 |
| Kätsä välipala: päivän kalorit yhdessä kupillisessa. |
Ostin viime marraskuun alussa 10 x kortin läheiseen jumppalaitokseen juhlallisena aikomuksena aloittaa säännöllinen urheilu: nahkaessun on aika häipyä. Aikaa olisi ruhtinaallisesti, sillä kortti erääntyisi vasta helmikuun alussa. Jumppa viikossa riittäisi kevysti.
Kun tammikuun alkoi, olin käyttänyt kortista yhden kerran. Sen ensimmäisen. Vitutti. Vaihtoehtoina oli joko vaihtaa nimi Saamattomaksi Vätykseksi tai ryhdistäytyä. Mutta miten? Tein jumppasuunnitelman, jonka yllätyksekseni pidin. Homma toimi: kunto nousi kohisten ja housut lakkasivat kiristämästä. Tästä voimaantuneena latasin korttiini uuden kymmenen kerran satsin. Arvaatte: kävin eilen höyläämässä ensimmäisen tunnin*. Ne menevät vanhaksi toukokuun alussa.
Kuulin sattumalta Patrik Borgin haastattelun, jonka mukaan avainasemassa onnistuneeseen laihdutukseen on kokonaisvaltainen elämäntapamuutos, johon kuuluu vuorokausirytmin luominen: pitää varmistaa riittävä unensaanti ja vakauttaa aterirytmi - kuuriluontoinen jojoliikunta ja salaattilinja ei auta. Tämähän sopii himailijalle kuin streptokokki nielurisoihin. Unensaanti on ulkoistettu hukkapätkälle ja ateriat nautitaan, kun ehditään.
Tajusin kuitenkin, että olen projekti-ihminen. Tarvitsen suunnitelmia, aikatauluja, välitavoitteita ja sanktioita budjettiylityksestä. Elämässäni pitää olla struktuuria. Hoitovapaalla on liian vapaata - kaipaan kotiintuloaikoja!
Lupaan lopettaa haahuilun ja ryhtyä proikkaroimaan omaa elämääni tehokkaammin. Teen suunnitelmistani viikkoexcelin ja esittelen toisen kvartaalin tavoitteeni perheelle powerpointilla. Heti huomenna.
* Tällä kertaa syy oli parempi. Helmikuun reissusta alkoi sairastelukierre: koko perheen RS-virus, josta seurasi yksi korvatulehdus, sen jälkeen 2 x vesirokko, 2 x aikuisten nuhakuume ja 1 x ripuli. Plus kirjanjulkkarit ja remontti. Olin aivan kanveesissa koko maaliskuun enkä todellakaan jaksanut uhrata ajatustakaan muulle kuin riman alittamiselle, kunnes yöt ovat normalisoituneet.
Oon kyllä vielä parempi. 6 viikossa synnytyksen jälkeen ne IHAN KAIKKI kilot oli kadonnut ja paino alkoi taas vitosella, vajaa vuosi sitten siis.
VastaaPoistaSen jälkeen se alamäki vasta alkoi, ja tää paisuminen ei vaan lopu koska ei oo itsekuria.
Paitakoko on noin s/m, joten voitte varmaan kuvitella missä ne kaikki lisääntyneet kilot on-just mietin että pitää ostaa varmaan isomman koon housuja taas, noi raskausaikaisetkin housut kinnaa jo.
Ou nou! Mut älä osta suurempia housuja - se on *hyväksymistä*! Itse päätin, että jos ei saatana löydy yksiäkään sopivia housuja niin pysyn sisällä kunnes taas mahtuu. :D
PoistaMä pääsin myös raskauskiloista eroon suht nopeasti, mutta kukaan ei sanonut, että ne tulevat takaisin, jos jatkaa syön mitä tahdon-linjaa, mitä imettäessä pystyi tekemään. Vyölaukku tuli siis takaisin ja nyt onkin sitkeämpi kuin aiemmin! Mä en ole hyväksynyt asiaa, katsotaan miten käy, kun housut kuluu puhki ja paidat on niin virttyneitä, ettei kehtaa ulos mennä...
PoistaHahaa, mulla on kans se periaate, että isompia vaatteita _ei_ osteta! Tämän seurauksena tosin tällä hetkellä käytän noin kolmea paitaa vuorotellen...
PoistaPääsin jo hyvään vauhtiin vaunukävelymaratonien suhteen, mutta sitten iski taas ihan prkleen luminen talvi, eikä vaunuilla päässyt mihinkään kiitos Espoon ei-nämä-lumikasat-tässä-pyörätiellä-ketään-haittaa -aurauksen :(
Nyt on taas päästy ulkoilun makuun, joten ehkä tässä vielä juhannukseen mennessä saa lisää päällepantavaa ;)
Ja munkin jumppakortti happanee liian vähän käytön takia lompakossa :(
t. toinen keskivertomamma
Suosittelen kaikille raskaana oleville ennaltaehkäisevää dieettiä nimeltä raskausdiabetes. Voi unohtaa suklaan, jäätelön, rahkajälkkärit ja palaveripullat. Karppausleipien, lehtisalaatin ja kalkkunan nakertelu vituttaa toki ihan helvetisti koko loppuraskauden, mutta kilot jäävät varmasti synnärille.
VastaaPoistaUskon! Ja anteeksi ei saisi nauraa mutta tuo kalkkunan nakertaminen aiheuttaa voimakkaan mielleyhtymän. :D
PoistaTuo on niin totta. Itselläkin meni rd:n takia ruokavalio likimain karppaukseksi. Sen ja loppuraskauden päivittäisen pyöräilyn ansiosta painoa kertyi vaan se 5kg. Mutta lapsen syntymän jälkeen niitä on tullut ainakin se sama takaisin. :-( Eikä salille jaksa enää iltaisin lähteä kun siihen olisi mahdollisuus. :-/
PoistaMut kelaa miten hyvin suoriduit maaliskuusta - musta ainakin näytit tosi freesiltä! ;)
VastaaPoistaMulle vois lähettää kans tollaisen säännöllisen päivärytmin. Pikana, kiitos.
Sain koti-insinööriltä "kehut" siitä, että en seonnut - eikä se ollut vitsi. Ylipäätään mies tuntuu olevan hyvin kiitollinen siitä, että kevään 2008 tapahtumat eivät ole toistuneet.
Poista"Kevään 2008 tapahtumat" kuulostaa mun korvaan Unkarin kansannousuun verrattavalta tapahtumalta.
PoistaJoo, kun lapsi on jo 16kk ei voi enää sanoa juuri synnyttäneensä. Ihmiset luulee usein että olen uudestaan raskaana kun pömppöä riittää. Mitenköhän sen nyt saisi oikeasti pois. Käyn kyllä jumpassa 2-3 krt viikossa mutta tarvitaan järeämpiä toimia. Blaah!
VastaaPoistaMä aion selvittää miten sen saa veke ja jaan tietoni. Palkkaan kokin, lastenhoitajan, personal trainerin, kirurgin whatever, jotta pääsen tästä eroon.
PoistaMun raskausmaha kieltäytyi olemasta sellainen kaunis pyöreä pallo (jota myöskin harhaanjohtavasti vauvalehdissä esitellään). Se muistutti sivulta katsoen lähinnä Hessu Hopon profiilia eikä takaa näkynyt lainkaan. Ja painohan nousi 5 kilosta kasikymppiin, joten nahka joutui aika koville. Kilot on vuosien saatossa hävinneet, mutta yhä edelleen, melkein 12 vuotta viimeisen synnytyksen jälkeen, mietin olenko niin turhamainen että tuon toikkuvan nahkan kävisin korjauttamassa kirurgisesti. Se maksaa muuten 10 000 euroa. Mutta silti, noi arvet mä kestän mutta se lötsä nahkalappu on vastenmielinen.
VastaaPoistaEdit: Paino nousi 50 kilosta, ei viidestä :)
PoistaMä nostan molemmat kädet pystyyn. Ensimmäisen raskauden ja synnytyksen jälkeen kroppa palautui kuin itsestään. Toisesta raskaudesta jäi vielä pieni makkara vyötärölle kolmannen alkaessa ja nyt kolmannen jälkeen huolestuttaa. Tai on ikävä sitä omaa kroppaa.
VastaaPoistaAika kivasti omiin vaatteisiin saan itseäni jo tungettua, mutta tuo nahkaläskimakkara. Jota esikoinenkin taannoin ihmetteli, nosti paitaani ja osoitti farkkujen vyötärin päälle jäänyttä makkaraa kysyen: Äiti mikä toi on?
Eihän tässä hätää ole, eihän. Viimeisimmästä synnytyksestä vasta 3kk aikaa. Ja olen kuullut, että kropalta menee vuosi palautua raskaudesta. (Iiiks, mun kroppa ei ole ehtinyt palautua yhdestäkään raskaudesta kunnolla, kun olen jo ollut uudelleen raskaana :O)
Suurin ongelmani on syöminen. Tunnesyöjä. Ja kaikki tunteet vaativat ruokaa ja karkkia ja... Paitsi ihastuminen, rakastuminen. Se kun perhosia on vatsassa. Mutta vakituisessa, pitkässä suhteessa elellessä...
Pikkusen kyllä epäilen, että pelkkä ruokavalio ei riitä, kun tuota nahkaa tuntuu olevan liikaa.
Joten. Innolla odotan raporttiasi, kuinka vyölaukku hävitetään onnistuneesti. Siihen asti yritän opetella normaalia, terveellisempää ruokailua.
Siis nukkuminen on kyllä mulle ainakin ihan a ja o painonhallinnassa - jos ei nuku kunnolla, niin sitten tekee kaikkea ihmeellistä ja lihottavaa syötävää koko ajan mieli. Mut raskaudesta jääneiden kilojen peittelyssä uusi raskaus on näköjään aika kätsä: yhtäkkiä se läski leviää kasvavan mahan päälle eikä näytä enää yhtään niin pahalta. Pelkään vaan pahoin, että synnytyksen jälkeinen vaa'alle nousu ei ole mitenkään itsetuntoa kohottava kokemus (tälläkään kertaa). Onneksi tällä kertaa synnytystä seuraa syksy ja talvi eikä kesä niinkuin viimeksi!
VastaaPoistaMullakin hurmoksessa hankittu salikortti, tämän vuoden puolella olen käynyt kerran... Mut kertokaa missä välissä siellä ehtii käymään jos haluaa joskus vähän omaakin aikaa?!
VastaaPoistaSyömisistä en halua edes puhua..
Tsemppiä! Mulla ei oo tota 5kg ongelmaa... se on hieman isompi numero. Mulle raskaudesta jäi 10kg mitkä ei tosiaankaan imetyksellä vaan ittekseen sulanu pois... asiaa ei tietysti auta ne 30kg mitkä oli jo ylimääräsenä matkassa ennen raskautta... Tässä ollaan nyt kuurilla ja vaaka näyttää joka viikko pienempää numeroa, mutta on ihan helvetisti tekemistä. Mutta jos sitä vaikka joskus hamassa tulevaisuudessa olis taas hoikka! :D
VastaaPoistaMeinas lähtee mieheltä nirri, kun se kysy että ooksä taas raskaana. Ei, se on tuo röllykkä vaan tossa vyötäröllä. Mur. Että o/ täältä.
VastaaPoistahih, mulla työkaverit meinas vetää herneen nenuun mun puolesta, kun tätä kakkosta yli puolivälin odottaessa alkuvuodesta oli naapurit kahveella, useampia siis, ja kukaan ei "huomannut" tai kommentoinut asiaa... niin mies vaan tokas siihen, ettei kai nyt, kun "kaikilla naisilla maha tollai pömpöttää vanhemmiten" =) jaa että minäkö vanha??
PoistaVyölaukku löytyy täältäkin, se on oikeesti ärsyttävä erityisesti jos jossain mielenhäiriössä tulee kokeiltua polvennostojuoksua(ei kannata). Jos haluan laukun piilottaa tärkeissä tapahtumissa, laitan Spanxit, ne kuroo makkarat jollain lailla kasaan. Ainakin siihen asti kun saan jotain voimavaroja kunnon elämäntapamuutokseen...
VastaaPoistaVyölaukku on vaikka kilot onkin lähteneet :) Syytän heikkoa sidekudosta eli geenejäni. Mutta salille lähtemättömyyteen (minkä aiheuttaa ellei oma väsymys niin ainakin kiireinen aviomies ja muuta elämää viettävät mummot) auttaa lapsiparkki. Juniori aamu-unille rattaisiin, esikoinen askartelemaan niiden tätien kanssa ja minä jumppaan viettämään aikaa ihan itseni kanssa silloin kun olen vielä virkeä. Ihan oikeasti, sitten jaksaa taas vääntää makaronilaatikkoa, duplolinnaa ja pyörittää pyykkirumbaa. Iltakuuden jälkeen voi vaan suunnitella urheilua, ei suorittaa sitä oikeasti, ainakin jos ne yöt ( ja kun ne on) repaleisia.
VastaaPoistaTreenikaveri (sosiaalinen paine) toimii täällä. Sen lisäksi 70 monikansallista kuussa maksava kortti näin kotihoidontuella kitkutellessa on ihan hyvä kannuste, systeemi salilla on myös ovela: 70 egellä saa kaksi käyntikertaa viikossa, joita ei siis voi lykätä tai pantata minnekään hamaan tulevaisuuteen. Sen verran saita olen että on mentävä vaikka ei juuri nyt huvittaisi.
VastaaPoistaOnneksi treenataan pienissä ryhmissä niin ei hävetä kun siellä unenpuutteessa perseilen, enkä myöskään ole vaaraksi muille kun on tilaa livetä alta pois ennen kuin kahvakuula tai allekirjoittanut mäjähtää kaverin päähän. Esimerkki eiliseltä: tokkuraisilla aivoilla en tajunnut että kun matto loppuu kesken askellusvenytyksissä, voin kääntyä ympäri ja lähteä toiseen suuntaan; sen sijaan kävelin takaisin maton toiseen päähän ja lähdin uudestaan liikkeelle samaan suuntaan...