Vuoden lammasmutsi

Mökkinaapurissamme sijaitsee maatila, jossa kasvatetaan lampaita. Käymme Skidin kanssa säännöllisesti ruokkimassa määkijöitä ja viimeksi isäntä päästi meidät sisään lässyttämään vastasyntyneille karitsoille. Siinä samalla sain utsittua kiinnostavaa tietoa lammasfarmarin arjesta: millaista meno on karitsoimisaikaan, kuinka moni pysyy hengissä ja mitä lammaskersat tuttipullosta juovat.

Yksi juttu jäi erityisesti mieleen: isäntä kertoi, että lammasäitejäkin on hyviä ja huonoja. Asteikolla 1-4 tilan sadasta lampaasta nelosta ei saanut yksikään.* Suurin osa tilan lampaista oli siis keskinkertaisia mutseja! Haa! Ja tiesittekö, että kokeneet kolmosen mutsit avittavat esikoisen äitejä synnytyksessä! Siistiä.

Tunsin myös syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta erään kainuunharmaksen kanssa, joka oli synnyttänyt yhden laihan, huonosti syövän kersan ja saanut päälle utaretulehduksen. Voimia, sister.

Anyway, tämä muistutuksena, että äitiys on taito-, tieto- ja tahtolaji. Learning by doing on sallittua, oli merinovillaa sitten selässä tai tissinlämmittimessä.

* No, tätä äitiyttä tietysti arvioitiin sillä, kuinka monta karitsaa emo pystyy pitämään hengissä. Meillä länsimaisilla ihmismammoilla taiteellinen vaikutelma on ilmeisen tärkeä.

KUVA: Flickr / Lauren

Ketterät kyykkyyn

Tuossa taannoin pohdimme, mikä puolisossa ärsyttää. Aika moni äänesti sen puolesta, että likaiset astiat eivät mene astianpesukoneeseen. No ei meilläkään, ja syyllistyn itse ihan samaan. Mikä ihme siinä on niin vaikeaa? Tämä korostuu nyt erityisesti, kun siipalla on selkä kipeä.

Kehitin teorian: kaikki aikuisten toiminta tähtää välilevynpullistumien minimointiin. Ainakin meidän kahden heikkoselkäisen taloudessa.

Kyyristelyä jaksaa jos siihen on hyvä syy.

Jos astianpesukone olisi navan korkeudella eikä nilkoissa, aikuisen ei tarvitsisi kyyristyä ja ronkkia ruokailuvälineitä paikoilleen hankalassa asennossa. Vain ketterä ja viitseliäs ihminen jaksaa laittaa kahvikuppinsa heti koneeseen, kun sen voi jättää helposti pöydälle ...kunnes pöytä on täynnä ja *joku* joutuu kumartumaan ja latomaan ne kerralla pöydältä koneeseen.

Toinen ongelma on kierrätys: kaljatölkkien, kartonkien, lasin ja metallien paikka on meidän keittiössämme matalassa kaapissa verhon takana. Mikä tarkoittaa sitä, että kumartumisen lisäksi joudut avaamaan verhon koukuista ja avaamaan laatikon. Ja sulkemaan kaikki. Arvaatte: pöydälle jäävät.

Jos mikro sijaitsisi lattialla, juottaisin vauvalle jääkaappikylmää maitoa. Keittiövalmistajat hoi, uutta ajattelua kehiin. Parisuhteemme kaipaa kumartelemattomuutta!