Rumpujen pärinää...

Keuruun painokoneet (sekä niitä käyttävät miehet ja naiset) ovat duuninsa tehneet. Vuoden mutsin taaperojatkis saapuu kauppoihin tämän viikon torstaina. Iik!

Minulta kysytään kirjasta yleensä kaksi kysymystä.

Missä välissä me oikein kasasimme sen?

En muista. Kaikilla yli minuutin mittaisilla jaksoilla, mitä mutsin elämästä löytyy. Eteneminen oli nykivää myös Reykjavikin ja Espoon välillä majailevasta kolmen tunnin aikaerosta. Chattasimme, meilasimme ja feisbuukkasimme toisillemme kommentteja ja juttuaiheita yleensä yöllä. Mutta se fiilis, että on saanut ruuhkavuosipäissään aikaiseksi kirjan on sekä hämmentynyt että riemuntäyteinen, myös toisella kerralla.

No, tuliko siitä hyvä?

Kirjan jatko-osan kohtalo on sama kuin perheen kuopuksen: sitä verrataan aina isosiskoon! Mutta lupaamme, että jos ykkösosa maistui, maistuu tämäkin. Tyyli ja tavoite ovat samat: tarjolla on lähinnä huonoa huumoria ja vertaistukea. Vaikka meillä tässä kirjassa onkin muutama pätevä lähde, tieto on edelleen sivuosassa. Kuvittaja Satu Kontinen on tehnyt parhaansa, jotta lukukokemus olisi tälläkin kertaa visuaalisesti päräyttävä. Sivuilla seikkailee myös elämänmakuisia kommentteja laukova lyhyehkö pääjalkainen.

Torstaina siis kilistetään - ja Sinä olet erityisen tervetullut mukaan! Perhetapahtumaa juhlistetaan Otavan kirjakauppaan (Uudenmaankatu 10) 16.1. klo 14! Ilmoittaudu osoitteessa tarja piste alsio at otava piste fi, jotta kofeiinia, maissinaksuja ja vaunupaikkoja on riittävä määrä.

Toivottavasti nähdään!


Ps. Kolmas kysymys on, että milloin seuraava kirja tulee. Sitä pitää odottaa hetki. Emme nimittäin vielä tiedä, mistä aiheista kouluikäisen kanssa ollaan terassilla.

Lapsettomien kasvatusneuvot

Eikö olekin avartavaa saada lapsen kasvatusneuvoja lapsettomilta? Kuulee freesejä mielipiteitä: Mielestäni ei ole hyväksi, että annat lapsen päättää noin usein. Kyllä nyt pitäisi lautanen aina tyhjäksi syödä. Miksi se haluaa taas tulla syliin, juurihan se oli? Johan sä _yhden kerran_ kysyit, että onko pissahätä. Onko pakko jankuttaa? Minä ainakin odottaisin lapselta rauhallista käyttäytymistä ruokapöydässä.

Tunnistan nämä pikkuisen ärsyttävät mutta hyvää tarkoittavat kommentoijat, sillä olinhan aikaisemmin yksi heistä. Minullahan oli kerrassaan mainioita mielipiteitä lapsenkasvattamisesta! Olin ennen lapsen saamista päättänyt esimerkiksi, että…

…lapsella saa olla kerrallaan vain kymmenen yksittäistä lelua huoneessaan, koska ei se kuitenkaan leiki kaikilla yhtaikaa. Ylimääräiset viedään keräykseen.

…ruokapöydässä ei sotketa.

…vanhempi päättää siitä, mitä syödään, missä syödään, milloin syödään ja kuinka usein syödään.

…vanhempien sänkyyn on porttikielto. Lapsella on oma sänky nukkumista varten.

Vuoden mutsi 2 -kirjassa annamme kasvatusneuvoja kolmen lapsen kokemuksella. Sovella omalla vastuulla. (Onneksi haastattelimme myös asiantuntijoita.) 

Kuten arvata saattaa, eihän siinä ihan niin käynyt. Leluja alle kymmenen? Muahhahhah. Enpä osannut ennakoida, että jo pelkkä muumitalo sisältää yli 50 osaa. Ja kyllä se maito on pitkin keittiötä imetyksen lopettamisen jälkeenkin. Enkä - ainakaan minä - ole pystynyt päättämään, mitä lapsi syö. Ruokailuun liittyvät neuvottelut ovat ainakin omassa vanhemmanroolissani arkipäivää. Tarjoan aika usein kaksi erilaista mutta keskenään tasaväkistä vaihtoehtoa: Otatko kaksi isompaa vai kolme pienempää perunaa? Otatko omenan vai banaanin? En anna lapsen päättää, vaan käyn sen kanssa kauppaa. Taktinen kauppapolitiikka on diplomaatin versio lahjonnasta: annan sinulle jotain (luvan päättää omenan ja banaanin välillä), ja saan sinut käyttäytymään haluamallani tavalla (eli syöt yhden hedelmän).

Uhkailu, lahjonta ja kiristys ovat kasvatuksen klassikkokeinoja. Tärkeintä on käyttää niitä harkiten: ei joka päivä eikä aina samassa tilanteessa. Joskus menee sormi suuhun. Niinpä rakensimme  kinkkisiä tilanteita varten matriisin, josta voi hakea vertaistukea omaan päätöksentekoon kasvattajana. Hiljaisella äänellä tehty lahjonta saattaa olla paikallaan julkisilla paikoilla lievissä käytöshäiriöissä, joihin ei liity järjettömän suuria tunteita. Uhkausta taas ei kuulu käyttää muuta kuin selkeissä säääntörikkomuksissa.

Ensin on vain päätettävä, mitkä ovat ne asiat, jotka on saatava ehdottomasti toimimaan ja annettava sen jälkeen pikkujuttujen olla.