Taaperotilinpäätös

Listasimme Vuoden Mutsin ykkösosassa vauvavuoden sykähdyttävimmät ja puistattavimmat hetket - ja nyt on aika tehdä sama taaperoelämälle!

Kun lapsi kasvaa, inha napatynkä ja jatkuva pukeltaminen vaihtuvat uusiin haasteisiin, mutta yhtä lailla saamapuolellakin on uusia merkintöjä. Kuten aina ennenkin kauhu- ja onnenhetket ovat hyvin subjektiivisia, mutta avaamme pelin omilla kokemuksillamme.

Katjan lista

TOP 3

• Dada. Tyyppi oli kulkenut päiväkodissa suu auki, koska "muuten hampaat ovat pimeässä". Talviaamuna esitetään kysymys: "kuka on heittänyt vusinoita tielle?" (hiekoitushiekkaa lumella). Fillarin takapenkiltä kuuluu: "Haluan olla kuu, että saan loistaa taivaalla." Välillä ei tiedä, onko se täysverinen hullu vai vain vähän kaheli, mutta huvittaa silti.
• Laulut. Spontaanien lauluesitysten parasta antia ovat sanoitukset. "Tuiki tuiki tätönen, iltaisin sua kastelen, korkin alla loistat vaan, kassot alamaailmaan."
• Itsenäisyys. Kun vanhemmat laattaavat norossa, käy ilmi, että kolme vee osaakin tehdä voileivän ihan itse. Lähempänä kouluikää kajahtaa sitten eteisestä että "Mä meen Iidan kans pihalle, moikka!"

BOTTOM3

• Märät housut. Miten Mooseksen nimeen voi olla, että pissahätä tulee *kolme sekuntia* sen jälkeen kun asiaa on nimenomaisesti tiedusteltu ja tiedusteluun saatu jämäkän kieltävä vastaus.
• Ei. Jyrkkä ei. Ei sinulle. Ei tällä tavalla. Ei nyt. EIIIIIIIII!!! Todennäköisesti ei koskaan. Ei näillä näkymin. Paitsi että joo. Jossain vaiheessa sitä tajuaa alkaa viedä läpi joitain asioita ihan mielipidettä kyselemättä.
• Päiväunet. Tai tarkemmin sanoen se vaihe, kun ne alkavat jäädä pois. Se, että yrität esittää nukkuvaa 10 minuutin verran, ei enää toimikaan. Silmämunaasi tökitään, peitosta tehdään maja, höpötystä, laulelua ja hihitystä. Sinua sen sijaan a) alkaa väsyttää ja b) vituttaa, koska erehdyit budjetoimaan päiväuniaikaan tpahtuvaksi jotain mukavaa. Tunnin päästä luovutat mutta et herää loppupäivänä enää edes tuplaespressosta.

Satun lista

TOP3

• Roolileikit. Tuhkimo-piirretyistä opittua: "Äiti missä pölyrätti ja lattiaharja ovat? Mun pitää nyt heti siivota tämä koko talo."  
• Kompromissien rakentaminen. Kun lapsi ei osaa päättää, haluaako se pukeutua päiväkodin pukupäivään Peppi Pitkätossuksi vai Tuhkimoksi, se päättää laittaa toiselle puolelle päätä saparon ja toiselle puolelle nutturan. "Ja sitä mä otan essun, jolla hevosen voi nostaa ilmaan."
• Terävät huomiot. Pyöräkärrystä kuultua: "Äiti miksi sun pylly heiluu noin paljon, kun sä pyöräilet?"

BOTTOM3

• Kiinnostus räkään. Jotenkin sitä pitäisi osoittaa olevansa ilahtunut, kun saa kouraansa hartaasti esiin kaivetun, yli kolme senttiä pitkän limamadon.
• Yli-kirjaimellisuus. Olen juuri selittänyt, miksi vaari on kuollut (koska hän oli tosi vanha). Lapsi miettii hetken ja alkaa itkeä sitä, miten vaari voi mahtua keittiön roskikseen. Olin hetkeä aikaisemmin heittänyt maitopurkin roskikseen ja sanonut, että maito on mennyt vanhaksi.
• Yli-rehellisyys. "Äiti miksi sun pylly heiluu noin paljon, kun sä pyöräilet?"

Laita jakoon oma lista! Tee postaus blogiisi tai kommentoi tähän alle: mikä on hienointa ja karseinta elämässä alle kouluikäisen kanssa?

Me jäämme nyt kesätauolle. Erinomaista juhannusta, kesää ja lomaa, hyvät kanssamutsit. Muistakaa välillä skoolata siipan kanssa keskinkertaisuudelle!

Me toivotamme tervetulleiksi myös lapsiasiakkaat!

Pyysimme taannoin ehdotuksia lapsiystävällisistä ravintoloista, kahviloista ja muista julkisista paikoista. Toukokuun aikana saimme teiltä kymmeniä ideoita. Mahdottoman upeaa! Kiitos te! Olemme koonneet lähettämienne kommenttien perusteella oheiseen listaan mainintoja saaneet paikat tiivisteltyine perusteluineen. Paikat on listattu paikkakunnittain aakkosjärjestykseen. Lähetämme mainittuihin paikkoihin Vuoden mutsi suosittelee -tarrat. 

Arvoimme vastaajien kesken kolme Vuoden mutsi 2 -kirjaa. Arvonnan voittajat löytyvät tuolta postauksen lopusta. 

Minne mennä? Kuva: Björgvin Hilmarsson

Björköby, Björkön saari (Vaasan saaristo)

Lilla Butiken & Café Björköby

- kyläkauppa, jossa on pieni kahvilapuoli

- syöttötuoli & tilava asiakasvessa (hoitopöytä jne.)

- kahvilaan tulossa leikkinurkkaus

- mahdollisuus vuokrata kantorinkka saaren monille vaellusreiteille; yksi reiteistä on tehty lastenvaunuilla kuljettavaksi

Espoo

Pirttimäen kahvila, Pohjois-Espoo

- tilavasta kahvilasta löytyy syöttötuoleja

- erinomainen hinta-laatusuhde

- plussaa mainiosta retkiohteesta: lähistöllä paljon lenkkipolkuja, nuotiopaikkoja ja leikkipuisto

EMMA-museon kahvila, Tapiola
- tilava, riittävästi syöttötuoleja
- 1–3-vuotiaat syövät lounaan 3 eurolla

Forssa

Ravintola Martina

- lapset huomioiva henkilökunta, ”…tarjoilija liihotti paikalle ja kysyi saisiko ottaa vauvan syliinsä niin saisimme syödä ruokamme rauhassa ja lämpimänä. Hälle vuoden mutsi tarra!”

Ravintola Köökki

- vaunujen kanssa hankala mahtua sisään, mutta syöttötuoli-ikäisen lapsen kanssa erinomainen paikka

Pallomeri on ravintolassa kiva lisä, mutta ei viihtyvyyden kannalta lainkaan pakollinen. (kuva: Björgvin Hilmarsson)

Helsinki

Ravintola Sandro, Kolmas linja

- sisään mahtuu kaksosvaunuillakin

- palvelu hyvää, eikä lasten touhuiluja ole katsottu koskaan pahasti

- tilava vessa ja syöttötuolit

Cafe Koti, Munkkiniemi
- luomuruokalistalta järjestyy myös lasten annokset
- isojen ikkunoiden takana vauvaparkki ja taaperoille lelunurkkaus, hyvä lastenhoitohuone

Weeruska, Porvoonkatu

- yllättävän hyvä paikka mennä lastenkin kanssa, ravintolan takaosassa paljon tilaa

Konnichiwa, Pohj. Rautatiekatu

- hyvä sushi-paikka, jonne mahtuu myös lastenvaunujen kanssa

Fazerin Kahvila, Kluuvikatu

- helppo tulla vaunujen kanssa

8th Floor, Aleksanterinkatu- leikkinurkka piirrettyineen
- hyvä hoitohuone, riittävästi syöttötuoleja

Gurkha, Herttoniemi

- iso nepalilainen ravintola; vaunut saa tuulikaappiin tai sisään asti

- ravintolan perällä leikkinurkkaus pienille

- ystävälliset tarjoilijat, nopea palvelu

Base Camp, Yliopistonkatu

- nepalilainen, jossa tarjoillaan myös lasten annoksia

- hyvä palvelu, syöttötuolit, tilava vaipanvaihtopaikka

Himshkiar, Siltasaarenkatu

- nepalilainen ravintola, jossa lapsille leikkinurkkaus

Salutorget, Pohjoisesplanadi
- lapset huomioiva henkilökunta

Helsinki! (kuva: Björgvin Hilmarsson)

Cafe Kumma, Käpylä

- pieneen kahvilaan ei mahdu vaunuilla, mutta meno on silti lapsiystävällinen (syöttötuoli, kirjoja, keinuhevonen)

Ravintola Lähiö, Rastila

- isolta terassilta pääsee kätsysti leikkimään nurmikentälle

- sisällä tilaa vaunuille, syöttötuolit ja hoitopöytä kuuluvat repertuaariin

- aikuisten annoksista voi tilata lapsille pienet versiot

- mukava henkilökunta

Ravintola Valimo, Suomenlinna

- aikuisten annoksista saa taaperoversiot

- plussaa Suokin kivasta ympäristöstä

- supermukavat tarjoilijat

Ravintola Maritori, Herttoniemi

- marimekkolaisten lounasravintola, joka on auki myös muille; värikäs tunnelma ja paljon tilaa rattaille

- monipuoliset, raikkaat ja ravitsevat sapuskat linjastolta

Kahvila Johto, Kampin ostoskeskus

- iso ja valoisa, paljon sohvia ja reilusti tilaa useillekin lastenvaunuille

Ravintola Tori, Punavuorenkatu

- kaikista annoksista saa lasten versiot

- vaunut voi tuoda sisään, kiireiseen aikaan ne voi jättää kadulle ikkunan alle

- vessassa hoitopöytä, salin puolella syöttötuolit

Ravintola Rafla, Uudenmaankau

- henkilökunta ottaa lapset ja erityisesti lasten kanssa yksin tulevat vanhemmat upeasti huomioon

- hyvä paikka opetella ravintoloissa käymistä lapsen kanssa

- lapsille järjestyy pienet annokset (plussaa siitä, ei ole tarjolla eineslihapullien ja ranskalaisten kyllästämää lastenlistaa)

Lastenannoksen ei ole pakko olla naurava nakki!

Nepalilainen ravintola Mantra, Herttoniemenranta

- lapsia palvellaan siinä missä aikuisiakin ja bonarina lapsille tarjotaan jätskit jälkkäriksi

Kämp Brasserie, Pohjoisesplanadi

- hissillä pääsee vanujenkin kanssa vessaan, jossa hoitopöytä ja jopa vaippoja

- vaunuille on tilaa aulassa tai sisällä ravintolassa

- brunssi on alle 4-vuotiaille ilmainen

- mukana tuotu lastenruoka lämpiää mikrossa ja se tarjoillaan kauniisti lautaselta kera pienten ruokailuvälineiden

Ravintola Toscanini, Bulevardi

- "henkilökunta suhtautui erittäin myönteisesti pieneen yksivuotiaaseen, jolle toivat pieniä sormiruokailtavia maistiaisia"

Kirppis Mäkitorppa, Mäkitorpantie- leveät käytävät miellyttävät lastenvaunujen kanssa kulkijaa
- lapsille leikkipaikka

Korjaamo, Töölönkatu

- sisään mahtuu vaikka vankkureilla

- syöttötuolit, pieni leikkinurkka

- lähistön ratikkamuseo ja taidenäyttelyt ovat hyviä ajanviettopaikkoja lastenkin kanssa

Mare Chiaro, Hämeentie

- vaunut eivät mahdu sisään eikä vaipanvaihtotiloja ole, mutta lapsiasiakkaisiin suhtaudutaan todella ystävällisesti

- syöttötuoli löytyy ja hyllyssä on iso pino sarjiksia ja pieni lelukori

Kolmon3n, Kolmas linja

- äitiysrahaystävälliset hinnat, superhyvä lounas

- nopea palvelu, kodikas paikka

- kello 14 jälkeen väljempää, syöttötuoli saatavilla

Ravintola Kaarna, Mannerheimintie

- myös lapset saavat hyvää palvelua

Ravintola Kannas, Eerikinkatu

- ”asiakkaana erityisen uhmakiukkuinen taapero, mutta henkilökunta ei hetkahtanutkaan, vaan otti lapsen huomioon, niin kuin nyt kaurismäkeläisessä pubiravintolassa voi”

Sea Horse, Kapteeninkatu

- ilmapiiriltään lapsiystävällinen ravintola
- rattaat sai jättää narikkaan ja lapselle tuotiin oma syöttötuoli
- vaikka nokallisia muovimukeja ei ollut tarjolla, lapselle järjestyi pieni käteen sopiva lasi ja pienet ruokailuvälineet

Haarukalla, lusikalla tai puikolla. (kuva: Björgvin Hilmarsson)

Inari

Ravintola Sarrit, saamelaismuseo Siida

- syöttötuolit pikkulapsille ja sohvatilaa imettäjille

- lapsiystävällinen henkilökunta, syöttötuoleja on

Ivalo

Ravintola Kultahippu

- syöttötuoleja, hyvä hoitohuone

Joensuu

Surakan Baari, Taitokortteli

- edullinen ja maukas lounas, sunnuntaibrunssi on perheen nuorimmille maksuton

- lastenvaunuilla vaikea päästä, mutta henkilökunta on avulias ja jeesaa

Hyve&Pahe, keskustan kävelykatu

- salattipöydästä löytyy paljon vaihtoehtoja lapsillekin

- rattaat pitää jättää alakertaan, mutta yläkerran ravintolasta syöttötuoleja löytyy useita

Heinosen leipomo, Kauppakeskus Centrum

- runsaassa salaattipöydässä on  paljon valinnanvaraa myös lapsille

- kauppakeskuksesta löytyy lastenhoitohuoneet
 

Jyväskylä

Ravintola Pöllöwaari, Yliopistonkatu

- laadukkaat lasten annokset

- tarjoilijat palvelevat lapsia siinä missä aikuisiakin; lapsille mm. kerrotaan, mitä eri annokset sisältävät

Järvenpää

Kin Sushi, Helsingintie

- henkilökunta ottaa lapset hyvin huomioon

Kajaani

Teehuone Tsaikka, Kauppakatu

- vaunujen kanssa mahtuu hyvin sisään, lapsi saa palvelua siinä misssä aikuisetkin

  

Kesälahti

Ravintola Pivanka

- lapset syövät puoli-ilmaiseksi, henkilökunta on varsin lapsiystävällistä ja ruoka on koko perheen mielestä hyvää

Kuopio

Trattoria Sorrento, Snellmaninkatu

- loistava ilmapiiri, mukavat omistajat ja henkilökunta

- syöttötuoli, lastenlista, värityskirjat ja kynät löytyvät

Kas Lahtihan se siinä! (kuva: Lahden kaupunki)

Lahti

Trattoria, Aleksanterinkatu

- mahtava ruoka yhdistettynä lapset huomioivaan palveluun: ”Ennen itsetehdyn raikasta lihapullapasta-annosta keittiöstä tuli lapselle kokin tervehdys: sitruunalla kostutettua vesimelonia, tuoremozzarellaa ja foccacciaa. Lapsi söi tervehdyksen viimeistä murua myöten”.
- kaikista listan annoksista saa lastenannosversion

- lapsille tarjolla värikyniä ja kirjoja

Mamma Maria, Vapaudenkatu

- ihana henkilökunta, joka huomioi lapset todella hienosti

- rattaat saa tiskin alle säilytykseen

Santa Fe, Aleksanterinkatu
- lapsiasiakkaat huomioidaan hyvin
- isommille lapsille saa listan ulkopuolelta itse räätälöityjä annoksia, pienille lapsille sormiruokaa

Lieksa

Ravintola Timitran Linna, Timitrantie

- lähi- ja luomuruokaan erikoistuneessa lounasravintolassa on lapsille leikkinurkkaus leikkikeittiöineen, potkuautoineen ym. pikkuleluineen

Liminka

Tupoksen kalaravintola

- rauhallinen ja siisti ravintola tarjoilee maukasta lähiruokaa

- vaipanvaihtopaikka löytyy

Mikkeli

Bistro Vilee, Savilahdenkatu

- lapsille järjestyy lastenannokset aikuisten listalta: ”Kuka haluaa nakkivartaita, kun voi saada paistettua kuhaa?”

Oulu

Ravintola Sokeri-Jussin Kievari, Pikisaarentie

- lapsille ruokalista, syöttötuolit ja lapset hyvin huomioon ottava henkilökunta

- lisäplussa: aikuinen voi ottaa myös lasten annoksen, mikäli vatsa ei vedä enempää

Pielavesi

Satamaravintola Laivuri (kesäisin)

- syöttötuolit, tilava vessa, vaunuja voi säilyttää terassilla

- terassin vieressä hiekkalaatikko leluineen

Porvoo

Bistro Sinne, Kokonniementie

- fiinihkö luomu- ja lähiruokaravintola, joka soveltuu myös lapsivieraille

- syöttötuoleja löytyy

- aikuisten annoksista tehdään tarvittaessa lastenannoksia

- henkilökunta huomioi myös lapset

- leppoisa tunnelma

Rajamäki
Pieni Ravintola, Hanko-Porvoo-tiellä (25)
- lapset ovat aina tervetulleita, ja ruokalistalta voi tilata pienemmät annokset
- mainio leikkinurkkaus, muutamia syöttötuoleja 

Telttailualueet lapsen kanssa - suosittelen! (kuva: Björgvin Hilmarsson) 

Rovaniemi

Kulttuuritalo Korundi

- lapset otetaan hyvin huomioon, ystävällinen henkilökunta

- monipuolinen ruokalista

Kahvila Kauppayhtiö

- loistava henkilökunta ja virikkeellinen ympäristö retrosohvineen

- monipuolinen ruokalista

Arktikum

- museo ja tiedekeskus on oiva lapsiperheenkin retkikohde
- ruokalistalla myös gluteenittomia vaihtoehtoja

Salo
Rosso, Kauppakeskus Plaza- mainio leikkipaikka ja erittäin lapsiystävällinen henkilökunta

Savonlinna
Pizzeria Capero
- henkilökunta huomioi lapsiasiakkaat hyvin
- leikkinurkkaus

Ravintola Waahto
- lapsiystävällinen henkilökunta

Savukoski

Ravintola Samperin Savotta

- henkilökunta huomioi lapset erinomaisesti

Sipoo

Gumbostrand Konst&Form, Vainuddintie

- taidetta, ihania brunsseja, sisustusputiikki ja lapsille oma nurkkaus piirtelemistä varten

Tampere

Tampereen Sokos

- ostoskeskuksen yläkerran kahvilassa käy paljon vanhempia lapsineen  (mm. pieni leikkinurkka taaperoille, imetysnurkka ja kahvilan tiloissa mikro lastenruokien lämmittämiseen)
- pöytien värissä paljon tilaa – mahtuu asioimaan tuplarattaillakin

Jos värityskirjaa ei ole, on hankala tilanne rauhoitettu iPadilla (kuva: Björgvin Hilmarsson)

Turku

Ravintola Panini, Linnankatu

- useita syöttötuoleja, tilaa lastenvaunuille (jopa vessassa)

- rauhallinen sisäpiha, jossa vaunuasiakas voi ottaa torkut ikkunan alla

Kortteliravintola Kerttu, Läntinen Pitkäkatu

- syöttötuolit, lelut, pelit ja ystävällinen asenne korvaavat lastenrattaille hieman ahtaan tuulikaapin

- loistava ruoka (mm. viikonlopun hampurilaisbuffetille erikoismaininta)

Enkeliravintola, Kauppiaskatu

- lapset huomioidaan fiksusti (ei lässytetä), ystävällinen ja avulias henkilökunta

- kauniit ja herkulliset annokset: mm. ”päivän kala lapsille”

Kirppis Pikku Siili, Pitkämäkigatan

- kirpputori, jonne mahtuu vaikka tuplarattailla!

- leikkipaikka lapsille, samoissa tiloissa myös kahvila

Hansan ravintolamaailma (mm. Cafe Brownzi ja Pizzarum)

- avarat tilat, lasten leikkipaikka, sijainti kaupungin keskustassa

- hissillä pääsee suoraan kahvilaan

- hyvä ja helppo lounaspaikka isommallekin porukalle

Delhi Darbar, Hämeenkatu

- hyvä ruoka, syöttötuolit löytyvät ja henkilökunta suhtautuu hyvin lapsiin ja lapsiperheisiin

- autoilevien perheiden etu: auton saa parkkiin usein lähes oven eteen

Kultainen Hirvi, Itäinen Pitkäkatu
- laaja valikoima lasten annoksia
- hyvä leikkipaikka, syöttötuolejakin löytyy

Pippurimylly, Stålarminkatu
- lapset erittäin tervetulleita
- syöttötuoleja on

Kasvis, Yliopistonkatu
- tässä lounasravintolassa vanhempiensa kanssa ruokailevat alle 7-vuotiaat syövät buffetissa maksutta
- leluja ja kirjoja

  

(Kuva: Björgvin Hilmarsson)

Vaasa

Kahvila Ylikiva, Bouchtinkuja

- kahvilassa pieni leikkinurkkaus

- vaunut voi jättää rauhalliselle sisäpihalle

Vääksy

Ravintola Kanavan Kunkku, Kanavatie

- lastenlistalla on kahta annoskokoa: pienille ja isommille lapsille

- palapelejä ja värityskirjoja

Minne seuraavaksi mentäisiin? (kuva Björgvin Hilmarsson)

Jätimme muutamia ehdotettuja paikkoja listan ulkopuolelle (mm. paikat, jotka saivat ristiriitaisia kommentteja tai paikat, jotka ovat lähtökohtaisesti "lapsiystävällisiä" eli esim. perhetalot). 

Oletko eri mieltä? Kerro se meille! Voimme toimittaa Mutsit suosittelevat -tarroja vielä jälkikäteenkin, jos tilanne sitä ehdottomasti vaatii. 

Listaa lukiessani kiinnostun siinä määrin Björköbyyn vaellusmahdollisuuksista, että ajattelin lähteä lapsen kanssa seuraavalla Suomen-lomalla tsekkaamaan Vaasan saaristoa. 

Toivomme, että listasta on iloa muillekin!

Jäikö jotain manitsematta?
Jatketaan keskustelua kommenttiosiossa.
 (kuva: Björgvin Hilmarsson)

---

Vuoden mutsi 2 -kirjan voittivat nimimerkit: Katri Kiero, Vadelmia ja Anonyymi (Teija), joka vinkkasi Turun Delhi Darbarista. Laittakaahan osoitetietonne tulemaan meilillä satu (ät) suomi (piste) is, niin laitamme kirjat postiin.

Näin se oppii lukemaan!

Tässä on D niin kuin Daadeli.

Hoidamme hyvällä säällä kuljetukset päiväkotiin polkupyörällä. Lapsi ja hoitokassi matkustavat perässä vedettävässä pyöräkärryssä. Tänä keväänä matkaan on pitänyt varata kaksi kertaa enemmän aikaa viime vuoteen verrattuna, koska kärrystä kuuluu noin kahden minuutin välein "Mitä tuossa kyltissä sanotaan?" Enkä tietenkään voi olla pysähtymättä ja kertomatta.

Nelivuotias keksi intohimonsa kirjaimiin viime talvena. Se alkoi sanojen alkukirjainten opettelulla. Vähitellen lapsi alkoi spotata kirjaimia mainostauluista ja puseron pesuohjelapusta. Nyt sitä kiinnostaa tietää, mitä missäkin sanotaan. Annan pyörämatkojen venyä suosiolla, koska onhan tämä nyt ihan pirun kiinnostavaa! On mieletöntä ajatella, kuinka suuri maailma ihmiselle aukeaa, kun hän oppii lukemaan. Itse en enää muista, miltä se tuntui, mutta nyt olen seuraamassa prosessia aitiopaikalta.

Kysäisin Vuoden mutsi -kirjoja kustantaneelta Otavalta kirjatärppiä kirjaimista kiinnostuneelle lapselle. Minulle suositeltiin Reuhurinteen Aapista (2013). Entuudestaan minulle vieras Reuhurinne on siis Tuula Kallioniemen lastenkirjasarja, jossa seikkailevat Reuhurinne-koulun opettajat ja oppilaat: Pamppu, Aapeli Käki, Soppa-Nestori, Tötterö... 

Aapinen on suunnattu yli 6-vuotiaille, mutta on siitä nelivuotiaallekin irronnut sisältöä.

Perheemme elää kaksikielistä arkea. Vaikka islannin kielen ja suomen kielen aakkoset näyttävät päällisinpuolin samanlaisilta, kirjaimet äännetään usein eri tavalla. Esimerkiksi islantilainen D äännetään hieman samaan tyyliin kuin suomalainen T. U äännetään islanniksi "Y" ja suomalaista U-äännettä vastaa Ú, jota taas suomenkielisistä aakkosista ei löydy. Koen, että ainakin tässä kaksikielisessä ympäristössä on tärkeää kytkeä kirjain heti osaksi kielenkäyttötilannetta. 

Kirjan kullakin aukeamalla esitellään yksi aakkonen, joka toistuu samalla aukeamalla olevassa lyhyessä tarinassa. Hankalan U-kirjaimen kohdalla Reuhurinteen Aapisessa runoillaan esimerkiksi näin: Mutta äkkiä ullakon täyttää kumea ulina. –Hu-huu! Eemeli huutaa pimeään. –Kuka olet? Miksi ulvot? Tule esiin, ujo ukkeli!

Minähän en tiedä lukemisen oppimisprosessista mitään tieteelliisesti pätevää. En osaa sanoa, meneekö se kaikilla samalla tavalla: kirjainten kautta katukyltteihin ja sieltä kirjojen sivuille. Siksi olisikin kiinnostavaa kuulla, miten teidän lapset ovat oppineet kirjaimia ja opetelleet lukemista? Tapahtuko se ennen kouluun menoa vai koulussa? Otava lupasi yhdelle vastaajista Reuhurinteen Aapisen. Vastausaikaa 31.5. asti.

Nyt loppui äitittely

"Äääääiiiitiiiiiiii!" kuuluu huuto sisäleikkipuistossa. Vähintään viisi äitiä nostaa päänsä ja katsoo toisiaan - ketä huudettiin? Kenen pitää mennä katsomaan, kuka on juuttunut muoviputkeen? Sama epätietoisuus toistuu uimahallissa, kirjastossa, konsertissa ja syntymäpäivillä.

Lisäksi huuto Äiiiitiiiii kajahtaa ilmoille niin monta kertaa päivässä, että oma nimi tuppaa unohtumaan. Kun palaverissa pitäisi esittäytyä, ensimmäinen mieleen juolahtava erisnimi on Sen-ja-sen-äiti.

Ei näin.

Me päätimme Satun kanssa tehdä tälle epäkohdalle jotain. Ratkaisu on luonnollisesti mutsinimigeneraattori.

Tietoteknisen nimigeneraattorimme avulla pyöräytät nopsasti itsellesi vänkän, persoonallisen mutsinimen, jolla voit pyytää lapsiasi kutsumaan sinua ikkunaan, pyyhkimään tai siivoamaan tussit seinästä. Ei enää persoonatonta ja iänikuista "äitiä! Jipii!

Luo itsellesi uusi identiteetti heti. Tämä on kaikkien etu.

Ilmianna lapsiystävällinen paikka

Tuoreena mutsina minua jännitti rutosti mennä ennestään tuttuihin paikkoihin ensimmäistä kertaa lapsen kanssa. Saatoin seistä rattaiden kanssa kadulla hoomoilasena ja miettiä, että kehtaakohan tuonne entiseen suosikkikahvilaan edes yrittää pikkuvauva kanssa ja mitäs sitten teen, jos rattaat jäävät jumiin tuulikaappiin.

Muistan, kun varasin ensimmäistä kertaa lapsiperheenä pöytää ravintola Sea Horsesta Helsingissä. Änkytin puhelimeen jotain epämääräistä siitä, että meillä on niinkun lapsi mukana voiko sinne tulla sen kanssa. Tarjoilija ei kauaa empinyt:

–No tottakai voitte! 

Sea Horsessa ei ole tilavaa kylpyhuoneetta vaipanvaihtopöytineen, laminoitua lasten ruokalistaa eikä lelunurkkausta, mutta se on silti ilmapiiriltään lapsiystävällinen ravintola. Rattaat sai jättää narikkaan ja lapselle tuotiin oma syöttötuoli. Vaikka nokallisia muovimukeja ei ollut tarjolla, lapselle järjestyi pieni käteen sopiva lasi ja pienet ruokailuvälineet. Koska annokset ovat Sikalassa todella isoja, laitoin omalta lautaselta lapselle muusia ja silakoita. Tarjoilijat ottivat lapsen huomioon pöydässä käydessään ja kyselivät, maistuuko ruoka. Sea Horse on paikka, jossa koin, että lapsiasiakkaatkin ovat tervetulleita, vaikka se profiloituukin ennemminkin perinteisenä kulttuuriraflana kuin perheravintolana.

Eikö olisi kätevää, jos tietäisi etukäteen lähiympäristön lapsiystävälliset paikat? Ainakin itse arvoistaisin tällaista tietoa kotimaassa matkaillessa. 

Nyt me haastamme sinut ilmiantamaan oman kotipaikkakuntasi lapsiystävälliset paikat perusteluineen! Kerro ehdokkaasi tämän postauksen kommenttiosiossa.

Me lähetämme useampia mainintoja saaneisiin paikkoihin Vuoden mutsi suosittelee -tarran, jonka yritys saa halutessaan liimata ulko-oveensa. Kerro siis tarran lähettämistä varten paikan oikea nimi ja paikkakunta.

Emme halua listata hoploppeja tai kirjastojen lastenosastoja, koska ne on lähtökohtaisesti suunniteltu lapsille. Sen sijaan haluaisimme ilmiantaa ihan tavallisia, lapsiin, isomahaisiin mutseihin tai isoja rattaita lykkiviin vankkuriperheisiin erityisen positiivisesti suhtautuvia kahviloita, ravintoloita, museoita ja muita julkisia paikkoja Suomen eri paikkakunnilla.

Kiitämme jo etukäteen! Ja arvomme 31.5. mennessä suosituksensa antaneiden kommentoijien kesken kolme Vuoden mutsi 2 -kirjaa!

Lapsiperheen juhlaa on sujuva arki

Se tapahtui viime viikolla. Snadi halusi aamulla pissalle eikä lorottanut tyytyväisenä vaippaan. Vaippaan se ei sen jälkeen tehnyt mitään myöskään päivähoidossa. Tunne on aika sanoinkuvaamaton, kun on vuoden päivät yrittänyt jos jonkinlaisilla konsteilla saada ipanaa sisä- ja ulkosiistiksi (varsinkin kun esikoisen kohdalla homma meni paljon näpsäkämmin). Vaikka varapikkareita kannetaankin mukana vielä jonkun aikaa, olisiko se viimeinen vaippapaketti nyt vihdoin ostettu? JES!

Tuli mieleen luku, jonka kirjoitin kirjaan lapsiperheen juhlapäivistä. Niitä on monia, ja ne liittyvät usein uusien taitojen oppimiseen: pikkaripäivän lisäksi muistissa on se lämmin ateria, kun ketään ei tarvinnut enää syöttää, ja se yö, jonka koko perhe nukkui kahdeksan tuntia putkeen. Joku aika sitten olin älyttömän tyytyväinen, kun söimme koko perheen voimin ulkona ja kaikki meni hienosti.

Juhlia ei yleensä järjestetä, koska muutos tapahtuu hitaasti ja huovaten. Lasten vaiheidenhallinnasta ei saa kovin siistiä projektikaaviota: välillä tulee takapakkia eikä voittoa kehtaa yhden onnistumisen perusteella julistaa.

Toisaalta muutos ei aina ole itsestäänselvä helpotus. Vaipattomuus ei vielä takaa rautaista pidätyskykyä, joten varavaatteita saa kantaa mukana vielä pitkään ja automatkoille pitää budjetoida useita pissitaukoja. Miksi siis juhlia?

Ehkä niitä juhlapäiviä ei tarvita. Sujuva arki on jo itsessään juhlaa. Että on kiva tulla töistä kotiin ja tehdä yhdessä asioita, ja että itkun ja raivon vastapainoksi löytyy naurua ja riemua. Välillä sitä huomaa itsekin kasvaneensa: osaa pyytää lapsilta anteeksi ja sanoa että "ei haittaa". Perspektiivi riittää yli tunnin päähän.

Näin jälkikäteen ajatellen yksi ikimuistoisimmista päivistä ei liittynyt taitoihin vaan luottamukseen: mitä tapahtuu, jos päästän Skidin kaverinsa kanssa kahdestaan ulos, ilman valvontaa. Ymmärsikö se, mitä rajoista sovittiin vai unohtuisiko kaikki sillä sekunnilla, kun ovi menee kiinni? Tuleeko se ajallaan takaisin? Ehjänä?

Kun se tuli, oli kyllä juhlallinen fiilis. Ja kyllä se yhden jäätelöpaketin arvoinen suoritus oli.

Seuraa vapaata keskustelua: tarvitaanko siirtymäriittejä? Mikä muutos teille on jäänyt mieleen?

Eihän nyt meidän lapsi sellaista

Nelivuotias lapsemme kuvittelee olevansa Tuhkimo ja loukkaantuu verisesti, jos häntä väärällä hetkellä puhuttelee hänen omalla etunimellään. Hän saattaa päiväkausia ottaa siivosukäskyjä vastaan kahdelta ämpäriltä - siis ilkeiltä sisarpuolilta Drusellalta ja Anastasialta. Välillä hän puhuu pienille hiirille. Toista tätiään hän on alkanut jostain syystä kutsua Huli-Huliksi. Jos lapsi saisi päättää, hän katsoisi Tuhkimo-piirrettyä repeatilla. Yksi päivä hän totesi aamupalapöydässä, että ei ehdi syödä, koska prinssi on ihan just tulossa. 

Lapset satuilevat, höpöttävät ja toiveajattelevat mitä sattuu, joten en ole ottanut paineita tästä pitkään jatkuneesta roolileikistä. Sitä paitsi onhan se kätevää, että eteisessämme ovat aina kengät järjestyksessä ja että lapsen mielestä siisteintä mitä voi tehdä, on pyyhkiä rätillä pöytää.

Lasten narraamisesta ja höpöhöpön puhumisesta on tehty ihan tutkimustakin. Narrailun vaiheet menevät usein näin (mukaillen MLL):

- alle 2-vuotias ei osaa puhua tarpeeksi sujuvasti valehdellakseen
- 3–4-vuotiaalle lapselle oma mielikuvitusmaailma on hyvin todellinen ja villit mielikuvitustarinat ovat tavallisia.
- 4–5-vuotiaiden on vielä vaikea erottaa todellisuutta mielikuvituksesta ja satuilu on toiveajattelua. Tyypit keksivät omia versioita totuudesta.
- 5-6 vuoden iässä hahmottuu toden ja tarun välinen ero; satuilu muuttuu tietoiseksi valehteluksi.
- 6-vuotiaalla alkaa kehittyä omatunto, joka kertoo, mitä saa tehdä ja mitä ei.

Kaikki lapset narraavat, keksivät omia juttujaan ja liioittelevat isolla vaihteella. Näihin juttuihin on helppo suhtautua: ne ovat söpöä ja hauskaa jaadailua. Kaikki lapset tekevät myös koiruuksia ja kiusaa. Tämä onkin vanhempien kannalta se paljon vaikeampi moodi. Olette varmaan kuulleet vanhemmista, joiden on vaikea uskoa omien lastensa  tekemiä ilkeyksiä. Naapurin autoon on vedetty komeat naarmut kivellä ja lapsi jää kivi kädessä kiinni rysän päältä, mutta ensimmäinen kommentti vanhemmilta on "Ei meidän Petteri/Marjatta/Liisa nyt koskaan sellaista..."

Tajusin jokin aikaa sitten olevani valumassa tähän samaan raivostuttavaan äitiryhmään, joka ei uskoisi, että oma pikku kullannuppu sortuisi minkäänlaiseen vandalisointiin. Olimme lomallamme illastamassa ravintolassa meren rannalla. Lapsemme lähti leikkimään viereisessä pöydässä ruokailleen lapsen kanssa. Vähän aikaa kuuluu naurua ja kikatusta. Sitten pitkä hiljaisuus. Pian tämä toinen lapsi juoksee itkien ja päätään pidellen äitinsä syliin. Oma lapseni laahustaa hiljaa perässä ja näyttää surkealta. Ensimmäinen kysymykseni oli: Kaatuiko hän? Lapsi ei vastaa mitään. Se ei puhu sanaakaan koko illallisen aikana. Mennessämme vessaan ennen hotlalle lähtöä hän alkaa itkeä. Saan lopulta lypsettyä syyn lapsen pahaan oloon. Mä heitin sitä kivellä päähän. 

Vahinkohan se oli. Tytöt olivat tähdänneet kivillä puunrunkoon, mutta yksi oli mennyt pari metriä ohi ja kolahtanut toista otsaan.

Minulla ei käynyt edes mielessä, että syy toisen kuhmuun löytyy omasta lapsesta. Jos hän ei olisi itse ottanut asiaa esiin, ei olisi tullut käytyä (jälleen kerran) keskustelua siitä, miksi kiviä ei saa heitellä ja miten pyydetään anteeksi. Tässä saa taas yhden syyn lisää kiittää itseään siitä, että onnistunut kasvattamaan itseään fiksumman kakaran. Ilmeisesti vahingossa.

Kuva: Björgvin Hilmarson

Shakki ja Matti ja Maija

Mieltäni on jänyt kaihertamaan eräs tutkimusuutinen. Sen mukaan tytöt pelaavat shakkia huonommin, jos tietävät, että vastassa on poika.

Miksi ihmeessä? Jutun perusteella kyse on sukupuoliahdistuksesta.

"Haastattelujen perusteella tytöt olivat pitkälti omaksuneet stereotypian, jonka mukaan pojat ovat šakissa parempia. Ottelutilanteessa tämä stereotypia kuitenkin kääntyy tyttöjä vastaan. Pelko poikien paremmuudesta aiheuttaa stressiä ja ahdistusta, joka vie tilaa ongelmanratkaisukyvyltä. Näin tytöt voivat hävitä vastapelaajille, jotka ovat taitotasoltaan heitä selvästi alempana."

Siis jopa pitkään shakkia pelannut tyttö häviää pojalle, koska kasetti ei yksinkertaisesti kestä asetelmaa. Lisäksi pojille häviäminen vähensi vielä tyttöjen halukkuutta jatkaa shakinpeluuta. Voi perkele.

Erityisesti jäi vaivaamaan, missä kohtaa tämä sukupuoliahdistus oikein iskee? Miksei shakkia harrastava tyttö ole tällaisten stereotypioiden yläpuolella - hänhän harrastaa jo "poikien lajia".

Siinähän se vastaus kai tulikin.

Ehkä he tosiaan tiedostavat harrastavansa poikien lajia, joten alisuorittaminen pedataan jo lähtökohtaisesti harrastukseen. Sukupuolijaottelu on läsnä ihan joka asiassa. Jopa tieteellisesti on todettu, että naisten ja miesten aivot ovat erilaiset (vaikka epäselväksi jäi miksi). Kuka nyt jaksaisi loputtomiin uskoa olevansa poikkeuksellinen ja motivoitua pelaamaan?

Ja vaikka näiden tutkimusten näkökulma on yleensä tytön, vinoutunut asetelma sorsii toki myös poikia.

Sini-vihreä auto-, hirviö- ja robottimaailma on yhtä lailla rajoittava. Miltä tuntuu siitä pojasta, joka ei osaa pelata shakkia tai futista? Tai pojasta, jonka haave on alkaa korusuunnittelijaksi, balettitanssijaksi tai hevostenhoitajaksi? Pojat eivät aina halua pelata pisteistä tai himoitse aseita.

Ja millaisen kuvan shakkikerhon poika saa tytöistä? En uskalla edes ajatella.

Mikä tähän sitten auttaisi?

Ihmisten heikkouksien ja vahvuuksien selittäminen sukupuolella on henkistä laiskuutta, johon ei ole yhtä selkeää syyllistä. Ratkaisutkin ovat vähän hajallaan.

Kouluissa ja päiväkodeissa on onneksi jo laitettu valot päälle. Epätasa-arvoa havaittiin tutkimuksen kautta ja toimenpiteet on juuri koottu opintopaketiksi, johon saavat perehtyä myös vanhemmat.

Sukupuoliahdistus on nähdäkseni myös eräänlaista poikapelkoa. Puhetta onkin ollut myös siitä, mitä järkeä on erottaa tyttöjä ja poikia omiksi ryhmikseen, koululiikuntaa myöten.

Olen itse kasvanut veljeslauman keskellä ja tottunut sekä leikkimään että tappelemaan poikien kanssa. Moni kuvittelee, että tästä syystä tiedän, mitä villi remuaminen on. Päinvastoin!

Tiedän, että poikaa on ihan yhtä helppo satuttaa kuin tyttöä. Ja että pojat voivat olla epäreiluja juorukelloja ja selkäänpuukottajia mutta myös varovaisia, avuliaita, herkkiä ja joustavia tyyppejä, joiden kanssa voi puhua niin vakavista kuin kevyistäkin asioista. Pojat ovat poikia, mutta myös ihmisiä.

Saas nähdä kuinka kehitys tässä kehittyy. Toivottavasti en paasaa näistä asioista enää eläkkeellä.

Ps. Jos asia tuntuu tärkeältä ja päiväkodin tasa-arvokasvatus on vähän hakusessa, lähetä päiväkodin johtajalle tai ryhmän lastentarhanopettajalle tuo opintopaketin linkki. Voit pelastaa monenkin skidin päivän.

Harrastus, joka pätkii

Olen digannut lukemisesta siitä asti kun jouduin nuorena nielurisaleikkaukseen. Hoippuessani kurkku hellänä pitkin osaston kerrosta löysin yhdeltä käytävältä kirjahyllyn. Nappasin käteeni Isabel Allenden Henkien talon. Kirjan julmetun maaginen maailma ja viittaukset Chilen lähihistoriaan avasivat minulle täysin uuden maailman. Kirjaa lukemalla voi päästä ihan mihin vain - olkoonkin, että nielusta on juuri sahattu puolet pois. Kurkku parani, mutta harrastus jäi. Henkien talon jälkeen aloin lukea vimmatusti kaikkea mahdollista Daniel Steelistä Väinö Linnaan. Huomasin, että saan kirjoista viihdettä, turvaa ja seuraa.

Lukemisharrastus jatkui kirja viikossa vauhdilla aina siihen asti kunnes lapsi syntyi. Nyt on vähän vauhti hidastunut. Kolmen tunnin kirjasohvasessiot ovat harvassa. Jos vapaa-aikaa on, se on nykyisessä perusarjessa kovin pätkittäistä. 

En silti ole suostunut antamaan periksi. Lukeminen ei ole loppunut, mutta lukemistyylini on viimeisen neljän vuoden aikana ratkaisevasti muuttunut. Luen pätkissä. Ja pätkiähän löytyy, kunhan vain muistaa hyödyntää ne. Leikkipuistossa luen lapsen keinuessa. Luen keittiössä, sillä pastan kiehussa ehtii ihan hyvin luvun loppuun. Ja jos luku on pitkä, penne on vähän löysää, mutta se nyt on vaan kestettävä. Joskus pöllin omaa aikaa lupautumalla hoitamaan likapyykin. Koneen käydessä istun tyhjän pyykkikorin päällä lukemassa. Toki luen myös vessassa. Tarinan ollessa kriittisimmillään saatan ottaa kirjan mukaan myös ruokakauppaan, koska jonossa voi olla luppoaikaa useampi minuutti.

(Kuva: Björgvin Hilmarsson)

En häiriinny keskeytyksistä.  Jos en muista, minne viimeksi jäin, palaan pari sivua taaksepäin ja olen taas radalla. Ainut haaste tässä pätkimisessä on kirjaesine. 

Lapsi tietää, että iPadilla voi piirtää ja pelata. Sähkökirjan lukeminen lapsen läsnäollessa on yhtä helppoa kuin irtokarkkien piilottaminen poskeen. Viidensadan sivun kovakantista taas on hieman haastavaa sujauttaa yhtään minnekään.

Lomamatkamme aikana tutustuin ja ihastuin minikirjaan eli mikiin. Kirjanen on kämmeneen mahtuva pikkupokkari, jonka sivut ovat kuin sätkäpaperia. Pienen kokonsa takia sen voi kaivaa esiin missä tahansa ja se mahtuu taskuun. Se ei paina juuri mitään. Muutamat kaverit ovat kehuneet mikin käteväksi imetyskirjaformaatiksi: Sitä voi - toisin kuin isoa kirjaa - lukea yhdellä kädellä. Sen voi - toisin kuin lukulaitteen - pudottaa sähellyksessä lattialle ilman paskahalvausta.

Miki on Otavan (joka kustantaa myös Vuoden mutsi -kirjojamme) omistama kirjaformaatti. Miki-valikoima on vielä aika rajallinen verrattuna perinteisiin ja e-kirjoihin, mutta kyllä näiden parissa* saa muutaman kalakeiton poltettua pohjaan.

* = affilinkki

Perheessä kaikki hyvin

Kirjoitin joku aika sitten jutun lapsiperheeksi muuttumisesta. Perheen pääluvun lisääntyminen ei ole ollenkaan yksinkertainen prosessi, jossa palaset loksahtavat nopeasti kohdalleen. Olemme kaikki eräällä tavalla uusperheitä. Jutussa olleen nopean ja epäakateemisen gallupin tulokset olivat seuraavat:

Vain joka viides vastaaja oli valmis uuteen olomuotoon heti. Yllättävää kyllä, suurimmalla osalla prosessissa kesti yli vuosi, 35%:lla kahdesta kolmeen vuotta.

Gallupia ei tietenkään voi kovin vakavasti ottaa. Voi olla, että blogini otos on painottunut niihin, jotka ovat vanhemmuuden kanssa joutuneet painimaan. Voi olla, että miesten näkökulma olisi erilainen.  Voi olla, että erilainen kysymyksenasettelu olisi tuonut erilaiset vastaukset.

Ehkä tästä kuitenkin yhden johtopäätöksen uskaltaisi vetää.

Perheytymiskriisistä ei oikein kehdata puhua. Vanhemmuuskoulutuksen painopiste on imetyksessä ja vaipanvaihdossa, ei uuden identiteetin omaksumisessa. Oppilaan näkökulmasta negatiiviset tunteet ovat noloja. Lapsenhan odotetaan aina tuovan onnen, vaikka asia on tutkimusten mukaan juuri päinvastoin.

Löysin tuloksien analyysin tueksi Tukinetin artikkelin kehitys- ja elämänkriiseistä:

"Kriisissä oma elämäntilanne näyttäytyy yhtäkkiä hämmentävänä ja vaikeana. Entiset selviytymiskeinot eivät tunnu pätevän ja uusia ei ole vielä löytynyt. Vaikka ihminen olisi toivonut kriisin aiheuttanutta muutosta, niin yhtäkkiä olo tuntuu silti ahdistavalta. Kriisissä oma itsetunto ja itseluottamus saattavat olla matalalla. "

Tunnistan tämän apean mielentilan. Koin keskustelun mielialoistani neuvolassa hyvin kiusallisiksi. Muutoksen keskellä ei edes välttämättä osaa vastata kyselyihin mitään rakentavaa. Huono olo pursuilee ulos muita kanavia. Vauvapalstoilla voi hetken aikaa kuvitella olevansa hyvinkin pätevä lyttäämällä muita.

Nyt kun kuopuskin lähentelee kolmea vuotta, arki rullaa, taas. Tämä yksikkö on oppinut olemaan ja elämään sekä erillisinä yksilöinä että yhdessä. Tili on plussalla joten vastoinkäymisiin on varaa. Takaiskut eivät romahduta koko korttitaloa, ratkaisuja löytyy niin vesirokosta kuin lomalennostakin selviämiseen.

Mitä yritän sanoa? Anna kriisin tulla, jos on tullakseen. Te kaikki eksyksissä olevat mutsit ja faijat olette ihan normaaleja. Niin, ja todennäköisesti kaikki järjestyy.

Miten parisuhde voi lapsen saamisen jälkeen?

Oletteko muut huomanneet, että parisuhteessa voi mennä lapsen saamisen jälkeen pitkäänkin aika lailla päin persettä?

Väitän, että lapsen saaminen ei lähennä parisuhdetta tai tee siitä viriilimpää, onnellisempaa ja kiihkeämpää. Kertokaa toki, jos poikkeuksia on. En lupaa, että uskon.

Siteerasimme Vuoden mutsi 2:ssa lukuisia onnellisuustutkimuksia, joiden mukaan onnellisuuden taso parisuhteessa laskee lapsen saannin jälkeen. Vasta lapsen ylittäessä neljän ikävuoden rajapyykin, onnellisuus palaa samalla tasolle kuin millä se oli ennen lapsen syntymää.*

Kalifornian yliopistossa UCLAssa tehdyn tutkimuksen mukaan pariskunnat, joilla on lapsia, viettivät kahdestaan alle 10 prosenttia siitä ajasta, jonka olivat kotona ja hereillä. Se on häijyn vähän. Jos töissä työmatkoineen vietetään 9 tuntia, yöllä nukutaan 8 tuntia, kotona vietettävää hereilläoloaikaa jää laskutoimituksen mukaan 7 tuntia. Siitä kymmenen prosenttia on 42 minuuttia! Eihän siinä ehdi sopia edes seuraavan viikon menoista.

Onnellisuus parisuhteessa laskee hetkellisesti lapsen saannin jälkeen on väite, jonka minä voin ainakin ihan rehellisesti allekirjoittaa. Meillä oli parisuhteessa paljon kiihkeämpää ja parempi meininki ennen kuin meistä tuli lapsiperhe.

En väitä, että nykyinen arki olisi tylsää tai mitäänsanomatonta. Meillä on kolmisin usein todella hauskaa. Mutta siinä kolmiossa on jatkuvasti lapsi läsnä – emme me ole enää pari vaan kolmihenkinen perhe. Välillä tuntuu, että olemme jalkapallojoukkue, jonka tärkein tehtävä on rakentaa hyvä tiimi ja saada arki sujumaan ilman turhia kupruja. Meillä on yhdessä hyvä meininki, mutta se ei ole samaa kahdenkeskistä viilettämistä kuin silloin aikaisemmin.

Sitä paitsi olen pannut merkille, että yllättävän moni on kaveripiiristäni eronnut yhteisten lasten ollessa 2–4-vuotiaita. En olisi näitä eroja osannut mitenkään ennustaa, sillä parisuhteissa ei ollut mitään isosti vialla (kuten puolisona väkivaltainen kilipää tai aktiivinen syrjähyppijä). Suhde ei useissakaan tapauksissa ollut tuore, vaan yhteistä onnellista historiaa oli takana useita vuosia ennen lasten syntymää. Jos yhteistä hyvää meininkiä ei yrityksistä huolimatta löydy, eroaminen on varmasti järkevä ratkaisu. Mutta miksi niin moni eroaa juuri tässä vaiheessa – onnellisuuden neljän vuoden kuolemanlaaksossa?

Veikkaanpa, että yksi syy saattaa olla se, että parisuhde ei eroa haluavasta tunnu enää toimivalta, koska koko elämä on lapsen saannin myötä muuttunut täysin ja parisuhde siinä mukana. Jos parisuhde ei tunnu enää yhtä hyvältä kuin ennen, sen voi tulkita olevan huono. 

Myönnän, että on hetkiä, jolloin omakin parisuhde tuntuu valjulta, tylsältä ja liian arkiselta. Kun se harmaa tylsyys iskee ja toisen tapa pukeutua rumiin virttyneisiin kalsareihin alkaa tympiä, yritän muistuttaa itseäni kahdesta asiasta. Ensinnäkin yhteisen lapsettoman vapaa-ajan järjestäminen (ilman pierueggareita) on parisuhteelle todella tärkeää. Muuton me todella muutumme jalkapallojoukkueeksi. Toiseksi: Pitää hyväksyä se tosiasia, että elämä ja parisuhde nyt vaan muuttuu. Eivät lapset ole ainut asia, joka laittaa arjen uusiksi ja asettaa parisuhteen uusiin ulottuvuuksiin. Voi sitä elämässä pahempaakin sattua.

Jos tarpeeksi pitkään jurppii eikä mikään auta ja parisuhde kuluttaa enemmän kuin antaa, niin ainahan sitä tosiaan voi erota. 

Kuka muu myöntää, että oma parisuhde on lasten myötä muuttunut? Hyvään vai huonoon suuntaan? Te, kenellä on vanhempia lapsia, palautuiko parisuhde kiihkeämmälle tasolle lasten kasvettua? Palautuihan?

  

*) Clark, Andrew E. & Diener, Ed & Georgellis, Yannis & Lucas, Richard E.,. Lags and Leads in Life Satisfaction: A Test of the Baseline Hypothesis. 2008.