Yksi juttu jäi erityisesti mieleen: isäntä kertoi, että lammasäitejäkin on hyviä ja huonoja. Asteikolla 1-4 tilan sadasta lampaasta nelosta ei saanut yksikään.* Suurin osa tilan lampaista oli siis keskinkertaisia mutseja! Haa! Ja tiesittekö, että kokeneet kolmosen mutsit avittavat esikoisen äitejä synnytyksessä! Siistiä.
Tunsin myös syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta erään kainuunharmaksen kanssa, joka oli synnyttänyt yhden laihan, huonosti syövän kersan ja saanut päälle utaretulehduksen. Voimia, sister.
Anyway, tämä muistutuksena, että äitiys on taito-, tieto- ja tahtolaji. Learning by doing on sallittua, oli merinovillaa sitten selässä tai tissinlämmittimessä.
* No, tätä äitiyttä tietysti arvioitiin sillä, kuinka monta karitsaa emo pystyy pitämään hengissä. Meillä länsimaisilla ihmismammoilla taiteellinen vaikutelma on ilmeisen tärkeä.
KUVA: Flickr / Lauren
Tämä oli kyllä niin kertakaikkisen sympaattinen kirjoitus, että sain hormonihuuruissani tipan jos toisenkin linssiin. <3
VastaaPoistaHahha, ei ollut tarkoitus itkettää! Mutta lampaat on kyllä symppiksiä eikä tee yhtään huonoa muistaa että mutseja nekin vaan on. :)
PoistaHevosistakin puhuttaessa siitostamman arvoa nostaa myös se, miten se hoitaa varsansa (ja millaista sitä itteään on hoitaa, kun sillä on varsa alla). Osasta tulee ihan tolkuttomia hirviöitä jotka ajetaan miesvoimin lankulla seinää vasten, osa ei omalta kropaltaan kestä imetystä ts. kuivuvat hyvästä ruokinnasta huolimatta silmissä, osa ei vain oikein handlaa sitä varsan hoitamista - toinen tamma saattaa sen sijaan hoitaa senkin edestä.
VastaaPoistaTuskinpa me ihmiset ollaan tässäkään suhteessa sen täydellisempiä kuin eläimet.
Onhan mielenkiintoista! Olisin luullut, että elukat, (en tarkoita ylijalostettuja, synnytyskyvyttömiä koiria) olisivat luonnostaan aina hyviä emoja. Mutta että tässäkin on siis eroja. Helpottavaa kuulla :)
VastaaPoista"voimia, sisko" :D yhtäaikainen huutonauru ja symppisliikutus :)
VastaaPoistaniin hyvä :DD
VastaaPoistaHyvä pätkä, tuli hyvä mieli. :)
VastaaPoistaTosi hienosti kirjotettu ;)
VastaaPoistaMulle tuli tosta eläinmutsiudesta mieleen oma edesmennyt maatiaiskissani, joka sai sektiolla neljä pentua. Tai viisi, mutta yksi syntyi kuolleena.
VastaaPoistaArmas kissani ei osoittanut minkäänlaista hoivaviettiä ensimmäiseen kahteen viikkoon ja kun sen sektion jälkeen huomasin oli vaihtoehtoja tasan kaksi, tappaa pennut tai alkaa hoitamaan itse(sijaisemoa ei löytynyt lähistöltä).
Päätin alkaa hoitamaan itse ja se jos mikä rumbaa olikin. Kahden tunnin välein puhelin piippasi yötä päivää syöttämään pentuja ja sitten ne piti vielä useita kertoja päivässä punnita, jotta näki nouseeko paino ja koska emo ei ollut nuolemassa niiden takamuksia, niin minun piti sekin homma hoitaa paperilla taputtelemalla niin että ulostivat.
Vastikkeen sekoittaminen ja lämmittäminen neljälle kissalle kun käytettävissä oli yksi kissan tuttipullo ei myöskään ollut ihan pikku homma..ja sitähän sitten jatkui se kaksi viikkoa, yötä päivää, 2-3 tunnin välein..
Kuljin maidon ja muiden eritteiden tahrimassa kylpytakissa hiuksia harjaamatta sen ajan ja päätin, että meille ei enää koskaan tule kissanpentuja!
Lampaista: meillä on (vielä) muutamia lemmikkilampaita, ja olen joutunut olemaan niille imetystukihenkilö. Varsinkin kun yhdellä äitilampaalla ei ollut minkään tason hoivaviettiä ja riskit utaretulehdukseen ilmeiset. Ilman mitään eläintenhoitajataustaa vedin samalla logiikalla homman kuin itsellenikin: nisäkkäitähän me kaikki ollaan ja samalla tavalla niiden tissit toimivat. Mutta oli se silti vähän tai vähän enemmän outoa.
VastaaPoistaJa koska tuttipullosysteemit ja henkiinjäämistaistelut on koettu karitsojen kanssa, olen päättänyt kuten edellinen kirjoittaja, että ei kiitos enää. Ei tuttipulloja eikä karitsoja.