olivat myös itsevarmoja, kovaäänisiä ja kilpailuhenkisiä sekä suurin osa pojista vuotta vanhempia yhteisluokkien takia. Eivät varsinaisesti kiusanneet, mutta kuulit kyllä, jos "mokasit". Eli et tehnyt aina palloon koskiessasi maalia. Vartin jalkapallopelistäkin he yrittivät tehdä jotain el clasicon veroista jännitysnäytelmää ja kaikkien olisi pitänyt kyetä jatkuviin huippusuorituksiin.

      Vaikka itse olin tyttöporukan urheilullisimpia ja useimmiten tykkäsin liikuntatunneista, oli yhteistunnit poikien kanssa yhtä tuskaa. Tasoerot oli tosi kovat. En tiedä olisko ollut helpompaa, jos liikuntatunnit olisi aina olleet yhdessä ryhmässä ilman sukupuolijakoa. Ehkä.

      Poista
  2. Mä oon kanssa omassa mielessäni aina ihmetelly, että miksi tyttöjen ja poikien liikuntatunnit pidetään ala- ja yläasteella erikseen? Kun sitten niin helposti laitetaan tytöt tekemään jotain "tyttöjen juttuja" (eli sitä helvatun permantovoimistelua) ja pojat "poikien juttuja" eli jalkapalloa ja jääkiekkoa. Kun ala-asteella tätä ei voi ainakaan tyttöjen ja poikien erilaisilla fysiikoilla perustella.
    Itse inhosin aina liikunta tunneilla niitä "tyttöjen juttuja" ja olin lukiossa ihan onneni kukkuloilla, kun meillä oli yhteistä liikuntaa koko luokan kanssa. Ja jos joku kerta oli jotakin, jota ei vaan voinut sietää (esim. sählyä, kun sitten oli aina varpaat mustana) niin sai mennä uimaan tai kuntosalille, ja lajivalikoima oli muutenkin paljon laajempi kuin ala- tai ylä-asteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, saavatko ipanat nykyään kokeilla samoja lajeja? Mä en ihan hirveästi pitänyt koululiikunnasta vaikka olinkin periaatteessa liikunnallisesti lahjakas - näin jälkikäteen ajateltuna ehkä juuri siksi, että ne tyttöjen jutut eivät oikein kiinnostaneet.

      Poista
  3. Feministitätini kertoi vuosia sitten lukeneensa tutkimuksesta, jossa vertailtiin yhteiskouluissa ja tyttökouluissa opiskelleiden naisten elämänasenteita. Veikkaisin, että tutkimus oli tehty sellaisessa maassa, jossa tyttökoulut ovat edelleen yleisiä. Tuloksena oli, että kouluissa, joissa on pelkkiä tyttöjä, osa tytöistä omaksuu johtajan roolin ja vaatii ryhmässä tilaa ja huomiota itselleen. Sekaryhmissä tytöt oppivat lähinnä olemaan hiljaa, kun pojat puhuvat. Pitäisi siis muistaa, että samassa ryhmässä samaa opetusta saavat tytöt ja pojat eivät silti välttämättä aloita samalta viivalta.

    Suomessakin on tutkittu matematiikan oppimista, ja saatu tulokseksi, että jos matematiikan opiskeluryhmässä on alle 30 % tyttöjä, tyttöjen luottamus omiin taitoihinsa romahtaa. Johtuukohan se tästä: https://xkcd.com/385/ ? Ilmeisesti tyttöjen pärjäämistä tukee parhaiten se, että näkee muidenkin tyttöjen pärjäävän.

    Amerikassa puolestaan on tutkittu aasialaistaustaisten tyttöjen matematiikan oppimista, koska heihin vaikuttaa kaksi erisuuntaista stereotyyppiä: aasialaiset osaavat matematiikkaa keskimääräistä paremmin, tytöt keskimääräistä huonommin. Jos juuri ennen matematiikankoetta koehenkilöä muistutetaan siitä, että hän on tyttö - täytyy esimerkiksi merkitä sukupuolensa tutkimuslomakkeen henkilötietoihin - koe menee tavallista huonommin. Mutta jos koehenkilöä muistutetaankin siitä, että hän on aasialaistaustainen, koe menee tavallista paremmin.

    Ennen koetta tai kilpailua kannattaa siis valmentautua henkisesti muistelemalla tilanteita, joissa on menestynyt hyvin kyseisessä lajissa. Roolimalleiksi kannattaa hankkia sellaisia tyyppejä, joihin lapsi kykenee samaistumaan: kyllä minäkin pärjään, jos tuokin pärjää. Poikakin voi olla roolimalli, jos hän on tytön mielestä ihminen.

    Ja ajattelulihakset kehittyvät sen mukaan, miten niitä käytetään. Syntymästään asti sokeat tulkitsevat pistekirjoitusta aivojen eri osilla kuin aikuisena sokeutuneet, koska he ovat käyttäneet aivojaan eri tavalla. Ihmekös sitten, jos aivokuvauksessa näkyy, että hoivaamiseen keskittyneillä henkilöillä aivojen hoiva-alueet ovat aktiivisempia, eikä pistelaskuohjelmistoa ole viitsitty päivittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kiinnostavia tutkimuksia! Tuosta matikankokeesta olinkin kuullut - ihan järjetöntä!

      Olen ihan samaa mieltä tuosta jattelulihaksista ja ihmisaivojen sopeutumisesta - niin moni asia on tiedostamattomasti opittua ja käytännön kautta omaksuttua että niihin on tosi vaikea päästä käsiksi, varsinkin subjektiivisesti. Tosi hyvä että tästä nyt puhutaan jo varhaiskasvatuksessa.

      Poista
  4. Suosittelen Cordelia Finen kirjaa Delusions of Gender, jota ei valitettavasti ole suomennettu. Siinä puretaan juurikin myyttiä miesten ja naisten aivojen erilaisuudesta ja käydään läpi erilaisia tutkimustuloksia sukupuoliahdistukseen liittyen. Ihan huippu kirja!
    Oma tokaluokkalainen tyttäreni oli jokinaikaa sitten hyvin pahoilla mielin, kun sählykerhossa pojat oli dissanneet tyttöjä ja eivät esimerkiksi suostuneet syöttämään tytöille. Mikä tästä oli seuraus? Tietysti, että osa tytöistä päätti lopettaa sählykerhon!! Kyllä taas veri kiehahti, koska ilmeisesti ohjaaja ei ollut tilanteeseen juuri puuttunut. Näin saatiin sitten tytöille se käsitys, että ei heidän kannata pelata poikien kanssa ja pahimmassa tapauksessa vielä se käsitys, että he itse olivat jotekin huonoja tai vääränlaisia. Oma kokemukseni on, että liian usein aikuiset ottavat nämä tilanteet annettuina, eivätkä puutu "koska sellaisia pojat/tytöt nyt ovat, älä välitä".

    VastaaPoista
  5. Todella mielenkiintoista! Opiskelen itse taloustiedettä, joka on matemaattista ja opiskelijoista alle 30% on naisia. Huomasimme jossain vaiheessa, että heti kun harkkaryhmään tulee mukaan yksikin poika, me fiksut ja matemaattisesti ihan osaavat tytöt helposti lipsahdimme blondirooleihin emmekä edes yritä tehdä laskuja tosissamme. Nyt ilmiöllä on nimi! Olemme kyllä siis tiedostaneet ilmiön ja huomattava kehitys on havaittu asiassa. (:

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista luettavaa, myös kommentien osalta. Ei voi kun olla samaa mieltä.

    Harmi, että tytöt ei kiinnostu enemmän shakista ja muista "miesten" harrastuksista, uskon miehenä että ainoa ratkaiseva ero on naisen keskimääräinen intohimo ja mielenkiinto lajiin, joka ehkäpä on kasvatuksen ja median yms. lopputuotos. Harmi, koska omalta osaltani olen saanut paljon harrastuksiltani elämäni varrelta, kun olen niihin todella panostanut. Ja sama se mikä harrastus se on, mutta nainen joka harrastaa ja tosissaan on _kiinnostava_.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...