Käymme oman blogini puolella juuri keskustelua vanhempien kahdenkeskeisen ajan tärkeydestä ja siitä, miten sellaisen ihmeen saa järjestettyä. Eräs kommentoijista kertoi, että heillä ja isovanhemmilla on käytössä perheen yhteinen g-mailin kalenteri, josta näkee kätsysti menot ja lastenvahtitarpeet. Kerrassaan nerokasta!
Vannon hyvän suunnittelun nimeen. Hyvin suunniteltu on jo oikeastaan valmis. Mitä paremmin arkipäivien logistiikan suunnittelee etukäteen, sitä vähemmällä kiukulla asiat menevät putkeen ja sitä pienemmällä todennäköisyydellä on turvauduttava taksikyytiin ehtiäkseen ajoissa hakemaan lapsen tarhasta. Kun aikataulut ovat tiedossa eikä kukaan lintsaa, kaikkien toimintakyky säilyy, eikä mielenrauha järky.
Perheyksikössämme toimii kaikista parhaiten se, että omat menot on ajoitettu tietyille vakiopäiville. Mies on varannut omille harrastuksilleen ma- ja ke-illat. Minä ke-aamut ja to-illat. Mies hakee ja vie lapsen tarhaan, koska sillä on vain yksi työpaikka eikä keskenkeräisiä opintoja. Jos mies tai minä olen työmatkalla tai on muuta säätöä, anoppi auttaa, jos vain ehtii (5 kpl 2-5-vuotiaita lapsenlapsia). Viikonloppuisin yritämme järjestää mahdollisimman paljon yhteistä aikaa. Viikonloppuisin käymme myös läpi seuraavan viikon ohjelman ja sovimme, miten hoidetaan epätavalliset menot kuten iltakokoukset tai hankalien kellonaikojen työkeikat.
Yleensä pakka pysyy käsissä. Yleensä. Miten teillä?
Kuva Flickr/RLHyde
Vannon hyvän suunnittelun nimeen. Hyvin suunniteltu on jo oikeastaan valmis. Mitä paremmin arkipäivien logistiikan suunnittelee etukäteen, sitä vähemmällä kiukulla asiat menevät putkeen ja sitä pienemmällä todennäköisyydellä on turvauduttava taksikyytiin ehtiäkseen ajoissa hakemaan lapsen tarhasta. Kun aikataulut ovat tiedossa eikä kukaan lintsaa, kaikkien toimintakyky säilyy, eikä mielenrauha järky.
Perheyksikössämme toimii kaikista parhaiten se, että omat menot on ajoitettu tietyille vakiopäiville. Mies on varannut omille harrastuksilleen ma- ja ke-illat. Minä ke-aamut ja to-illat. Mies hakee ja vie lapsen tarhaan, koska sillä on vain yksi työpaikka eikä keskenkeräisiä opintoja. Jos mies tai minä olen työmatkalla tai on muuta säätöä, anoppi auttaa, jos vain ehtii (5 kpl 2-5-vuotiaita lapsenlapsia). Viikonloppuisin yritämme järjestää mahdollisimman paljon yhteistä aikaa. Viikonloppuisin käymme myös läpi seuraavan viikon ohjelman ja sovimme, miten hoidetaan epätavalliset menot kuten iltakokoukset tai hankalien kellonaikojen työkeikat.
Yleensä pakka pysyy käsissä. Yleensä. Miten teillä?
Kuva Flickr/RLHyde
Sama systeemi on käytössä meilläkin ja hyvin toimii! Miehellä on omille harrastuksille 2 vakioiltaa viikossa, samoin minulla. Viikonloppuisin pyritään touhuamaan koko perhe yhdessä ja sunnuntaina käydään läpi seuraavan viikon menot, jos on jotain normaalirytmistä poikkeavaa.
VastaaPoistaSekä minun että miehen harrastukset ovat sellaisia, että välillä tarvii myös viikonloppuvapaita. Näiden suhteen meillä nopeat syövät hitaat eli kumpi ensin ehtii ilmoittaa tarvitsevansa vapaata jonakin viikonloppuna, on tulloin etuoikeutettu menemään harrastustuksiinsa. Jos sitten toiselle osapuolelle tulee menoa samalle viikonlopulle, on hänen tehtävänsä järjestellä lapsenvahti (= mummo) paikalle tai jättää oma meno väliin. Onneksemme taaperomme on mummon ja papan ainokainen lapsenlapsi ja välimatkaa mummolaan on n. 2 km, joten lapsenvahtiapua on paremmin kuin hyvin saatavilla. Usein jopa mummo kyselee, että eikös teillä olisi mitään menoja, että hän pääsisi lapsenvahdiksi... :)
Mummot <3
PoistaSiinä vaiheessa kun lapsia oli vain yksi ja hänkin pieni, tilanne oli suorastaan helppo.Nyt kun jälkikasvua on kolmin kappalein (8v-13v) ja kaikki harrastavat yhtä mieluisaa harrastustaan niin homma vaatii todellista logistista osaamista.
VastaaPoistaKalenteri,viikkopalaverit,ennakointi ja selkeä työnjako ovat kaiken a ja o. Sä viet,mä haen.Pari iltaa viikossa on pyhitetty perheelle, silloin kukaan ei saa harrastaa mitään. Kaikilla yhtäläinen oikeus harrastaa vakiopäivinään,kenenkään harrastus ei ole tärkeämpi kuin toisen (koskee myös vanhempia).Itse harrastan juoksemista joka onneksi onnistuu paikasta ja ajasta riippumatta:lenkkitossut kulkevat aina mukana ja lasten harrastuksissa ei tarvitse notkua kaukalon/kehän reunalla vaan voi käyttää ajan hyödyksi. Kahdenkeskistä aikaakin löytyy kun lapset pärjäävät jo yksin muutamia tunteja.Tätä kaikkea kaiketi kutsutaan nimellä ruuhkavuodet..?
Minusta tuo on tosi hieno periaate, että kaikkien harrastukset ovat yhtä arvokkaita. Lenkkielystäkin olen samaa mieltä, en ehdi itse juuri tehdä muuta urheilua vapaa-ajalla kuin lenkkeilyä, koska se vie sen max 1 h, eikä sohlaannu aikaa kulkemisiin ja varusteiden raahaamiseen.
PoistaJumaliste miten vilkasta elämää jaksatte vetää! Me ollaan töissä about samaan aikaan 8-16, miehellä on käy kerran pari kuussa treeniksellä jokusen tunnin soittelemassa ja minä aina aion käydä kerran tai kaksi kertaa viikossa salilla mutten sitten saa kuiten aikaseksi. Illat ja viikonloput hillutaan muksun kanssa kotona ja isovanhempia nähdään kerran/pari kertaa kuussa. Onko meissä joku vika? :o
VastaaPoistaJa tämä ei nyt ollut mitään humblebragia vaan ihailua. Pitäiskö tässä jotenkin piristyä itsekin...
PoistaEi teissä ole mitään vikaa :) Ei koko ajan tarvitse mennä ja tehdä, jos tuntuu kivemmalta olla kotona. Sitäpaitsi vapaa-aika kuluu uskomattoman nopeasti, kävi sitten harrastamassa kodin ulkopuolella tai ei.
PoistaMulla hajoo oma pää, jos en käy liikkumassa ja noita töitäkin on nyt kasaantunut tälle vuodelle niin paljon, että ainut tapa selvitä on aikataulusuunnittelu. Yksi suuri ajansäästö mulle henkilökohtaisesti on se, että meillä ei ole telkkaria. Jos meillä olisi, tiedän, että istuisin sen ääressä ainakin tunnin pari joka ilta...
Sointu, meillä ainakin helpottaa hirveästi arjen aikataulusta se, että miehelläni ei ole joka päivä töitä klo 16 asti. Itse kun tulen aina kotiin vasta klo 16 jälkeen, on usein jo lapsi haettuna päiväkodista, päivällinen valmiina, pyykkikone pyörimässä, viikkosiivous aloitettuna tms. Näin ollen illoissa on enemmän aikaa koko perheen yhteisille ja omille harrastuksille, kun mies on hoidellut osan kotihommista aikaisemmin. Ei kai tarvitse edes sanoa, että tykkään... <3 Olenkin usein sanonut miehelleni, että jos me molemmat tultais kotiin joka päivä vasta neljän jälkeen, niin miten ihmeessä me ehdittäis iltaisin tehdä yhtään mitään muuta kuin pakollisia kotihommia...? Hattua nostan sellaisten perheiden äideille ja isille!
PoistaNäissäkin kannattaa ottaa ihan whatever works -meininki. Perheethän eivät ole samanlaisia, joten ratkaisuja on monenlaisia. Me ei mitenkään päästä duunista neljäksi himaan (toinen irtoaa hikisesti viideksi), mut ei meillä kyllä ole mitään pakollisia kotihommiakaan. :) Safkaa tehdään niin paljon kerralla että riittää pariksi päiväksi ja siivoukset yms hoitaa siivooja kaks kertaa kuussa. Se, mistä meidän perheessä ei joustetan on aikuisten liikuntaharrastukset. Mielenterveyssyistä.
PoistaSiivouspalvelut <3
PoistaTämä lienee ainoita asioita, jossa mun miehen päätä on mahdoton kääntää. Se ei voi hyväksyä, että joku vieras tulee meille siivoamaan. Joten se siivoaa sit yleensä yksinään. Koska mä vaan en ehdi. Siis osaa.
Ma etsin kans siivoojan nyt kun skidi on parivuotias ja molemmat meista vanhemmista on toissa. Se saastaa ajan lisaksi hermoja. Sotkuja katsellessa ei tarvitse miettia mista repia energiaa siivoamiseen, vaan voi ajatella "nou hata...kolme paivaa siivoukseen".
VastaaPoistaMeillekin on muodostunut ihan itsestaan tuollainen Sadun kuvaama kalenteritahti. Ennen elamassa vihasin tiettyna paivana ja kellonaikana toteutuvia harrastuksia, mutta nyt niista on tullut ihan henkireika. Ironista sinallaan, etta entinen kontrollifriikki-mina on havinnyt vaikka elama kulkee nykyaan kuin juna raiteillaan.
-suki-
Entäs sitten kun puoliso inhoaa sitä, että pyydän ja muistutan täydentämään kalenteria. Hän ei kerta kaikkiaan halua kalenterisulkeisia eikä itsenäisesti muista käyttää perheemme yhteistä kalenteria. Niinpä sitten sattuukin, että hän havahtuu viime tipassa siihen, että tänään olikin se ja se päivä, jolloin pitää olla jossakin aamulla varhain tai illalla pitkään, tai että pitikin olla jo toisaalla kun olin vasta täällä. Tai jos pyydän häntä tekemään asian X, kuten ilmoittamaan tulostamme hänen siskonsa järjestämiin pikkujouluihin, voin olla samalla aivan varma, että saan kysellä asian perään useita kertoja ja samalla saada tiuskahtelevia kommentteja siitä, että joo joo, kyllä minä sen hoidan... Joo, ehkä, sitten seitsemännellä muistutuskerralla. Tai yleisemminkin, jos kyse on jonkin pidemmän, projektiluontoisen asian hoidosta, niin kyllä siinä resurssit, aika ja deadlinet paukkuvat... Jotkut meistä eivät vaan kertakaikkiaan siedä/kestä asioiden suunnittelua, etukäteen ajattelua tai valmistelua.
VastaaPoistaTää teksti olis voinut tulla omasta suusta. Onpas lohduttavaa kuulla, että tällasta on jollakin muullakin. Meilläkin perhekalenteri, josta myönnetään sain itsekin näppyjä alkuun, roikkuu keittiön seinällä, joten sitä ei mitenkään voi olla huomaamatta. Oma sarake on täynnä omia juttuja ja huolehdin lasten menoista. Miehen sarake ammottaa kuukaudesta toiseen tyhjyyttään ja se tekee just sitä, että edellisenä päivänä tai pahimmillaan samana päivänä ilmottelee sellasista menoista, jotka sotkee muiden aikataulut totaalisesti. Voiko vitutukseen kuolla? Joskus mietin, että pitäiskö muuten varsin kelvollinen mies kärrätä ovesta ulos ihan käsittämättömän saamattomuuden/välinpitämättömyyden takia?!
Poistat. toinen keskivertomamma
Varsinaiseen aiheeseen kommentoimatta kysyisin, että osaatteko sanoa sopiiko toi teidän kirjanne 20-vuotiaalle vahinko-odottajalle?
VastaaPoistaMä olin vahinko-odottaja, joten sopii varmasti ;)
PoistaEhdottomasti sopii!
PoistaT: Kolmas samanlainen ;)