Tietoa mainostajalle ›

17.2.12

Kops

Ensimmäisellä äitiyslomalla keskityin yhteen sääntöön ylitse muiden: älä jätä skidiä hoitopöydälle yksin jottei se putoa. Toivoin vähintään kerran päivässä hoitopöytään integroituja lepositeitä, jotta pääsisin hakemaan olohuoneeseen jääneet kosteuspyyhkeet tai vaatekaapista puhtaan bodyn. Kukaan ei kuitenkaan sanonut, että se voi pudota myös sohvalta, rahilta, sängyltä, vaunuista, sylistä ja syöttötuolista.

Niin kuin putosikin, myös toisella kerralla. Fiilis on messevä yhdistelmä syyllisyyttä, vitutusta ja paniikkia. Kun periaatteessa ainoa hommasi on pitää mukula hengissä ja sitten et osaa. Miksi se oppi kääntymään rahilla juuri silloin, kun etsin kaukosäädintä laittaakseni esikoiselle Pikku Kakkosen? Miten se pystyi ottamaan niin nopeasti kolme konttausaskelta taaksepäin ja vielä unipussi päällä? Olen molemmilla kerroilla ollut alle puolen metrin päässä. 

Ennen kuin määrää itselleen 50 raipaniskua ja kaksi vuotta kotiarestia, voi pohtia seuraavaa:

1. Sanahaku "vauva putosi" tuottaa googlesta 241.000 osumaa. Vauva yllättää aika monet vanhemmat. Joukossa on varmasti myös niitä, jotka kuvittelivat, että näin ei voi päästä käymään, jos on vain huolellinen.
2. Aika harvoin käy todella huonosti. Maan vetovoima vaikuttaa ihan eri tavalla kuusikiloiseen kuin kuusikymmentäkiloiseen. Tsekkaa lapsen aivotärähdyksen oireet vaikka täältä.
4. Lapsi todennäköisesti putosi, koska on oppinut jonkin uuden motorisen taidon: kääntymään, ryömimään, konttaamaan. Vauhdilla. On aika hioa refleksit kuntoon tulevien äkkitilanteiden varalta ihan sylissäkin.
5. Kuhmu - jos sellainen tuli - ei ole viimeinen. Markkinoilla on ihan syystä olemassa tuote nimeltä konttauskypärä. Sekään ei auta, kun esikoinen kompastuu sitteriin ja rysähtää parikuisen kuopuksen päälle. Tai kun kaksivuotias juoksee ihan täysiä päin betoniseinää. 

Ja pahempaakin jännitettävää löytyy. Esimerksiksi se, milloin ipana laittaa henkitorveensa pieniä legoja tai sormiruokailee astianpesukoneen nappuloita. 

Yhdessä asiassa olen turvassa: meillä ei ole sukkapuikkoa, jonka voisi työntää pistorasiaan. Jes.

KUVA: Huvikumpu

23 kommenttia:

  1. Omat lapseni ovat jo viisi- ja kuusivuotiaita (luojan kiitos!), mutta yhä pystyn niin samaistumaan teksteihisi. Se on varmaan se traumaattinen lapsuusaika - siis omien lapsieni, ei omani - mikä saa kylmän hien nousemaan pintaan tällaisia juttuja lukiessa, edelleen.
    Kiitos jälleen muistutuksesta, miksi meille ei tule enää kolmatta. Ja hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa kumpi on pahempi näiden tapaturmien kannalta, vauvan eka vai toka vuosi. Ja ei, kolmatta ei tule enää tännekään. ;) Mut hyvää viikonloppua sullekin!

      Poista
  2. *köh* Et sitten ole kuullut juttua konttaavasta penskasta, joka sakset suussa onnistui tähtäämään pistorasian molempiin reikiin...

    VastaaPoista
  3. Jepjep... Meilläkin tippu tämä pienempi hoitopöydältä, itse olin vieressä laittamassa vaipparoskista kuosiinsa. Samalla hetkellä kun itse nousi ylös, niin kuulu tömähdys kun vauva tippu lattialle... Onneks sattui oleen samana päivänä puolivuotisneuvola, paniikissani sain heti avun ja lähetteen Turkuun lastenpolille. Puolen päätä oli yhtä kuhmua, mutta ei onneksi edes aivotärähdystä.

    Mutta osaa nämä vähän isommatkin... Tämä samainen kuopus tippui ukkilassa rappuset viime viikonloppuna yläkerrasta alakertaan... Oltiin itse alhaalla, lapset yläkerrassa ja juuri oli jompikumpi lähdössä tsekkaan tilannetta, kun jäpikkä tuli alas ja kaatui, kieri rappusten kulmaan ja siitä jatkoi alas asti... Huulessa vekki ja kuhmu päässä, 2min itkua sylissä ja sen jälkeen uudestaan rappuset ylös... Poikalapsien äitinä uskon joutuvani näitä tilanteita kohtaamaan vielä monia, kun itse olen ollut lapsena melko tapaturma altis ja lasten isäkään ei mikään hyvin onnettomuuksilta säilynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rappuset on pahat. Kuopuksen nimiäisissä esikoinen päätti hypätä vanhemman serkkunsa perässä portaiden viidenneltä rappuselta niin että kilei jäi hampaiden väliin. Sen ohjelmanumeron ainakin muistavat kaikki.

      Poista
  4. Tämä postaus kolahti vaikka omat pojat ovat jo isoja. Isompi luiskahti aikoinaan korkeasta vanhanaikaisesta puisesta syöttötuolista jotenkin jaloillaan ponnistamalla tuosta vaan kovalle kivilattialle, kops, pää lattiaan, vaikka olin itse vieressä lusikka kädessä syöttämässä, toisella silmällä telkkaria vilkuillen (siinä se on, sitä eivät kunnon äidit tee). Ison itkun jälkeen kuin ei mitään, jopa syöminenkin jatkui siitä mihin se oli jäänyt. Heitin syöttötuolin samana iltana kiukuissani ulos ja poltin sen seuraavana päivänä, vaikka mieheni paheksui hieman dramaattista elettäni. Pienempi poika taas istui kerran tyytyväisenä sateenvarjorattaissa aika korkeiden ulkoportaiden yläpäässä, minä kastelin siinä hieman etupihan kukkia, ja kuvittelin tietenkin panneeni rattaiden jarrut päälle. Mutta en ollutkaan tehnyt niin, ja poika siinä itseään hytkytteli niin että yhtäkkiä rattaat pyörivät portaat alas ja kääntyivät ylösalaisin. Täysi hiljaisuus. Vieläkin muistan elävästi sen hetken kun ajattelin että "lapsi siis kuoli kun ei itke, mutta minun on nyt vain pakko nostaa nämä rattaat pystyyn". Pojalle ei ollut käynyt mitenkään, vain pienen pieni pintanaarmu nenänvarressa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Argh.. Tuo nyt se kuoli -fiilis sattui esikoisen kanssa kun se kaatui suorilta jaloilta ulkoportailta kivikkoon. Mutta sille ei käyny MITÄÄN. Toppavaatteista jotain hyötyä. O_o

      Poista
    2. Meidän yksivuotiaamme on sekä tullut pää edellä syöttötuolista, isä ja äiti kumpikin alle metrin päässä laittamassa ruokaa, että tullut rappuisa alas kuperkeikkaa. Kummallakin kerralla selvittiin huudolla. Ensin huusi lapsi, sitten vanhemmat toisilleen.

      Poista
  5. Hoidin tutun lasta, jolla oli perusrääkätauti. Nenää niistäessä nenästä tuli ulos pienen pieni legoukon lelupistooli. Kyllä lapsettomana olin ihmeissäni (ja paniikissa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei! :D Ei varmaan ollut huvittava tilanne, mutta siltä se vain nyt kuulostaa.

      Poista
    2. Apua! :D Mä en olisi varmaan tunnistanut sitä vaan kuvitellut että se on joku aivokasvain!

      Poista
    3. Wow, mua alkoi naurattaan tää ihan hillittömästi... Vaikka silloin ehkä ei.

      Poista
  6. Täältä löytyy supervilkas 4-vuotias poika joka on
    1) Tippunut pinnasängystä pää edellä lattialle. Olin laittanut nukkumaan ja makkarin oven kiinni. Yhtäkkiä kuuluu kauhea kops ja itkua perään. Ryntään ovelle ja ovi perkele aukeaa sisäänpäin ja totean lapsen makaavan sen edessä ja koitan pikkuhiljaa hivuttaa sitä auki ja pelkään minkälainen näky minua kohtaa. Lapsi hiljenee ja saan oven viimein auki. Ei tullut edes kuhmua (ja sen että tippui pää edellä tiedän siitä kolauksesta ja siitä kun näin myöhemmin kuin herra koittaa sieltä sängystä kiivetä pois..)
    2) Tippunut sohvalta alas kun liikkuin unissaan (ei kuhmuja), eikä herännyt siihen kun tippui 8)
    3)Lentänyt ostoskärryissä asfalttiin kun istui siinä vauvaistuimessa (vuoden mutsi fiilis tästä)
    Olin kärrännyt ostoskärryt auton lähelle, testailin että pysyvät paikallaa ja otin kassin kärryistä. Räpläsin auton ovia auki, kun näen sivusilmällä liikettä. Kärryt on lähteneet liikkeelle ja ovat juuri tippumassa sen helkkarin korotetun jalkakäytävän reunalta alas. Kärryt tekee kuperkeikan lapsi kyydissä. Ajatus, nyt se kuoli, kun ääntä ei kuulunut. Paniikissa kärryt ylös ja ihme-lapsi on vailla naarmuja kärryissä kiinni vahingoittumattomana, vaikka ne vyötkään ei ihan kireällä ollut.
    Hyvä että sain jalkojen tärinältä autolla kotiin ajettua.
    Se hetki, se tunne ja se paska mutsi fiilis pysyy mielessä aina. Jtkossa muistin aina kiristää vyöt just in case.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsiisös.. Voin kuvitella fiiliksen ton kärryepisodin jälkeen!

      Poista
  7. Meillä on molemmat tippuneet milloin mistäkin (selittänee monta asiaa.... Mistäköhän sitä itse on lapsena tippunut? ;) Vain kerran on sattunut, esikoinen tippui vuoden ikäisenä sohvalta, ja suussa olleen tutin reuna lävisti toisen puolen sieraimesta. Se repsotti aika ikävän näköisesti. Sitten mentiinkin päivystyksen kautta tikkaukseen korva-, nenä ja kurkkutautien klinikalle. Oli aika voittaja fiilis, vaikken edes itse ollut silloin kotona. Kiva oli tulla kotiin kun mies tuli vastaan verta vuotava lapsi sylissään.

    VastaaPoista
  8. Mulla muuten näkyy nuo tippumiset näköjään hahmottamisvaikeutena, piru vie vasta kolmannella yrityksellä sain yllä olevan kommentin läpi! Mutku ne merkit oli niin vaikeasti luettavissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä hittoa, tutti lävisti sieraimen?? Eipä oo tullut toikaan eteen aikaisemmin. Karmeeta.

      Ja hei, mulla on tasainen kohta päälaessa. Olen aina syyttänyt mutsia siitä että on ehkä tullut vähän hutiloitua. Sitä ei ole naurattanut. Eh.

      Poista
    2. Mun siskolla on arpi otsassa. Johtuu siitä että pudotin hänet 7-vuotiaana vahingossa päin lämpöpatteria... Au.

      Poista
  9. Luuletteko te, että ne tippumiset/kaatumiset loppuu tuohon pikkulapsi-ikään. Eh-eei!

    Minun 17-v. tyttäreni jalka lipesi vanhojen tanssien jatkopaikan korkeissa rappusissa ja tyttö tuli raput kierien alas. No, siitä selvittiin mustelmilla, muutamalla laastarilla ja pelästyksellä. Onnea oli kyllä matkassa mukana. Ja tyttö ei ollut varsinaisesti humalassa (otin hänet kotona vastaan), no ehkä muutaman siiderin juonut kyllä.

    Että, se ei siis LOPU koskaan se huolehtiminen ;)) Lohduttavaa vai mitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä en luullut. Olen itse ollut kohtuullisen onnettomuusaltis teini-iässä. Kivoja hetkiä ne tosiaan on vanhemmankin lapsen kanssa.

      Poista
  10. Postaus palautti mieleen ahdistavan kokemuksen 11 vuoden takaa. Juniorimme, joka söi 1½ tunnin välein 24/7 oli ottanut mieheni paikan parisängyssämme (vastoin kaikkia vannomisia ja esikoisen sinne koskaan päästyä)jo muutaman kuukauden ajan. Hoidin yösyötöt niin että puoliunessa tungin tissin suuhun ja sitten vaihdoin pojan puolta seuravaa syöttöä ennakoiden. No, kerran muistin yöllä väärin kummalla puolella sänkyä oli ja tiputin pojan lattialle. Seuraus: Unikoulutus seuraavana yönä. Luulen, että sek minun että pojan elämänlaatu parani. Ainakin minun.

    VastaaPoista
  11. Anteeksi kovasti, mutta nyt pääsi nauru... Ei varmasti naurattanut silloin. Karmea tilanne. Olen vasta saanut oman yksivuotiaan vieroitettua ja siirrettyä omaan sänkyyn, mutta muistan hyvin kuinka väsynyt sitä saattoi olla. Oman mukavuuden vuoksi opettelin imettämään molemmat rinnat samalta kyljeltä, niin ei tarvinnut vaihtaa omaa tai lapsen paikkaa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...