Eikö olekin avartavaa saada lapsen kasvatusneuvoja lapsettomilta? Kuulee freesejä mielipiteitä: Mielestäni ei ole hyväksi, että annat lapsen päättää noin usein. Kyllä nyt pitäisi lautanen aina tyhjäksi syödä. Miksi se haluaa taas tulla syliin, juurihan se oli? Johan sä _yhden kerran_ kysyit, että onko pissahätä. Onko pakko jankuttaa? Minä ainakin odottaisin lapselta rauhallista käyttäytymistä ruokapöydässä.
Tunnistan nämä pikkuisen ärsyttävät mutta hyvää tarkoittavat kommentoijat, sillä olinhan aikaisemmin yksi heistä. Minullahan oli kerrassaan mainioita mielipiteitä lapsenkasvattamisesta! Olin ennen lapsen saamista päättänyt esimerkiksi, että…
…lapsella saa olla kerrallaan vain kymmenen yksittäistä lelua huoneessaan, koska ei se kuitenkaan leiki kaikilla yhtaikaa. Ylimääräiset viedään keräykseen.
…ruokapöydässä ei sotketa.
…vanhempi päättää siitä, mitä syödään, missä syödään, milloin syödään ja kuinka usein syödään.
…vanhempien sänkyyn on porttikielto. Lapsella on oma sänky nukkumista varten.
 |
| Vuoden mutsi 2 -kirjassa annamme kasvatusneuvoja kolmen lapsen kokemuksella. Sovella omalla vastuulla. (Onneksi haastattelimme myös asiantuntijoita.) |
Kuten arvata saattaa, eihän siinä ihan niin käynyt. Leluja alle kymmenen? Muahhahhah. Enpä osannut ennakoida, että jo pelkkä muumitalo sisältää yli 50 osaa. Ja kyllä se maito on pitkin keittiötä imetyksen lopettamisen jälkeenkin. Enkä - ainakaan minä - ole pystynyt päättämään, mitä lapsi syö. Ruokailuun liittyvät neuvottelut ovat ainakin omassa vanhemmanroolissani arkipäivää. Tarjoan aika usein kaksi erilaista mutta keskenään tasaväkistä vaihtoehtoa: Otatko kaksi isompaa vai kolme pienempää perunaa? Otatko omenan vai banaanin? En anna lapsen päättää, vaan käyn sen kanssa kauppaa. Taktinen kauppapolitiikka on diplomaatin versio lahjonnasta: annan sinulle jotain (luvan päättää omenan ja banaanin välillä), ja saan sinut käyttäytymään haluamallani tavalla (eli syöt yhden hedelmän).
Uhkailu, lahjonta ja kiristys ovat kasvatuksen klassikkokeinoja. Tärkeintä on käyttää niitä harkiten: ei joka päivä eikä aina samassa tilanteessa. Joskus menee sormi suuhun. Niinpä rakensimme kinkkisiä tilanteita varten matriisin, josta voi hakea vertaistukea omaan päätöksentekoon kasvattajana. Hiljaisella äänellä tehty lahjonta saattaa olla paikallaan julkisilla paikoilla lievissä käytöshäiriöissä, joihin ei liity järjettömän suuria tunteita. Uhkausta taas ei kuulu käyttää muuta kuin selkeissä säääntörikkomuksissa.
Ensin on vain päätettävä, mitkä ovat ne asiat, jotka on saatava ehdottomasti toimimaan ja annettava sen jälkeen pikkujuttujen olla.
Uhkailu, lahjonta ja kiristys ovat kasvatuksen klassikkokeinoja. Tärkeintä on käyttää niitä harkiten: ei joka päivä eikä aina samassa tilanteessa. Joskus menee sormi suuhun. Niinpä rakensimme kinkkisiä tilanteita varten matriisin, josta voi hakea vertaistukea omaan päätöksentekoon kasvattajana. Hiljaisella äänellä tehty lahjonta saattaa olla paikallaan julkisilla paikoilla lievissä käytöshäiriöissä, joihin ei liity järjettömän suuria tunteita. Uhkausta taas ei kuulu käyttää muuta kuin selkeissä säääntörikkomuksissa.
Ensin on vain päätettävä, mitkä ovat ne asiat, jotka on saatava ehdottomasti toimimaan ja annettava sen jälkeen pikkujuttujen olla.
Mun ehdoton suosikki on kyläpaikassa vieraiden lasten kauhistelu: "Miksi lapsen piti saada syödä niin paljon makeaa? Ei minua itkupotkuraivarit haittaisi?"
VastaaPoistaEi sinua ehkä haittaa, mutta sitä vähäistä aikaa, mitä voi kavereita vielä tavata, en kyllä tasan tarkkaan käytä lapsen huudattamiseen.
Ruokapöydässä olen anteliaimmillani käydessäni lapsen kanssa kauppaa, koska haluan syödä jos en nyt ihan rauhassa niin ainakin lautaseni tyhjäksi. Koska jos en saa säännöllisesti ruokaa, musta tulee todella kärttyinen :)
PoistaAnteeksi nyt kun puutun, mutta nuo sun esimerkit on aika huonoja siitä, ettet muka pitäisi päätäntävaltaa ja tarjoaisi lapselle ainoastaan näennäistä päätäntävaltaa (mikä onkin mielestäni järkevin tapa).
VastaaPoistaKai muumitalo nyt yleensä lasketaan yhdeksi leluksi kuten vaikka barbie kaikkine vaatteineen ja tavaroineen mitä ko. barbilla on pakkauksessa tai vaikka lautapeli tai tietty legopakkaus. Maitolasin kaatumisilta ei voi välttyä, mutta se on eri asia kuin vaikka päivittäinen ruoan heittely seinille tms.
Ja päätäthän sinä ainakin esimerkin perusteella mitä lapsi syö. Ei lapsi silloinkaan päätä esim. mitä pukee päälleen, jos vanhempi kysyy sininen vai punainen paita.
"Viil, viil" :D Kyllä nuo esimerkit olivat ainakin omasta mielestäni varsin toimivia :)
PoistaKuule kyllä saa puuttua ja kuuntelen, jos on hyvät argumentit.
PoistaPS. Muumitaloon voi muuten ostaa lisäosia.
Hesarissa tällä viikolla joku kolumnisti kirjoitti siitä, miten Italiassa (vai Ranskassa?) lapset osaavat käyttäytyä ravintoloissa tms. ja Suomessa ei, että kun Suomessa lapsille annetaan liikaa valinnan varaa ja päätettävää jne. Että kyllä lapset syövät sitä mitä annetaan, jos ei muuta vaihtoehtoa tarjota. Näin kyllä punaista. Mun lapset jättää sitten kerrassaan syömättä, jos ei ruoka maistu ja varsinkin 4-vee poika voi olla syömättä hyvinkin pitkään, jos niin päättää - ja tekee sen myös päiväkodissa, että voi olla iltapäivään asti ilman ruokaa, jos niikseen tulee. Enkä nyt jaksa uskoa, että se johtuu siitä, että ihan hirmu huonosti olisin lapseni kasvattanut.
VastaaPoistaMä olen nähnyt aika paljon espanjalaisia lapsia espanjalaisissa ravintoloissa, eivätkä ne nyt keskimäärin yhtään sen huonommin tai paremmin käyttäytyneet kuin suomalaiset lapset suomalaisissa ravintoloissa.
PoistaMä olen niin samaa mieltä sun kanssa. En tosin Espanjasta tiedä, mutta Kreikasta ja Italiasta sitäkin enemmän. Suomalaiset lapset on mun mielestä melko kilttejä noin yleensä ja vanhemmatkin melko tasaisia ja kunnioittavia. Kreikassa ainakin karjutaan puolin ja toisin helposti, niin ja annetaan luunappeja helposti. Joskus tuntuu, että vanhemmat käyttäytyvät ihan törkeästi lapsiaan kohtaan näin ujon suomalaisen perspektiivistä. Mutta, se on just sitä kultuuria mikä on kaikkialla erilainen. Suomessa saatetaan olla välinpitämättömiä kun taas etelässä näytetään tunteita avoimemmin. Molempi parempi.
PoistaSuomessa muutenkin julkisessa tilassa ollaan eri tavalla kuin "etelässä" eli siis paljon hillitymmin. JA Suomessa käydään varmasti harvemmin ulkona syömässä koska se on niin julkean hintaista.
Mä en todellakaan tavoittanut sen kolumnin pointtia...
sussu
Hävettää oikein myöntää, että itse olen aikanaan syyllistynyt tuollaiseen. Nyt sitä vasta tajuaa kuinka vähän todella tietää. Hyväähän siinä tarkoittaa, mutta... :D Kysyyhän niitä neuvojakin sellaiselta, jolla lapsi ja käytännön kokemusta on, eikä lapsettomalta... Jostain kumman syystä :)
VastaaPoistaJoo mä myös. Mulla ei ollut pokkaa sanoa naamatusten, mutta jälkeen päin kauhistelin ja esittelin omia kasvatusperiaatteitani. Todella noloa.
PoistaVoi että mä olen saanut osakseni niin paljon noista lapsettomista neuvoista, mm jos olisi minun ja kiukuttelisi noin niin olisin kyllä jo tehnyt sitä ja tätä... Ja toinen on nämä yli 80veet, jotka jaksaa päivitellä että kyllä minun lapset sillon söi kaiken mitä eteen lykkäsi ja ei silloin ollut kun käpylehmiä ja kyllä nyt on niin huonosti asiat kun lapsi saa päättää millä lusikalla syö..
VastaaPoistaMeillä myöskin kovassa käytössä miksaukset noista kolmesta keinosta. Ja lisänä palkitseminen. Toimii loistavasti kun kehittää jonkun tarrojen keräys systeemin esimerkiksi ruokailutilanteisiin. Hyvin sujuneesta saa tarran ja tietystä määrästä tarroja jonkun pienen palkinnon.. :)
Jos puhutaan yli 80-vuotiaista, niin varmaan söikin. Siihen maailman aikaan syötiin aika lailla perusruokaa, ruoka oli samaa kotona ja kylässä, vaihtelua oli paljon vähemmän, mitä nykyään. Ne on nimenomaan ne vähän oudommat maut, joita lapsi vierastaa.
PoistaPalkitseminen on hyvä lisäys, ehdottomasti! Ja ns. ujuttaminen, eli syöttää jonkun oman ajatuksen lapselle siten, että lapsi luulee itse keksineensä sen.
Poistahttp://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_kurittomat_kakarat/7014080 Ylen sivuillahan se kolumni olikin. Joku kommentoija kysyi, että mahtaakohan kirjoittajalla itsellään olla lapsia, mitä toinen kommentoija piti asiattomana kysymyksenä... Täytyy sanoa, että itsellenikin kyllä tuli ensimmäisenä mieleen, että onkohan kirjoittajalla lapsia itsellään, kun noin hyvin tietää, että miten tämä hoidetaan. :)
VastaaPoistaOlihan tuossa kolumnissa muutamia ihan hyviäkin pointteja, etenkin tuossa lopussa. Tosin vertaus italialaisiin ja suomalaisiin lapsiin vähän ihmetytti: lapset käyttäytyvät kuitenkin eri tavalla tutussa ravintolassa kuin hälyisässä ja kiireisessä lentokentän terminaalissa.
PoistaMinä kommentoin omassa facebookissani tätä kyseistä artikkelia, itse sain täysin päinvastaisen käsityksen italialaislapsista ollessani aupairina siellä muinoin, ja Suomeen päästyäni olin ihan järkyttyneen onnellinen siitä kuinka kilttejä ja julkisilla paikoilla hyvinkäyttäytyviä lapset täällä ovat!
PoistaJa siis nimenomaan siellä Helsinki-Vantaan terminaalissa näitä suomalaislasten käytöstapoja ihastelin. :D
PoistaKolumnin alkuosa oli ihan mielenkiintoinen. Kirjoittaja oli tehnyt havaintoja omin silmin. Loppuosaan olisin toivonut syvällisempää pohdintaa, mistä havaitut erot johtuvat. Melkoisia johtopäätöksiä hän tekee, mutta perustelut ovat heikot. Lasten kasvatus ei mielestäni voi olla muusta kulttuurista erillinen asia. Eli jos suomalaisessa kulttuurissa mättää lasten kasvatus, niin kyllä mättää jokin myös aikuisten arvomaailmassa ja tavassa elää.
PoistaOlen muuten lukenut monta kolumnia siitä, kuinka Etelä-Euroopassa lapsiin suhtaudutaan todella ystävällisesti - toisin kuin Suomessa.
Entä besserwisser-vanhemmat, jotka tietävät, miten muidenkin lapset hoidetaan? Jos oman vauvan sai tietyllä metodilla hiljaiseksi, ei sama välttämättä päde koliikkitapaukseen. Ja kun sitten siirrytään siihen varsinaiseen "kasvatusvaiheeseen", niin kaikki samat metodit (esim. ruokapöydässä) eivät toimi kaikilla lapsilla, jotka ovat kuitenkin yksilöitä omine vilkkausasteineen ja luonteineen. Jokainen tuntee oman lapsensa parhaiten. Lapsettoman huonot neuvot on helppo kuitata tietämättömyydellä, mutta entä ns. löperöjä letkauttelevan vanhemman? Avartavatko ne kuitenkin lapsettoman ihmettelyä enemmän?
VastaaPoistaKaikille eivät sovi samat systeemit; voihan saman perheenkin sisällä olla keskenään kovin erilaisia lapsia.
PoistaMoneen junaanhan sitä on ihmisiä, on lapsettomia joilla ei ole mitään käsitystä siitä mikä lapsiin tehoaa, ja niitä vanhempia joilla ei ole mitään käsitystä siitä mikä lapsiin tehoaa. Huonoja ja hyviä kasvattajia löytyy niin vanhemmista kuin lapsettomista. Kyllä lasten kasvattamiseen tarvitaan se kylä, sääliksi tuppaa käymään niitä lapsia joiden vanhemmat kuvittelevat itse tietävänsä kaiken ja kaikista muista mielipiteistä vedetään hirveät herneet. Eihän tässä maailmassa tarvittaisi esim. koulutettuja hoitajia päiväkoteihin tai sosiaalityöntekijöitä jne jos jokainen pätevöityisi sillä kasvattajaksi että on sattunut yhdistämään kromosominsa jonkun kanssa.
VastaaPoistaItse olen kyllä lapsettomana tämän postauksen suhteen huono esimerkki, sillä tunnistan itseni nuista kaikista vaihtoehdoista, mun mielestä se ei ole niin justiinsa vaikka lapsi sotkeekin syödessään, leluja saa olla levällään ja niitä vaihtoehtoja tarjoan aina tilanteessa kuin tilanteessa että lapsi saisi itse tuntea "päättävänsä" mutta niistä vaihtoehdoista jotka ehdottajalle kelpaavat... Paljon tuttujen ja oudompienkin lapsia hoitaneena tuntuu monesti että olen enemmän samalla aaltopituudella niiden lasten kuin vanhempien kanssa eikä silti mitään katastrofeja ole sattunut vaikka pipo ei ole hoitajalla ollut kauhean kireällä... :D
Vanhemmuus on valinta. Se ei tarkoita, että lapsellinen aikuinen osaisi kasvattaa sen paremmin tai lapseton aikuinen ei osaisi kasvattaa ollenkaan - siitä todistavat jo tuhannet huostaanotot. Varmasti osa ei tiedä tuon taivaallista lapsista ja niiden kasvatuksesta, eikä heitä välttämättä voisi vähempää edes kiinnostaa toisten pennut - kakarat. Mitä taas tulee vanhempiin ihmisiin, niin heillä on tärkeää elämän kokemusta, jota nuoremmilla ei vaan ole ja siten ei kannata yhtään väheksyä heitä - ovathan he kasvattaneet myös teidän vanhemmat ja teidät aikoinaan. Yleensähän siirrämme luonnostaan sitä kasvatusmallia, jota olemme itse aikoinaan saaneet omilta vanhemmiltamme, isovanhemmiltamme ellemme sitten ole kokeneet sitä vääräksi ja halua siten toimia tietoisesti itse erilailla omien lapsien kanssa. Väitän kuitenkin, että lapsetton osaa siinä missä lapsellinenkin kasvattaa - voi joissain tapauksissa osata kasvattaa jopa paremmin kuin lapsen omat biologiset vanhemmat. He ovat voineet opiskellla vuosia kasvatustieteitä ja toimia vuosia - kymmeniä vuosia lasten parissa ja kasvattaa ja ohjata lapseellisten lapsia tarhoissa, päiväkodeissa, kouluissa silloin kun heidän omat vanhemmat ovat työssä toisaalla duunarina, luomassa uraa jollain toisella alalla. Joten mielestäni on epäkorrektia yleistää asioita esim. lapsettomien kasvatusta. Toki se voi ärsyttää, jos parhaansa yrittää. Joskus kuitenkin sitä sokaistuu omalle käytöksella eikä näe omia virheitään ja sivusta seuraaja voi puolueettomammin huomata, kuinka jossain tilanteessa voisi toimia eritavalla ja saada lapsi toimimaan paremmin. Kuten hyvin esim. "SuperNanny" -ohjelmaa suranneet tietävät. Pienellä oman käytöksen tarkastelulla ja totutun käytännön muutoksella voidaan saada huomattavia tuloksia. Vanhemmilla ei välttämättä ole muita opintoja vanhemmuuteen, kuin oma kokemukset, virheiden kautta oppimiset ja muiden viisaat neuvot, jos niitä halutaan edes ottaan vastaan. Mutta viisautta on ottaa neuvoja vastaan tai ajatella, että voikun tietäisit tietämätön ja jättää neuvot omaan arvoonsa. Jokainen vanhempi kuitenkin yleensä on oman lapsensa paras asiantuntija ja suurin osa vanhemmista haluaa vain jälkikasvunsa parasta, vaikka ei aina osaisikaan toimia kasvatusopillisesti oikein. Ja niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa ja sitä mitä kylvämme, sitä myös niitämme. Ja toki lapsemme kehitykseen vaikuttaa kasvatuksen ja kasvuympäristömme lisäksi ne ihanat geenimme - halusimmepa tai emme.
VastaaPoista- mamma -69 -
Tästä tulee mieleen yksi kokenut lapseton työntekijä päiväkodissa. Hänellä on ammattitaito aivan omaa luokkaansa. Silti, aina silloin tällöin, tekee hänen kanssa keskustellessa mieli sanoa "noin minäkin ajattelin ennen kuin sain lapsia".
PoistaTässä ei nyt ole kyse kasvatustaidoista vaan siitä, että joitakin asioita tajuaa vasta, kun on sitä omaa kokemusta. Sitä omaa kokemusta ei tarvita vieraita lapsia kasvattaessa, vaan äiti nyt vain ymmärtää äitiä. Sitä, että vaikka kuinka tekisi kaiken oikein, jälki on mitä on. Sillä lapsella on se omakin luonne ja oma tahto. Kaikki ei ole hallittavissa.
Aamen. :)
PoistaKiitos perusteellisesta ja hyvästä kommentista.
VastaaPoistaEikös toi sun metodi ole suorastaan se kasvatusoppaiden suosittelema: "otatko omenan vain banaanin?". Opetetaan lapselle valintojen tekemistä helpoissa jutuissa. Lapsen kun täytyy saada myös joistain asioista ihan päättääkin.
VastaaPoistaMua on eniten pistänyt vihaksi sellaiset ulkopuoliset lässyttäjät. Muinoin 1,5-vuotiaallemme piti keväthangilla laittaa joka kerta aurinkorasvaa naamaan, ettei iho pala. Lapsi ei pitänyt siitä, ei sitten yhtään. Huuto oli sen mukaista. Siinä kun kerran taas lapsen istuessa rattaissa laitoin rasvaa naamaan ja lapsi huusi ja ohitse menevä mummuihminen tokaisi "voi-voi, kiusataanko sua", niin mulla kyllä kilahti. "Sitä täällä kukaan kiusaa!" prkl.
Eniten toivoisikin sellaista ymmärrystä muilta ihmisiltä. Jos joku vetää lapsilleen kaupassa kilareita, niin mä ekana kyllä ajattelen, että mikäköhän show siellä on ollut jo aamusta asti käynnissä, enkä niinkään ihmettele, että äiti tai isä voi pikkasen jo illansuussa olla hermot kireänä...
Mut sekin vielä pitää todeta, että toinen lapsi todellakin konkreettisesti on opettanut ymmärtämään, että ne lapset ihan oikeasti ovat erilaisia. Pelkän yhden lapsen vanhempana tuli huomattavan paljon useammin ihmeteltyä (hiljaa omassa mielessään tosin) joidenkin vanhempien toimia lastensa kanssa.
Minä itse asiassa saattaisin kommentoida lapselle jotain tuollaista myötätuntoista. Vaikka äiti olisi kuinka oikeassa, niin jos tuntuu ikävältä, niin tuntuu ikävältä.
PoistaMitä ihmettä se siinä tilanteessa auttaa? Lapselle tulee vain turvaton olo siitä, että vanhemman osaaminen kyseenalaistetaan, ja vanhemmalta palaa käämit vieraiden ihmisten ajattelemattomista kommenteista. Jos sitä aurinkorasvaa pitää laittaa, sitä pitää laittaa, vaikka lapsi kuinka huutaisi, ja mitä nopeammin se on ohi, sen parempi.
Poista-Niina
Jos puhutaan tuollaisesta puolitoistavuotiaasta tai vähän isommastakin lapsesta, hän kuulee lähinnä sen myötätuntoisen äänensävyn. Ei sellaisesta tule turvaton olo.
PoistaMutta on se kumma, miten jotkut äidit ottavat kaikesta itseensä. Kai tässä nyt itse kukin on joutunut tekemään jotain, mistä lapsi ei tykkää! Isoäiti-ikäiset naiset eritoten.
Niin, kieltämättä on kyllä hienoa, jos kanssa-äidit eivät koskaan kilahda mistään pienestä. Vieraille ihmisille tai vaikka sille omalle puolisolle siellä kotona. Mä en ole toistaiseksi vielä saavuttanut vastaavaa zen-olotilaa.
PoistaKun vielä itse olin lapseton, minua ärsytti eniten vanhempien täydellinen sinisilmäisyys (ei meidän Pekka) ja 100 %:n subjektiivisuus kaikissa omiin lapsiin liittyvissä asioissa. Sitä, mitä hiljaa paheksutaan muiden lapsissa, ei edes huomata omissa lapsissa.
VastaaPoistaOlin vastikään konsertissa, missä pieni vauva itki vähän väliä. Lopulta kuoronjohtaja pyysi hiljaisuutta konsertin nauhoittamisen takia, ja sellaisia asiakkaita poistumaan, jotka eivät pysty tätä noudattamaan. Vanhemmat sentään ymmärsivät tämän vinkin, ja poistuivat vauvan kanssa. En tajua mitä he ylipäätään ajattelivat tullessaan konserttiin muutaman kuukauden ikäisen kanssa. Eivät ainakaan muita konserttivieraita. Vastaavia tilanteita tulee eteen aika usein. Yllättävän monilla vanhemmilla suhteellisuudentaju vaihtuu subjektiivisuuteen vanhemmuuden myötä.
No joo, eiköhän se ole se kuuluisa äidin tai isän vaisto joka ohjaa näkemään nimenomaan oman jälkikasvun parhaassa mahdollisessa valossa. Väitän, että täysin "objektiivisen" vanhemman käyttäytymistä pidettäisiin hyvinkin kylmänä ja tunteettomana enkä ihmettelisi jos sellaisen lapsi kärsisi melkoisista mielenterveysongelmista.
PoistaItse olen sama ihminen kuin ennen lapsen saamistakin, enkä ole kovin paljoa joutunut periaatteitani muokkaamaan. Toki oma lapsi antaa syvempää näkemystä asioihin. Mielestäni lapsen kasvatuksessa on kyse ihmissuhteista - ja niissä ollaan enemmän tai vähemmän samalla aaltopituudella toisten ihmisten kanssa olipa näillä lapsia tai ei. En koe, että jakolinja menisi välillä lapsettomat - lasten vanhemmat. Pahimmat neuvojat ovat itse kaikki tietäviä vanhempia.
VastaaPoistaKun tuolla aiemmin "äiti nyt vain ymmärtää äitiä" kommenttiin todettiin "aamen", niin tähän totean minä aamen. ;) Kyllä minustakin näissä on kyse samalla aaltopituudella olemisesta enemmän kuin pelkästä omakohtaisesta kokemuksesta. Ihmettelen sitä, että aika usein jo lähtöasetelma näihin keskusteluihin on se, että lapsettoman olisi hyvä pitää suunsa supussa, kun ei kuitenkaan mistään mitään tiedä. Mutta silti sama kommentti toisen vanhemman suusta on kaikesta mielipahastakin huolimatta kuuntelemisen arvoinen... Tietenkään lapseton ei voi tietää kaikkea (tai paljoakaan) lapsiperheen elämästä, mutta kuka nyt muutenkaan tietää kaikkea toisen elämästä? Käännetäänpä vielä lähestymiskulmaa: vielä kun vanhemmatkin jättäisivät olettamuksensa lapsettomien elämästä omaan tietoonsa, niin kaikki voisivat olla hiljaa ja tyytyväisiä. ;D
PoistaHeiiii! Minä ehdin elää lapsetonta aikuisen ihmisen elämää 10-15 vuotta, vähän riippuen laskentatavasta, mistä aikuisuus alkaa. Kyllä minulla on joku käsitys, millaista elämä oli ennen muksuja. Sitten jos puhutaan ikäisistäni lapsettomista aikuisista, asia on eri.
PoistaNo tätä kommenttia vähän osasin odottaakin.. :) Ja näinhän se toki on. En tiedä, mitä merkitystä iällä on, mutta itselläni (luulisin laskentatavastasi riippumatta) sitä lienee joka tapauksessa enemmän kuin sinulla. Mutta kuten sanottua, ei ole minusta kovinkaan relevanttia. Enkä oikeasti kannata puhumattomuutta. ;) Olen vain itse kohdannut "lapsellisilta" (toki joskus lapsettomiltakin!) elämästäni ja minusta itsestäni olettamuksia, jotka voisi hyvin luonnehtia yhtä avartaviksi kuin alkuperäisessä tekstissäkin mainitut lapsettomien neuvot vanhemmille. Varmasti on niin, ettei montaakaan asiaa "tiedä ennen kuin tietää", mutta toista ihmistä tai tämän elämäntilannetta on mahdollista silti ymmärtää ilman omakohtaista kokemustakin.
PoistaIkäihmisten neuvot ; hymyile kauniisti ja yritä esittää kuin tämä vinkki olisi ollut päiväsi pelastus. Itse ainakin jos vierailemme mummoni luona lasten kanssa, kuuntelen kohteliaasti neuvot ja niksit. Kotiini en niitä mukanani vie :D
VastaaPoistaJa mummojakin on moneen pulkkaan, toiset sanoo että miksi pitää antaa periksi lapselle, joskus taas joku mummo tulee siihen kaupan kassalle tokaisemaan että miksi lasta noin rääkkäät, ei se yksi tikkari pahaa tee (siinä vaiheessa n. 10 minuuttia tikkaria ulvonut kakru katsoo sinuun ja hymyilee kuin pieni enkeli).
Paras taisi olla kaupassa joskus vuosia sitten, nuorimmainen oli tuolloin jotain 2-4 kk ja vanhemmat skidit 2 ja 3. Nuorimmainen rääkyi puolet kauppareissusta niin siihenpä joku mumma toteamaan "no kai se nyt huutaa kun on pipokin silmillä. anna tissiä sille (TÄSSÄ? ..Siitäpä vasta julki-imetyksen vastustajat riemastuukin kun kaivat tissiin s-marketin kassajonossa esille).
Mutta näitähän riittää. Parhain neuvo taisi olla bussissa kun en meinannut saada lasta istumaan ennen liikkeelle lähtöä ; Hullujen huoneelle joutaisit sinäkin. -- Totta, siltä se vanhempana joskus tuntuukin.
Kiinnitin huomioni tuohon kommenttiin, alussa, että joissakin maissa lapset käyttäytyvät paremmin ravintolassa kuin joissakin toisissa. Jaa, miten sitä verrataan? Monissa maissa päivähoito- ja koulusysteemi on niin erilainen. Joissakin maissa leikki-ikäisille tarjotaan mahdollisuus ulkoleikkeihin vain 15-20 minuuttia päivässä ja siihen samaan on mahdutettu ruokailu tai välipala. Eli juuri, kun lapsi keksii, että onpa hauskaa juosta pallon perässä, välitunti jo päättyy. Muuten "koulussa" istutaan ja tehdään tehtäviä, opetellaan kampaamaan hiukset ja laitetaan kenties hieman hajuvettä. Ja kun 4-vuotias pääsee kotiin, ei enää lähdetä ulkoilemaan, vaan tehdään kotitehtävät ja sitten saa katsoa vaikka telkkaria. Tällaisen systeemin orjilta on leikattu pois lapsuuden huvit, jolloin ravintolassa on helppo istua rauhassa vaikka toista tuntia, kun on sellaiseen pienestä pitäen koulutettu.
VastaaPoistaSari
Tämä on ehkä nyt jo vanhentunut keskustelu, mutta mielipiteesi aiheeseen kiinnostaisi. Olen siis siis se vielä lapseton ystävä ja yksi parhaimmista ystävistäni saa lapsen minä päivänä tahansa. Aikaisemmin (=aika ennen raskautta) puhuimme ajtauksistamme suhteessa lastenkasvatukseen ja muuhun hyvin vapaasti, mutta jo nyt vallitsee tunnelma "koska et ole raskaana tai et ole äiti, ei sinulla ole ajatustenjako-oikeutta". Se on mielestäni hyvin hämmentävää, sillä emmehän me aikaisemminkaan välttämättä olleet kaikesta yhtä mieltä, mutta nyt kaikki mikä liippaa edes likeltä on suurinpiirtein loukkaus.
VastaaPoistaOdottavat ja tuoreet äidit haluavat puhua lapsesta ja kasvatuksesta ja muusta, mikä olisi minun mielestäni ihan mukavaa, mutta jos minulla ei saa lapsettomana olla mistään asiasta mielipidettä iin miten me aiheesta muka voisimme ajatuksia vaihtaa? (esim. haluasin että se joskus tuleva lapseni oppisi käyttäytymään ravintoloissa, ja uskon että tätä edesauttaa tiukka kuri ruokapöydässä kotona. Tyyliin "jos ei syöminen kiinnosta ja ruoka vaan lentää, niin sitten noustaan pois pöydästä ja ruokaa on tarjolla seuraavalla aterialla") Täälaiset asiat harmikseni ajavat minua kauemmas rakkaasta ystävästäni, sillä en minäkään jaksa vain aiheita, joista minulla ei saisi olla mielipidettä.